Sijaishuollon lainsäädäntöä ollaan nyt vihdoin uudistamassa osana laajempaa lastensuojelulain uudistusta. Kaksivaiheisen uudistuksen ensimmäisten muutosten on määrä tulla voimaan vuoden 2026 alusta alkaen. Tässä vaiheessa keskitytään lastensuojelulain muutoksiin, jotka koskevat erityisesti sijaishuoltoa. Tavoitteena on parantaa laatua mahdollistamalla nykyistä laajemmat toimintavaltuudet lastensuojeluviranomaisille sekä sijaishuoltoyksiköille. Lastensuojelun ammattilaisille tarvitaan nykyistä selkeämmät ja toimivammat käytännöt lasten turvallisen arjen varmistamiseen.

Kodin ulkopuolelle oli vuonna 2024 sijoitettuna 17.100 lasta. Näistä huostaanotettuna oli 11.300 lasta, joista kiireellisesti sijoitettuja 4.900. Avohuollon asiakkaana oli samana vuonna 34.900 lasta. Uusia huostaanottoja tehtiin vuoden aikana 1800 kpl. Nämä ovat merkittäviä lukuja. Lastensuojelulain uudistus on todella paikallaan niin lasten kuin heidän ympärillään toimivien ammattilaisten näkökulmasta.

Suomessa huostaanoton kynnys on usein suhteellisen korkea. Liian paljon pahaa on lapsen elämässä pitänyt sattua ennen kuin ryhdytään toimiin tai edes kyseenalaistamaan biologisen vanhemman toimintaa ja kasvuympäristön vaikutuksia lapsen hyvinvoinnille. Lähtökohtaisesti perheelle tarjotaan aina tukea ja apua niin, että huostaanottoja ei tarvitsisi tehdä. Näin pitääkin olla. Tämä tuki ei aina tietenkään pelasta tilannetta, valitettavasti. Lapsi ei ansaitse kärsijän roolia ja usein nimenomaan huostaanotto on lapsen tulevaisuuden kannalta paras vaihtoehto. Perheille tarvittaisiin myös jo neuvolasta lähtien enemmän tukea vanhemmuuden taitoihin käyntien yhteydessä.

Lainsäädännön ohjenuorana sijaishuollossa toimii lastenoikeuksien sopimus, joka nostaa lapsen edun keskiöön kaikissa päätöksissä. Näin pitääkin olla. On kuitenkin tilanteita, joissa lapsen etu näyttäisi olevan sivuseikka ja keskiöön nousee biologiset vanhemmat ja heidän roolinsa lapsen elämässä ja tulevaisuuden määrittämisessä.
Ehdottomasti paras ja kodinomaisin sijaishuollon muoto lapselle on perhehoito ja sijaisvanhemmuus. Laitoshoitoon verraten niin lastenkodeissa kuin myös pienryhmäkodeissa se on huomattavasti edullisempaa ja antaa lapselle turvallisen paikan saada elämä raiteilleen. Laitoksiakin tarvitaan, mutta pitää muistaa, ettei korkeakaan henkilöstöresurssi automaattisesti tarkoita riittävää ja oikeamuotoista, tarveperusteista tukea nuorelle.
Nykyään perhehoitaja ei ole lain mukaan lapsen läheiseksi luokiteltava henkilö. Hän ei ole vanhempi, ei huoltaja. Hänellä on huomattavan vähän lapsen elämään ja oikeuksiin liittyviä valtuuksia, vaikka velvollisuuksia lapsen hyvinvoinnista ja turvallisesta kasvuympäristöstä on paljon. Sijaisvanhempi huolehtii lapsen edusta ja käytännössä kasvattaa ja kulkee rinnalla tukien ja antaen turvallisen kodin.

Sijaisperheeseen sijoitettua lasta käytännössä melko harvoin tapaava lastensuojelun työntekijä päättää lapsen elämän asioista. Päättävä sosiaalityöntekijä ehtii tavata lapsen monessa tapauksessa vain muutaman kerran vuodessa ja lapsen tilannekuva on lähinnä sijaisvanhempien ja biologisten vanhempien kertomuksen varassa. Kuka todella valvoo lapsen etua päätöksissä, joilla voi olla hyvin suurtakin merkitystä lapsen hyvinvointiin ja tulevaisuuteen? Miten pitää toimia, jos lapsesta huolehtivan sijaisvanhemman ja biologisen vanhemman tai kodissa vierailevan, perheen kanssa säännöllisesti tapaavan sosiaalityöntekijän käsitys lapsen edusta on ristiriitainen? Ei ole lapsen kannalta järkevää esimerkiksi muuttaa lapsen kotia useiden vuosien jälkeen. Meneekö biologisen perheen yhdistämisajatus yli lapsen edun? Osassa tapauksista näin käy ja kärsijän rooliin jää viaton lapsi.
Lain mukaan lapsella on oikeus tavata läheisiään. Tätä pitääkin tukea ja edistää. Entä miten toimia, kun tapaaminen vaarantaa lapsen hyvinvoinnin ja kuormittaa häntä kohtuuttomasti? On paljon tapauksia, joissa lapsen pahoinvointi aktivoituu uudelleen hänen tavatessaan biologista vanhempaansa. Miten nämä tilanteet tulisi ratkaista? Mennäänkö lapsen edun vai biologisten vanhempien oikeuksien mukaan?
Lakia uudistettaessa tulisi huomioida:

Laitoksia tulee valvoa tarkemmin
Nuori ei saa laitoksessa aina tarvitsemiansa tukitoimia ja palveluita. Ajatellaan, että laitos korjaa elämän taas raiteilleen. Niin se ei ole, valitettavasti. Nuoren etu ja apu ei saa olla henkilöstöstä kiinni. Henkilöstömitoitus ei ole yhtä kuin tuki nuorelle.

Sijaisvanhempien roolia tulee pohtia uudelleen
Perhehoitaja on luokiteltava jatkossa lapsen läheiseksi etenkin korostuen silloin, kun sijoitus on ollut pidempiaikainen.
Sijaisvanhemman toimivaltuudet
Myös perhehoitoon tarvitaan nykyistä selkeämmät ja toimivammat käytännöt. Perhehoitoa ei saa unohtaa päivitystä tehdessä. Sijaisvanhempikin tarvitsee nykyistä laajemmat toimintavaltuudet lasten turvallisen ja hyvinvoinnin kannalta terveellisen arjen varmistamiseksi.

Lapsen etu keskiöön kaikissa lasta koskevissa päätöksissä.
Kaikissa lasta koskevissa päätöksissä, niin julkisen kuin yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelinten toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava etusijalle lapsen etu.

Jälkihuollosta tulee pitää kiinni ja perhehoitoa hyödyntää nykyistä laajemmin.
On hyvin lyhytnäköistä säästää ostopalveluina tuotettavasta perhehoidosta. Se on huomattavasti edullisempaa ja lapsen kannalta parempi vaihtoehto laitoshoitoon verraten.

Katja Rantala Timo Kallioja
Vihti Espoo