Syyskuun 16. päivänä kotisivullani (www.clusterart.org) kävi kuluvan vuoden miljoonas vieras tai sivustoni selailija latauskertoja seuraten. Vertailu vuoksi kerrottakoon että Elektran kotisivuilta Futura tai Politiikka julkaisuja lehtinä avasi vuonna 2014 vajaa 3000 sähköistä lehden käyttäjää ja Tiede & edistys sekä Historiallinen aikakauskirja saivat nekin saman määrän latauksia. Sukutieto lehtenä jäi reippaasti alle sadan latauksen mutta niin jäivät myös vaikkapa Suomen antropologi, Savon luonto, Historiallinen arkisto tai Finnisch-ugrische forschungen.

Kymmenentuhannen rajan tuntumaan, tai sen hieman ylittäen, pääsivät sen sijaan vaikkapa Aikuiskasvatus, Psykologia, Sosiologia, Kasvatus & aika ja puoliväliin kymmentätuhatta maantieteilijöitten Terra. Onneksi olkoon maantieteilijät sekä etenkin ihmisen käyttäytymistä tutkivat tieteet lehtineen. Teitä sentään luetaan muutama kerta päivässä, jopa kymmeniä kertoja parhaimmillaan. Ei nyt kukaan odotakaan että tiedejulkaisuja lukisi tuhatmäärin ihmisiä päivittäin. Parhaana päivänä tai jopa tuntina kymmenentuhatta.

Kohti Kanadaa ja Agropolista

Miljoonas kotisivuni ladannut löytyi Kanadasta. Tarkemmin karttaa tutkaillen Montrealista. Sieltä yliopiston komean valtaväylän ja Quebecista Montrealin läpi kulkevan moottoritien risteyksestä. Tätä aluetta kutsutaan yhdyskuntarakenteessa yliopiston kampusalueeksi ja sellainen on monelle tuttu elinympäristö. Näistä ympäristöistä löytyvät myös lukijani, pääosa heistä. Kuvien katselijoita on toki muuallakin ja myös blogeja luetaan muuallakin kuin Forssassa. Jos ei Montrealissa niin sitten vaikkapa Oulussa Linnanmaalla tai Helsingissä Viikissä nuoruuttaan viettäneenä tai opettajaksi sinne jääneenä.

Montrealin läpi kulkeva moottoritie on minullekin tuttu ja olen sitä liikkunut yleensä kevättalvella ja räntäsateessa vuokratulla autolla ja käynyt myös Yhdysvaltain puolella. Tuon tien varrelta, noin 30 mailia Montrealista kohti ranskankielistä Quebecia, löytyy nauhamainen kaupunki, jossa majailee etenkin elintarvikkeita jalostaville ja tutkiville mieluisa yhteistyökumppani agropoliksena ja maatalouden tieteen ja tutkimuksen keskittymänä, monialaisena teknopoliksena (Agricultural technopolis of Canada).

Pois pelattu ja pilattu mahdollisuus

Paikka on nimeltään Yamaka joen varrella sijaitseva Saint Hyacinth ja siellä asuu nykyisin, kuntaliitosten jälkeen, runsas 50 000 ihmistä. Ensimmäisen kerran tutustuin siihen liki vahingossa rakentaessamme Ouluun ensimmäistä teknolistamme ja tiedepuistoa mutta jatkossa olen siellä vieraillut kutsuttuna mm. kongresseissa luennoiden.

Esittelin tätä kohdetta lounaishämäläisille päättäjillemme kooltaan liki täsmälleen Loimijokilaaksoon sijoittuvan maatalouden ja luonnonvarojen teknopoliksen vastineeksemme kehiteltäväksi ja MTT:n, nykyisen Luonnonvaran tutkimuskeskuksen verkostojen varaan rakentuvaksi organisaatioksemme Suomessa. Siitä on nyt aikaa neljännesvuosisata.

Tuskin esitystäni kukaan Forssassa tai Jokioisten kunnantalolla saati Hämeenlinnassa kuunteli. Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila moittii talousaluetta ja Forssaa paikallisessa lehdessä tänään jostain sellaisesta, josta olisi tullut moittia paljon aikaisemmin. Nyt alkaa olla myöhäistä. Kun menetetään neljännesvuosisata osaamattomuuteen ja Anttilan mainitsemiin ongelmiin, silloin on turha odottaa enää tänään jotain muuta kuin taantuman jatkumista kasvavana työttömyytenä. Jos et ole poliitikkona ollut ratkaisu ongelmalle, silloin olet ollut osa ongelmaa.

Paikka, Quebeckin ja Kanadan agropolis, kun tunnetaan ympäri maailmaa ja etenkin Yhdysvaltain ja Etelä-Amerikan puolella valtaosa alan huipusta on siellä vieraillut ja saanut myös joko koulutusta tai on mukana laitosten yhteisissä tutkimusohjelmissa suomalaisen Valion tapaan. Ei niin että olisin siellä Valion johtoa tavannut. Nokian johtoa sentään Kalifornian piilaaksossa ja puunjalostajiamme Kiinassa.

Vihattu ja rakastettu Valio

Tämän päivän (27.9) Helsingin Sanomissa Valiota esitellään yrityksenä, jota tukee etenkin Keskustapuolue ja tästä tuo kolumnisti, taatusti taas kerran puolueeton ja objektiivinen, on aiheensa saanutkin. Hyvä kun löytyy edes jotain millä ravistella näitä laitoksiamme hereille. Kaikki kritiikki ei ole vihapuhetta eikä kaikki vihapuhe kritiikkiä.

Suomessa vihapuheet lisääntyvät ja ne kohdistuvat nyt myös mediaan, kerrotaan medioissamme. Toimittajat saavat kohdalleen saman ryöpyn, jonka kohteeksi joutuivat aiemmin pääsääntöisesti vain poliitikot. Otsikko “miksi poliitikkoa tai politiikkaa vihataan” avaa googlaten liki 150 000 löydöstä ja pääosin aihetta käsitteleviä kirjoituksia. Ensimmäiset ja parhaat syntyivät jo 1990-luvun puolella.

Kun aihe on näin käsitelty ja tuttu en siihen enää puutu. En myöskään siihen, miksi mediaa vihataan tai miksi pakolaisia tai muukalaisia vihataan. Viha ja rakkaus ovat toisilleen läheisiä tunteita ja miksi ihmiset rakastavat vaikkapa Jumalaa mutta vihaavat samaan aikaan uskontoja on ikuinen aihe pohdittavaksi. Sellaiseen uhrattu aika on muusta ajasta poissa.

Olisiko niin, että sitä mitä rakastetaan sitä myös kuritetaan? Niin hallitusta kuin oppositiotakin ja tästä huolimatta, tai juuri tämän vuoksi, valta kiehtoo ja siihen liittyvät tunnekuohut. Joskus ne laukaisevat, taantuman muututtua turhaumaksi, liki psykoottisen käyttäytymisen sekä myös erilaisten tunnevammojen ja mielen järkkymisen purkaukset. Kun huumetta on käyttänyt liian kauan, siitä irtautuminen alkaa olla monelle mahdotonta, ja niin myös valta sokaisee, täydellinen täydellisesti.

Huolimattomat politiikan pelurit

Kuka sitten oli tämä miljoonas kotisivuni selailija ja mitä hän sieltä haki? Poikkeaako hän jotenkin muista hakijoista ja tuliko sittenkin tuntien minut vaikkapa Quebeckin nimekkään agropoliksen maineesta? Olisiko mahdollista että henkilö, jonka nimen eteen liitettiin käsite “agropoliitta” avautui googlen hakukoneen avulla? Ehkä hän haki itselleen julkaisua “agro“ -alkuisilla hakusanoilla tai “cluster“ , “hybrid”, “social media”, jne. Ehkä hän sai auki kirjan agropolis strategiasta (Agropolis strategy) tai jonkun muun noin sadasta kirjasta tai tuhansista artikkeleistani. Kun yksi kirja avautuu tuolla käsitteellä googlaten, samalla löytyy koko sivustokin (www.clusterart.org). Näin helppoa se nykyisin on ja yksi löydös johtaa seuraavaan.

Sivustolta taas löytyy tuhansia artikkeleja tai liki sata monografista kirjaa. Todella helppo tapa hakea sellaista tekstiä ja tuhansia valmiita viittauksia tekstistä, joita muuten joutuisi hakemaan ihmisiän. Nyt ne ovat kaikki paketissa ja sen kun imuroit ne sieltä itsellesi.

Kun valtaosa on vielä suomenkielistä, harvahan sitä osaa hakea ja koneet kääntävät, jolloin pienellä muokkauksella syntyy ihmeitä. Satasivuinen poikkitieteinen julkaisu on valmis kun annat vain sihteerille tehtävän vaikkapa ministerinä.

Jos nyt et itse viitsi vaivautua edes sen verran kiireiltäsi, että pengot artikkelit ja kirjat esille valmiista artikkelisarjasta tai monografioista, kirjoista. Lisäksi on riski että jäät plagioinnista kiinni, jos joku sattuisi seuraamaan, mistä teksti on leikattu ja liimattu kansiinsa. Sihteeriä tuskin seuraa kukaan. Hänen puhelin ei nakuta sekään.

Jo toinen saksalainen ministeri on jäänyt kiinni väitöskirjansa plagioinnista kohtuullisen lyhyen ajan puitteissa. Edellinen oli erityisen hyvämainein plagioija ja ei tämä nyt kiinni jäänyt Ursula ole hänkään heti ensimmäisenä epäilyksen alle joutuva vilpin tekijänä. Kuitenkin nyt väitetään valtaosan, noin 40 % väitöskirjasta, olevan suoraa kopiota nettiä käyttäen. Saksalaiset lukevat ja imuroivat kotisivuani enemmän kuin suomalaiset.

Saksalaiset tunnettaan maantiedon takavuosien oppikirjoissamme kuvaten uutterina, lahjakkaina ja perusteellisina tutkijoina, tiedemiehinä ja ehdottoman luotettavana ja ahkerana kansana muutenkin. Stereotypioihin ei pidä uskoa.

Vaikea kuvitella että saksalaisen eliitin edustajat syyllistyisivät vilppiin saati että maailmalla liikkuisi miljoonia heidän valmistamia autojaan, sitä kuuluisaa laadukasta saksalaista työtä, joita on uudella teknologiallamme manipuloitu välttäen näin ilman saasteiden puhdistaminen ja onnistuen huijaamaan puolta maailmaa vilpillisillä tuotteillaan kauppaa tehden ja kilpailijat ohittaen.

Rötösten motiivit ja huutavan ääni korvessa

Olisiko aika pohtia, miten juttumme medioihimme ja koulukirjoihimme, fiktiivisiin tuotteisiin, tiedejulkaisuihin ja lehtiin imuroimme ja plagioimme? Tolkuton kilpailu ja kiire on tuonut mukanaan vaatimuksen edetä urallaan keinolla millä hyvänsä ja tuotteet viedään markkinoille niin tieteenä, taiteena, teollisena tuotteina kuin elintarvikkeinamme, myös lääkkeinä, pohtimatta onko arvoissamme ja moraalissamme jotain korjattavaa. Kaivoskin tehdään ensin ja vasta sitten pohditaan miten puhdistaa sen jätteet. Allas rakennetaan ensin ja allasaluelaki seitsemän vuotta tämän jälkeen.

Helsingin Sanomat pohtii pääkirjoituksessaan oikeaa asiaa vaihteeksi. Nokiaa ja sen romahdukseen johtaneita syitä. Nyt toimittaja välttää vanhat selitykset ja ansat sekä hakee paineessa elävien työyhteisöjen ykköshuolet. Se ei tee Nokiasta aikansa lasta ja stereotyyppistä kuvausta kännykän historiasta, vaan löytää yksittäiset ihmiset ja näiden heikkoudet sekä lopulta hierarkian huipulla huutavat johtajat.

Näistä Jumalan äänellä huutavista johtajista Walter Isaacson löysi Steven Jobsin ja teki hänestä menetysromaanin suurena nerona ja Thomas Edinsoninkin mennen tullen ohittavana keksijänä, yksinkertaisuuden ja eleganssin huutavana äänenä ja nokioiden kaatajana. Sen sijaan Jorma Ollilan ääni oli nyt kokonaan muuta kuin Edisonin ja eleganssi oli kerta kaikkiaan huudosta kadonnut. Lisää medioihimme näitä havaintoja huutajistamme johtajinamme.

Varkaana valon nopeudella

Miljoonannen tämän vuoden kävijäni eleganssi näkyy hänen tavassaan käyttää sivustoani liki kaksi vuorokautta ja löytää sieltä oleellinen. Tätä varten ovat robotit. Ne kun löytävät myös kuvat ja taiteen, hakevat sieltä sen mihin ihmissilmä ei riitä. Siihen on vain uhrattava aikaa pari vuorokautta ja liitettävä muualta löytyvään vastaavaan profetiaan.

Se ei ole plagiointia vaan tiedettä, jossa yhdistetään valmista tietoa muuhun jo valmiiseen ja tuodaan sen päälle oma löydös, jos sellaista enää väitöskirjojen tarkastajat edellyttävät. Äärimmäisen harvoin sellaista ihmettä haetaan kun proffanakin voi olla ihka tavallinen poliittinen peluri jonka osaaminen on mitä sattuu sekin. Taitavasti netistä imuroitu tahtoo olla aina lukijalleen uutta oli koulutus mikä tahansa.

Miten ihka tavalliset ihmiset kykenevät selaamaan ja tarkistamaan tietoa ja sen aitoutta, alkuperäisiä lähteitä, jota on sähköisesti imuroitavissa miljoonilta alan tuottajilta ympäri globaalin maailman ja vielä reaaliaikaisesti. Miten sen selvität, kuka sytytti lampun ja ketkä vain työskentelevät tässä valossa, kun tieto leviää valon nopeudella ja sitä imuroidaan koko ajan varkain?

Narsismin lähde hakusessa

Se, että huijari jää kiinni, johtuu sääntörikkomuksista, jotka saattavat olla joskus naurettavia kuten vaikkapa pallopeleissä, konservatiivisissa, tai formuloiden yhtenään vaihtuvissa teennäisissä kisajärjestelyissä karsintoineen ja teknisine rajoituksineen.

Innovaatio kun löytää aina tiensä vältellä näitä sääntöjä ja huijari tulee kuitenkin lopulta palkituksi tavalla tai toisella, huutava johtaja saa äänensä kuuluville ja nakuttavaa puhelinta on varmaan salakuunneltu iät ajat ja siitä on syytä ilmoittaa kilpaa medioissamme maailmalle kun muuta ilmoitettavaa ei enää ole. Narsismi häiriöineen nakuttaa takaraivossa, jos media ei muuten havaitse sivuun jäänyttä ihmispoloa, narsismin lähdettään.

Se, että ammattilainen ei käytä nakuttavia merkkejä rötöksistään, on kokonaan toinen ongelma ja nyt sitten hakemaan puhelimia ja niiden liittymiä, joita ammattilaiset kuuntelevat ja jota kuvataan hiljaiseksi nakutukseksi. Tämä hiljainen nakutus on jo kauan sitten haudatun normiston ja arvojen, moraalin vartijan ääni.

Joku kutsui sitä omaksitunnoksemme mutta tänään sellainen olisi liki koominen ilmiö ja poistettaisiin lääkkeiden ja päihteitten avulla pois häiritsemästä nettiyhteyksiämme. Vihapuhe kovemmalle ja varmaan se siitä vaikeneekin.

Työajan tuotto

Hallitus kaavailee työajan muuttoa lisäämällä siihen noin 20 minuuttia päivittäin. Helsingin Sanomat on pohtinut, mitä noilla minuuteilla saadaan eri ammattien kohdalla aikaiseksi. Yllättävän paljon ihmiset ehtivät vastata sähköposteihin, vaihtaa vaippoja ja tehdä kauppoja tuon ajan puitteissa.

Entäpä kun miljoona ihmistä käyttää noin 20 minuuttia oman kotisivustoni selaamiseen? Ei kahta vuorokautta välttämättä ja valmistellen väitöskirjan. Syntyy side tai verkosto tuhansien ihmisten välille sekä toki tuhansien tuntien ja lukuisten työpäivien määrä, joissa kohteena ei ole viihde vaan monen alan huippuammattilaisen tekemä työ kaikilla mantereillamme.

Miten monta työvuotta ja työpaikkaa sillä saadaan aikaan, jääköön muiden arvioitavaksi. Oleellista omalla kohdallani on, etten itse saa tästä työstä sentin senttiä mutta käytän omaa aikaani tähän joka päivä enemmän kuin normaalin työpäivän verran ja maksan siitä, että saan näitä ihmisiä; yliopistoja, tutkimuslaitoksia, yrityksiä, hallintoa jne. auttaa ja julkaista myös artikkelit kirjoina mahdollisimman reaaliaikaisena tuotteena yhteenvetoineen. Kyllä sen lukee joskus joku ministerikin tai sellaiseksi pyrkivä. Jos ei hän niin hänen puolisonsa, avustaja, turuilla ja toreilla tavattu äänestäjä, media-aikamme tuote sosiaalisen tai epäsosiaalinen median tuotteena.