Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Hyvää Runebergin päivää

Hyvää Runebergin päivää. Runoilijat ovat olleet Suomessa perinteisesti myös vahvan oman identiteettimme rakentajia ja aluksi he tulivat liki yksinomaan ruotsinkielisestä väestöstämme. Myös kielemme rakentelijat Agricolasta alkaen olivat luonnollisesti tuolta suunnalta tulleita. Topelius kirjoitti myös maakunnistamme ja tuli tunnetuksi maantieteiljänä.

Olen otettu siitä, että Google mainitsee minut niiden muutaman maantieteilijän joukossa, jossa yhteydessä myös Toplelius mainitaan. Mukana on myös kolme jo edesmennyttä akateemikkoa. Tänään meitä puhututtaa maantieteilijöinä maakuntien itsehallinto ja kuntien tehtävät sekä medioissa puolueemme, jotka hakevat linjaansa osana Eurooppaa ja sen rajojen rakoilua. Sillon kun mukana ovat myös yhteiskuntatieteilijät maantieteilijöinä, ei pelkästään tuttu biologian ja maantiedon lehtori kansan kynttilänä.

Heitä on maassamme luvattoman vähän ja koko ajan tätä akateemista joukko pienennetään. Pienentäjän on hallitus, jossa ministerinä kokoomuslainen nainen. Se on uutta suomalaisessa tiedemaailmassa ja sivistyksen kehdossa. Kun nainen on Forssasta ja työväenliikeen synnyn kehdosta, sen ehkä jotenkin ymmärtääkin. Demareille puoluehajaannus on yhtä tuttua kuin Keskustalle, entiselle maalaisliitolle cityvihreineen.

Arvoiltaa ajelehtivat puolueet

Linjarajat eivät kulje Suomessa puolueiden välillä vaan niiden sisällä. Viimeisin puoluehajaannus koskettaa Keskustaa ja Paavo Väyrysen toimintaa. Helsingin Sanomat (5.2) taas vertailee presidenttimme puhetta yleiseurooppalaisiin ja löytää niissä samat painotukset. Näin luonnollisesti kuuluu ollakin. Linja on jyrkentynyt. Ruma sana sanotaan niin kuin se on.

Olemme siis saman aikaan eurooppalaisia, suomalaisia mutta myös maakuntamme ja kuntiemme ongelmiin kantaa ottavia maantieteilijöitä, yhteiskuntatieteilijöitä, insinöörejä, joista osa on satusetiä ja osa runoilijoita. Vähemmän luonnontieteilijöitä ja yhteiskuntatieteilijöitä samaan aikaan, vaikka juuri tuota poikkitieteisyyttä vaadittaisin ja juuri nyt. Juristin koulutus on kohta ainut oikea poliisin rinnalla. Ruotsi kertoo valmistautuvansa sotaan sekin. Rautaa rajalle puolue on kohta seuraava synnytettävä.

Sosiaalinen media tuottaa koko kansan hengenlentoa, jolle Paavo Väyrynen antaa uudella puolueellaan tukensa. Tosin tälle rahvaalle vain kannatusjäseninä. Väyrynen ei vaaleja tarvitse. Hän kutsuu puolueen vaikuttajiksi meppejä ja kansanedustajia. Väyrynen edustaa suomalaista elitismiä vuonna 2016 Runebergin tapaan runoillen. Aleksis Kivi ei siihen mahtuisi ensinkään. Väyrynen ei ole ollut koskaan oikein perussuomalainen jullikka. Hän tarvitsee oman puolueen jossa häntä kuunnellaan. Hän on Urho Kekkosen kasvattama lapsi.

Väyrystelyn lyhyt oppimäärä

Se näkyy ratkaisuissa, jotka ovat irti arjen todellisuudesta ja joita ohjaa populistinen pulina tai mentaaliälyn mukanaan tuomat emotionaaliset ratkaisut ja niiden jatkuva esittely. Näin sekä poliittiset inistituutiomme, puolueet, että niiden ohjailijat ovat ajautuneet syvään kriisiin. Brittiläinen Daily mail kertoo tänään laajassa artikkelissaan kriisiemme taustoja ja pysyvän stagnaation ikävistä seurauksista Pohjolan takavuosien Japanissa. Kertomus on pinnallinen mutta asiaa, jonka britti voi ymmärtää.

Kuntaliiton hallitus antoi torstaina lausunnon itsehallintoalueiden perusteista ja sosiaali- ja terveysuudistuksen etenemisestä. Kuntaliitto pitää tärkeänä, että kuntien mielipidettä kuullaan aidosti ja että kunta voi itse päättää, mihin itsehallintoalueeseen se haluaa kuulua. Samalla pitää huolehtia, että kaikki tulevat itsehallintoalueet ovat toimintakykyisiä. Kuntaliitto edellyttää, että uudistuksen yhteydessä huolehditaan kuntien ja alueiden elinvoimasta ja turvataan riittävä rahoitus kuntien tehtäviin.

Kaikki tämä kuntaliiton kirjaama on järkevää edunvalvontaa. Ongelmana on vain se, ettemme tiedä vielä paljoakaan, miten uudistus yksityskohdiltaan tulisi etenemään ja jo nyt meille on kerrottu, kuinka vaalit järjestettäisiin syksyllä 2017 siirtäen samalla kuntavaalejamme jo toistamiseen samalle päivälle eli keväältä takaisin sykysyyn. Uudet valtuutetut joutuvat siis, jälleen kerran, aloittamaan vanhan valtuuston jo laatimalla budjetilla. Näin aiempi korjaus mitätöitiin puolusihteereiden palaverissa. Se, miten kuntien rahoitus palvelujen järjestäjänä hoidetaan, on kokonaan auki. Tämä puuhastelu alkaa muistuttaa käsitettä väyrystelystä.

Tätä menoa kuntien valtuutetut jatkavat työtään tietämättä paljoakaan, mihin Runebergin kaltainen runoilu vie vanhoja topeliaanisia maakuntiamme ja kuntia. Samaan aikaan kuntapuolueena tunnettu Keskusta on puoluehajaannuksen tilassa ja uusia populistisia liikkeitä on syntymässä koko ajan lisää. Gallupeissa demareiden nousu oli taittunut ja Kokoomuksen kannatus laskee. Paavo Väyrynen koki aikansa koettaneen. Alkoi viimeinen taisto, jossa kovan onnen Paavo muistuttaa Napoleonia matkalla pois vankilastaan Saint Helenan saarelta.

Valtaosa keskustaliikeen avaintoimijoista, puoluesihteeriä myöten, on Paavo Väyrysen aikana puolueeseen juurtuneita ja heidän sielunmaisemaansa Kekkosen kasvattama Väyrynen koettelee vanhassa alkiolaisessa maalaisliitossa aivan toisella tavalla, kuin mitä Veikko Vennamo aikanaan 1950-luvulla nuorena miehenä puolueesta eronneena. Kovin moni elää nyt maaseutukunnissamme ja maakunnissa etsien itselleen paikkaa, puoluekotia topeliaanisessa Suomessa. Perussuomalaisten äänestäjät eivät heihin välttämättä kuulu.

Heistä liki puolet kun ovat kovin liikkuvaa joukkoa ja ratkaisevat vaaleihin osallistumisensakin vasta vaalipäivän viime minuuteilla. Väyrysen kannattajat ovat puolestaan lähempänä sitä maaseutua, johon hän ei oikein itse ikinä sopeutunut Napoleonin kaltaisena vallankäyttäjänä. Onko Väyrysellä Napoleonin tauti, jää arvailtavaksi. Jos näin on, se on kovin yleinen tauti poliitikkojemme keskuudessa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000