Puoluevallasta kohti kansalaisten valtaa
Onko nykymuotoinen suhteellinen vaalitapa demokraattinen, kun valitaan edustajia kuntien ja hyvinvointialueiden valtuustoihin, eduskuntaan ja Europarlamenttiin.
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Pohjois-Karjalan vaalipiiristä valittiin eduskuntaan kuusi edustajaa. Vihreiden silloinen puheenjohtaja Tarja Cronberg sai vaalissa toiseksi eniten ääniä (7 804), mutta ei valtakirjaa eduskuntaan.
Sen sijaan neljä muuta ehdokasta merkittävästi pienemmillä äänimäärillä tulivat valituiksi, Viimeinen valittu sai Pohjois-Karjalan eduskuntavaaleissa tuolloin ”vain” 4 391 ääntä eli 3 413 ääntä vähemmän.
Europarlamenttivaaleissa kesäkuussa mepeiksi ylsivät kaksi vasemmiston ehdokasta Merja Kyllönen (27 072 ääntä) ja Jussi Saramo (4 918), kun ”rannalle jäivät” Eeva-Riitta Korhola (45 167 ) ja Sirpa Pietikäinen (34 987).
Olisiko 2020-luvulla syytä siirtyä puoluevallasta kansaisten valtaan eli eri instituutioihin valitaan aina vaaleissa eniten ääniä saaneet ehdokkaat. Tästä olen saanut kokemusta Keski-Suomessa niin osuuspankin kuin osuuskaupankin edustajiston vaaleissa. Henkilökohtaisesti eniten äänejä vaaleissa saaneet on valittu edustajiston jäseniksi.
Tekstin aiheet:
Eija-Riitta Korhola, olisi ilman muuta pitänyt päästä parlamenttiin, ei umpikommunistit, jotka pilaavan maamme mainetta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, jotkut voivat maailmalla luulla, että Suomi olisi aika pahasti kommunistinen maa, kun parlamenttiin lähetetään täys-marxismi-leninistisiä naamoja. Se on sellainen juttu, että se ei vain meille käy!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Käyhän, ihana Li oli vaalien äänikuningatar!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ihan kamala.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Toisaalta hyvä, että tämä punakaarti häipyi eduskunnasta. Kuka normaali ihminen jaksoi kuunnella Saramon ja Anderssonin länkytyksiä?
Ehkä siellä Keski-Euroopassa järki palaa päähän, kun näkevät mamumenon siellä? Suomi ei ole mitään verrattuna Saksaan tai Ranskaan, jossa islamilainen kulttuuri on saanut jalansijan.
Siellä niitä laittomasti eri maissa lusmuilevia onkin.
Eu:n pitäisi poistaa jokainen laittomasti sen alueella oleskeleva, kolmansien maiden kansalainen, mutta tuskin mitään tapahtuu niin kauan, kun Vihreät ja demarit ovat joidenkin maiden hallituksissa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mutku ei jaksa äänestää. Mukavampi vaan valittaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Olisi tehtävä, jonkinlainen korjaus liike !?!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Olisikohan jo aika saada kaikki puolueet mukaan päätösten tekoon niiden saamien äänimäärien mukaisesti. Se olisi demokraattista, eikä aina sulkisi niin valtavaa kansanosaa edustajineen oppositioon!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nimimerkille hmm.
Kirjoitin tammikuussa 2021 muutamaan lehteen seuraavaa:
Eduskunnassa poliittiset ryhmät käyvät vaalien jälkeen kauppaa vallanjaosta, kehuvat omia vahvoja puoliaan ja keskinäistä yhteistyökykyään.
Hallituksen ulkopuolelle jätettäviä puolueita pyritään erilaisin tavoin kompromettoimaan eli saattamaa huonoon valoon yhteisten asioiden hoitamisessa.
Yli 50 vuoden poliittisella kokemuksella väitän, että suomalainen parlamentarismi on ollut jo vuosia tiensä päässä.
Todetaanhan perustuslain 1 §:ssä, että ”Valtiosääntö turvaa yksilön oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa”.
Mielestäni on demokratian vastaista sekä kansalaisten oikeuksien törkeää polkemista, kun puolueet kahmiessaan valtaa muodostavat hallituksen, johon ei kelpuuteta kaikkia mitalisijalle vaaleissa yltäneitä puolueita.
On kaupunkilaisjärjen vastaista se, että 4,5 %:n osuudella kansanedustajista saa hallitukseen kaksi …
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
hmm:lle
On kaupunkilaisjärjen vastaista se, että 4,5 %:n osuudella kansanedustajista saa hallitukseen kaksi ministeriä, mutta 38,5 %:n osuudella (77 kansanedustajaa, ps ja kok) jää ilman.
Kaikille meille on tuttu sanonta: ”Kepu pettää aina”. Sanontaan voisi lisätä: ” ja demarit lähes aina”.
Esimerkkeinä Antti Rinne ja ”Vappusatanen” sekä Kimmo Kiljunen ja ”taitetun indeksin osittainen muutos puoliväli-indeksiksi (Ps:n lakialoite).
Lopuksi palaan otsikkoon eli herätän kysymyksen todellisesta kansalaisdemokratiasta.
Se tarkoittaa sitä, että tasavaltamme hallitus valitaan, eduskuntavaalien jälkeen, kolmen tai neljän suurimman eduskuntaryhmän toimesta.
Tällöin valtaa käyttävät ja vastuussa ovat ne poliittiset ryhmät, joille kansa on vaalien kautta enimmän vallan antanut. -Kauko Tuupainen
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miksi loput jätetään paitsioon, vaikka heilläkin on kannatusta?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei ikinä enää”Suomisyöjä”Pietikäistä EU-Parlamenttiin!Nytkin on vaarana,jos Henna Wirkkunen valitaan EU-Komissaariksi?Että Pietikäinen pääsee livahtamaan varasijalta parlamentaarikoksi?! 🙁
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Rattijuoppo.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Pitäiskö Petterin pitää kaksinkeskinen puhuttelu Pietikäisen kanssa?
Kokoomuksen orvot ovat kyllä hukassa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomellahan on komissaari Eu:ssa. Nimi on Jutta Urpilainen sdp.
Oletteko kuulleet sanaakaan hänen tekemisistä presidenttikisan jälkeen? Tai ennen sitä?
Mitä tämä komissaari tekee ja missä on työn tuloksia?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mamuttaa ja matuttaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eikös hänellä ole adoptoituna mamulapsia?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Afrikasta löytyy mustaa onnenmelaa pyllyyn!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miten kävi Ranskan parlamenttivaalissa?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
” Nimettömälle”. Viestini oli, että jos kyseessä olisi ollut henkilövaali, niin vasemmisto olisi saanut vain yhden ehdokkaan läpi. Suhteellisessa vaalissa hänen siivellään pääsi läpi kaksi muutakin – ilman omia avujaan. Minusta se ei ole demokratiaa. Toki moni puoluevallan kannattaja on kanssasi samaa mieltä
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Luulisi kyseisen henkilön entisenä valokuvausalan ammattijournalistina,pystyvän sivistyneempään keskusteluun?Mutta kun ei!Joka blogissa vaan hokee samoja mantroja ja suoraansanoen vittuilee kokoajan.No minkäs voi,kun persuviha on niin ylitsepääsemätön?!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Haluatko todella jatkaa? Suoraselkäisenä isänmaan ystävänä et voi kasvojasi menettämättä olla vastaamatta tästä eteenkin päin, koskapa jo vastaamisen aloitit. Voit vielä puolestani peruuttaa ja tunnustaa, että kun nyt olet opiskellut demokratiakäsitteen yleisesti hyväksyttyyn tapaan omiasi siihen lisäämättä, huomaat blogisi virheeksi ja vahingoksi. Ps-lieroa sen sijaan on pysyä väitteessäsi, sanoa ja ps-tapaan sotkea, että läntisenä maailmana tunnettu kokonaisuus Suomi ja itsenäisyytensä mukaan luettuna on koko sotien jälkeisen historiansa ajan määritellyt demokratian siten, ettei se oikeastaan demokratiaa eli kansalaisten valtaa olekaan. Ja että läntinen maailma on sumuttanut hyvä uskoisia kansalaisiaan väittämällä jo pitkään käytössä olleen vaalitapansa kunnioittavan kansalaisten vallan käytäntöjä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vastaanpa vielä tämän kerran.Taisi ottaa koville,kun noin aloit vuodattamaan.Mutta mitään selvää en kommentistasi saanut,niin sekava se oli.Sama persujen syyttely vaan jatkuu blogista blogiin.Ja mitä tulee kasvojen menetykseen,sinä olet ne jo aikoja sitten menettänyt ainakin minun mielestäni ja varmasti monen muunkin kommentoijan.Ja jos olet omasta mielestäsi oikeutettu huomautteleen persuille epäkohdista?Niin miksi et mene muiden puolueiden blogisivustoille huomautteleen niiden epäkohdista?Varmasti vikaa löytyy muistakin puolueista,kuin vain persuista.Mutta vastaanpa tuohon kysymykseeni itse.Syy on se,että muut puolueet eivät kauaa kuuntelisi tuollaista sönkötystä,vaan laittaisivat kommentointi eston.Persut ovat olleet hyvin pitkämielisiä,kun olet näillä sivustoilla saanut jo vuosikausia mellastaa.Ja en ole kirjoittanut mitään blogia,niinkuin kommentissasi väität?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Voi pyhä yksinkertaisuus!Kun en ole väittänyt yhtään mitään mistään vaalijärjestelmästä,enkä demokratiasta.Mistähän tuonkin väitteesi vetäsit?Varmaan sieltä kuuluisasta”lehmänläjästäsi”?Edelleen toistan=En ole tämän blogin kirjoittaja,vaan ihan tavallinen vieraileva kommentoija.Menikö tämä nyt perille???
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sanomattakin on selvää, että suhteellinen vaalitapa on puoluevaltaa, ei siis yksittäisen kansalaisen valtaa. Selvitin asian blokissani jo 18.7.2024. Lukaise ajatuksella sen viimeinen kappale.
Oletko muuten tietoinen, että Suomen perustuslain 2 §:n 1. momentin mukaan valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa eduskunta. Siinä ei puhuta sanaakaan puolueista eikä puoluevallasta.
Minä tulkitsen, että kansalla tarkoitetaan Suomessa asuvia suomalaisia eli äänestäjiä. -Kake
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
No niin hyvä Kauko!että vastasit itse tuolle vainoharhaiselle. 🙂
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sanomattakin on erittäin selvää myös itsellesi: suhteellinen vaalitapa on olennainen osa demokratiaa eli kansalaisten, myös tavallisten eikä ainoastaan ps yli-ihmisten – valtaa. Tiedät tämän varsin hyvin – kuten me kaikki – myös itse. Ylpeytesi vaan ei anna periksi myöntää. Suhteellinen vaalitapa on ollut tärkeä ja aivan perustava Suomen historiassa. Kunnioittakaa tekin persut Suomea ja aitoa oikeaa suomalaisuutta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sönkön sönkön.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Voi vittu mikä sönköttäjä,niinkuin ei persut muka kunnioittaisi Suomea ja aitoa suomalaisuutta?Kyllä se on vihervasemmisto vokeltajat jotka eivät kunnioita!Ovat jatkuvasti vaan haalimassa tänne lisää ongelmia haittamaahamuuton kautta.Ja muutenkin ovat hyvin EU/muunmaalaismyönteisiä,omasta kansasta ei niin väliä.Kunhan muilla EU-mailla menee hyvin,rahaa ollaan jakamassa käsi ojossa Suomen ulkopuolelle.Tämä on ilmeisesti sitä aitoa Suomalaisuutta? 🙂 🙂 🙂
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suhteellinen vaalitapa on mitä syvintä ja perinteisintä suomalaisuutta. Se tarkoittaa, että ketään ei jätetä, ei edes niitä vähäväkisimpiä. Tämä sama henki oli juuri sitä syvintä suomalaisuutta myös sodissamme. Kun vastustetaan suhteellista vaalitapaa, vastustetaan aitoa isänmaata. Ja sen kansalaisia, suomalaisia. Maahanmuuttoon liittyvät ongelmat ratkaistaan myös parhaiten tällä samalla suomalaisella periaatteella eikä pyrkimyksillä – kuten ps tekee- historiaa Putinin tapaan vääristelemällä ja tällä tavoin pyrkimyksillä tuhota kansalaisten valta ja me-henki.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jäkäti jäkäti jäkäti jäkäti.Jäkäti jäpla lapla laa,jäkäti jäpla lapla laa,suu yhtämittaa käy,jäkäti jäpla lapla laa.Lala la laa lala la laa laaa…..jne. 😉
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Pöhkö mikä pöhkö!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Täällä väitetään,että suhteellinen vaalitapa on demokratiaa ja kansanvaltaa.Mutta sitten ei kumminkaan itse hyväksytä viimevuoden kevään demokraattisia EK-vaalin tuloksia.Vaan kokoajan haukutaan kokoomusjohtoista hallitusta,ja pääasiassa siihen kuuluvaa yhtä puoluetta=PerusSuomalaisia,jos joku on”lieroa”toimintaa,niin tuo edellämainittu.Kansa halusi muutosta edelliseen”vihervasemmistowokesuvakkivelkaviisikkohallitukseen”ja se sai sen.Niin nyt täällä”vihervasemmistokommunistinatsien”kommentoijat,tai ainakin eräs.Ei hyväksy demokraattista vaalitulosta?Vaan kokoajan haukkuu/syyttää kaikesta yksinomaan persuja!Tuota toimintaa minä sanoisin”lieroksi”,peräti käärmemäiseksi!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Innostuivat kovasti mediassa, kun maamme sijoitus houkuttelevana kohteena putosi.
Syykin oli heille ja heidän löytämilleen asiantuntijoille selvä; rakenteellinen rasismi, hallitus jne.
Eivät vaivautuneet analysoimaan ”tutkimuksen” tuloksia enempää, saivat mitä halusivat.
Nyt varmaankin muuttovirta vaihtuu huippuhoukutteleviin maihin eikä pois niistä tänne rakenteellisenrasismin kehtoon.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti