Guggenheimia puffataan jälleen kerran ylivaihteella. ”Huikeasta menestystarinasta puuttuu enää yksi asia – se museo”, hehkutti toimittaja äsken maikkarin uutisissa.

Joopa joo.

Moneen kertaan kuopattu hanke ponnahtaa tasaisin väliajoin julkisuuteen kuin vieteriukko. Hankkeen myyntiargumentiksi on tällä kertaa nostettu selvitys, jonka mukaan ihmisiä ryntäisi Helsinkiin sadoin tuhansin, jos vain Guggenheim-museo perustettaisiin.

Ihan oikeastiko?

En oikein jaksa ymmärtää, miksi kukaan valitsisi matkakohdettaan sillä perusteella, että perillä möllöttää yhdysvaltalaisen franchising-museoketjun haarakonttori.

Sen sijaan ymmärrän oikein hyvin ihmisiä, jotka valitsevat matkakohteekseen kohteen jonka kaltaista ei löydy mistään muualta.

Läheltä haettu esimerkki:

Maailmanhistoria on tuottanut vain yhden kappaleen Antoni Gaudeja. Hänen Barcelonaan suunnittelemiaan eriskummallisia taloja, puistoja ja suurteostaan Sagrada Família -kirkkoa tullaan katsomaan joka ikisestä maapallon kolkasta.

Barceloonaan suuntaa joka vuosi arviolta 5 miljoonaa turistia.On vaikea sanoa, montako biljoonaa pesetaa tai miljardia euroa Gaudin rakennuksia katsomaan tulleet ovat Barcelonaan jättäneet. Jokusen. Enkä tiedä sitäkään, onko kaupungissa muistolaattoja niille 1800-luvun loppupuolen rakennusvirastojen työntekijöille, jotka antoivat go-aheadin maestron eriskummallisille suunnitelmille. 

Mutta sen tiedän, että omaleimaisuus vetoaa. Sekä sen, että ihmiset tuppaavat pitämään halpoja kopioita .. niin, halpoina kopioina.

Olisi mukavaa, että Suomen turismin pääkallonpaikalla eli Helsingin keskustassa olisi edes jokunen moderni omin voimin koottu pytinki. Mutta toivo taitaa olla turha. Guggenheim-hankkeen yhteydessä järjestettyä arkkitehtuurikilpailua ei tietenkään voittanut suomalaisen rakennustaiteen mestarisuunnittelija vaan ranskalais-japanilaisen Moreau Kusunoki Architectes.

Voittajatyön nimi oli Art in the City, ja se oli sen verran järkky ilmestys, että arkkitehti katsoi julkaista kohteesta havainnekuvia, joissa rakennus näkyy paksun sumuverhon takana.

Yhdysvaltalainen Atlantic-lehti listasi sivuillaan vuoden surkeimpia havainnekuvia, ja ”voittajakaartiin” päätyi ikioma Guggenheim-tekeleemme. Lehti kertoi sumuisen havainnekuvan muistuttavan epäselvyydessään lähinnä linnoitusta Gondorin ja Mordorin rajalla.

Kaino toiveeni on, että Guggenheim-hankeesta luovutaan ja että havainnekuvat poltetaan. Jos joku tuntee välttämätöntä tarvetta tunkea veronmaksajien rahoja vieraisiin taskuihin, niin otetaan tuosta Mordorin linna -kommentista koppi ja hankitaan fantasiakirjailija J. R. R. Tolkienin perikunnalta oikeudet rakentaa Etelärantaan maailman ainoa luonnollisen kokoinen Mordorin linna. Kidutuskammioineen tietenkin.

Aitojakin kiinnepisteitä olisi. Tolkienin tarujen maailma versoaa muun muassa Kalevalasta. Tolkien oli aito Suomi-fani, joka totesi kummallisesta kielestämme: ”Se on kuin löytäisi kellarillisen pulloja täynnä hämmästyttävää viiniä, ennen maistamattoman laatuista ja aromista. Minä juovuin siitä!”

Mordorin linnaa kuvailtiin yksityiskohtaisesti Tolkienin klassikkokirjassa Taru sormusten herrasta. Kirjaa on myyty tähän mennessä hurppeat 150 miljoonaa kappaletta, ja kukin noista kirjoista toimisi kivana pikku matkailumainoksena Helsingin hienolle Mordorlinnalle. Puhumattakaan tulevien vuosien painoksista.

Ja ellei ihmiskunta kolkattua itseään Steven Hawkingin ennustusten mukaisesti hengiltä, Tolkienin maailmoista innostutaan vielä tuhannen vuodenkin päästä, ja vielä silloinkin nuoret ja vanhat fanit saapuvat fiilistelemään ja rahojaan tuhlaamaan. 

Vertailun vuoksi: Joku Disney-niminen ukkeli rakensi 45 vuotta sitten Yhdysvaltojen Orlandoon Tuhkimo-sadun miniatyyrilinnan. Sitä käy pällistelemässä 52 miljoonaa ihmistä vuodessa. Eikä sinne pääse edes sisälle.

Suomen oma Mordorin linna olisi ihan toista maata.

Ei muuta kuin rakentamaan.