Onko EU:n alijäämämenettely Suomen ongelma?
Mielestäni ei ole. Miksi? Siksi, että eläkeyhtiöiden työeläkerahastojen ansiosta kansainvälisen luottoluokittajan S & P Global Ratingsin luokitus on tällä hetkellä Suomen valtion pitkäaikaiselle velalle AA+.
Velkaa on Suomella tosin enemmän kuin ”laki sallii” eli 30.4.2024 noin 162 miljardia euroa (mrde) eli 28 783 euroa per asukas.
Suomen työeläkelaitosten eläkevarat kasvoivat viime vuonna yli miljardi euroa kuukaudessa eli 12,5 mrde vuodessa, ollen 31.12.2023 yhteensä 254,9 mrde. Kasvun syynä olivat noin 15 miljardin sijoitustuotot.
Minultakin on kysytty, että voiko Suomen valtio käyttää eläkevaroja menojensa kattamiseen, sillä ovathan varat lähes kolme kertaa suuremmat kuin valtion talousarvio? Mielestäni ei voi, sillä onhan eläkeyhtiöiden varoilla Suomen perustuslain mukainen yksityisen omaisuuden suoja. Jos olen väärässä, niin oikaiskaa.
Tiedossani on, että EU:n komissio on vienyt kaksi G7:n maata (Italia ja Ranska) ns. liiallisen alijäämän menettelyyn, joten oletan – tästäkin syystä – muutoksia tuleviin EU:n toimiin. Miksi? Siksi, että onhan EU aiemminkin toiminut sääntöjensä vastaisesti mm. ottaessaan – vuosikymmenen alussa – 750 miljardia lainaa vapailta markkinoilta pelastaessaan Saksan ja Ranskan pankit konkursseilta. Tällöin syntyi Suomessa slogan: ”Maksa kuusi saat kolme”.
Lopuksi toivon – eläkevarojen mittavaan määrään liittyen – että viimeinkin nostettaisiin alle 1 500 euroa/kk eläkettä saavien eläkkeitä. Tällöin heidän toimeentulonsa paranisi ja samalla julkisyhteisöjen verotulot kasvaisivat.
Tekstin aiheet:
Hyvä!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Työeläkevarat ovat niitä maksaneiden työtä tehneiden/ tekevien varoja, ei valtion. Näpit irti niistä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nyt tämä koko laitos on lopetettava ja perustettava uusi ”maastapoistolaitos”, jossa poliisi hoitaa ”turvapaikat”.
Suuripalkkaisia suvakkeja jakamassa ”turvapaikkoja” eri maiden siirtolaisille ja varsinkin heidän sukulaisilleen, perheenyhdistämisen kautta.
Migri käytti satoja miljoonia euroja ilman kilpailutusta
https://yle.fi/a/74-20095199
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eikös niitä ole, enemmänkin kun 2 maata ketkä on joutuneet tarkkailu, luokalle??!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On toki, mutta nostin esille ne kaksi maata, jotka kuuluvat G7:ään eli englanniksi Group of Seven.
Yhteisö edustaa seitsemää johtavaa teollismaata, joiden valtiovarainministerit keskustelevat ajoittain jäsenmaihin vaikuttavista taloudellisista ja poliittisista aiheista.
On hämmentävää, että kaksi ryhmän jäsenmaata ei pysty hoitamaan omaa talouttaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sampanjasosialistit olisivat ottaneet velkaa niin kauan kun rahahanat olisivat olleet auki. Sitten kun hanat sulkeutuvat, olisi alkanut tosi kova aika, mutta silloinkin sampanjasosialistit olisivat ottaneet omansa päältä pois.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kohta varmaan taas eräs kommentoija syyttää kaikesta”kultalusikka sukupolvia”??? 🙁
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti