On 03 Mar, 2021 0 Comments

Elämä on hauen laulua. Lapsuudessa lausumistani runoista moni liittyi luontoon. Yhteen tunnetuimmista ”Hauen lauluun”, jouduin tutustumaan Oulun yliopiston Maantieteen laitoksen komeassa kirjastossamme. Aaro Hellaakosken tuotanto juuri maantieteilijänä, ei niinkään runoilijana kuin tiedemiehenä ja opettajana, kiehtoi rinnan vaikkapa Sakari Topeliuksen kanssa.

Maamme kirja on ollut kauan luetuin maantieteen oppikirjamme saaden yli 50 painostakin. Suomalaiset rakastavat maantiedettä ja historiaa mutta myös lyyristä kieltään, onomatopoeettista, monitieteistä pohdintaa.

Hauen laulu toi mieleen luonnonkuvauksen moniulotteisimman tavan, samaan aikaan realistisen ja surrealistisen, kalan, linnun ja oravan hybridin, lapsena vaikeasti lausuttavan ja kaiken perinteisen samalla kyseenalaistavana.

Se oli runo vapauden rytmistä, lapselle rakkaan kalan ja linnun asetelmasta runoilevana aikuisena, Väinämöinen Orfeustaan hakevana, luonnonlait kumoavana hämmennyksenä. Elämä nyt on hauen laulua:

Kosteasta kodostaan, nous hauki puuhun laulamaan.

Kun puhki pilvien harmajain, jo himersi päivän kajo

Ja järvellä heräsi nauravain lainehitten ajo.

Nous hauki kuusen latvukseen, punaista käpyä purrakseen.

Lie nähnyt kuullut haistanut, tai kävyn päästä maistanut

sen aamun kasteenkostean loiston sanomattoman.

Kun aukoellen luista suutaan, longotellen leukaluutaan.

Niin villin-raskaan se virren veti, että vaikeni linnut heti

Kuin vetten paino ois tullut yli, ja yksinäisyyden kylmä syli.

Teksti on muistelmieni takakannesta. Kirja alkaa viikinkiveneen tai kirkkoveneen valmistuksella ja päättyy epilogina, jossa vene haudataan. Sen välissä on elämäni, “The way of my life” ja se miten tuo tapahtuma ja sen jälkimainingitkin on unohdetu historiassamme, siinä missä kirjani on painettu Sakssa.

Suomelle se olisi mahdotonta muuten kuin narraationa tai esitellen, mitä sosiaalinen pääomamme tarkoittaa teoriassa tai stereotyyppinen kuvauksemme medioissa. Julmuudet kun ovat ikäviä kuvattavia. Poliisit ja juristimme kohtaavat tätä arkeamme. Isäni oli poliisi ja minusta piti tulla juristi. Tein toisen ratkaisun. Suvussa on jo riittävästi juristejamme. Aloin tutustua luonnon lakeihin ja sitten vasta myöhemmin ihmisen.

Pandemia on niin ikään nyt poliittinen ilmiö ja sen kuvaaminen tapahtuu juuri samalla tavalla, esitellen teoriassa, miten nämä ilmiömme syntyvät. Veikko Vennamo, älykäs juristi, kuvasikin tapani kirjoittaa “peitellyin sanakääntein”.

Se ei ole totta. Kuvaan liiankin suoraan ja muuttaen mediotten narraation ja kirjailijoitten sadut teoroitten kautta ymmärrettäväksi totuudeksi. Se on vaan ikävää luettavaa, ikään kuin lakiteksti rötöksen teon jälkeen sitä kuunnellen.

Nyt kiusaajat nuorina miehinä kuuntelevat sitä veriteon jälkeen vanhempineen. Kaverinsa julmalla tavalla surmaten. Se on juuri hauen laulua sitä nyt kuunnellen medioistamme.

Jotta sitä voi tulkita, lastemme on opittava tuntemaan luonnonlakien rinnalla ihmisen omat lait ja tieteet, politiikan teon lait ja mediamme, joka on hyvä renki, mutta tulen tapaan hirvittävän huono isäntä.

Nyt se on mediayhteiskunnan isäntämme. Ja laulu on hauen laulua hakevaa mutta samalla viihteellistä. Se ei ymmärrä mitä runoilija haki runossaan. Hän kun oli maantieteiljänäkin nero. Ja sitä meillä Suomessa ei tuolloin maantieteessä sallittu. www.clusterart.org