Perussuomalaiset

Markku Saarikangas

Miksi me Suomalaiset emme arvosta kokemusta?

10 kommenttia

Onko kokemuksen arvostaminen unohtunut?

Suomi on ihmeellinen maa. Jäädessäsi eläkkeelle muutut huipputekijästä hyödyttömäksi yhdessä yössä. Palveluksiasi ei enää haluta. Samoin täytettyäsi 50 vuotta on työllistymisesi lähes mahdotonta. Töiden saanti onnistuu vain erinomaisen verkoston ja ”suojelijoiden” turvin.

Toimittuani vuosikymmenen kauko-idän yritysten palveluksessa, voin todeta kuinka upeasti ja menestyksekkäästi siellä kokemusta arvostetaan ja hyödynnetään. Siellä 60-vuotias on yhä työntekijä, jolla on paljon annettavaa yritykselle sekä yhteiskunnalle – ihminen voi tehdä toisen uran auttamalla entistä yritystään neuvonantajana tai hallituksen jäsenenä, samoin kuin politiikassa kykenee toimimaan yhteiskunnan eduksi sekä hyödyksi. Osaavat seniorit revitään siellä käsistä! Sama ilmiö on tuttu Yhdysvalloista ja Kanadasta.

Suomessa ihaillaan nuoruuden kirkasotsaista teoriaosaamista. Vähemmälle huomiolle jää kyky reflektoida kokemuksia. Teoriaa tarvitaan, mutta on huvittavaa lukea esitettyjä tehtävien vaatimuksia; Hakijan on oltava 30-vuotias, hänellä tulee olla ylempi korkeakoulututkinto sekä vankka kokemus alan johtotehtävistä. Yhtälö ei toteudu!

Tarvitsemme nuoria enkä vastusta nuorten palkkaamista, mutta he tarvitsevat käytännön kokemusta, meritoitumista sekä vankkaa, pitkäaikaista näkemystä. Kiire johtaa hutilointiin.

Meillä heitetään kymmeniätuhansia osaavia ihmisiä romukoppaan. Suomessa on runsaasti osaavia, kokeneita yritysjohtajia ja yritysten hallitusjäseniä. Käytetään heitä. Vaikuttaa siltä, että noin 50 henkilöä istuu kaikkien suurempien yhtiöiden johdossa sekä hallituksissa.

Miksi vain pieni ryhmä istuu yritysten johtopaikoilla?

Ei ihme, että virheitä tehdään eivätkä yrityksemme menesty kilpailussa. Sisäsiittoisuus vaivaa työmarkkinoittemme johtoa ja huippua. Valtion ja kuntien rahoittamat julkiset hankkeet eivät pysy budjeteissaan tai aikatauluissaan, yksityisellä sektorilla käperrytään samaan suppeaan ajatteluun. Mahdollisuuksien ajattelulle sekä kokeneille tekijöille annetaan liian vähän tilaa.

On vaikea käsittää, kuinka on olemassa ”superihmisiä”, jotka johtavat suurta yritystä ja istuvat tämän lisäksi 5-6 muun yhtiön hallituksissa. Takaan ja alleviivaan – kenenkään aika ei riitä tuollaiseen tehtävien määrän hoitamiseen, vaikka kutsuisi itseään ”hallitusammattilaiseksi”. Lähes kymmenen hallitus- ja johtopaikan yhtäaikainen tehokas hallinta on mahdotonta!

Työurat yhtiöiden johtoportaissa ovat tyypillisesti 3-5 vuotta. Tämä on naurettavan lyhyt aika. Menestyneimpien suomalaisyritysten johtajat ovat työskennellet vuosikymmeniä yhtiönsä palveluksessa. Trimmatut uraohjukset, klopit, jotka 3-4 vuoden välein hyppäävät toiseen junaan, jättävät yleensä palavat rauniot taakseen, seuraajansa korjattavaksi, eivät ansaitse kunnioitusta. Heidän kykynsä on saneerata, tämä tehdään vähentämällä työntekijöitä.

Yritystoimintaan liittyy ylä- ja alamäet, se edellyttää malttia ja pitkäjänteisyyttä. Jokaiseen tuulenpuuskaan ei pidä reagoida vähentämällä väkeä. Huippujohtajilla pitäisi olla niin suuri omistus yrityksestään, että aamulla ei ole ongelma nousta ylös ja lähteä töihin kello 06.00.

Mikä erottaa menestyneet suomalaiset yritykset muista? Pitkäjänteinen johtaminen, johtajat ovat pääosin olleet yrityksensä palveluksessa 20-30 vuotta ennen toimitusjohtaja kauttaan.

Luettelen muutaman yrityksen eri aloilta alkaen 1990-luvulta. Masa-Yards, vuorineuvos Martin ”Iso-Masa” Saarikangas 45 vuotta telakalla töissä, Rauma-Repola, vuorineuvos Tauno Matomäki, 40- vuotta yhtiössä. 2000-luku UPM-Kymmene vuorineuvos Jussi Pesonen, Metsä Group, vuorineuvos Kari Jordan, sekä hänen seuraaja tulee talon sisältä Ilkka Hämälä, jo yli 30 vuotta yhtiössä, Kone Oyj, Antti Herlin sekä Pekka Ala-Huhta ja nyt Henrik Ehrnrooth, Cargotec Ilkka Herlin ja Wärtsilä Oyj vuorineuvos Ole Johansson, sekä Danske Bank, Björn Wahlroos ja Kari Stadigh. Kaikkia heitä yhdistää erittäin hyvin menestyneet yritykset. Ei liene sattumaa?

Menestyäkseen yritysjohtajana tarvitsee henkilö kokemuksen tuomaa harkintaa ja malttia, henkilöstön arvostamista, tilkkasen rohkeutta sekä onnea! Vain menestyvä yhtiö voi tuottaa ympärilleen hyvää. Henkilöstö on otettava mukaan yhtiöiden johtoryhmiin ja hallituksiin täysivaltaisina jäseninä.

Parjattu kolmikanta on edelleen hyvä järjestelmä, toimiakseen se tosin vaatii yhteistä halua tehdä oikeita päätöksiä yhteiskuntamme hyvinvoinnin edistämiseksi.

Meitä kokeneita, paljon nähneitä ihmisiä löytyy runsaasti Suomesta. Yritykset – käyttäkää meitä!

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
#1

Siis niin täyttä täyttä asiaa! Itse koko työurani pisnes-maailmassa olleena voin allekirjoittaa täysin Saarikankaan blogin. Näin yli viiskymppisenä kohtelu yritysmaailmassa ei voisi enää epäkunnioittavampaa olla. ”Me sulta mitään kysytä” -kulttuuri on vauvaorganisaatioiden ammattitauti. Ollaan niin muka kaiken osaavia nuoria päälliköitä (lue: kikkopäitä), että itsekriittisyys on aivan tuntematon – ilmeisesti joku ruokalaji. Totta kai saa olla nuori ja innokas, mutta ei pitäisi päästää/mennä liian isoihin saappaisiin. Myös amerikkalaisessa yritysmaailmassa senior partners and colleagues ovat erittäin arvostettuja. Ilmeisesti osaa suomalaista yritysjohtajien joukkoa vaivaa jatkuva kateus ja huono itsetunto, jota pönkitetään hyvä veli -verkostolla ja pitämällä ”hillokerhot” pieninä. Sen näkee yrityselämässä ja politiikassa ihan otsallaankin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Lisään vielä: monen suomalaisen johtajan ongelma on se, että tämä välttää hankalien ja vaikeiden asioiden käsittelemistä. Ongelmat pyritään delegoimaan, lakaisemaan ”maton alle”, kuittaamaan kettuilulla: ”no ettekö te nyt osaa hoitaa hommianne, munko pitää tulla ratkomaan teidän pulmianne” tai ”ruvetkaa sitten tukkanuottasille niin eiköhän asiat selkene”. Nämä ovat aitoja pikkupomojen kommentteja henkilökunnalle elävästä elämästä. Ei olisi saanut mistään ”urputtaa”. Ja näinkö sitten tehdään huipputulosta ja nostetaan tuottavuutta?? Johtajuudeksi nykyisin ymmärretään mersu persuksen alla, firman luottokortti, pisnes-luokan lentoliput, ja ties mitä. MUTTA kun se johtajuus pelkistettynä on juuri sitä pelkkää ongelmien ratkomista eikä mitään muuta. Hyvä johtaja tekee itsensä tarpeettomaksi – ja kuitenkin saa pitää paikkansa, sillä tulos kertoo oikeasta johtajuudesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Nuoret monesti/usein ovat , niin viisaita luulevat teorian , riittävän jokapaikkaan ! Siinä vaiheessa ei ymmärretä kokemuksen tuomaa viisautta/varovaisuutta , koska sitä ei vielä nuorella ole !!! Intoa sitäkin enemmän ! Puhun myös kokemuksestani !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#8

Miksi Suomalaiset ei arvosta kokemusta ?

Miksi Suomen kokenein ja isänmaallisin politikko ei ole päässyt Presitentiksi ja Päministeriksi ?????

Väitän että tämä johtuu Suomalaisten huonosta itsetunnosta, me olemme sellaista perseen nuolija kansaa jotka ei osaa olla nuolematta vaan roikkuvat toisten hameen helmoissa aina…Ennen Neuvostoliiton nyt Eu:n Me olemme samanlainen Huora maa kuin Ukraina !

Tästä johtuu että me Suomessa arvistamme enemmän Eu-Trollaamista,Pakolaisbisnestä,Rahanjako politiikkaa ,Venäjälle suunsoitto politiikkaa tämä tuhoaa meidän talouden ja turvallisuuden ja velkaannuttaa tämän maan ja tästä seuraa konkurssi ja kaaos….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Juuri päättynyt ohjelma Nokian noususta ja tuhosta ” tai mistä sen vielä tietää ” oli kuvaava suomalaisuudesta,niin johtajuudesta kuin työntekijöistä ja yhteishengestäkin parhaimmillaan siihen hyvään aikaan.
Tavallaan jopa – 90 luvun pelastus,mitä jos Nokiaa ei olisi ollutkaan ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#9

Nokia kaapattin meiltä pois kuten kaikki muutkin Suomalaiset yhtiöt, Nokia kaappaus oli aivan laillisesti tehty Microsoft osti osuuden ja laitttoi oman miehen johtajaksi joka myi toiminnot Microsoftille…
Suomalaiset sijotajat menetti rahansa kurssi laskun myötä ja työpaikat meni siinä samalla !
Kaikki muutkin menee kun seuraava lama tulee meillä on kustannukset jo nyt liian korkeat kun lama tulee ja rahat loppu niin politikot keksii uusia veroja jotka nostaa kustannuksia ja sitten kaikki muukin teollisuus katoaa lopullisesti siis teollisuus jonka omistajuus on jo kadonnut…
Suomi on ollut Eu:ssa sinä aikana lähes kaikki yhtiö on myyty ulkomaille mm. Helsingin pörssi ja nyt vasta jopa kossu tehdas!
on päivän selvää että kossu tehdaskaan ei kauaa enään Suomessa toimi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Totta – Suomea myyty ”maailman markkinoille hintaan ” ja entinen kansallisomaisuutemme on hyvin suuressa määrin muiden käsissä että mistä korvaavat myynnin tilalle – tyhjästä on vaikea nyhjäistä – uutta kasvavaa omaisuutta menetettyjen tilalle.
– 90 luku lamoineen maailman kriisillä Amerikasta lähteneenä ja yhdessä EU;n molotovin kidan ammottavaa globaalin tuomaa ”poliittista slangia” – ihan peräkammariin saakka pohjoisen manojen rajoille saakka.
Eurooppa yhdistyy koko maailmalle kaikelle – rajoitta – vapaus sitä avointa riistaa. No mikä on kaiken vapauden koko hinta,jos puuttuu poliittinen arjen vastuu ?

T. Seppo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

väärinymmärrys
#4

Tarvitaan staminaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Tuo on valitettavan totta Suomessa. Olin mukana erään kaupungin projektissa jossa tarkoitus olisi ollut perustaa yhteinen työpaja nuorille ja vanhemmille. Idea oli, että vanhat olisivat jakaneet kokemusta nuorille. Kaupunki lupasi tilat ilmaiseksi. Olin mukana kun menimme TE toimistoon kertomaan projektista ja pyytämään rahoitusta ohjaajan palkkaamiseksi. Meidät haukuttiin maan rakakoon, ei olleet koskaan kuulleet älyttömämpää ideaa. Työelämässä olin työnjohto tehtävissä missä työntekijät olivat kaukoidästä. He arvostivat ikää ja kokemusta eri tavalla kuin suomalaiset. Siellä ei tarvinnut hävetä vaikka ikää alkoi olla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Saitte kyllä täysin käsittämätöntä kohtelua TE-toimistossa!! Ideannehan oli loistava, molemmat olisivat hyötyneet niin nuoret kuin vanhemmatkin; sitä hiljaista ei-mihinkään-kirjoitettua tietoa olisi ollut kullanarvoista jakaa nuorille ja he olisivat saaneet itseluottamusta ja uskoa ja tietoa tulevaisuuttaan varten. Ja sitten jotkut pikkusieluiset TE-pikkupamput tyrmäsivät ideanne, koska se oli erinomaisen hyvä eikä se tullut heidän omista pikkuruisista sieluistaan. Ihan hirvittää tällainen tyhmyys, kuinka paljon enemmän meillä Suomessa olisi täysin uusiin ideoihin perustuvia työllisyyden muotoja, kun kateus ja ”minä-itte” -asenne ei olisi tiellä pitkien työurien hyödyntämisessä. Olen pahoillani, ettei loistava projektinne edennyt. Tämä on niin surullista Suomessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000