Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Arktinen Babylon/ Arctic Babylon

Seuraten oman aikamme kehitystä ja ennusteiden käymistä toteen, kirjaimellisesti, niin Euroopassa, Amerikassa, Aasiassa kuin Afrikassakin ja omassa maassamme.

Kymmenen vuotta juuri nyt täyttävä kirjani ja sen alkuperäinen käsikirjoitus luettavaksi ILMIAISEKSI perussuomalaisille

lukijoilleni kotisivultani

Clusterart.org/sisus.pdf

Lämmin kiitos ja hyviä lukuhetkiä

Jäämereltä tulviva vesi oli saatava pois kolmen kerroksen väen asuttavaksi. Nooa on uhkaamassa lakolla ja taivaan tulvavahingot pahenevat. Da Vinci ja muut taivaan tekniset tukevat Nooan vaatimuksia. Jumalten tulkitsemana geeneiltään paranneltu ihminen ei kuulunut mukaan sopimukseen, jolla ihmiset olivat kapuamassa kohti pyhien kansojen miehittämää paratiisia, hindujen neljättä porrasta.

Paholainen oli miehittänyt kansojen mielen ja sitä ohjaili transgeenisten ihmisten rakentama maanpäällinen mafia, preussinpunainen fasistinen liitto. Natsijuuriaan hakevat tiedemiehet, konkisdatorien jälkeläiset, ihmisen perimän korjaajat kohtaavat jesuiittojen mustan paavin sekä ihmisen ikimuistoisen, valaiden laulua kuiskivan altruistisen jumaluuden, eurooppalainen tiede ja luovuus valheineen globaalin imperiumin ja todellisten taitajien kovan ytimen… Valheelle ja petokselle perustettu maailma saa kokea uudenlaisen Jouluaaton hävitetyn Mayakansan lahjana vuonna 2011. Jäämeri on auki uuden Jumalan rekrytoinnille…

Kertomus Euroopan verisestä historiasta ja sen avainhahmoista alkaa tutkijan kammiosta ja jatkuu Pikku Prinsessan seurassa maanosamme instituutioiden ja kipsikuvien, silkkitien ja kadonneiden kulttuurien, salaperäisesti hävinneiden sivilisaatioiden matkassa, seurustellen vuoroin Darwinin ja Freudin väittelyä seuraten, vieraillen matemaatikon ja pyhimyksen tähdellä, byrokraatin ja filosofin asteroidilla, paavin virkaa hoitaen.

Kaikki kytkeytyy kuitenkin salaperäisesti Rene Descartesin deduktiivisen tieteen ihanteeseen, koodien koodiin. Elämä ei olekaan sitä, millaiseksi tutkija on sen kuvitellut, eikä historia aina toista itseään. Aika kulkee moneen suuntaan, hidastuu ja pysähtyy, paikka on neliulotteinen elääksemme jopa tuhatvuotiselle Metusalemille.

Sanojensa vankina elävälle, valehtelevalle ihmiselle ekokatastrofit ja muuntogeeniset painajaiset tulevatkin odottamattomalta suunnalta.

Professori, filosofian ja valtiotieteen tohtori Matti Luostarinen on kirjoittanut runsaan 1000 tieteellistä artikkelia ja julkaisua. Lähes 100 laajaa monografiaa. Hän on toiminut tutkijana ja opettajana liki sadassa yliopistossa ja tutkimuslaitoksessa. Julkaisut ovat maantieteestä, sosiologiasta, bio- ja geotieteistä ym. ympäristötieteistä. Globaali ja paikallinen ovat samaan aikaan läsnä tieteen popularisoinnissa, ihmisen mittaisessa maailmassa, tiedemiestaiteilijan luovassa innovoinnissa, klusteritaiteessa.

Lue lisää

 

www.clusterart.org clusterart.org/sisus.pdf

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
penni
#1

Hieno tuotos kirjoittajan mukailtu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000