Hullut ja huippupolitiikka

25.07.2022

Toimittaja Veera Nikkilä kirjoittaa tänään (25.07.2022) todella kiinnostavasta aiheesta Ilta Lehden sivuille. Otsikkona on: ”Miten pitää ”hullut” loitolla huippupolitiikasta”. Nikkilän kirjoitus on todella ajankohtainen, poikkeuksellisen laaja ja sellaisena se ansaitsee yksityiskohtaisen käsittelynkin. Teen sen tulostamalla kirjoituksen kursivoimalla tekstin ja kirjoittamalla omat kommenttini näiden väliin numeroiden. Olen tehnyt näin vuosikymmeniä vastaten minulle tulleisiin kirjeisiin. Joskus tätä kirjeenvaihtoa on jatkettu näin pitkäänkin. Näin kirjeille tulee, paitsi pituutta, syvyyttäkin.

Kun kirjoitan aiheesta, joka liittyy Hegeliin ja hänen filosofiaansa osana maailman historiaa ja oman aikamme poliittisia järjestelmiä, omaa käyttäytymistämme, valikoin jo otsikolla itseni paitsioon ja samalla lukijoita on vain kourallinen. Mutta kun otsikkona on ”hulluille puuroa” ja aiheena poliitikot ja päättäjät, jotka ovat mieleltään horjuvia ja sairaita, esimerkkejä löytyy pilvin pimein ja aihe on valittu koukuttavasti. Sen esitystapa on vain harkittava huolella.

Historiaan mahtuu lukemattomia esimerkkejä ”hulluista” taiteilijoista, tieteilijöistä ja valtiojohtajista. Käynnistää kirjoituksensa Iltalehden toimittaja ja saa varmasti lukijoita. On viisasta vertailla poliitikkoja harmittomiin taiteilijoihin ja tiedemiehiin. Heidän neroutensahan selittyy juuri perinteisesti ”hulluudella”. Nerous kun määritellään poikkeavuutena ja tämä taas usein juuri hulluutena. Hulluus taas määritellään kovin vapaasti ja käsite ”luova hulluus” on tätä samaa kielemme rikkautta.

“Pähkähullu” taiteilija tai tiedemies luo yhteiskunnalle parhaimmillaan kulttuurista ja akateemista pääomaa ja pahimmillaan ajatuksia ja innovaatioita, joilla voi saada aikaan materiaalista ja humanitaarista tuhoa, toteaa toimittaja ja saattelee lukijaansa kohti vaikeaa ja arkaa aihettaan. Siihen on tultava varoen ja taustoitettava hullun professorin maineella, joka on keskiluokkaisen ihmisen oppima käsite jo lapsena. Tosin oman aikamme professorit ovat pikemminkin byrokratiaa toteuttavia hallintoalamaisia ja ahkeria tieteen sekä tutkimuksen, opetustyön uuvuttamia alansa ammattilaisia. Kaukana takana ovat mielikuvat hajamielisistä keksijöistä tai muuten persoonallisista neroistamme.

Sanalla “hullu” kuvatun presidentin tai pääministerin päätökset puolestaan vaikuttavat merkittävimmillään historian kulkuun ja kansan kohtaloon sukupolvien ajan, hyvässä ja pahassa, jatkaa toimittaja ja kääntääkin aiheen hulluista professoreista hulluihin kuninkaisiin, presidentteihin ja politikkoihimme.

Esimerkki erikoisesta mutta verrattain harmittomasta hallitsijasta on surkean lapsuuden elänyt Baijerin kuningas Ludvig II. 18-vuotiaana valtaistuimelle noussut nuorukainen oli tunnollinen ja tarkka johtaja sekä syvällinen ajattelija, mutta tuotti muille runsaasti päänvaivaa rakennuttamalla kuningaskuntaan hulppeita linnoja valtion rahoilla, joita hän ei aina pystynyt maksamaan takaisin.

1)Toimittajan valitsema Ludvig II on nerokas tapa lähestyä aihettaan, tyrkyttämättä ensimmäisenä hitlereitä tai stalineja, putineita ja muita sotiemme aikaisia julmureita, oman aikamme Yhdysvaltain presidenttejä vältellen, Obaman tai Kennedyn kaltaisia demokraatteja. Jossain kulkee hulluuden raja ja toimittaja tekee tässä oman valintansa. Näin käsite ”hulluille puuroa” alkaa avautua ja keskiluokkainen lukija on koukussa.

Linnaprojektit kiinnostivat Ludvigia enemmän kuin ihmissuhteet tai sodankäynti, jossa Baijerin menestys olikin varsin heikkoa. Rakennelmat jäivät kuitenkin jatkuvasti kesken, sillä Ludvig ei osannut päättää, mitä rakennuttaisi ja minne.

Iän myötä Ludvig erakoitui. Lopulta hän oli hereillä vain öisin ja keskusteli mielellään Ranskan kuningas Ludvig XIV:n patsaan kanssa. Alaistensa kanssa hän kommunikoi ainoastaan kirjeitse.

Kuningas siirrettiin “varhaiseläkkeelle” yhteen linnoistaan, kunnes hänet ja hänen lääkärinsä löydettiin järvestä kuolleina. 40-vuotiaana luultavasti murhaan syyllistyneellä ja itsemurhan tehneellä kuninkaalla on myöhemmin epäilty olleen skitsofrenia.

2)Toimittajan valinta hullun ihmisen ja mieleltään sairaan johtajan esittelynä on onnistunut. Ludvig XIV oli ihmisenä jo nuorena poikkeava, nerona jopa pidetty, mutta samalla kaikkea muuta kuin tuon ajan perinteiset ja sotiin sekaantuneet sukunsa edustajat kuninkaina. Sukujen väliset riidat ja veljessurmat tunnetaan herooisina tekoina eikä niitä pidä tässä yhteydessä esitellä.

Terveys ja sen pettäminen kuvataan poikkeuksellisen kauneuden ja esteettisten linnahankkeiden kautta. Aiheesta on tehty toki myös elokuvia ja se on meille jollain tapaa tuttukin. Hulluutta on siten monenmoista eikä valtionsa rajoja laajentaneet oikein sovi tuon ajan hulluuden esittelyyn. Veriteot olivat sankarimyyttejä omana historiantajunamme ja tuon ajan kirjallisuutta lukien. Napoleon olisi ehkä käynytkin mutta jakanut oman aikamme lukijoiden mielikuvat. Kymmenen pistettä siten Ludwig XIV valinnasta.

1900-luvun johtajista psyykkisesti sairaimpien joukkoon kuului ainakin Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin. Hänenkin lapsuutensa oli onneton, ja hän sairasteli lapsena paljon. Aikuisena hän laiminlöi ruumiinsa ja alkoholisoitui masennuksensa vuoksi. Muihin ihmisiin hän suhtautui korostetun epäluuloisesti.

Useampi lääkäri yritti puuttua Stalinin huonoon terveyteen, minkä seurauksena muutama heistä pääsi hengestään ja joitakin kidutettiin. Stalinin kuolema pelasti lääkärien enemmistön, mutta hänen politiikkansa vei noin 20 miljoonan vähemmän onnekkaan hengen.

Poliittisten johtajien mielenterveydestä kirjaa viimeistelevä psykiatrian emeritusprofessori Matti Isohanni arvioi, että Kremlin nykypolitiikka on osin Stalinin oireilun perintöä.

Stalin piti harvoja ihmisiä luotettavina ystävinä mutta useimpia vihollisina, joita vastaan hänen oli taisteltava. Hän oli myös äärettömän kateellinen ihmisille, joita piti itseään parempina tai osaavampina.

3)Stalinin valinta hullun johtajan ja poliitikon tehtävään on odotettu. Etenkin suomalaiselle lukijalle Stalin edustaa hulluutta, jonka kuvaaminen käynnistyi oman lähihistoriamme ajalta ja siis 1900-luvulta. Tätä aikaisemmin hulluuden ja sankaruuden kuninkaat ja keisarit, tsaarit oman historiamme osana, olivat hyvinkin terveitä tapauksia, pikemminkin sankarihahmoja.

Hulluus poliitikon ammatissa alkoi saada medioissamme tilaa kovin myöhään ja omia presidenttejämme, heidän terveyttään, aloimme seurata kovin myöhään. Tosin tiedämme nyt, että heidän käyttäytymisessään oli myös kovin omituista, terveys ei ollut aivan kohdallaan, mutta sivuutamme nämä piirteet korrektisti. Mannerheimin käsivarsille kuollut presidentti ja dementiaan väsynyt kalastaja Islannissa oli virassaan viimeiseen saakka. Teko vaikuttaa urheudelta ja sitä se luonnollisesti olikin. Vai oliko sittenkään?

Natsijohtaja Adolf Hitler puolestaan veti toisen maailmansodan aikana 90:ää eri lääkevalmistetta ja nautti päivittäin 28 pilleriä, joista osa oli stimulantteja.

Myös Hitlerin lapsuutta varjosti hänen isänsä tyrannimainen käytös ja fyysinen väkivalta. Hän kärsi ahdistuksesta, masennuksesta ja unettomuudesta, mutta jälkeenpäin on ajateltu, että hänen terveytensä romutti ennen kaikkea epäasianmukainen lääkitys. Yhdysvaltalainen psykiatriryhmä ryhmä pystyi jo 1940-luvun alussa ennustamaan Hitlerin itsemurhan.

4)Hitleristä on tullut oman aikamme historian näkyvin syntipukki ja luonnollisesti aiheestakin. Tosin on syytä epäillä siihen vaikuttaneen myös jossain määrin sodan kulku ja lopputulos. Jos Hitler olisi sotansa voittanut, hänen luonnehdintansa olisi ehkä erilainen?

Meillä on kiusallinen taipumus tulkita historiaa voittajan näkökulmasta. Voittajien taudinkuvat ja heikkoudet on mahdollista kuvata myös sankaruutena. Tyypillinen Hollywood-elämää kuvaava tapa esittää tämä oli olympiatulen sytyttäminen Yhdysvalloissa.

Vapisevat kädet ja raihnainen vanhus oli kaikkien tuntema Cassius Clay, Mohammed Ali. Maailman ehkä tunnetuin ihminen kuoli myös ristillä ja toinen avasi olympialaiset. Tosin ristillä kuollut olikin Jumalan poika. Mohammed Ali oli hänen kehnompi kopionsa ja maailmankuvakin esiteltiin nyt Hollywood elämää arvostaen.

Luovuutensa, tarmokkuutensa ja vähäunisuutensa perusteella lukuisilla poliitikoilla on epäilty jälkeenpäin kaksisuuntaista mielialahäiriötä tai ainakin sen lievää muotoa eli hypomaniaa. Tällaisia johtajia ovat olleet ainakin Aleksanteri Suuri, Winston Churchill, Napoleon I ja Benito Mussolini.

Yleisiä ovat olleet myös sotien tai muiden poliittisten kriisien aiheuttamat traumaperäiset stressioireet ja alkoholismi.

5)Hypomania, traumat ja stressioireet ovat oman aikamme diagnooseja. Alkoholismi oli vielä hetki sitten jopa suotavaa ja puhuttiin hyvästä viinapäästä sekä ministereiden ilmaisista viinoista. Kansa kadehti tätä valtaan liittyvää konjakin käytön kohtuuttomuutta. Jos presidentiksi pyrkivä oli siitä sairastunut, siitä vaiettiin ja pyrittiin viemään mies hoitoon kavereitten kesken ja yli puoluerajojen.

Viina oli kauan viisasten juomaa ja saunan ohella suomalaisen johtajan ja poliitikon tapa esitellä kykynsä istua tarvittaessa kusiaispesäänkin. Suomessa poliitikon ammatti on osa kansallista heikkoa itsetuntoa eikä siihen sovi oikein vertailu Venäjän tsaareihin tai Ruotsin kuninkaisiin.

Niinpä vuonna 1917 käännytimme kuninkaaksi kaavaillun takaisin kotimatkalle ja päädyimme yllättäen tasavaltaiseen hallitusmalliin itsekään sitä oikein huomaamatta. Uusi presidenttimme oli kiusaantunut Porilaisten marssin pärähtäessä aina hänen avatessaan linnansa portit. Ihan vain iltakävelyllä piipahtaen. Se oli hänestä jotenkin noloa.

Sellainen tekee kenestä tahansa talonpojasta mielialaltaan harhailevan ja hakien mallia aluksi Mannerheimin käyttäytymisestä. Vasta Urho Kekkonen torpan poikana Savosta kykeni ottamaan viran haltuunsa ja hoitamaan sen lähtemättä yhtenään vaaleihin.

Hän tunsi kansansa ja samalla myös Venäjällä virkaansa hoitaneen kalakaverinsa mielialan vaihtelut. Kari Suomalainen hoiti hovinarrina ilmiön siirron Helsingin Sanomien kautta kansakunnan sosiaaliseen pääomaan ja muistiinkin.

Suomen itsenäistyminen oli toki tapahtunut jo liki vuosisata aiemmin mutta sen traumaattiset vaiheet säilyivät sortoaikoineen kansakunnan sosiaalisen pääoman runkona. Sitä hoidettiin saunan ohella avannossa ja viinan rinnalla tervalla. Armi Kuusela auttoi poistamaan ruotsalaisten näkemät mongolipoimut silmiltämme ja samalla Paavo Nurmen kaltaiset nostivat itsetuntoamme kansakuntien joukossa. Oman aikamme olympialaiset ja suomalaiset traumat alkavat olla vain jälkikaikuja menneestä, eikä niihin asennoiduta enää pelkkänä lääkkeenä traumaattisiin kokemuksiimme toisen maailmansodan jäljiltä.

Trauma vaikuttaa periytyvän politiikassa samalla tavalla kuin perheissä ja ihmissuhteissa. Traumasidos tarkoittaa eräänlaista kiintymistä traumaan, kun paremmastakaan ei ole tietoa. Miksi muuten Aleksanteri Suuren ja Stalinin perintö haluttaisiin herättää henkiin?

Tukholman syndrooman kaltainen tilanne estää ajamasta yhteiskunnallisia muutoksia maissa, joissa on totuttu sekasortoon ja sortoon.

Trauma voi toisaalta myös kasvattaa sekä ihmistä että kansakuntaa. Häviäjävaltiot, kuten Japani, Saksa ja Suomi, ovat kehittyneet nopeasti sotien jälkeen. Voittajien eli Yhdysvaltojen tai etenkään Venäjän kehitys ei ole ollut ongelmatonta.

6)Kirjoittajan havainto on perinteinen ja palauttaa takaisin aiemmin jo kirjoittamiini artikkeleihin, ei vain traumoista vaan myös juuri eilen Hegelin ja hänen aikalaistensa filosofiseen ilmiön kuvaukseen. Teesi, antiteesi ja synteesi vaihtuu siinä vain potilaan diagnoosiin käsitteillä mytomania, eskapismi ja putinismi.

Sairaalloinen valehtelu on taustaltaan psykopaatin, ei vain häiriintyneen narsistin tuotetta poliitikkonamme. Narsismia voi toki hoitaa, mutta psykopaatin kohdalla ilmiö on pysyvä. Kun tämän teesin vastinparina on todellisuuden pakoilu, eskapismi myös sen hieman lievempänä ilmiönäkin kuvaten, Venäjällä koettava ilmiö tulee putinismissa ymmärretyiksi koskien myös laajemmin kansakuntaa. Putin henkilönä ei luonnollisesti voi synnyttää ”tautia” jota kansakunnat sairastavat. Psykologia on toki eri asia kuin kansakunnat ja valtiotieteet tai sosiologia.

Niin epämiellyttävää kuin se onkin ja johti meillä ja Ruotsissa hakeutumaan Naton suojiin ja ensin turvatakuisiin. Kun sen rinnalla olemme kokeneet toistuvat pandemiat ja aiemmin myös taloutemme riippuvuuden myös vaikkapa öljystä ja öljykriisin aikaisesta nousustamme, Venäjän kaupastamme, olemme kansakuntana liki vuosikymmenen jatkuneen tyhjäkäynnin jälkeen, yli kymmenen hallituksemme kanssa, kokonaan uudessa vaiheessa, jonka diagnoosi on aiempaa mutkikkaampi sekin. Tähän meillä ei osattu varautua vuosituhannen vaihtuessa. Hyttysen ääni kun ei kuulu taivaisiin kirjoitit sitten miten paljon tahansa.

Enää kolikon kaksi puolta ei riitä. Kolikko on kyljellään ja kiertämässä, jolloin diagnoosit on tehtävä reaaliaikaisesti ja samalla välineillä, joiden käyttöön vaaditaan poikkitieteistä osaamista. Siis sekä luonnontieteistä että ihmistieistä rinnakkain ja sisäkkäin oireita hoitaen. Ei tietokoneäly uusi asia ollut vuosituhannen vaihtuessa.

Tyypillisimmät viranhoitoon vaikuttavat sairaudet ovat olleet iän aiheuttamia.

Yhdysvaltojen presidenteistä joka neljännellä ja Englannin pääministereistä kahdella viidestä on ollut terveysongelmia, jotka ovat vaikuttaneet heidän työkykyynsä.

Matti Isohannin mukaan ”ikääntyneiden ja monisairaiden miesten” oireilu on kuitenkin nykyään aiempaa harvinaisempi ilmiö, sillä päättäjien keski-ikä on 2000-luvulla laskenut, ja valtioiden johdossa on yhä enemmän naisia.

7)Iltalehden toimittaja pääsee näin pitkän alustuksensa jälkeen asiansa ytimeen. Ensin suoritetaan perusteellinen terveystarkastus ja vasta tämän jälkeen haetaan tautiin sopivat rohdotkin. Pidän tätä kirjoitusta tämän kuluvan kesän parhaana lukemanani ja kiitä sen kirjoittajaa avusta myös omien kirjoitusteni ja myös monien kirjojeni avaajana.

Se oli kuin syöttö suoraan omaan lapaani ja suomalaiseen jääkiekkoon kuuluu myös tehdä maaleja. Ei vain jäädä nautiskelemaan savolaiseen tapaan jalkapalloa pelaten. Minua kun on joskus moitittu naisten suosimisesta ja vain siksi, että olen joutunut koko ajan kouluttamaan miesten rinnalla lisääntyvää määrää nuoria huippulahjakkaita naisia. Juuri päättyneet yleisurheilun MM-kisat osoittivat millaisiin suorituksiin naiset kykenevät ja kuinka he ovat myös runkona suomalaisten menestymiselle näissä globaaleissa kisoissamme.

Valitettavasti nuori ja terve päättäjä ei tunnu aina kelpaavan kansalle samalla tavalla kuin vanha ja kenties sairas – varsinkaan, jos kyseessä on nainen. Ainakin Sanna Marinin (sd) pääministerikaudellaan osakseen saaman vihapuheen perusteella on tullut selväksi, että terveysriskeistä huolimatta politiikassa kannattaa olla mieluummin liian vanha kuin liian nuori. Yllättävän moni tuntuu pitävän reilusti yli 30-vuotiasta pääministeriä taaperona.

Marinin Instagram-tili on välillä lähes surkuhupaisaa seurattavaa, sillä hänen kuviensa kommenttikentät ovat täynnä pääosin ulkomailta lähetettyjä kannustavia emojeja sekä pääosin suomalaisten murheenkryynien kynäilemää naisvihamielistä ja usein Marinin ikää arvostelevaa nimittelyä.

8)Oma käsitykseni nuorista naisministereistämme on osin sama kuin kirjoittajalla mutta sillä varauksin, että elämme kokonaan toista aikakautta kuin ikääntyneitten miesministereittemme vuosikymmeninä. Se ei toki selitä väärää vähättelyä, saati sosiaalisen median kömpelöä käytöstämme. Ilmiö on kuitenkin varmasti ohimenevä ja palaamme niin politiikassa kuin urheilussamme takaisin sille paikalle, josta aikanaan oma itsetuntomme sai vahvistusta. Siihen vain vaaditaan nyt etenkin naisten antamaa tukea. Naisten aseman muutos ei ole suomalainen vaan globaali ilmiö. Ja siinä meidän on kuljettava kärjessä.

Euroopan neuvoston muutaman vuoden takaisesta tutkimuksesta kävi ilmi, että eurooppalaisista naispuolisista kansanedustajista valtaosa, 85,2 prosenttia, on kärsinyt jonkinlaisesta henkisestä väkivallasta edustajakaudellaan. Alle 40-vuotiaat naiset kokivat henkistä ja seksuaalista häirintää enemmän kuin vanhemmat kollegansa.

Moni maailmanpolitiikasta tuttu ikääntynyt johtaja tuntuu vastustavan muutoksia ja pelkäävän, etteivät omat lapset eläisi 30 vuoden kuluttua täsmälleen samanlaisessa maailmassa kuin nyt tai jopa 30 vuotta sitten.

Venäjällä väitetysti kuolemaa tekevä Vladimir Putin muistelee kaihoisasti Neuvostoliittoa, ja samassa nostalgiassa rypee hänen lähipiirinsä. Nuorisoa muistot neuvostokommunismista eivät voisi vähempää kiinnostaa, ellei vaihtoehtona ole 15 vuoden vankeustuomio.

Putin on kuitenkin päättänyt jäädä valtaan ikuisesti, mistä hän on pitänyt huolen muuttamalla maansa perustuslakia. Kuoltuaankin hän aikoo ilmeisesti sanella poliittiset käskynsä pilven reunalta. Samanmielinen seuraaja löytyy varmasti, sillä presidentin mysteerisairaus vaikuttaa levinneen koko Kremlin eliittiin.

Yhdysvalloissa Joe Biden suunnittelee jo tulevaa vaalikampanjaansa, vaikka ikä alkaa painaa ja jalat lähtevät toisinaan alta. Vaarana on nimittäin, että joku muu – nuorempi, kokemattomampi, ehkä myös terveempi – tulisi ja veisi demokraatteja yhä kauemmas vasemmalle.

Toisaalta vaalit voisi voittaa jo kertaalleen vallankaappausta yhdessä maailman vanhimmista demokratioista yrittänyt Donald Trump, jonka nimittämät korkeimman oikeuden tuomarit sanelevat parhaillaan koko kansan tulevaisuuden uusiksi Raamattuun perustuvilla päätöksillään, vaikka 1700-luvulla säädetty perustuslaki kieltää valtiota säätämästä uskontoon pohjautuvia lakeja.

Demokratia ei automaattisesti suojaa yhteiskuntaa vallan väärinkäyttäjiltä. Johtotehtävissä, politiikassa ja luovilla aloilla moni menestyy sellaisten piirteiden avulla, joista ei välttämättä ole yhtäläistä hyötyä elämän muilla osa-alueilla.

Matti Isohannin mukaan sellaisia ominaisuuksia ovat yliaktiivisuus, resilienssi sekä hallittu usko asiaan. Päättäjät tarvitsevat paksun nahan ajaakseen läpi ohjelmansa sekä kestääkseen kilpailua ja kritiikkiä, joten myös resilienssistä ja lievästä ylimielisyydestä on hyötyä.

9)Pitkän alustuksen jälkeen toimittaja pääsee lopulta itse aiheensa ytimeen. Oletan että lyhempikin alustus olisi avannut toimittajan tavoitteen, jossa vilahtavat myös käsitteet ”lievä ylimielisyys”, ”yliaktiivisuus”, ”paksu nahka” ja ”resilienssi”. Koska olen näistä kirjoittanut, kertonut mitä resilienssi tarkoittaa, en palaa enää aiheeseen. Googlaa ja katso sieltä. Koska minulla on myös kotisivu, joka näyttää käsitteenä avaavan satoja miljoonia havaintoja (cluster art / www.clusterart.org) ja siellä on sekä klusteriartikkeleita (cluster articles, googlaa/ havaintoja satoja miljoonia), sekä klusteripolitiikkaa ja -taloutta (cluster policy and cluster economy) sekä näistä tehdyt kirjat, kuluvan vuoden aikana julkaistutkin (Cluster articles 2021 /part I ja II), en enää vaivaa tässä yhteydessä lukijoitani. Kirjat kun löytyvät myös kotisivultani. Mutta kuka nyt vuonna 2022 alkaisi lukea tuhat sivuisia kirjoja?

Oleellista on, että toimittaja on tarttunut erittäin ajankohtaiseen ja globaaliin aiheeseen. Sen esittely on vain vienyt alussa tilaa ja johtanut lukijan väsymiseen. Oman aikamme lukijat eivät lue kuin sosiaalisen mediansa parin lauseen huudahduksia ja kuvia, jotka ovat ilmaisjakeluna saatavilla. Ne eivät avaa näin vaikeaa ja monikulttuurista aihetta. Minä luen ja vastaan, koska se on minun työtäni ja lukijat ovat valikoitua väkeä hekin. Kun käsitteet avaavat miljardeja tekstejä omasi saanti kärkeen vaatii lukijoitakin. Olkoonkin että he ovat valikoituneita suuresta joukosta. Näin uudet ajatukset ja ideat leviävät. Ensimmäiset hyötyvät eniten, jälkiomaksujat vähiten.

Jos ominaisuus osoittautuukin sairauden tai häiriön oireeksi, joka haittaa työntekoa, ei poliittisesta koneistosta löydy juurikaan välineitä, joilla yhteiskunnalle haitallisesta “hullusta” johtajasta pääsisi eroon, ellei tämä sitten mokaa kunnolla tehtävässään.

Vuonna 1973 Yhdysvalloissa voimaan tuli ”Goldwater rule” eli suositus, jonka mukaan psykiatrin ammatillinen mielipide tälle tuntemattomasta henkilöstä on epäeettinen. Sääntö nimettiin vuoden 1964 presidenttiehdokkaan Barry Goldwaterin mukaan, jonka sopimattomuudesta virkaan psykiatrit olivat varoittaneet, sillä hän oli ilmaissut arveluttavia näkemyksiä ydinaseiden käytöstä.

Myös Maailman psykiatriyhdistys on vuonna 2011 ohjeistanut, ettei diagnooseja asetettaisi julkisesti. Päättäjistä puhuminen ”skitsofreenisinä” tai ”bipolaarisina” ilman perustavanlaatuista näyttöä sairaudesta heikentää häiriöistä oikeasti kärsivien yhteiskunnallista asemaa sekä vahvistaa niihin liittyvää stigmaa.

Mielipiteen ilmaiseminen julkisesta henkilöstä ei toki ole kiellettyä. Lääkäreillä on myös oikeus tai jopa velvollisuus varoittaa asioista tai henkilöistä, jotka he näkevät kansalle ja yhteiskunnalle vaaraksi.

10)Ilmiön, poliitikkojen terveys ja kyvykkyys vallankäytössä, kuvaaminen liittäen sen ensin maailmaa globaalilla tavalla halaavaksi ja historiaan hakeutuen sekä johdatellen tätä kautta oman aikamme päivittäiseen ongelmaan, käyttäen esimerkkeinä takavuosien presidenttejä ja virkaan ehdolle asettuneita, on hämäävä. Ilmiö, poliittisen henkilön kyvyt ja terveys, yhteisten asioitten hoito ja kyky hoitaa edes omat asiansa, on polttava ja nyt toimittaja etäännyttää meidät alkuperäisestä tavoitteestaan. Siihen päästään vasta pitkän artikkelin viimeisten kappaleiden viimeisillä riveillä. Sellaiseen suomalainen Iltalehden lukija ei ole kyvykäs. Hän hakee lööppejä ja lukee Iltalehteä netistä valikoiden ja hyvin hätäisesti. Sama pätee toki liki kaikkia medioitamme.

Vuonna 2017 ilmestyikin 27 mielenterveyden ammattilaisen kirjoittama teos The dangerous case of Donald Trump. Vaikka kirjoittajat olivat tilanteessa voimattomia, huoli osoittautui aiheelliseksi, sillä meni vain muutama vuosi, kun Trump oli jo vähällä aloittaa sisällissodan ”kostoksi” vaalihäviöstään.

Seuraavana vuonna julkaistuissa brittitutkimuksessa havaittiin, että poliitikkojen mielenterveyttä monitoroidaan hämmentävän vähän.

Kansallisesta ja globaalista turvallisuudesta päättävät poliitikot saattavat olla yhä nuorempia ja terveempiä, mutta työssään he ovat alituisen mediaryöpytyksen kohteena.

Virka työllistää viikonloppuisin ja iltaisin, ja tehtäviä hoidetaan myös säännöllisesti jet lag -tilassa.

Ei ihme, että nykyään poliitikkojen yleisimpiä terveysongelmia ovat kova stressi, työuupumus ja päihderiippuvuudet, joista osa jää kokonaan hoitamatta. Lomallekaan ei saa lompsahtaa väärissä housuissa, muuten voi syntyä kiivas mediadebatti.

Vaikka suomalaiset ovat fiksuja ja koulutettuja, yli puolet meistä hoitaa terveysongelmansa huonommin kuin Käypä hoito -suositukset edellyttäisivät. Matti Isohanni uskoo saman arvion pätevän poliitikkoihin, joiden hoito etenkin ennen oli varsin epäasianmukaista.

Tuntuu nurinkuriselta, että lentäjän virkaan tai huippukonsultiksi halutessaan tulee läpäistä useita testejä todistaakseen, että on henkisesti vakaa, mutta politiikkaan voi kuka tahansa lähteä, kunhan tarpeeksi moni uskoo, että ehdokas on sopiva päättämään kansaa koskevista asioista.

Niin se demokratia vain toimii, mutta mitä tehdä, kun päättäjäksi nousee sekopää, joka alkaa romuttamaan demokratiaa pienin mutta päättäväisin askelin? Voisiko vastaavia tilanteita ennaltaehkäistä nykyistä paremmin?

11)Pitkän ja vaihderikkaan artikkelin alusta ei voisi odottaa, kuinka sen loppuosa käynnistää pohdinnan oman aikamme ehkä yhdestä politiikkamme polttavimmista ongelmista. Oikeammin se on samalla osoitus, miten vaikeaa meidän on tänään tuottaa merkittävää artikkelia, karsimalla siitä liki kaikki sellainen, jonka tiedämme olevan lopulta tekstin ymmärtämiselle ja sen uskottavuudelle välttämätöntä. Tai ainakin näin me kirjoittajat usein oletamme.

Urho Kekkosen kuoltua suomalaiset presidentit ovat raportoineet terveydentilastaan useimmiten työterveydelle Valtioneuvoston suositusta noudattaen, eikä heidän virkansa hoitoon vaikuttavia sairauksia ole ilmennyt 1980-luvun jälkeen.

Samalla tavalla huippupäättäjien mielenterveyden seuraamista ja kognitiivisen suorituskyvyn testaamista soisi tehostettavan paitsi Suomessa, myös kaikkialla muualla maailmassa. Mielenterveysongelmat eivät välttämättä estä työtehtävien hoitamista, mutta varhaisen puuttumisen malleilla nekin voitaisiin todennäköisesti estää tai hoitaa.

Rinnakkaistodellisuudessa, jossa kaikki ovat jo päässeet terapiaan, ihmiskunta ei käyttäydy enää itsetuhoisesti kuten Hitler tai Stalin, vaan keskittyy sotimisen sijasta luomaan uutta, kuten Ludvig II – joka toki hänkin olisi aikoinaan hyötynyt asianmukaisesta hoidosta.

Globaalilla tasolla mielenterveysongelmiin eivät saa apua läheskään kaikki, jotka sitä hakevat, mutta olisiko hoitoa sittenkin tarjolla enemmän, jos poliittisten päättäjien henkistä hyvinvointia syynättäisiin huolellisemmin?

12)Artikkelin loppu yhdistää Urho Kekkosen ja hänen pitkäksi jatkuneen suomettumisen aikamme presidenttiemme terveydentilaan, olkoonkin että Kekkonen oli kansalaisilleen pitkän uransa aikana terveyden ja urheilun perikuva, liki olympiatason urheilija ja alan ammattilainen huipputasolta.

Presidenttiemme terveyden liittäminen kansalliseen ja paikalliseen, läpi kansakunnan käyvään valtiolliseen ja demokraattiseen, hyvin paikallisena koettuun ruohonjuuritason toimintaympäristöömme, on maaseudulta ja sen yhdessäolo-organisaatioista syntyvää ja asiaorganisaatioihin päätyvää yhteisöelämäämme.

Sen rinnastaminen tekstin alun meille vieraisiin kulttuureihin ja heidän ”johtajiensa” tauteihin on yhtäällä näppärää, mutta toisaalla harhauttavaa. On hyvä, että aihetta käsitellään ja pidetään esillä osana demokratian toimivuuttamme, mutta samalla unohtamatta, kuinka oma lähidemokratiamme, kylätoiminnasta osuustoimintaan ja kunnallishallinnosta seurakuntiin ja yhdistysten luvattuun maahan, on harvinaisen terve eikä kaipaa sellaisia uudistuksia, jotka ovat liitettävissä meille myös historiallisesti vieraaseen ympäristöön.

Poliitikkojemme mielenterveys ja sen hoito, siitä huolehtiminen, on ihan hyvä asia siinä missä hampaiden hoito, muistaen samalla, kuinka koko sote ja sen järjestelyt ovat parhaillaan, jälleen kerran, poliitikkojemme johdolla hoidettavissa entistä uskottavampaan, vauvasta vaariin ulottuvaan paikalliseen, maakunnalliseen ja kansalliseen käyttöömme. Korvauksetkin vaikuttavan olevan kohtuullisia.

Jos tuhannet poliitikkomme siinä unohtavat samalla oman terveytensä, se tuntuu liioitellulta pelolta. Näin ainakin itse myös tuohon tehtävään osallistuneena osana alue- ja paikallishallinnon satoja alaa koskevia lakeja ja asetuksia näin yhdessä hoitaen. Yhdyskuntapalvelu kuuluu kaikkien tehtäviin taloyhtiön hoidosta alkaen ja sama pätee myös osallistumista sellaiseen sähköiseen keskusteluun, johon tämäkin viesti on tarkoitettu. Narsismin häiriö on hyvinkin harvinainen, olkoonkin että netissä joka toinen vaikuttaisi olevan siitä kärsivä ellei sitten psykopaatti samalla.

Suurin ongelma kohdistuu lähinnä demokratiamme toimivuuteen tavalla, jossa jokainen meistä on vastuussa omalta kohdaltaan hoitamaan näitä satoja lakejamme ja asetuksia sekä niiden toteutusta kunnissamme ja maakunnissa.

Jotkut myös hieman vähentäen omia poliittisia tehtäviään kovin monella aluetasolla ja vaaleissa aikaansa käyttäen. Valinta on lopulta meillä äänestäjillä ja puolueillamme, liki vuosittain vaaleissa käyden.