Perussuomalaiset

Laura Korpinen

Kommunismi ajassamme

Ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin kertoi twitter-viestipalvelussa 10.4.2019 http://tinyurl.com/y5oev44v että Tanskan ja Saksan väestöntiheydellä Suomeen mahtuisi 40 – 80 miljoonaa asukasta. Hänen mukaansa mm. sosiaaliturvajärjestelmämme edellyttää rahoittajia, eikä tämä olisi keneltäkään pois.

Scheininin kannanotot ovat merkittäviä, koska häntä kuullaan eduskunnassa asiantuntijana perustuslakikysymyksissä. Hän oli mukana kuvioissa http://tinyurl.com/y2tv7y83 jo silloin, kun Suomen hallitusmuotoa muutettiin 1.8.1995 lukien siten, että oikeus toimeentuloon taattiin ”jokaiselle”.

Aiemmin Suomen kommunistiseen puolueeseen kuulunut Scheinin on kertonut hylänneensä kommunismin ja siirtyneensä ihmisoikeuksien kannattajaksi. Twiittiä lukiessa tulee kuitenkin itselleni se käsitys, että hänen ideologiansa on edelleen kommunismi, mutta uudelleen paketoituna. Jokainenhan voi miettiä sitä, mitä tarkoittaisi 40 – 80 miljoonaa uutta asukasta nykyisten suomalaisten kannalta.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000