Perussuomalaiset

Laura Korpinen

Keskustelu perhevapaauudistuksesta

Huomenta Suomen aamulähetyksessä 13.6.2019 keskusteltiin hallituksen perhevapaauudistussuunnitelmasta. Näkökulma hallituksen esitykseen oli kriittinen, enkä itsekään pidä tehtyä 5 + 5 + 5 ehdotusta hyvänä. Keskustelua seuratessa häiritsi se, kuinka asiaa tarkastellaan aina vain yhdestä kulmasta, kokonaisuus unohtaen.

Keskusteluissa mukana ollut EK:n johtaja valitteli kotihoidon tuen käyttöä ja sitä, että äiti saattaa kolmen vuoden hoitovapaan päätteeksi hankkia toisenkin lapsen ja ehkä sitten vielä kolmannenkin. Mutta eikö EK:n mielestä lapsia pitänyt syntyä enemmän?

Uudistusta tarkasteltiin vain työelämän tarpeiden ja teoreettisen tasa-arvon näkökulmasta, miettimättä sitä, mikä vaikutus uudistuksella on syntyvyyteen. Jos syntyvyyden lasku on Suomessa ongelma, pitäisikö perhevapaauudistusta tehtäessä erityisesti miettiä sitä, onko uudistuksella myönteisiä vaikutuksia syntyvyyteen – vai ovatko vaikutukset päinvastoin kielteiset.

Ennenkuulumatonta lienee myös ajatus, että perhevapaauudistuksessa huomioitaisiin lapsen etu. Sitä ei taidettu keskusteluissa mainita kertaakaan. Jatkuvuus ja pysyvyys pienen lapsen ensimmäisissä ihmiskontakteissa ovat kutenkin ensiarvoisen tärkeät.

Kukaan keskustelijoista ei ajatellut myöskään sitä työnantajaparkaa, joka ensin hankkii äidille sijaisen 5-10 kuukaudeksi, ja uuden sijaisen sen jälkeen, kun äiti on käväissyt töissä isän käytettyä omat 5 kuukauttaan.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000