Helmikuussa vuosittain järjestettävä 112 päivä on kaikin puolin onnistunut konsepti. Monet paloasemat ovat auki, ihmisiä muistutetaan tarkistamaan palovaroittimensa patterit sekä muistutetaan soittamaan hätänumeroon silloin kun havaitsee hengen, terveyden tai omaisuuden välitöntä vaaraa tai sen uhkaa.

Lähes 15 vuoden ajan on ensihoitajan työssäni  112 päivä ollut joka päivä. Ensihoitajan työ on muuttunut varsin paljon siitä, mitä se oli urani alkuvaiheissa. Luonnollisesti erilaiset yhteiskunnan muutokset näkyvät eri viranomaisten työssä mutta myös muunlainen muutos ihmisten arjessa ja siinä selviytymisessä.  Erinomaisen huolissaan voi olla vanhusten kotihoidon lisääntymisestä vaaralliselle tasolle, tietynlaisesta uusavuttomuudesta sekä viranomaisille soittokynnyksestä ja hälytysohjeista joilla ambulanssia hälytetään. On hyvä jo tässä vaiheessa huomauttaa, että 112 on juuri oikea numero silloin kun on kysymys hengen ja terveyden välittömästä vaarasta tai sen uhasta.

Vanhusten kotihoidon lisääntyminen on eittämättä yksi suurimmista yksittäisistä muutoksista. Varsin usein tapaamme tehtävillä vanhuksia, jotka asuvat kotona kotihoidon käyntien turvin vaikka kunto ja kotona pärjääminen edellyttäisi jo tuetumpaa asumista. Tästä usein kehkeytyy epäinhimillinen ja kallis kierre, jossa ambulanssi kuljettaa vanhuksen päivystyspoliklinikalle, josta vanhus kotiutetaan kunnes taas ambulanssi kuljettaa päivystyspoliklinikalle. Kun meillä ennen oli ikääntyvän väestön käytössä kodin jälkeen portaittain vanhustentalot, vanhainkodit ja viimeisenä terveyskeskusten vuodeosastot, onko meillä nyt tilanne, jossa meillä on vain koti ja päivystyspoliklinikka? Vaihtoehtoisesti on mahdollista päästä asumaan tuetumpaan asumiseen jos ihminen on varakas, mutta pieneläkeläisen on turha haaveilla moisesta, niin korkeat ovat virkamiesten asettamat kriteerit kunnalliseen hoivaan. Tästä vanhustenhoidosta ja sen tilasta näkisin mielelläni niin valtion kuin kuntienkin kärkihankkeita. Olisiko syytä katsoa peruutuspeiliin ja pohtia tehtiinkö sittenkin ennen jotakin oikein? 

Toisena asiana nostaisin tässä yhteydessä esiin tietynlaisen uusavuttomuuden sekä oman varautumisen puutteet. Mikäli ambulanssi lähtee laittamaan laastaria sormeen, kerran oksentaneen perusterveen ihmisen luokse, antamaan kuumelääkeohjeistusta tms, on mielestäni jotakin pielessä. Jokaisen ihmisen tulisi osata varata kotiin niin sidostarvikkeita kuin kuume- ja särkylääkettä. Tehtävistä päätyy kuljettamatta jättämiseen tilastollisesti noin 33-40% vuosittain, joissa ambulanssille ei ole todellista tarvetta. Ambulanssilla ei myöskään pääse päivystyspoliklinikalla jono ohi, vaikka sellainenkin käsitys varsin sitkeässä istuu. Näyttää vahvasti myös siltä, että tietynlaiset elämisen taidot ovat puutteellisia ja voisi olla hyvä, että näitä asioita opastettaisiin vaikkapa peruskoulussa.  Mielestäni kansalaistaitoihin kuuluu myös hätäensiapu, joka olisi saatava peruskoulujen opetussuunnitelmaan. Kouluihin viedystä hätäensiavun opetuksesta on hyviä kokemuksia muissa pohjoismaissa, joten ajatus ei aivan uusi ole, toteuttamatta Suomessa kylläkin. Nyt ihmiset saavat ensiapuopetusta Spr:ltä lähes monopolimaiseen tapaan hintaan 95 euroa per kurssi, vaikka kyse on taidosta jota tulisi edellyttää jokaiselta kansalaiselta. Ensiavun opetus kouluissa ei tarvitsisi olla Spr:n toteuttamaa ja hinnoiteltavaa, sillä opetus perustuu kansainvälisiin suosituksiin, jotka ovat kaikkien ensihoidon ammattilaisten saatavissa ja käytettävissä.

Lopuksi pääsemmekin mielenkiintoiseen kysymykseen eli kuinka hätäkeskus toimii. Edellä mainitut ongelmat eivät nimittäin ole hätäkeskuspäivystäjien osaamattomuutta. Hätäkeskuspäivystäjät toimivat niiden ohjeiden mukaan, joita terveysviranomainen ensihoidon osalta heille antaa. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa ohjeistuksen laatimisesta ja käsitykseni mukaan ohjeita laativat lähinnä lääkärikunta. En arvostele sinänsä tätä toimintatapaa, mutta toisinaan tuntuu, että hälytysohjeet lähtevät siitä olettamasta, että jokainen soittaja on potentiaalinen hätätilapotilas, joita kuitenkin hiukan aineistosta riippuen on 2-5% kaikista potilaista. Lisäksi useimmiten lääkärit jos heillä on ensihoidon kokemusta, ovat olleet vain niillä tehtävillä, jotka ovat lähtökohtaisesti hätätilapotilaita. Näin ollen voisi varmasti ajatella, että näkökulma voi herkästi kaventua. Tämän vuoksi on hyvä ehkä kysyä miksi hälytysohjeita laadittaessa ei työryhmässä ole mukana ensihoitajien edustusta, joilla on koko ensihoidon potilasmassasta se suurin kokemus? Maamme ensihoitajat ovat tänä päivänä varsin korkeasti koulutettuja ja kokeneita, joten osaamisen puutteesta ei liene kysymys. Asiassa ei varmasti olisi mitään ongelmaa mikäli autoja ja resursseja olisi määrättömästi, mutta kyllä tehtävämäärien kasvun myötä on syytä tunnustaa sekin tosiasia, että jatkossa on rajoitettava ambulanssien käyttöä siten, että kiireelliset ambulanssit vastaavat nimenomaan akuuttiin sairastumiseen ja loukkaantumiseen ja siihen vaaditaan hälytysohjeiden päivittämistä. Toisena kompastuskivenä on hätäkeskuspäivystäjien virkamiesstatus. Nyt päivystäjät joutuvat hälyttämään herkemmin autoja välttääkseen oikeusprosessit. Vuonna 2007 asetettiin ensihoidolle selvitysmies Markku Kuisma ja tuolloin loppuraportissaan Kuisma esitti, että terveystoimen tehtävien osalta päivystäjät vastaisivat toimistaan samoin perustein kuin terveydenhuollon ammattilaiset eli että valvonta ja tutkinta toteutettaisiin ensisijaisesti Valvirassa. Tämä esitys ei ole saanut tuulta purjeisiin, mutta olisiko nyt aika kypsä tälle?

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole valitella ambulanssien työmäärää eikä sättiä ketään vaan tarkoitus on herätellä pohtimaan kansalaistaitoja, hälytysohjeita sekä vanhusten kotihoidon lisääntymisen tuomia moniulotteisia vaikutuksia.  Tarkoitukseni on myös tuoda esiin se seikka, että valmiusaika, siis se aika jolloin ambulanssit eivät ole tehtävällä, ovat parasta ensihoitoa sillä vain se takaa avun saannin silloin kun se on todella tarpeellista. Olen erittäin huolestuneena seurannut Stm:sta kuuluvia viestejä, joissa nähdää asia juuri toisinpäin eli että ensihoitajat kytkettäisiin kiinteämmin nimenomaan vanhusten kotihoitoon. Stm:n erityisasiantuntija Lasse Ilkka sanoo Ylen haastattelussa 12.2.2016 ” Tärkeimpänä tavoitteena on nostaa hoitotasoa, mikä mahdollistaisi esimerkiksi kotiin vietävien terveyspalvelujen lisäämisen. Jatkossa ensihoitoyksikkö voisi siis vastata muistakin kuin vain hätätilanteista”. Kun kahden kilometrin päähän tulee tehtävä, jossa on sydänpysähdys ja kotihoidossa on ensihoitajilla vaipanvaihto tai antibioottitiputus kesken, mitä tehdään? Kuka sitten vastaa hätätilanteista? Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari?

Tässä blogissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä edusta kirjoittajan työnantajan tai valvovan organisaation näkemyksiä.