Perussuomalaiset

Leena Meri

Emme halua luoda Suomeen kaksia työmarkkinoita

3 kommenttia

Emme halua luoda maahanmuuton kautta Suomeen halpatyömarkkinoita, jossa suomalaiset työntekijät kärsivät. Tämän johdosta Perussuomalaiset haluavat säilyttää yhä työvoiman saatavuusharkinnan kotimaisilla työmarkkinoilla EU- ja ETA-maiden ulkopuolisilta työtekijöiltä.

Näin siksi, että saatavuusharkinnasta on jo tällä hetkellä vapautettu ns. erityisasiantuntijat. Tällaisia ovat esimerkiksi IT-alan osaajat. Tällaisen henkilön voi siis jo nyt palkata EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta ilman työvoimaviranomaisten arvioita. Muun muassa edellä mainittujen linjausten johdosta ei voida väittää, etteivätkö Perussuomalaisia kiinnostaisi suomalaiset työntekijät ja heidän asemansa ja hyvinvointinsa työmarkkinoilla.

Toisaalta joidenkin väite siitä, että Perussuomalaisten eduskuntaryhmä olisi tämän vaalikauden alussa yhdessä Kokoomuksen ja Keskustan kanssa ollut hyväksymässä ns. pakkolakeja ja tätä kautta polkenut suomalaisten työehtoja, on väärä. Perussuomalaisten mielestä oli erittäin hyvä, että pakkolakeja ei eduskunnassa toteutettu. Sen sijaan ammattiyhdistysliikkeet solmivat keskenään kesällä 2016 työehtosopimuksen eli Kilpailukykysopimuksen (kiky-sopimus). Sopimus sisälsi palkkatason jäädyttämistä, työajan pidentämistä, lomarahojen leikkauksia ja työnantajamaksujen vähentämistä.

Sopimukseen sisältyi epäoikeudenmukaisuuksia, joista yksi oli, että julkisen sektorin lomarahoja leikattiin vuosiksi 2017–2019. Tällainen julkisen sektorin työntekijöiden eriasemaan laittaminen olisi tuskin mennyt läpi perustuslakivaliokunnassa, jos vastaavaa eriarvoista lakia olisi yritetty eduskunnan lakina säätää.

SDP on myös hehkuttanut kyseistä sopimusta, vaikka sitä yrittää nyt peitellä. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne totesi eduskunnassa 27.9.2016 sanatarkasti näin: ” Haluan todeta selkeästi, että Sdp tukee tätä kilpailukykyratkaisua, se on selvä asia.”

Lopuksi haluan sanoa, että myös jatkossa suomalaisten kansallinen etu on aina Perussuomalaisen politiikan ytimessä ja lähtökohtana. Tarjoamme työtä, turvaa ja oikeudenmukaisuutta suomalaisille. Näin takaamme kaikille suomalaisille hyvät edellytykset menestymiseen työn ja yrittämisen sekä muunkin elämän saralla.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Juuri näin, kiitos Leena ja PS!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Gigitalisaatio ja robotiikka ovat sanoja jotka tarkoittavat rajusti vähenevää työvoiman tarvetta. Siis MÄÄRÄLLISESTI, ei LAADULLISESTI. Ne tulevat ihan varmasti, halusimme tai ei.
Ongelmaksi muodostuukin mitä mielekästä tekemistä löydämme edes valtaosalle suomalaisia. Tuota taustaa vasten on aivan järjetöntä raahata tänne kielitaidotonta ja koulutukseltaan olematonta porukkaa.
Tänne kyllä siirtyy josain määrin duuneja halpamaista, niistä on jo esimerkkejä, mutta ne vaativat korkeaa osaamista. Sitähän meidän (yli) mainostetun koulutusjärjestelmämme olisi pitänyt suoltaa jo vuosikausia. Ohuehkot on näytöt, kokonaisuutena. Minkähän puolueiden kellokkaita on ollut ”kehittämässä” touhuja?
Lopuksi: Persut ovat aivan oikeassa tässäkin asiassa, kuten MATU-katastrofissakin. Pitäkää linja!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Eikö hoitoalalle voisi tuoda muutaman laiva lastin Thaimaalaisia hoitajia niin tulisi kerralla tuo homma kuntoon josta vaahdotaan nyt.
Ne on ahkeria ,ytävällisiä ja arvostaa vanhuksia eikä vaadi tähtitieteelliisiä palkkoja eivätkä huumaa vanhuksia hiljaiseksi eivätkä syö itse huumavia läkkeitä kuormasta kuten Suomalaiset hoitsut joskus tekee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000