Perussuomalaiset

Kirsi Visunen

Suomalaiset hengityskonevalmistajat odottavat tilauksia!

MTVUUTISET.FI uutisoi tänään; ”Suomalaisvalmistajilla valmius tehdä lisää hengityskoneita. ”Valmistus voidaan aloittaa nopeasti”

”Lääkinnällista laitteita sopimusvalmistajana tuottavasta teknologiayhtiö Mariachista kerrotaan STT:lle, että vaikka yritys ei tällä hetkellä valmista esimerkiksi hengityskoneita, valmistus voitaisiin aloittaa nopeasti. Valmistaminen on mahdollista, mutta valtiovallan ja muiden isojen toimijoiden on syytä tehdä päätökset nopeasti:”

THL:n ennusteiden mukaan aikaa epidemian huippuun on 2 kuukautta. Siinä ajassa ehditään saada henkeä pelastavia hengityskoneita. Samoin voidaan polkaista hengityssuojaimia valmistukseen ja ehkä myös korona-pikatestejäkin.

Suosittelen kaikkia lukemaan emeritusprofessori , THL:n pitkäaikaisen tutkijan Matti Jantusen kirjoituksen MT:ssa ” THL on johtamassa hallitusta hirvittävän pahasti harhaan, jos WHO:n arviot ovat oikeita”. Emeritusprofessorin mukaan Suomen korona riskinarvio on rajusti alakantissa. Hän toteaa, että tehohoitokapasiteetin kasvattaminen 1000 paikkaan ei muuta tilannetta olennaisesti. Jantunen ihmettelee THL:n alhaisia riskinarvioita verrattuina esimerkiksi WHO:n tai Lontoon imperial Collegen arvioihin. Imperial Collegen mukaan pahimpina päivinä tehohoitopaikkoja tarvittaisiin 19000 ja WHO:n mukaan yli 50000 paikkaa. Suomen nykyinen tehohoitopaikkamäärä 400 ei riitä, ei riitä edes 1000 paikkaa, jota nyt on suunniteltu.

Todella toivon, että tämä kirjoitus kulkeutuisi maamme hallituksen ja pääministeri Sanna Marinin käsiin ja myös STM:lle ja THL:lle.

Mikäli lisää hengityskoneita ei tilata, epäilen kansan tuomitsevan asian jälkeenpäin. Kun kerran on tieto WHO:n ennusteista ja kokemukset nyt Italiasta. Englanti, Saksa, Italia ja USA ovat nyt pyrkimässä lisäämään hengityskonetuotantoa.

Tehdään pyydän, me myös niin! Ei ole aikaa vatuloida.

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Kirsi , tähän asiaan on nyt syytä tarttua kaksinkäsin !?! Nyt kun sinulla on näinkin hyvä näkemys tästäasiasta , niin ei muuta kuin , lisätä vain vettämyllyyn ja tuotanto pyörimään , täysillä !?! Ennen kuin on myöhäistä !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kirsi Visunen Terveydenhoitaja. Eläkkeellä.
#5

Hei! Olen lähetänyt viime viikolla meilin hallituksen ministerille ja monelle kansanedustajalle. Ei ole kuulunut mitään. Olen kirjoittanut tästä useita juttuja Uuden Suomen Puheenvuoroon ja seinälleni. olen järkyttynyt tästä leväperäisyydestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Kirsi ja Ystävät. Hallitus maassa voi olla Elämää suojeleva, vaikka lääkärikuntakin on ottanut ’tappolinjan’ sikiöiden kohdalla. ”Viljellä ja varjella; On; Jumalan Rauha; asioitakin katsella.” Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kirsi Visunen Terveydenhoitaja. Eläkkeellä.
#6

Kuin myös.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yrittäjä
#3

Valmius ja valmius! On siinä kanssa yritys!
Valmistakaa niitä, kyllä menevät kaupaksi.
Mitä enää mietitte?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Enska
#4

Niinpä! Kunnon bisnesmies olisi jo polkaissut tuotannon käyntiin.
Suomalaiset tapansa mukaan jälkijunassa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kirsi Visunen Terveydenhoitaja. Eläkkeellä.
#7

Käsittämätöntä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000