Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Kukahan edustaa yhden asian liikettä Torvinen?

8 kommenttia

Kukahan edustaa yhden asian liikettä Torvinen?

Perussuomalaisten siivellä eduskuntaan päässeiden Sinisten äänitorvi, puoluesihteeri Torvinen sanoo heillä olevan monipuolinen ohjelma, kun perussuomalaiset ovat vain yhden asian liike.

Mielestäni asiat ovat päinvastoin. Nykyisillä perusuomalaisten siipeilijöillä on vain yksi liike: ”pysyä hallituksessa hinnalla millä hyvänsä”.

Mihin ovat unohtuneet mm. lapsiperheet, eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat, joiden puolesta perussuomalaisten on – sääntöjensä mukaisesti – tarkoitus toimia? Kaikki tavoitteemme myytiin, jotta kelvattiin Sipilän (kesk) hallituksen myötäjuoksijoiksi ja oikeistolaisen politiikan toteuttajiksi.

Totesin PS:n Lahden puolueneuvoston kokouksessa 11.6.2016 puheenjohtaja Timo Soinin läsnä ollessa: ”jos hallitusohjelmaa ei edes yritetä muuttaa puolueemme tavoitteiden mukaiseksi, niin neljä ministeriä maksaa meille 400 valtuustopaikkaa tulevissa kuntavaaleissa”. Olin hieman väärässä. Menetimme 426 paikkaa.

Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen uusiutui puolueemme johto täydellisesti ja nyt ”lakaisevat uudet luudat”. Nyt pidetään kiinni vaalilupauksistamme ja sääntöjemme määräyksistä. Kun näin tehdään, niin – pettureista huolimatta – kannatuksemme kasvaa ja luottamus perussuomalaisiin palaa ennalleen tulevissa maakunta- ja eduskuntavaaleissa.

KAUKO TUUPAINEN

PS:n K-S:n piirihallituksen jäsen

Jyväskylä

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
#1

Täyttä asiaa! Soinin aikaan PS saattoikin olla yhden asian (lue: yhden ihmisen) liike, mutta ei enää – todellakin uudet raikkaat tuulet puhaltavat nykypuolueessa, köykääset akanat ovat menneet tuulen mukana, jäljellä vankka yhtenäisempi joukkue tekemään politiikkaa sääntöjen mukaan Suomen parhaaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Vielä Torvinen on jäänyt täysin pimentöön että millä todellisella asialla ovat,johon voisi edes yrittää luottaa poliittisesti … mysteeriö että puuttuu tietty linjakkuus josta ottaa todella kiinni. Uskottavuuden mysteeriö !

PS että siniset toistensa poliittisissa takeissaan kiinni kuin takiaiset.

T. Seppo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Torviselta ainakin tässä vaiheessa puuttuu todelliset näytöt kuin tietty uskottavuuskin poliittisella saralla … pimennossa omista linjauksistaan kuin agendastaan !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Torvisilta/sinisiltä/soineilta/näyttää puuttuvan suunta kokonaan , niillä ei näyttäs olevan sitä ensimmäistäkään asiaa/liikettä !!? Nimittäin eikös asia ole niin , loikkarit ovat aatteensa myyneet ja ovat ajopuu asemassa ?? Muistan kun 70-80 luvuilla Veikko Vennamo jyrisi , älkää myykö aatettanne ! Jossakin kirjoituksessa Veikko oli pahoillaan , kun Timo/kumppanit laskivat puolueen menemään konkurssiin !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Uolevi
#4

Näin se menee, mutta empä sanoisi nykyhallitusta miksikään oikeistohallitukseksi. Lähinnä kyseessä on kokkareitten johtama piilodemarihallitus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Valheesta toiseen
Vihainen
#6

blogissa mainituista asioista ei kyllä Perussuomalaiset ole aidosti kiinnostuneita. Kunhan huutelee vaalien lähestyessä. Taannoin köyhät ja työttömät äänesti Persuja, en usko että menevät enään samaan ansaan. Hallitusohjema kirjoitettiin yhdessä Persujen kanssa ja Lindsrömit ja muut sitä sitten on toteuttanut. Haiskahtaa eräältä raamatulliselta käsienpesulta. Voipi hyvinkin olla että ne lähes puoli miljoonaa ääntä jää näiltä saamatta. Yrittäjät äänestää aidosti kokoomusta joka hallituksissa kuitenkin vaikuttaa yhtenä puolueena varmasti. Lopuille annettu ääni on epävarmaa vaikuttamista. Sääli että Persut petti äänestäjänsä heti alkumetreillä ja varsinkin kun Halla on nyt johdossa. Moni miettii nyt ketä seuraavaksi äänestäisi, se mantra on jo mennyt että yrittäjien hyysääminen tuo työpaikkoja ja hyvinvointia. Palkattomia töitä on syntynyt ja provisioperusteisia myyntitöitä kauppakeskuksien käytäville.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Sinisiksi ryhtyneet persut pettivät äänestäjät Soinin johdolla. Hän valitsi ministereiksi vain omia hännystelijöitään. Hallituksessa ei ollut yhtään oikeaa perussuomalaista ministeriä. Turha syyttää perussuomalaisia uuvattien hillotolppajahdista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sitoutumaton
Iloinen
#8

Mihin ovat unohtuneet mm. lapsiperheet, eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat? Vastaus, ei mihinkään. Miten auttaa parhaiten ja tehokkaimmin niitä, jotka eniten apua tarvitsevat? Sillä, että on työtä ja toimeentuloa. Sillä, että yritykset tuottavat voittoa ja työllistävät. Sillä, että maahan investoidaan ja saadaan veroeuroja. Näin hallitus juuri toimii ja näyttää siltä, että tavoitteetkin täyttyvät. Työllisyysaste saavuttaa kohta 72% rajan, velkaa otetaan muutama miljardi vähemmän ja samaan aikaan ihmisiä patistetaan aktiivisesti töihin. Juuri oikeita toimia. Samalla julkiselta sektorilta hieman leikataan ja indeksejä jäädytetään. Nämäkin ovat oikein ja nyt pitää jatkaa samalla tiellä. Hieman lisää säästöjä ja leikkauksia, hieman lisää aktiiviimallia ja dynamiikka työelämään. Hallitus on tehnyt upeata työtä ja se nähdään siinä, kun kansa kitisee. Aikaisemmat velkalinjahallitukset ovat meidät tähän jamaan laittaneet ja nyt rohkeat Sipilä, Orpo ja Soini korjaavat tilanteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000