Kun vaaditaan innovaatioita, tieteeltä odotetaan vain talouteen ja teknologiaan liittyvää. Muu unohdetaan. Kun perustiede luonnontieteinä tuottaa näitä innovaatioita, emme tiedä mitään ihmistieteen perusteistakaan näitä, uusia innovaatioita, soveltaessamme. Kun nämä lopetetaan tai lakkautetaan turhina, olemme kuin vailla karttaa ja konpassia kokonaan meille vieraalla planeetalla. Mukana vain Suomessa tehty Fiskarsin lapio. Sillä ei pitkälle päästä psykologisena ja sosiaalisena olentona vieraalla planeetalla eläen.  Eläen Suomessa viidessä maakunnassa, jossa kaiken rahamme vie suuri sairaala ja kansakunta kuntineen ja kylineen, kyläkouluineen ja yliopistoineen on lakkautettu turhakkeina. Ministerinä on ensimmäisen polven akateemikko, maisteri, lukien Hesaria ja tämän ministerihaastattelua (HS 19.3). Minna Canthin päivänä, tasa-arvon päivänä.

Aikana jolloin miehet ja naiset alkoivat opiskella kokonaan eri aineita jo lukiossa ymmärtämättä edes toisiaan ja sivistyksen perusteita samaan aikaan historiassa, biologiassa, maantieteessä, psykologiassa ja sosiologiassa, taloustieteissä ja filosofiassa, matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa, luonnontietissä ja ihmistieteissä samaan aikaan. Olemme ikään kuin yhden nuoren maisterin ikäinen kulttuuri. Niinkö? Kertoo tämän päivän Hesari. Ja se pelästyttää, kuten on tehnyt toisen maailmansodan alusta alkaen ja talutellen meidän myös sinne omistajineen. Mediasuku voi olla pelottava vallankäyttäjä. Kun sanomme irti usean sukupolven professorin virastaan, silloin teemme saman virheen kuin kieltäessämme sukupolvelta toiselle siirtyvän klassisen musiikin periytymisen maassamme tai näyttelijäsuvut. Talonpojat ymmärtävät tämän ja pitävät viiriä talonsa katolla kertoen sukutilan iästä. Tai sitten eivät ymmärrä.

Tiede tekee mitä hallitus käskee

Huipputiede hakee vastauksia sellaiseen, josta ihminen on itsekin rakentunut. Näin sekä materiaalitieteissä (aine ja sen luonne), energian kohdalla (sähkö, megnetismi aaltoineen) ja sen suhde omien geeniemme rakenteissa (perimässä) ja myös niiden kemiallisessa, käyttäytymistämme selittävässä ja myös manipuloitavissa olevassa maailmassa. Urheilijamme jäävät kaiken aikaa kiinni manipuloidessaan kehoaan ja parantaessaan suorituksiaan. Kilpailussa ihminen ei ole kuten rotta, joka rottakokeissa lopettaa silloin, kun henki on uhattuna. Ihminen jatkaa yli tämän rajan voittaakseen toisen ihmisen. Sen rajan ylittämiseen vaaditaan myrkkyjä (lääkkeitä), huipputiedettä ja viittä yliopistollista sairaalaa alueineen. Tiedeyliopisto tekee tiedettä ja soveltaa perustieteitämme, luonnontieteitä. Sama professori myös opettaa ja on hallintoihminen, hakee rahaa tieteelleen ja joillakin on lisäksi oma vastaanottokin. Jotkut ovat loistavia tiedemiehiä, jotkut taitavia opettajia ja hallintomiehiä ja joku loistava bisnesmieskin. Harvoin sama henkilö kaikkea samaan aikaan ja aina joukossa on myös täydellinen mätämunakin. Kuten ihmispopulaatioissa on tapana. Tällöin tingitään siinä mistä saadaan vähiten kunniaa ja mainetta, rahaa. Usein se on opetus ja hoito. Uusista innovaatioista palkitaan parhaiten. Se on uskomattoman kallista ja sairaalasta tulee myös hoitoineen kallis laboratorio. Näin sotemenot alkavat kasvaa mutta suurten massojen hoito ei välttämättä korjaudu lainkaan. Muutama erikoistapaus ja niiden hoito maksaa enemmän kuin kaikki muut yhteensä. Se on juuri johtavan professorin kunnianhimo, ambitio ja vaatimus innnovaatioista, joka silloin maksaa.

Kuljemme sillä rajapinnalla, jota itse myös edustamme luonnontieteissä. Ihmistieteet tämän kaiken soveltajina ovat jääneet tästä kehityksestä kauas jälkeen. Emme hallitse omaa kehoamme ja yhteisöämme tavalla, jota oma tieteemme edellyttäisi sovelluksineen luonnontieteitten innovaatioiden seurauksena. Tieteeltä kun alettiin vaatia teknologiaan ja talouteen vaikuttavia INNOVAATIOITA, ei enää sen alkuperäistä tehtävää, humanismia osana uteliasta ihmistä lajina (alma mater). Syy on meidän tavallisten veronmaksajien ja poliittisen (yhteiskunnallisen) käyttäytymisemme. Me kun vaadimme näitä yksipuolisia innovaatioitamme ja yhteiskuntamme muuttui Nokian ajoista alkaen sokeaksi.

Ja me saimme näitä innovaatioita mutta emme selitystä sille, miten ne meihin vaikuttavat. Se ei kiinnostanut ketään. Se kun ei ollut mielestämme hyödyllistä. Ei tuottanut rahaa ja viihdettä, huumeita ja päihteitä. Näin jopa hallinto ja kunnat, maakunnat jne. oli rakennettava palvelemaan lääketiedettä ja sairaalaa, suurta yliopistollista sairaalaa ja sen ambitiota. Tarvittiin yhä enemmän ihmisiä yllpitämään tätä petoa. Siis luonnontieteen (biologian) kapeaa sovellusta palvella vanhenevan ihmisen vaivoja suurten ikäluokkien näin vaatiessa. Taustalla oli pelko vanhenemisesta, kuolemasta.

Kun näillä pelottelet ihmistä, saat heidän äänet populistina, puolueena, virkamiehenä, minä tahansa huijarina ja manipuloijana. Kaikki muu on turhaa ja voidaan karsia ja lopettaa niin kylinä, kuntina kuin maakuntinakin. Eikä valtiolla ole silläkään merkitystä muuna kuin viitenä sairaalana, suurena sellaisena ja muistona menneen maailman nyt turhina vaikuttavista sodistamme, itsenäisyydestämme. Olemme valmiina uhraamaan pelkojemme vuoksi kaiken tälle yhdelle alttarille, sotesopalle. Sille ei riitä edes 15 tai 18 maakuntaa. Se vaatii viiden maakunnan kaikki varat, aluesairaalat, kyläkoulut ja lopulta myös vanhustan hoidon ja hoitajat.

Oireiden hoitajat

Jo kauan sitten nimekkäät sosiologit Durkheim ja Tönnies, Festinger havaitsivat sellaista, joka sopi heidän aikaansa sosiologeina. Heiltä puuttui maantieteen ja biologian koulutus yhteiskuntatieteilijöinä. Kyky pohtia, mitä tapahtuu silloin, kun meillä on käytettävissä teknologia, joka muuttaa kokemamme maailman, siihen sopeutuneet geenimme, alueeseen ja yhteisöön sidotun ihmisen intrenetin ja sosiaalisen median seurauksena ajattoman ja rajattoman paikan eläjiksi. Kirjoitin siitä kirjan, Social media – economy and strategy. Se siirtyi oppikirjaksi Yhdysvaltoihin, yliopistoihin. Ei Suomeen.

Syntyi paradigmainen muutos (=maailmankuvat muuttava) jossa heidän, vanhojen sosiologien ja maantieteilijöitten, teoriat eivät enää ole voimassa. Se ymmärrettiin kyllä luonnontieteissä, siellä missä muutos tehtiin, mutta ei ihmistieteissämme. Kaikki menivät uusiksi. Myös vanhat kansanviisaudet ja tapamme elää ikivanhoilla tiedoillamme. Näin lapset alkoivat opettaa vanhempiaan, opettajiaan. Laman ja negaation, räyhäämisen syy kun oli heidän korviensa välissä. Vanhat keinot ylläpitää takaraivon ja luolien ihminen yhteisöllisenä olentona rikkoutui. Innovaatiot vain yhdellä suunnalla tekivät tästä mahdollisen.

Yritettiin selittää OIRETTA, hoitaa sitä populistisella pulinalla, kun olisi tullut hoitaa uutta ja paradigmaisesti muuttunutta yhteisöä; aluetta, maakuntaa, kansakuntaa ja sen psykologisia, sosiaalisia, taloudellisia virheitä ja virhekäyttäytymistämme kokonaan uudessa maailmassa. Aivan kuin kokonaan uudelle planeetalle siirettyinä. Tämä kaikki laiminlyötiin. Avasimme pandoran lippaan ja päästimme miljoonia vuosia vanhan pedon irti osaamatta edes lukea kirjoja, jotka tästä varoittivat ja kertoivat seurauksista. Vaikka kirjat oli jopa kuvitettu ja lapsikin ne ymmärsi Afrikassa syntyen.

Jossa kerrotiin kuinka islamistien ja krisitittyjen, hindujen ja pakanoiden jne. tuli kyetä tulemaan toimeen saman rajattoman ja paikattoman maailman sisällä. He kun kaikki avasivat samaan aikaan samat Pandoran lippaat alkaen vuonna 2011 Afrikan arabi-islamilaisissa valtioissa. Koko tarina oli kerrottu ja siitä varoitettu (Arctic Babylon 2011). Reaaliaikaisesti ja riippumatta käsitteistä, jotka olivat myös symboleina monelle vieraita ja vaikeita. Tai sulkea kaikki uudet välineet ja paeta takaisin sellaiseen maailmaan, jossa näitä ahdistavia välineitä ei ollut.