”Paikallinen sopiminen on tissien vastakohta – se ei vedä klikkejä eli lukijoita”, kirjoittaa Tuomas Niskakangas tämän päivä Helsigin Sanomissa (HS 17.1) ja tulee kertoneeksi suuren totuuden. Maailma sanojen vankina pyrkii saamaan asiakkaita itselleen, lukijoiden huomion ja sanoilleen sisältöä, joka on seksikästä. Siinä vaikea sana ei ole myyvä, jos asiakkaan käytössä on 10 000 sanan sanavarasto ja asiantuntijan, median tai poliitikon käyttämä sanavarasto yli kymmenkertainen. On siis pelkistettävä sanomansa ja muutettava se houkuttelevaksi.

Maalaisliittolainen maakunta

”Itsehallintoalueet” eivät nekään kelpaa Niskakankaalle eikä ”terveydenhallinnon palvelurakenneuudistus” tai ”paikallinen sopiminen”. Hän korvaisi ne kirjoittaen työpaikalla sopimisesta ja terveysuudistuksesta sekä itsehallintoalueet yksikertaisesti maakunnilla. Tosin hän epäilee maakuntien torjunnan johtuvan sanan maalaisliittolaisesta tai keskustalaisesta menneen maailman kaiusta. Syntyy vaikutelma suuren uudistuksen olevan kovin lähellä maakuntien Suomea ja keskustalaista aluepolitiikkaa ja sen voittoa.

Historialliset maakuntamme ovat muuta kuin Keskusta puolueena ja rajatkaan eivät ole samat kuin joko luonnon- tai kulttuurimaantieteen aikanaan piirtämät Suomen muinaisia maakuntia hahmotelleet talousmaakuntamme, saati verottajan tai kirkon käyttämät rajat kuntineen. Keskusta puolueen nimenä oli sekin ollut jo jonkin aikaa sanana käytössä ennen Maalaisliiton nimenmuutosta. Tuskin niitä sotketaan toisiinsa haettaessa kartalta kirkonkylän keskustaa.

Ajatus, jossa puolue tai kansanliike ei ole oikein vasemmalla eikä oikealla, ei oikein konservatiivi muttei liberaalikaan, on ilmiönä sen sijaan muodikasta myös tänään. Päätöksenteossa on kuitenkin oltava valmis painamaan joko vihreää tai punaista, ei aina keltaista. Esimerkkinä vaikkapa Paavo Väyrynen ja Olli Rehn EU:n ihailijoina ja keskustalaisina poliitikkoina. Näin puolueen kannattajista joku pettyy aina ja syntyi käsite ”Kepu pettää aina”.

Tämän oikaisemiseksi tarvittiin epäpoliittinen puoluejohtaja ja insinööri Oulusta, Kempeleestä. Poliitikko ja puoluejohtaja, epäpoliittinen ja vailla linjaansa, on juuri keskustalainen ilmiö käsitteensä, symbolina. Se on mahdoton mutta kuitenkin Suomessa mahdollinen jopa pääministerinämme. Tätä varten meillä on puolue joka lähtöön ja jokaisella oma mediansakin.

Symboleilla keikarointi, hakien vain ääniä ja kannatusta, pelin polkitiikkaa, ei ole sekään reilua silloin, kun asiat ovat vaikeita eivätkä istu menneen maailman 10 000 sanan tarjoamaan Niskakankaan populistiseen malliin mutkikkaasta maailmastamme ja sen symboleista. Aina kun pelkistetään jotain menetetään ja usein se on juuri sen tärkein tarttumapinta poliitikon sanomaan. Ympäripyöreä ei anna tarttumapintaa ja kovin karhean ja rosopintaisen sanan käyttäjä ei ole kaikkien mieleen hänkään. Kaikkien ystävä ei ole lopulta kenenkään ystävä.

Pelkkiä klikkejä lukijoiltaan hakeva on tuomassa meille malleja, jotka eivät taatusti ole uusia, luovia saati innovatiivisia. Käsite symboli-innovaatio kun viittaa sellaiseen, josta kukaan ei ole aiemmin kuullut tai kirjoittanut lainkaan. Jos niitä tarkoituksella kierrellään, syntyy populismia, joka ei ole sama asia kuin tieteen popularisointi. Kun aloitat siitä mihin muut lopettavat, tuot keskusteluun varmasti jotain uutta ja tuoretta. Jos ei muuta niin ainakin uuden lähestymistavan.

Helibori

Käsitteet peruskorosta, heliborista ja euriborista saavat nekin symboleina uutta ulottuvuutta sunnuntain Hesarissa. Takavuosien Postipankin, sen ”tavallisen pankin” suomalaismielinen pääjohtaja, Heikki Tuominen, ei oikein lämmennyt PSP-heliborille esikuvanaan Lontoon libor-korot. Kaiken maailman ”helikoptereista” puhissut pääjohtaja suli ajatukselle kun oivallettiin, kuinka hänen sihteerinsä, Heli Puputti, omisti myös helibor-korot ja oli myös omasta mielestään ”sellainen korkokenkätyyppi”. Kiitos Helille koroistasi.

Taiwan sai ensimmäisen naispresidenttinsä ja olen sitä heille markkinoinut kertoen, kuinka myös Suomessa on ollut naisia presidentteinä ja pääministereinä, eikä se merkitse maailman kaatumista. Kun on joutunut liikkumaan suomalaisille erityisen tutulla seudulla manner-Kiinassa, Hongkongin ja Shanghain väliselle rannikkokaistalla, tiedepuisto- ja teknologiaosaamistamme myyden, sekä vieraillen ”SusDev-China” -projektimme vetäjänä useammankin yliopiston ympäristöohjelmia koordinoiden, Taiwan on tullut tutuksi maantieteilijän intohimona innostua saaresta, joka on pyrkinyt edustamaan globaalisti koko valtaisaa nykyistä talousmahtia. Siinä on jotain tuttua Kekkosen ajan Suomesta.

Ei pidä ujostella suomalaisena maailmalla liikkuessa kongrsseissa, konferensseissa. Tapanani on ollut pitää aina oma esitelmä samalla kun osallistun konferenssiin. Sitä kautta tulet tutuksi ja  huomaat olevasi pian niiden harvalukuisten joukossa, jotka järjestävät kongresseja ja ohjaavat myös niiden asiasisällön. Kongressituristina liikkuminen ei sovi minulle.

Itsenäisysjulistusta on turha odottaa vaikka DPP puolueena saikin jytkyvoiton myös parlamentissa. Jos oikein viisaasti Taiwanissa toimivat, ottavat oppia symboliikasta, joka Euroopassa on tunnettu suomalaisten tavasta tulla toimeen jättimäisen naapurinsa kanssa ja hakien samalla toimintavapautta myös länteen. Suomella on paljon annettaavaa mutta myös paljon opittavaa idästä. Aurinko nousee edelleen sieltä suunalta ja reaaliaikaisessa maailmassa sillä on suuri merkitys.

Tosin Taiwan nyt ei pinta-alaltaan vastaa kuin suomalaista suurempaa maakuntaa, mutta väkiluku on sitten kymmenkertainen. Suomalainen kiertää sellaisen metropolisaaren hetkessä autollaan. Suomalainen liikkuvuus ja netin käyttö ovat oma lukunsa maailmalla. Biologina, maantieteilijänä ja yhteiskuntatieteilijänä tekee havaintoja, jotka turistilta jäävät tekemättä. Poikkitieteisyys ja holistinen yhdistäminen ovat oman aikamme vaatimuksia.

Sellaisen, holistisen maan talouspolitiikka, on osa historiaa ja suurta idän ja lännen välistä geopolitiikkaa, kahta lautasta, suomettumista, jossa yhdistetään muutakin kuin maakuntien keskustalainen ideologia ja luonnonvarojen kestävä käyttö ikääntyvien ihmisten elämään, Taiwanin saaren kaltaiseen metopolipolitiikan ulkopuolelle jääneinä, unohdettuina. Kun käännät asiat päälaelleen näet kolikon toisen puolen juuri Taiwanissa.

Mukaillen presidentti Tsain sanoja, kansakunnan hyvinvoinnissa, sivistysvaltion toimitaympäristössä, on aina kunnioitettava demokratiaa, kansallista identiteettiä, meillä myös maakunnallista ja kuntien paikkaidentiteettiä, juuriamme suomalaisina, sekä kansainvälistä asemaamme. Helsingin Sanomat on oivaltanut kuinka Tsai-Ling-wen on oikeusoppinut ja pitää kissoista. Oikeustieteen professorina toiminut, pian 60 -vuotta täyttävä Tsai, on kuin kiinalainen tapa imitoida Tarja Halosta ja puuttuu enää mies naapuriportaasta.

Tenochtitlan

Kirjoittaessani yhtä matkakertomustani kirjassa ”Arctic Babylon 2011” jouduin palauttamaan mieleeni matkojani Turkkiin ja Meksikoon, Etelä-Amerikkaan. Sunnuntain Helsingin Sanomat on toimittajineen vieraillut nyt usein juuri Turkissa ja tänään Meksikon pääkaupungissa, tehden artikkelia Atsteekki-intiaaninen 1300-luvun alussa perustamasta Tenochtitlan kultaisesta ja espanjalaisten 1500-luvun alussa tuohoamasta atsteekkikaupungista. Samalla mukaan mahtuu suomalaista innovointia ja yrittäjyyttä, meren maininkien synnyttämän aaltoenegian käyttöä.

Kaupunki perustettiin alunalkujaan saareen ja se muistutti kanavineen Venetsiaa olettaen, että Venetsia olisi poikkeuksellisen siisti ja sveitsiläisten asuttama ja sitä ympäröisi maatalous, joka olisi kuin mir-kylien yhteisö Venäjältä mutta paljon kehittyneempi kuin mihin omat taitomme olisivat riittäneet pilaamatta samalla elinylpäristöäamme.

Parhaiten muistan matkan suoraan Turkista ja Istanbulista kutsuttuna Mexicoon pitämään esitelmää maan pääpankin vuosijuhlaan sen yhtenä kolmesta pääpuhujasta. Se oli suuri kunnia maailman investointipankin pyynnöstä ja olisi ollut outoa, jos sellainen olisi tullut Suomesta. Ajan hengelle tyypillistä oli tuolloin liki raivokas viha maaseutua ja luonnonvaroja, maataloutta kohtaan. Päinvastoin kuin mihin muuualla maailmalla törmäsi. Tuon ajan kohtalokkaita virheitä yritämme nyt korjailla rakennemuutoksilla. Ei yhdyskunnat ja yhteisöt sillä tavalla rakennu ja syntyy osaamattomuutta, sosiaalinen pääoma ja vauraus katoaa, muisti pätkii, osaamisketjut katkelievat ja rapautuvat. Nyt niin tapahtuu etenkin koulutuksessa ja yliopistoissamme. 

Lähtiessäni Turkista, siellä oli levottomuuksia ja samalla maa järisi. Kortteli, jossa yövyin, oli nyt terroristien hyökkäyksen kohteena ja kuvat sieltä tuttuja. Sen sijaan valtaisan Meksikon pääkaupungista otetut kuvat eivät oikein ole edes mahdollisia.

Savu peittää sen katukuvaa, jolloin kaupunkia ympäröivät siniset ja siintävät vuoret ovat kadonneet muutamassa vuosikymmenessä. Lehden toimittaja on tavannut arkkitehdin, joka haluaisi palauttaa kaupungin alla virtaavan ja viemäriksi muuttuneen joen takaisin miljoonien ihmisten iloksi. Se on mahdoton visio silloin, kun pelkästä puhtaasta vedestä on huutava puute ja köyhyys sekä ilmansaasteet tappavat monin verroin enemmän kuin huumesodan noin 20 000 ihmistä vuosittain.

Pakolaiskriisi

Eurooppa kipuilee hieman samaan tapaan kuin sen vanhat alusmaat mutta eri syystä. Islamofobia on uusi ja vaikea symboli opittavaksi sekin ja suvaitsevaisuuden rajat katoavat silloin, kun ympäristö on lähellä ahtaan Taiwanin saaren tai Mexicon kaltaisen pääkaupungin, maan tasalle kadotetun vanhan maailmamme, medioissamme oman aikamme korvaavat tuotteet, savuavan liikenteen tuhoisat jäljet.

Pakolaiskriisi ei revi vain Turkkia vaan myös koko Eurooppaa ja sen taustat on kyettävä ymmärtämään globaalina ilmiönä. Hollannissa, avainpaikoilla Amsterdamin ja Rotterdamin rannikolla, Wildersin suosio muistuttaa meitä malleista, joita edustavat autotehtaat, IAAF, FIFA ja monet muut järjestelmälliseen petokseen syllistyneet organisaatiot. Donald Trump puuttuu hänkin epäkohtiin, joita osoittamalla syntyy äänekästä ja megafonin kaltaista sanojen viljelyä, potaskaa. Se että se myy hyvin nyt, ei ole takuu sen menestymisestä vaaleissa.

Suomessa on puututtu myös koulutusleikkauksiin ja Hesarin yleisönosasto tulvii yliopistomiesten kirjoituksia. Kun professori on emeritus, Kari Uusikylän tapaan, hän uskaltaa käyttää myös oikeita sanoja ja painottaa niistä oleellisinta Suomessa. ”Tuottavuus, maine, keskinäinen kilpailu ja utopiat maailman huipulle noususta ovat korvanneet terveen järjen (common sense) ja akateemisen arvokkuuden.”

Taiwanin saarella on kymmenen kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa. Niin on myös yliopistoja ja tiedepuistoja, teknologiakeskuksia. Olen ne kokenut. Kun ajat saaren läpi, tapaat kampusalueen toisensa jälkeen. Suomessa 1100 kilometriä merkitsee metsää ja soita, vanhusten asuttamia kyliä ikään kuin vanhoja mir-yhteisöjä Venäjälle eksyneenä matkaten.

Rajat auki idästä

Nyt rajat on avattu jopa sieltä saapua Suomeen osana kasvavaa kansainvaellusten aikaa. Kun kerroin tästä kirjoissani, alkavasta lamasta 2000-luvun alussa, se meni kuuroille korville. Sama pätee professori Kari Uusikylän kirjoitukselle tänään. Sektorisuhari hallinnossa ei tartu oleelliseen, holistiseen maailmaan ja sen rakenteisiin.

”Kun iso pyörä pyörii ensin lomautetaan turha hallinto, sitten turhat tieteenalat ja vielä turhemmat tutkijat. Jäljelle jäävät röyhkeimmät ja ovelimmat pelurit.”

Syntyy IAAF ja FIFA, euroopalaista autoteollisuutta ja lääkkeitä, joita kokeilevat ihmiset menehtyvät. ”Ajan henki on verkostoituja, joka julistaa itsensä huipuksi, valetohtorit. Ujoja einsteineja ei suvaita. Koulutuspolitiikka on pelkkä puoluepolitiikan osa.”

Ei sellaista organisaatiota tai kultuuria ole olemassakaan, joka alkaisi yksin ja itse oikoa vääryksiään. Näihin vääryyksiin ei puututa vaikka ne huutaisivat taivaisiin saakka.