LuostarinenOn 06 Mar, 2022 0 Comments

Putin puskee Suomea ja Ruotsia Natoon, jolloin miehen puusilmäisyys panee kysymään, onko Kremlin isännällä kaikki kunnossa, kirjoittaa Saska Saarikoski kolumnissaan (HS.6.3. 2022). Tosin jättää Ruotsin mainitsematta. Neuvostoliiton aikoina esiinnyimme toki hyvinkin itsevarmoina rajoistamme, tietäen toki, ettei siinä uskossa ollut muuta kuin kylmän sodan aiheuttamia omia valheitamme. Ei meihin kukaan uskonut eikä kukaan meistä ollut tosissaan. Nyt voimaa on enemmän, joten tuosta uskostakin kannattaisi pitää kiinni, pohdiskelee Saarikoski.

Venäjää johtaa nyt paljas voima ja Biden pitää ovea auki, kun Suomi ja Ruotsi astuvat kohti Natoa, kirjoittaa taas saman lehden päätoimittajat artikkelinsa otsikot. Otsikkoon on tapana kirjoittaa oleellinen, jolloin kiireisen lukijan on turha hakea tekstistä muuta kuin jo moneen kertaan uutisoidut medioittemme menneen viikon pääuutiset.

Suomesta ja Ruotsista tulee entistä tiiviimpi Yhdysvaltain kumppani tiivistyvän puolustusyhteistyön kautta. Presidentti Niinistö kuvaa tämän prosessiksi, jossa ketään ei todellakaan yllätetä. Keskellä valtavaa murrosta Suomen ja Ruotsin edut ja uhkat ovat samat, ovat olleet jo vuosisadat. Nyt ne vain huomataan, jälleen kerran ja sitä pidetään uutisena. Elämme uutisköyhää aikaa ja teemme uutisen Ukrainasta.

Pääministerimme tapaavat hekin ja Marin sekä Andersson kertovat kuinka yhteistyö jatkuu nyt entistäkin tiiviimpänä. Samalla esitellään molempien kansakuntien, suomalaisten ja ruotsalaisten Nato-kannat ja niissä tapahtuneet muutokset. Keskustelu ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kiihtyi voimakkaasti heti sen jälkeen, kun Venäjä alkoi kasata joukkojaan Ukrainan lähistölle. Samalla myös Valkoiselle talolle tuli selväksi, mihin Suomen turvallisuus jatkossa nojaa. Se nyt oli varmaan melkoinen yllätys siellä.

Tutkijat taas arvioivat taistelujen Ukrainassa tulevan todennäköisesti jatkossa entisestään kiihtymään. Erikoistutkija Pentti Forsström Maanpuolustuskorkeakoulusta kertoo samaisessa lehdessä, kuinka Venäjän hitaalle etenemiselle Kiovan lähistöllä voi olla monia syitä. Niin varmaankin.

Kartta tekstin tukena kertoo iskujen paikat, jossa mukana on kuuden suuremman kaupunkialueen ohella myös ydinvoimala. Dnepr jokena näyttäisi jakavan kohteet sen koillis- ja itäpuoleiseen Ukrainaan. Senhän me kaikki tiedämmekin.

Mustanmeren ja Asovanmeren, Herson ja Melitopol, ovat turisteillekin tutulla tavalla lähellä Krimiä ja Odessaa, Mustanmeren helmeksi kutsuttua. Kiova taas on pohjoisessa lähellä Tsernobyliä. Olen siellä joskus liikkunut ja kertonut 1980-luvun puolella, kuinka Neuvostoliitto hajoaa. Miten näitä riitaisia heimojen miehiä voi pitää erillään toisistaan muutama venäläinen miliisi tai armeijaansa suorittava nuori mies ikävöiden kotiinsa. Heitähän pilkattiinkin koko ajan. Kun heidän kanssaan jutteli, kertoivat ikävöivänsä kotiin jonnekin lähemmäs Jäämerta. No niin minäkin olisin tehnyt.

Zaporizzajan maailman suurin ydinvoimala on puolestaan lähempänä Melitopolia. Maruipol, Doni Rostov ja Donetsk, Luhansk ja Harkova on monelle maantiedettä tuntemattomallekin tuttuja kaupunkeja. Meillä osataan maantiedettä havinaisen huonosti Suomessa, maantietokin on retuperällä. Hyvä kun omat kuntamme tunnemme. Niitä on vain muutama sata jäljellä.

Vanhuksia asumassa maaseudulla tai pienissä kuihtuvissa seutukaupungeissamme. Kaikki ahtautuvat muutamaan maakunnan keskukseen ja pääkaupunkiseudulle. Miten pääkaupunki hallintoineen on noin väärään paikkaan ahdettukin? Vihollinen rajan takaa voi hävittää sen hetkessä.

Ukrainan pommitetut kaupungit löytyvät idästä ja kaakosta, jolloin Venäjän raja on vain muutaman kymmenen kilometrin päässä pommitetun kaupungin keskustasta. Näistä kaupungeista on siis matkattu kohti mm. Puolan rajaa, joka on puolestaan kaukana lännessä. Luhanskista sinne on matkaa hyvinkin sama kuin Helsingistä Napapiirimme pohjoispuolelle lomailemaan. Ukraina on suurikokoinen valtio ja väkeä liki kymmenkertainen määrä Suomeen verrattuna.

Sehän on melkein kuin Ranskassa asuisi ja joisi paikallisia viinejä. Toiveet siviilien evakuoinneista kuitenkin murenivat, kertoo lehti otsikossaan. Kyse ei ole pienestä operaatiosta ensinkään. Mittakaava on valtava verrattuna vaikkapa karjalaisten evakkoa siirtoa aikanaan Neuvostoliiton Suomelta valtaamilta alueiltamme.

Venäjän taloutta kuristetaan nyt ankarasti ja Venäjällä on kaikki ainekset laajaan finanssikriisiin ja syvään investointilamaan, jatkaa lehti sunnuntainumeroaan. Länsimainen raakaöljy on kallistunut, pörssit heiluvat yhteen suuntaan ja rupla romahti. Myös Suomessa tuhannet ihmiset osoittavat tukeaan Ukrainalle. Siitä on terapeuttista apua muutamalle pääkaupunkiseudulla ulkoillen.

Ennen Krimin niemimaan valtaamista Putin on vienyt Venäjän neljään mittavaan sotaan. Kyse ei siis olekaan jostakin uudesta ja yllättävästä liikkeestä vaan koko ajan jatkuneesta aggressiosta. Tšetšenian sodassa 1999 Groznyi pommitettiin raunioiksi ja YK kutsui sitä maailman tuhoutuneimmaksi kaupungiksi. Sodassa kuoli noin 25 000 siviiliä. Kuolleiden venäläissotilaiden määrästä ei ole arviota. Ne liikkunevat useissa tuhansissa.

Georgian sotaa puolestaan kutsuttiin myös ”elokuun sodaksi” ja ”viiden päivän sodaksi” vuonna 2008. Silloin Putin syytti georgialaisia ”aggressioista” eteläossetialaisia kohtaan ja jyräsi pienen naapurinsa maan tasalle. Syntyi nukkevaltio, Etelä-Ossetian tasavalta ja varmaan myös YYA-sopimuskin, jonka itsenäisyyden Venäjä tunnusti. Vajaa tuhat ihmistä kuoli ja 35 000 menetti kotinsa. Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves sanoi myöhemmin Georgian sodasta, että se oli ”herätys”, mutta länsi painoi torkkukytkintä.

Krimin valtaus ja Itä-Ukrainan sota käynnistyi vuonna 2014. Me muistamme kyllä venäjämielisen presidentin Viktor Janukovytsin. Samoin Venäjän miehityksen Krimillä ja liittäen sen samalla itseensä. Ukrainan itäosat olivat sodan partaalla nekin.

Venäjä vakuutti, ettei se aio miehittää Ukrainaa, mutta Putin ilmoitti, kuinka Venäjällä oli oikeus puolustaa Ukrainan venäjänkielisiä asein. Donetsk ja Luhansk tunnustettiin myöhemmin erityisalueiksi osana Ukrainaa. Donpasin separatistialueista muodostui jäätynyt konflikti. Osapuolet kun eivät noudattaneet sopimuksia. Sodasta tuli ihmisten arkea. Muualla Euroopassa tähän turruttiin.

Seitsemän vuoden aikana sodassa oli kuollut arviolta 15 000 ihmistä ja maan sisäisiä pakolaisia arvioidaan olevan noin miljoonan verran. Syksyllä 2021 Venäjä alkoi keskittää Ukrainan vastaiselle rajalla joukkojaan. Loppu onkin tämän menneen viikon historiaa.

Vuonna 2015 Putin lähetti Syyriaan sotilaitaan tukemaan presidentti Bashir al-Assadin hallintoa. Kovimmillaan pommitukset olivat Aleppon taistelujen aikana vuonna 2016. Monen asiantuntijan mukaan aseita käytetiin tarkoituksella myös siviiliväestöön ja sairaaloihin.

Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves kertoo kuinka Venäjä ei ole koskaan kunnioittanut jälleen itsenäistyneitä valtioita Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Erään asian hän kuitenkin unohtaa Suomen kohdalla.

Suomi itsenäistyi oikeammin jo hyvinkin vuosisata aiemmin kuin mitä vuosisatainen itsenäisyyspäivämme antaisi ymmärtää. Suomella oli kaikki itsenäisen valtion institutionaaliset merkit ja muistaen mitä se tarkoitti 1800-luvulla ja ennen sitä. Meillä oli postin ja raha sekä kielemme ohella sellaisia tunnuksia, joita hallinnossa harvoin on monella valtiolla edes tänään vuonna 2022. Tästä Ilves ei ole varmaankaan eri mieltä kanssamme. Venäjä oli myös tuolloin valtaosin takapajula Suomeen ja Ruotsiin verrattuna.

Sen sijaan moni jakaa nyt tilannekuvan siitä, että Eurooppa ja Venäjä ovat astuneet uuteen aikakauteen ja se ei tahdo tapahtua Venäjän kokoisessa ja hallinnossaan hajanaisessa diktatuurissa samaan tapaan kuin demokraattisessa Suomessa ja Ruotsissa, Norjassa ja nyt myös Virossa.

Kylmää sotaa kesti vuodesta 1945 noin vuoteen 1989 tai 1991. Alkoi kylmän sodan jälkeinen aika, jolloin sekä ajan että paikan tieteetkin kokivat mullistuksen. Tämä tarkoittaa paradigmaista muutosta, jossa paluuta vanhaan ei enää ollut, koko vanha maailma oli osa muuttunutta tiedettä ja sen teknologiaa. Jotkut vain jäivät kiinni menneen maailman karttoihinsa ja historian kirjoihin. Putin rakastaa historiaa. Niin venäläiset muutenkin siinä missä shakin peluuta ja menneen maailman kirjojaankin.

Tässä uudessa ajassa etenkin perinteinen Eurooppa on paljon yhtenäisempi kuin koskaan aiemmin. Venäjän ja takavuosien Neuvostoliiton kokemat kouristelut eivät tätä muuta takaisin uudeksi ”kylmäksi sodaksi”. Se että Venäjään otetaan uudenlainen asenne arvoineen, on osa tätä maailmankuvaa, jossa Putinin käymät sodat ovat olleet jo kauan turhia. Hän tietää sen ja turhautuu. Mies kun tunnettiin Turussa aiemmin nuorena ja uteliaana, uutta hakevana opiskelijanamme.

Tästä presidenttimme kävi kertomassa Yhdysvalloissa valaisten myös Putinin kohdalla tapahtunutta muutosta vanhenevana ja yksinäisenä miehenä. Ei sen ihmeellisempää. Ikääntyminen vaivoineen on epämiellyttävä kokemus. Ikääntyvän vallankäyttäjän harhaiset kuvitelmat ovat hänen maailmankuvansa eikä se saa järkyttää meidän kaikkien miljardien maailmaa ja sen kauneutta.

Se että maailmalta löytyy Ilveksen mainitsemia miljardöörejä (HS 6.3), ei muuta tätä maailmankuvaa ja sen muutosta miksikään (HS 6.3). Aina heitä on ollut ja hyvä niin. Olemme vain menettäneet vuosikymmenen näiden turhien sotiemme ja virheellisen taloutemme ja luonnonvarojemme hoidon seurauksena. Se tulee varmasti muuttumaan. Tämä nyt on yksi sota sotien joukossa ja jo kauan jatkuneenakin.

Tämä Putinin käyttämä malli toistuessaan kun ei enää toimi siinä globalisaatiossa, jossa rajoilla on vain lietsottu sotia osana menneen maailman tapaa hoitaa niin talouttaan kuin rajojen tuomaa tapaa luoda jännitteitä sekä jatkuvaa pelkoa myös varallisuuden jakautumisesta luonnonvaroja tuhlaavalla tavalla. Sen korjaaminen on helppoa lainsäädännöllä.

Sota on vain jäänne ajoilta, jolloin herrasmiehet kävivät sitä eikä uuden teknologian robotit. Siitä luopuminen voi olla perinteiseen historiaan kiinnittyneelle vallankäyttäjälle vaikea asia. Monelle vallankäyttäjälle pelko on hänen ainut aseensa. Putin tekee sellaista, jonka hän parhaiten osaa.

Venäläisten kertojien lukeminen ja shakin peluu on viihteenä hyväksyttävä mutta tulella leikkiminen on syytä lopettaa. Avustamalla Ukrainaa jopa poliittinen eliittikin alkaa toimia viimein mediakentällä arvokkaasti ja hyväksyttävällä tavalla.

Kaikki me haluamme nähdä enemmän integraatiota ja vähemmän sotia, yhtenäisen Euroopan ja hyvinvoivan Ukrainan. Kukaan meistä ei ole halukas elämään pelon maailmassa tai jättämään lapsillemme sellaista perintöä. Tästä me olemme varmaan samaa mieltä, oli kulttuuri ja sen hoitajat mistä päin tahansa globaalia Tellusta, sinivalkoista planeettaamme.