On ihan selvää, että Rinteen-Marinin hallitukselle tuli kaudellaan eteen suuria kriisejä, kuten koronapandemia, Ukrainan sota ja siitä seurannut energiakriisi. Näiltä mullistuksilta ei olisi välttynyt minkään muunkaan värinen hallitus ja velkaa olisi otettu varmasti joka tapauksessa. Kun joku alkaa hallituksen talouspolitiikkaa kritisoimaan, vetoavat hallituspuolueiden jäsenet tavallisesti juuri näihin seikkoihin.

Tämä on kuitenkin vain puolitotuus kokonaiskuvasta, sillä hallitusneuvotteluissa 2019 päätettiin hallitusohjelmasta, jossa oli jo valmiiksi mittavat lisämenot. On esitetty väitteitä, että hallitusneuvotteluissa olisi ollut mukana fläppitaulu, jossa luki ’’rahaa on.’’ En tiedä pitävätkö väitteet paikkaansa, mutta se on ainakin selvää, että juuri niin hallitus on käyttäytynyt alusta lähtien.

Tässä maailmantilanteessa velalla on eräs erittäin ikävä ominaisuus: sen korkokulut kasvavat kovaa vauhtia. Lisätalousarviossa varattiin juuri yli miljardi euroa lisää valtion korkomenojen hoitamiseen. Ei siis todellakaan ole yhdentekevää, miten paljon Suomi velkaantuu. Itseasiassa velkaantumiskehitys on hyvin huolestuttavaa.

Perussuomalaisten talouspoliittinen ohjelma lähtee siitä, että Suomen velkaantumiskehitys saadaan taitettua kahdessa hallituskaudessa eli kahdeksassa vuodessa. Tällainen tavoite tarkoittaa ilman muuta sitä, että Suomen menoista on leikattava jotakin. Leikkaukset on kuitenkin kohdistettava siten, että niistä ei ole suomalaisten hyvinvoinnille haittaa.

Perussuomalaiset leikkaisivat kaikkein mieluiten esimerkiksi kehitysavusta, yleisradion toiminnasta, puoluetuista, ministerien erityisavustajien määrärahoista, heikkotasoisesta maahanmuutosta ja ylimääräisestä hallinnosta. Samoin olisi syytä tarkastella joidenkin yleishyödyllisten yhdistysten verovapautta uudelleen, rajata sosiaaliturva lähtökohtaisesti vain Suomen kansalaisille ja sanoa tuleville Euroopan Unionin tulonsiirtovälineille ja esitetyn kaltaiselle ennallistamisasetukselle tiukasti ei.

Politiikan lähtökohtana pitäisi olla se, että rahat käytetään ensisijaisesti Suomen ja suomalaisten hyväksi. Avuntarvitsijat eivät nimittäin maailmalta auttamalla lopu, mutta suomalaisten rahat loppuvat. Itseasiassa ne ovat loppuneet jo vuosia sitten ja juuri siksi meidän pitääkin katsoa hyvin tarkkaan ne kohteet, joihin lainarahojamme annamme. Tällä hetkellä meillä on runsaasti avuntarvitsijoita jo ihan täällä kotimaassakin.