Väistämättä näin käy.

Muutoksesta puhutaan yleensä hyvänä ja edistyksellisenä asiana.

Minä en valitettavasti nää asiaa näin.

Minä olen vanhan kansan ihminen.

Ikää vaikkakin vasta 42.

Olen saanut kotona kasvatuksen johon kuului kuria ja rajoja.

Minut opetettiin ymmärtämään jo varsin pienenä,mikä on oikein ja mikä väärin.

Minut opetettiin kunnioittamaan vanhempia ihmisiä,arvostamaan suomalaisia tapoja ja perinteitä ja kulttuuria.

Minut kasvatettiin olemaan ylpeä juuristani olla Suomalainen.

Suomi ja Suomen historia ovat kiehtoneet minua aina.

Suomi on aina ollut minun silmissäni kaunis ja hyvä maa.

Siinä kun muut ikätoverit lukivat Viisikko seikkailuja,minä luin kirjoja Suomesta.

Suomen sodista,niistä kohtaloista ja vaikeuksista joita tämä kansa alkutaipaleellaan kohtasi ja siitä miten Suomesta tuli lopulta Suomi.

Minä janosin tietoa.

Tässä minua auttoivat myös kylän vanhimmat.

Istuin heidän luonaan usein ja kuuntelin tarinoita.

Ilosta,rakkaudesta,surusta,pelosta ja menetyksen tuskasta.

Sota-ajasta.

Siitä miten lehmät piti ajaa hankeen ja jättää koti ja kaikki.

Oli pakko lähteä kohti tuntematonta.

Pakoon.

Sen minkä kuitenkin pistin merkille näissä kertomuksissa,oli se etteivät he ikinä valittaneet.

Oli ollut nälkää,kylmää ja kuolemaa.

Mutta valituksen sanaa ei kuulunut.

Tästä olisi meille kaikille opittavaa.

Minunkin oli aluksi vaikea kuvitella omaa äitiänikin,nälkäisenä pikku tyttönä,lukemassa läksyjä,pimeässä huoneessa,navettatöiden ja muiden maatalon askareiden jälkeen,oven raossa,josta vain hivenen tulvi valoa kirjoitus vihkoon.

Nyt itketään jo tunnin sähkökatkosta.

Myöhemmin kaikki nämä tarinat ja tapahtumat ovat auttaneet minua ymmärtämään että ihminen pärjää yllättävän vähällä eikä raha tai omaisuus tuo automaattisesti onnea.

Lapset aloittivat tuolloin jo maatilantyöt hyvin pienenä.

Koulu oli sivu seikka.

Oli vedenkantoa.

Pyykinpesua järvessä,kesät talvet.

Hevosella piti päätien varteen viedä maitotonkat.Työ oli ruumiillista ja raskasta.

Työtä oli paljon kaikille ja ruokakin välillä vähissä.

Nyt nykyaikana ollaan astuttu toiseen ääripäähän.

Lapset eivät opi tekemään työtä.

Monet käyvät kyllä kouluja koko ikänsäkin,valmistumatta silti koskaan mihinkään tai vastaavasti oppivat olemaan tekemättä koskaan mitään työtä.

Toiset kyllä valmistuvatkin mutta suoraan kortistoon.

Kukaan ei kerro menneestä eikä opeta enää niin kuin ennen.

Käden taidot vähenevät ja lopulta häviävät kokonaan.

Mikään ei enää riitä.

Ei mikään.

Täytyy olla aina isompaa ja parempaa ja kalliimpaa.Täytyy päästä aina helpoimmalla mahdollisella tavalla.

Lapset eivät osaa enää keittää tahi kuoria perunoita.Ei heidän tarvitse.

Ihmiset elävät kuin siat pellossa.

Näkemättä sitä mikä meillä on vielä vääjäämättömästi edessä.

Eikä naapurista eikä lähimmäisestäkään enää

välitetä.

Ennen vanhaan jos joku onnettomuus tai sairaus kohtasi naapuritalossa,sinne mentiin heti auttamaan töissä ja lasten ja karjan hoidossa.

Nyt ei naapurille enää päivää sanota.

Myös perheen isoimmat lapset hoitivat pienempiä sisaruksiaan.

Niin kuului tehdä.

Mutta miten on nyt?

Kuinka moni enää välittää siskostaan tai veljestään?Moni ei edes tunne heitä.

Vanhempien kunnioitus,sekin on tyystin vieras käsite.

Vanhuksia kohdellaan niin ala-arvoisesti että minua hävettää.

Miten vanhus,tätä maata palvellut ja tälle maalle kaikkensa antanut,unohdetaan ja jätetään makaamaan omiin ulosteihinsa sairaalan tai hoitokodin sänkyyn?

Mihin katosi kunnioitus ja arvostus heitä kohtaan,jotka ovat tämän maan nimeltä Suomi,meille raivanneet hiellään ja verellään?

Suomi ei olisi Suomi ilman heitä.

Sitä ei tulisi kenenkään,koskaan unohtaa.

Onko tämä siis nyt sitä hyvää muutosta mitä piti väenvängällä tavoitella?

Onko nyt hyvä?

Meillä on toki vielä täällä maaseudulla varsinkin,sitä perinteistä työtä tekevää,vanhan kansan tapamallilla elävää porukkaa,joka kasvattaa lapsensakin niin kuin heidät on kasvatettu.

”Ei leipä tekemättömän käteen tipu”

Mutta aika ja kehitys näkyy jo täälläkin.

Ei ole aina vanhempien työlle jatkajia.

Karja pannaan pois,traktorit myydään,talot autioituu ja pellot metsittyy.

Tilat lakkaa olemasta,kylät tyhjenee ja elämä syrjäseuduilla loppuu.

Moniko tila olisi vielä elinvoimainen ilman EU:ta?

EU toi direktiivit,uhkakeinot ja sakot,joihin ei monellakaan pienellä tilalla ollut minkäänlaista mahdollisuutta taipua.

Oli lyötävä talikko lantaan sen vihon viimeisen kerran.

Muutosta tuli mutta minkälaista.

Monet maaseudun yrittäjät kamppailevat suurissa vaikeuksissa tänäkin päivänä.

Eu on tehnyt monen maaseudun ihmisen elosta maanpäällisen helvetin.

Vaikka useampien kaupunkilaisten ja asiaa ymmärtämättömien mielestä ”maajussit” rypee EU-tuissa ja ostelevat huvikseen uusia koneita ja aina sitä uusinta Mersua emännän ”sen leveämmän” alle.

Kun eiväthän ne ”jyväjemmarit” edes tee mitään rahojensa eteen.

Kuvittelevat siellä betoni lähiössä että viljat kasvavat itsekseen ja koneetkin korjaavat itse itsensä.

Niinpä niin.

Siinä sopisi monen viisauksia laukoneen tulla kokeilemaan miten helppoa se maatilan ukon tai akan elämä loppupeleissä on.

Voisi tulla itku ja hammasten kiristys ja kiire karkuun.

Niin,jos ne on murheet maaseuduilla niin onhan ne kaupungeissakin.

Ne ovat vaan erilaisia.

Meillä on myös täällä omaa kansaa joka ei voi hyvin.

On paljon mielenterveys ongelmia.

Sairauksia.

Kodittomia,köyhiä,pienituloisia,syrjääntyneitä ja ihmisiä jotka ovat pudonneet kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle.

Heitä meidän kaikkien tulisi auttaa.

Pyytettömästi ja ensisijaisesti.

Valtion ja hyväntekeväisyys järjestöjen tulisi saattaa nämä ihmiset etusijalle heti ensimmäisenä.

Hankkia kodittomille asunnot ja perusturva.

Autettavia on.

Keinoja on ja rahaa on,jos halua ja tahtoa riittää ja onhan se nyt nähty että sitä on.

Mutta miksi tätä ylenpalttista apua ja auttamisen halua eivät saa meidän omat vaan se kaikki suunnataan nyt kokonaan toisaalle?!?

Turvapaikanhakijoihin.

Tänne viekkaudella ja vääryydellä saapuneet

elintasopakolaiset nauttivat nyt valtionjohdon ja hyväntekeväisyys järjestöjen täysin kustantamaa ja ylläpitämään All inclusive majoitusta ja seisovaa pöytää.

Miksi näin?

Tekikö pääministerimme oikein tarjoamalla julkisesti omaa kotiaan pakolaisille?

Näin houkutellen meille 30-40 tuhatta lisää elätettäviä.

Omiakin kun olisi ollut.

Tavan ihmisiltä alkaa loppua maltti ja ymmärrys,kun heidän palkoista,eläkkeistä,lapsilisistä ja muista jo saavutetusta eduista ja sosiaali ja työttömyysturvista leikataan.

Ja mitä näillä rahoilla paikataan?

-Sen ymmärtänee sanomattakin jokainen.

On esitetty vielä mitä kummallisempia velvoitteita työttömille,jotka äkkinäisen korvaan saattavat kuulostaa jopa pakko /orjatyöltä.

Tätäkö muutosta haimme?

Moni ihminen tuntee nyt katkeruutta ja jopa suoranaista vihaa,päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan,joka on kirjaimellisesti hylännyt nyt omansa ja alkanut elättää ulkomaalaisia ihmislaumoja.

Suomalaista kiristetään ja kurjistetaan nyt

ennen näkemättömällä tavalla joka varmasti jakaa kansaamme kahtia ja jättää ikuiset arvet kansamme riveihin.

L.E