Perussuomalaiset

Kari Suomalainen

Talous kuntoon, nyt on pakko

Inflaatio, taantuma, leikkauslistat sekä velkojen korot puhututtavat Suomessa, rahat eivät jostain syystä vaan riitä. Kotitaloudet ovat kriisissä, koska Suomi on ajautunut nykyisen hallituksen toimien vuoksi ahdinkoon. Kun jääkaappi on tyhjä ja asunto kylmillään, ei kauniit puheet auta. Muutos on välttämätön ja sen pitää tapahtua nyt.

Nykyisen hallituksen aikana kulut ovat kasvaneet (2019-2023) 26 miljardia, joten tuosta summasta pitää seuraavan hallituksen supistaa menoja reippaasti. Mitä meidän pääministeri on kertonut, niin yli puolet tuosta summasta on mennyt kriisien hoitoon, lopuille ei löytynyt selitystä. Miten voidaan yhteisiä rahoja törsätä noin paljon ja niihin ei saada edes selitystä?

Demarit, vihreät, vassarit ovat ilmoittaneet jo nyt, ettei hallitusyhteistyö Perussuomalaisten kanssa ole mahdollista. RKP liittyy varmasti myös tähän joukkoon kevään aikana. Yhtään ääntä ei ole vielä eduskuntavaaleissa annettu ja jo vihervasemmisto on aloittanut hallitusneuvottelut. Luulin, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, mutta ehkäpä toisilla ei suomalaisten hyvinvointi ole heidän asialistallaan.

Eli julkiseen talouteen tarvitaan leikkaustoimia, toissijaiset menot on karsittava minimiin. Jos verotukseen tehdään muutoksia, niin ainoastaan kevennystä, kun sen aika on. Työn tekeminen ja palkalla toimeen tuleminen, on se millä tämä maa nousee taas hyvinvointivaltioksi.

Osallistu keskusteluun!


40 kommenttia
Nimetön
#1

Pitäis listata ne ”toissijaiset menot”, joita voidaan karsia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#10

Kari on oikessa !

Kaikki Hallituksen toimet rahan Suomeen ja Ukrainaan ym. jako ym.on lisäänyt Vation velkaantumista ja Inlaatiota = Koron ja hintojen nousua !!!

TÄMÄ ON TAHALLAISTA HOMMAA KOMMUNSITEILTA !

Kommunsitihan on tyhmiä mutta Valtiovarain ministeriössä on laskutaitoisia henkilöitä jotka tietää miten talous toimii ja ne on varmasti Neuvoneet Ministereitä !

Ei Kaikki ole Kommunsiteja tässä maassa vaikka Hallitus ja Kepu onkin !

EIKAIT VITTU NIIN TYHMÄÄ MINISTERIÄ OLE ETTEI SE TAJUA ETTÄ SÄHKÖN HINNAN NOUSU NOSTAA INFLAATIOTA !
PITÄS SEN TAJUTA ETTÄ INFLAATIO EI LASKE SÄHKÖ TUKIA JAKAMALLA VAAN SÄHKÖN HINTAA LASKEMALLA !
Sama on kaikissa muissa asioissa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Eihän ne uskalla mennä enää seuraavaan hallitukseen.Kun joutuisivat vastaamaan omista sössimisistään/virheistään!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maa on idioottien hallinnassa
#6

Kyllä se on niin, että kommunistit tämän maan talouden ovat laittaneet kuralle, ennen kaikkea ne älyttömät viherkiimaiset kommarit. Maa on siis jo laitettu varattomaksi, sitä ei enää tarvitse tehdä. Täsrä ei ole kuin yksi suunta, talous ylös, tai kurjuus lisääntyy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nyt on leikki loppu
#11

Juuri näin, maa tarvitsee nyt jämäkkää johtamista, eikä vain mannekiineja, ei myöskään ilmastomannekiineja. Meillä on vielä kovat ajat edessä, säilyttää terveydehuolto, koulutus, infra, ja tuota tukeva vientiteollisuus toimitusketjuineen ja työpaikkoineen. Nyt on viherleikit loppu, ja tämä koskee myös niitä kokoomuksen nuoria, jotka koettavat leikkiä jotain myöhäisstalinisteja, tuon aika kun meni ohi jo 1970-luvulla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Kokoomuksen tavoitteena on kerätä joukkoihinsa nuoria vihreitä, noita yritetään houkutella etenkin vihreistä, kannatus roikkuu kovin hennolla oljenkorrella. Muotivihreys ei kuitenkaan piristä maamme taloutta, kuten sillä ei ole merkitystä maapallon ilmastoon. Nyt kannattaa huomioida, ettö jokainen yrittäjä voi halutessaa tehdä vihreitä tavaroita tai palveluja, kukaan ei kiellä, meillä kun on yrittämisen vapaus. Mutta se on tajuttava kokoomuksen johdonkin, että tuo vihreä yrittäminen ei voi olla säännömukaisesti jotain verovaroista tuettavaa toimintaa, tämä erityisesti Orpon tiedoksi ja ymmärrettäväksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Näin on, useampi puolue koettaa haalia mahdollisimman nuoria joukkoonsa, kasvamaan puolueen tavoitteisiin, aivopesu nuorena johtaa parhaaseen tulokseen. Natsisaksan aikoina Hitlerillä on se Hitlerjugend ja Neuvostoliitolla vastaavaasti oli nuorisojärjestöt, kuten Suomessa vastaavasti Suomen kommunistinen nuorisoliitto. Eduskunnan tulisi, ilman varjohallitusleikkiä, toimia puhtaasti kansanedustajien ja heidän valtuuksilla, tehdä toimia, jotka eivät ole jotain koetinkivia kansan keskuudessa. Nyt kansa olettaa, että kansa ei lähden muka Perussuomalaisten kanssa hallituksee, siis nyt myös kokoomuksen leikkihallituksen mukaan. Väestön kanssa ei sovi leikkiä mitään varjohallituksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Juuri näin, kokoomusnuoria opastetaan kuin pässejä demariyhteensopiviksi, naiivia touhua. Aikoinaan itsekin oli nuorena kokoomuksen riveissä, mutta siihen aikaan kokoomuksen ajatus oli oikeasti Suomen etu, ei nykyinen poikien leikkitarha. Suomi nousuun työllä, jossa maamme ei velkaannu ja ihmiset uskovat tulevaisuuteen. Nykyään ihmiset on peloteltu selkäydintä myöten ja on tunnettava häpeää syödä ja lämmittää kotia, puhumattakaan uskaltaako perustaa perhettä. Vihreä vasemmistolainen helvetti ei nosta maan taloutta, vain velkaannuttaa. Palkkainflaatio on myös turhaa, on mieluummin pyrittävä alentamaan elinkustannuksia. Esim. suomalaista kurkkua saa Puolasta puolitoista euroa kilo, kun se Suomessa maksaa noin viisi euroa kilo. Mitä helvettiä demarit leikkivät väestön kanssa, nyt elinkustannukset alas, myös varavoimalat käyttöön, kunnes sähköä on riittävästi käytössä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#29

Jos ne on niinkuin se entinen kassaharjoittelija tyttö?Mies meni kauppaan otti ostoskoriin hevihyllystä vesimeloonin,ja asteli kassalle.Elettiin sitä aikaa,kun kassalla oli vielä vaakat.Kassatyttö punnitsi meloonin,ja sanoi miehelle 600 markkaa.Mies vastasi,eihän se voi noinpaljon maksaa.Mutta kassatyttö intti vaan että maksaa se.Mies hermostui,ja sanoi,työnnä hanuriis se vesimelooni.Johonka kassatyttö vastasi,ei sinne mahu,siellä on jo viiensaan kurkku.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Eduskuntavaaleja tulisi aikaistaa, nykyhallitus on näyttönsä antanut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Kepulla olisi vielä mahdollisuuksia pelastaa edes kasvonsa, ääni transuille maksaa siemenperunatkin. Nyt kannattaa äänestää hallitusta vastaan, kannatuksellaan ei ole varaa leikkiä, ainakaan kepun gallupeilla. Hallituksen tie on joka tapauksessa kaluttu loppuun, se on aivan sama, vaikka nuo pitäisivät lomaa lopun ajan, homma on paketissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

KOKOOMUS LUOVUTTI PÄÄMINSITERI PUOLUEEN PAIKAN TÄNÄÄN PERSUILE !

Ne alkoi homosteleen ja Transuileen…on päivän selvää että kannatus kääntyi samalla laskuun !

Hyi helvetti niitä yäk.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#14

Ei pelkästään kommonistit , sitä velkaantumista on ollut edistämässä , koko hallitus + kokoomus , kun muistetaan miten kokoomus , toimi EeUun elvytys paketin ” suhteen ??!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#7

Nyt täytyy vähän selventää tuota edellistä kommenttia,ja sitä mitä tarkoitin sillä?Että eihän ne uskalla enää mennä seuraavaan hallitukseen.Kun joutuisivat vastaamaan omista sössimisistään/virheistään.Eli sama selkosuomeksi.=Demarit,Vihreät,Vasemmisto,jotka ilmoittivat että eivät lähde samaan hallitukseen PS:ten kanssa.Varmistavat sen jo etukäteen,etteivät joudu vastaamaan oman hallituskautensa sössimisistä/virheistä,kun ilmoittavat että hallitusyhteistyö Perus Suomalaisten kanssa ei käy.Ovat siis jo etukäteen varmoja PS:ten vaalimenestyksestä???Mutta auta armias mikä möly oppositiosta alkaa kuulumaan,kun tuo hanhilauma syyttää Perus Suomalaisia tekemättäjättämisistä,ja omista tämänhallituskauden virheistään!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sosialistinen internationaali ja sinipuna
#12

Nykyhallitus sössii niin perusteellisesti talouden, että tuskin taloutta saa kuntoon kymmeniin vuosiin, ja jos yrittääkin laittaa kuntoon, demarit ovat kuin susilauma kimpussa. Äänestäjien muisti on lyhyt, tuskin muistaa, minkä hallituksen tai hallituksien jäljiltä asioita on korjattava. Reilun neljän vuoden kuluttua demarit muistuttavat vain seuraavan hallituksen ”pahuudesta”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#16

Näinhän se ikävä kyllä menee?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hinnalla millä hyvänsä
#17

Ehkä nämä kuitenkin uskaltavat. Näyttää paremminkin siltä, että hinku hallitukseen on kova. Niillähän on monet projektit eu:n kanssa kesken kuten digitaalinen henkilöllisyys, nämä ilmastokouhotukset, suomalaisten rahan lappaminen lisää eu:n rahastoihin jne. eli Suomen talouden täydellinen alasajo.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Sosialistisen internationaalin tavoite on kaapata valta EU:lta, miksipä tyytyä vähempään, kun EU on kuitenkin valmis sosialistinen kokonaisuus. Neuvostoliittona tuo olisi suoraan yhteensopiva Putinin Venäjän kanssa, joka ryssäkiimaisille demareille sopiin hyvin. Valta, duunarien kyykyttäminen, sopii myös kokoomukselle, joka on nykyään vain mätä varjo entisajan suomalaisuuden esikuvasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Demareiden musta tausta
#25

Suomalaisille tuo Sosialistinen internationaali on vähemmän tunnettu järjestö. On kuitenkin hyvä tietää, että tuo järjestö on kommunistinen kansainvälinen demareiden kokoontumisleiri, joka on aktiivinen sosialismin levittäjä. Ajatus piilee siinä, että kapitalismi kaadetaan maapallon laajuisesti, ja kaikki kaalipelloille kolhooseihin, työntekijät ovat vain numeroita, pahempi kuin Putinin Venäjä, lähinnä leninismiä ja stalinismia. Demareiden taustat voivat olla murhaavia, yhteisöön kuuluu myös aseellisia terroristijärjestöjä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Demarit kuuluvat kommunisteihin
#31

Pohjoismaista vain Suomen demarit ovat edelleen täysjäseniä kyseisessä kommunistijärjestössä, muiden pohjoismaiden demarit ovat irtaantuneet tuosta leninistisestä järjestöstä, kuten myös vaikka Kanadan demarit. Keskustoimisto tuolla järjestöllä sijaitsee Lontoossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#19

Siinä taitaa perimmäinen tarkoitus olla se?Että Suomi on tahallaan velkaannutettu sen tähden?Että mikäli Perus Suomalaiset pääsisivät jossain vaiheessa muodostamaan hallituksen/hallitusvastuuseen.Niin Fixit:iä/Euro eroa olisi mahdoton toteuttaa.Kun valtionvelat lankeaisivat heti maksuun?!Eli määrätyt tahot haluavat roikkua EU:n velkahelvetissä haamaan maailman tappiin?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#3

Vapputonni tulossa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Sanna voi luvata mitä vaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

https://www.dailymail.co.uk/news/article-11645771/Finlands-PM-Sanna-Marin-vows-Ukraine-long-needed.html
Taitaa olla luvassa lisää rahan lähettämistä pois suomesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Vaikka eduskunta ja poliitikot nyt eivät viimekädessä ratkaisekaan Suomen talouden tilaa, niin kyllä tietysti perussuomalaiset hallituksessa ollessaan voivat talouden kehitykselle tuntuvia esteitä asettaa. Esimerkkejä on kasapäin, mutta yksi olkoon vaikkapa, että mikäli he vaalilupauksensa aikovat pitää, niin esim. suomalainen Oilon pakotetaan valmistamaan uudestaan fossiiliöljyyn perustuvaa teknologiaa ja unohtamaan biopolttimet tai maalämpöpumput = ei vihreää siirtymää. Samoin yritysten mahdollisuus palkata vapaasti työvoimaa kielletään = maahanmuutto lähes mahdottomaksi. On muistettava, että Suomen työmarkkinoilta poistuu 2040 -luvulle mentäessä 200000 työläistä. Pelkästään suomalaiset eivät tätä vajetta pysty millään täyttämään. Tietysti, jos perussuomalainen puolue kääntää takkinsa em. asioiden kohdalla – kuten uskon – ei vahinkoa tapahdu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Höpö höpö, jokainen saa palkata vaikka tansanialaisia apinoita tarkoituksiinsa. Maahanmuutonrajoittamisessa kyse on Suomen hyvinvointipalveluiden maksuttomasta jakamisesta, johon meillä ei ole varaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Eli takinkääntö jo alkaa. Arvasin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Vapaassa maassa saa kääntää vaikka housutkin, politiikka sen sijaan taipuu terveen talouden maassa talouden mukaan. Periksi antamaton vihervasemmistolainen politiikka energiahölmöyksineen, siellä voi sukupuoli taipua, mutta talous jyrää kohden kuilua. Meidän on tällä hetkellä hyväksyttävä kaikki mahdolliset energiamuodot, ja katsotaan sitä ilmastoa sitten 2050-2060. Auringon ja maapallon väliset vuorovaikutukset ovat ihmisen ulottumattomissa, Polar vortexin jättimäinen ydin laukkaa tällä hetkellä Islannin pituuspiirillä 10 hPa:n korkeudella, ja on odotettavissa äärimmäisiä säitä jopa aivan lähiaikoina. Hyvä että osa lumista suli pois, se on myös kevättulvista pois. Uusi normaalin on tulossa, jääkausikin on tuoksi laskettava. Meille on tulossa helvetin kylmät talvet, siperialaiset, ja meillä leikitään vihersiirtymää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Juuri näin, suihkuvirtausten nopeudet ovat tällä hetkellä luokkaa 436 k m/h, joka on mittaushistoriassa ennen näkemätön muutos, ja johtuu aurinkotuulesta ja maapallon magneettikentän edelleen heikentymisestä. Nyt ollaan kusessa, ja kivihiilet on loppu, tuo luonnon rauhallinen energiamuoto, josta on mahdollista tehdä vaikka puhdasta keittiökaasua, ja joka kestää kunnossa vaikka tuhansia vuosia taivaanalla pihalla, ja jota riittää sadoiksi vuosiksi, kuten saa lähes mistä tahansa maanosasta. Vihreiden tyhmyys on varsin tarttuvaa, kaikki ylen haastattelemat ns. asiantuntijat kauhistelevat kivihiiltä, kuin se olisi pahin ihmiskunnan synti, voi helvetti noita syntisiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Kuvittelet näemmä itsesi aikamoiseksi tiedemieheksi. Vastaava hörhö on tyypillistä perussuomalaisuudelle. Mutta kuten sanottu, perussuomalaisista ei ole haittaa Suomelle, koska takinkääntö on jo vahvassa vauhdissa. Sama ilmiö kävi EUn kanssa Naton myötä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Mitäs mieltä ole luontokadosta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Ei tässä mitään merkitystä ole tieteellä, laskin vain, kuinka nopeasti laajan polaarisuihkuvirtauksen ydin liikkuu kohden Norjaa, tällä hetkellä noin 10,42 km/h. Nämä ovat muuttanneet säitä koko Euroopan alueella rajustikin, jopa Afrikan lumisateet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Eräs tiedemieheksi itseään mainostava kertoi, että auringon vaikutus ilmakehän lämpenemiseen ei ole kuin 0,12 C astetta. Jos otetaan nyt vaikka tuo 0,12 C astetta esimerkiksi, niin säteilyn vaikutus, kun se lävistää maapallon ilmakehän vaikka 5000 metrin korkeudelta, olisi luokkaa 600 wattia, joka on tietenkin täyttä hölynpölyä, ilmakehän jäädyttävä vaikutus on otettava huomioon. Myös 1800-luvun alkulämpöjä vertailussa nykytilaan ei voida suoraan käyttää todisteena muutoksesta, eihän tuon ajan laitteilla ole mitään tekemistä nykyaikaisten tarkkojen mittauslaitteiden kanssa, elämme aivan uuden tekniikan parissa. Ilmasto ei ole lämmennyt, eikä meillä ole mitään syytä uhrata talouttamme täysin epätieteellisten väittämien kanssa. Myös kivihiili, vaikka sitä monet naama punaisena vihaavat, on energialähteen verraton, tiivis materia, josta saadaan vaikka bensan korviketta, keittiökelpoista kaasua, parempaa, kuin venäläinen maakaasu, joka sekin on voitu tehdä kivihiilestä jalostamalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Juuri näin, aurinkokuntamme laitamilla auringonsäteilyä on varsin vähän, ja jopa päivälämpötilat luokkaa miinus parisataa astetta, ja joku tiedemieheksi itseään väittävä sanoo tosissaan, maapallon lämpöihin ei auringolla ole merkitystä. Voi helvetti, mitä tiedemiehiä tämäkin valtio pitää veronmaksajien kustannuksella yllä. Totta kai auringon toiminalla on valtava merkitys maapallon lämpöihin, säteily, ja magneettikentän multipolisoituminen, harveneminen kentän heikkenemisen seurauksen päästää myös hiukkasparvia pintaan Van Alleninkin vyöhykkeen kautta, joka jokainen pöllökin voi todeta revontulina, jos on silmät päässä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Voisitko hakea virkaa esim. maailman ilmastofoorumista sen sijaan että täällä mölyät täydessä hihhulihöyryssä. Kiitos

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kivihiilestä vetyä puhtaimmin
#36

Kivihiilestä saatava vety vastaa täysin uusiutuvia, onhan tuo vety saman ikäistä, tehtiin se tuulen avulla tai millä hyvänsä. Kivihiilestä saatua vetyä maapallolla riittää, ja hiilidioksidipäästöt ovat nolla, jos se otetaan talteen, tai jopa tehostetaan sillä kasvihuonetoimintaa, johon sitä joka tapauksessa joudutaan käyttämään, jotta ruoka riittää maapallon väestölle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreillä ei ole järkeä päässä
#37

Täsmälleen näin, jos hihhuleilla edes vähän säteilisi, nämä ymmärtäisivät, että vety on aina vetyä, irrotetaan se mistä tahansa. On kuitenkin muistettava, että tuulivoimaloiden rakentaminen tuottaa hiilidioksidia ja muitakin päästöjä rakentamisen vaiheessa, jopa viides osa nykyisistä kokonaispäästöistä, ja kasvaa ilmastohulluuden myötä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kivihiiltä ja punaista lihaa
#39

Hiilidioksidille on paljon käyttöä, vaikka sammuttimet ja virvoitusjuomat, joka ei ihan vähäistä olekkaan. Suuri hiilinielu tulee olemaan kasvihuoneet, joiden hiilidioksidipitoisuudet on oltava luokkaa kaksinkertainen ilmakehän hiilen verrattuna, muutoin ei ruoka riitä, ei varsinkaan kasvihuonetoiminnan kannattavuus. Punainen liha on ylivoimaisesti ravitsevin ruoka, jossa on kaikki ihmisen tarvitsemat ravinteet ja hivenaineet, joka pitää älykkyydestä huolta. Tuo johtuu siitä, että märehtivät syö luonnossa monia eri kasvilajeja, joiden syöminen ihmiselle olisi monin osin jopa haitallista. Kasvissyöjien liha sisältää liki kaiken, mitä ihmisen solujen uusiutuminen tarvitsee, ja kehittää pitkäikäisiä soluja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Juuri näin, lisäksi kivihiilestä voidaan irrottaa vetyä ympäri vuoden, tyynessä ja tuulessa, ei mitään rajoituksia, ja kivihiiltä riittää sadoiksi vuosiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000