Perussuomalaiset

Matti Henttunen

Suomea viedään velkaunioniin pysyväksi nettomaksajaksi.

Vastaukseni Kokoomuksen Elina Valtosen kirjoitukseen.

Elina hyvä.
”Nuukan nelikon maissa” asian ymmärtää hyvin, kun he ovat netto saajia jatkossakin ja me Suomessa olemme nettomaksajia jatkossakin.

Ero on kuin yöllä ja päivällä.

Kyse on sodanjälkeisen Suomen tärkeimmästä päätöksestä, jossa meidät ollaan kiinnittämässä velkaunioniin josta ei ole paluuta.

Käytännössä tulemme kustantamaan Etelä-Euroopan talouden nousua pitkään sekä Saksan ja Ranskan pankkien leväperästä luototusta etelä-Euroopan maille jotka ovat jälleen kaatumassa syliimme…

Terveisin
Matti Henttunen
www.mattihenttunen.fi
Isänmaallista päätöksentekoa.

”Elpymisvälineen kannatus on hyvin yksimielistä EU:ssa. Edes nuukan nelikon maissa ei käydä sellaista keskustelua kuin Suomessa, että paketti pitäisi kaataa. Silloin täytyy ymmärtää Suomen asema. Jos muu Eurooppa on yhtenäinen, meidän valintamme on silloin, olemmeko mukana vai emme.”

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/kokoomuksen-ryhmassa-elvytyspaketin-vastustusta-elina-valtosen-mukaan-kokoomuslaisia-voisi-siirtya-myos-jaa-leiriin/95d7372f-42b7-4d94-9a51-b8ab8769723d

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
Nimetön
#1

Suomi on jo nyt nettomaksaja.

Kreikan myötä aloitettiin velkaunionin rakentaminen. Nyt sitä ollaan laajentamassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

J. Jörgensen
#8

Tuo kokkareiden tyhjää äänestäminen on niin syvältä, että sen on pakko purra niitä persuuksiin jo kuntavaaleissa – ja ihan aiheesta. Mutta tilanne ei ehkä ole vielä ihan toivoton. Jos 2/3 enemmistö lasketaan hallituspuolueiden äänistä vs persut+krisut+NYT, niin ei tarvita kuin 10 edustajan siirtyminen hallitusrintamasta opposition puolelle. Tällöin hallituspuolueiden enemmistö laskee jo alle 66,6%. Saatanallinen lobbaus vain käyntiin, oi siskot ja veljet!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#12

Hei. Kiitos J.Jörgen’senkin. Kristttynä ihmisenä sanon: Runsas rukous. Jeesuksen Kristuksen puoleen, että Hänen Isänsä tahto saa tapahtua. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#13

Hei. Kiitos J.Jörgensenkin. Kristittynä ihmisenä Sanon: Runsas Rukous Jeesuksen Kristuksen puoleen, että Hänen Isänsä Tahto saa tapahtua Suomessa. Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#14

Nythän on tullut selville,että keskusta Matti Vanhasen johdolla.On ollut räätälöimässä kokkareiden Orpon ja Mykkäsen kanssa tätä kokoomuksen tyhjää äänestämistä.Eli=Kepu petti taas kerran.Ensin Perustuslakivaliokunnan äänestyksessä”Kepulit”äänestivät sen puolesta,että tarvitaan2/3 osan enemmistö hallituspuolueiden jaa ääniä,että”Elvytyspaketti”saadaan menemään lävitse.Heti Perustuslakivaliokunnan äänestystuloksen selvittyä Vanhanen oli ottanut yhteyttä kokoomuksen johtoon.Ilmeisesti Orpo/Mykkänen.Ja sitten laadittiin yhdessä tämä edellä mainittu suunnitelma.Kyllä meillä on todella törkeää ja härskiä porukkaa kansanedustuslaitoksessa.Tällaisten henkilöiden paikka olisi ensin Valtakunnanoikeudessa ja sitten kaltereiden takana vähintään 12 vuotta syy=Maanpetturuus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#16

Nyt täytyy korjata kommenttiani.On tullut uutta tietoa,että yhteyden ottaja olisi ollutkin pääministeri Marin.Joka olisi ollut yhteydessä kokoomuksen Orpoon,perustuslakivaliokunnan äänestystuloksen selvittyä?Mikäli näin on?Niin vilpittömät anteeksipyynnöt keskustalle,ja vm Vnhaselle?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#17

Siis vm.Vanhaselle!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

JÖRGENSENILTÄ HYVÄ EHDOTUS. TUUMASTA TOIMEEN

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#10

Rakkaat puoluetoverit nyt ymmärrystä siihen millä konstilla Suomea viedään uuteen keskusjohtoiseen Neuvostoliittoon: Yri Bezenov on opettanut amerikkalaisia jo 40 vuotta sitten KGB:n menetelmästä: ensin yliopstoihin ja kansalaisjärjetöihin aivopesua kulttuurimarxsismismiin ja lopuksi sen avulla täydellinen poliittinen sekamelska ja sitten kansalaissota, eli marxilainen kommunistinen vallankumous. Nyt on nähty miten ministerit riitelee viikon ja oppivat vihaamaan toisiaan. Kun USA:ssa lemahtaa sisällissota Suomi ja Baltian maat imaistaan Venäjään kun koko Eurooppa on sisällissodassa. Tässä me nyt mennään ja jotkut hoopot luottavat NATO:on, jonka KGB on jo valloittanut sisältä päin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kesällä 2018 Elina Valtonen (ex-Lepomäki) osallistui Bilderberg-eliitin kokoukseen (Italiassa – heh!). Kutsu kokoukseen hiveli ilmeisen runsaasti Valtosen itsetuntoa: heti Bilderberg-tilaisuuden päätyttyä hän kirjoitti Helsingin Sanomiin mielipidetekstin, jossa vaadittiin ”Euroopan liittovaltiota”, jotta suuriin pankkeihin liittyvät riskit saadaan ratkaistua. Hyvin siis upposivat Bilderberg-eliitin pankkiluennot kilttiin oppilaaseen ja tarjoilu ”pankkiseminaarissa” varmasti pelitti mainiosti.
Euroopan liittovaltio on nimenomaan TAKUU holtittomalle rahan viskelylle ja eliitin imukärsien tunkeutumiselle yhä syvemmälle rahakirstuihin = tekemään täydellisiä rikoksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Eräällä videollaan myös Tuomas Malinen hämmästeli Elina Valtosen takinkääntöä… sitä ennen he tekivät yhteistyötä, eivät tosin enää…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tuntematon
Utelias
#9

Eikös ne silmäätekevät kutsuta näihin Bilderberg kokouksiin Sveitsin Davosiin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

IL 28.4.2021 ”Ylen mukaan EU:sta uhattiin Suomea ”ennennäkemättömällä mainehaitalla ja poliittisella paineella”, jos Suomi ei hyväksy elpymisvälinettä. Valtioneuvoston kanslia ei paljasta, ketkä keskustelun kävivät.”

Uhkailu, pelottelu ja kiristys ovat globalisti-sosialistien työkaluja – niitä ainoita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

”Pääministerin kanslia pimittää julkisuuteen vuodetun EU:n elpymisvälineuhkauksen yksityiskohdat.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Olavi Koskela
#4

Se on kyllä surullisen selvää, että emme me ole itsenäinen valtio, myöskään henkisessä mielessä. Aina pitää olla hakemassa jotain pönkkää tai samaistumisryhmää; niinkuin nyt tuo nuuka nelikko. Onko se oman edun mukaisten ja muista henkisesti riippumattomien päätösten tekeminen muka niin vaikeaa? Sitä on jo aikoja kohkattu sillä, että suomalainen liikkeenjohtaminen on ’management by perkele!’. Sitä tarvittaisiin kyllä myös kansainvälisissä ympyröissä. Nyrkkiä pöytään Brysselissä, että jo saatana riittää suomalaisten veronmaksajien kuppaaminen! Aiemmin sovitut jäsenmaksut vielä menevät, mutta EI EUROAKAAN enempää!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#11

Juuri näin!Sille Gallian Kukolle!(Macron) Pitäis ensimmäisenä näyttää kaapinpaikka.Uutta Napoleoniako luulee mokomakin”keppaheikki”leikkivänsä?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Millä asenteella ja kokemuksella tätä maata johdetaan? Asenne kuin jossain uskonlahkossa. Nuori pitää olla, ihanaa. ”Koko maailma” ihastelee, aina muotilehtiä myöten. Onko meillä todella noin heikko itsetunto, että tuohon raahvas lankeaa?
Taannoin piti saada runnottua nainen Pressaksi, vieläpä kahteen kertaan. Pysähtyneisyyden aika! Joidenkin vähemmistöjen asioissa kohkattiin, muutoin maan eteenpäin meno pysähtyi.
Ja nyt. Vähän samaa ihastelua. Esiintymisiä esiintymisten jälkeen, mutta missä on johtaminen? Kokemattomuus heijastuu epävarmuutena, josta seuraa MINÄ ja MINUN hallitukseni on oikeassa, ilmiö. Kukaan muu ei osaa mitään!
Presidentinkin hyvin, hyvin, varovainenkin kannanotto, koetaan verisenä loukkauksena, aiheuttaen pitkänkin katkon suhteisiin.
Tuo ”hyvän diilin” hyväksymisen seuranta , aiheutti lähinnä sääliä tai osanottoa, jos ei myötähäpeää. Niin oli Marin noiden kokeneiden neuvottelijoiden joukossa, kuin lapsi pedofiilien kekkereissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000