Perussuomalaiset

Kari Suomalainen

Energiaremontit tulee kalliiksi

EU on juuri äänestänyt ja nyt se on virallista, asuntojen energiatehokkuutta pitää parantaa. Uusien asuintalojen pitää olla päästöttömiä vuonna 2028 eteenpäin, sekä peruskorjaus kohteissa vuosi on 2032. Sähkön ja polttoaineiden hinnat on jo nousseet huomattavasti, tämä päätös vain kruunaa sen ilmastohölmöyden

Se pakottaa kansalaiset kalliisiin ja osittain turhiin energiaremontteihin. Lakiehdotuksen tavoitteena on energiankulutuksen ja kasvihuonepäästöjen vähentämisen sekä peruskorjausten lisääminen. Esitystä vastaan parlamentissa äänestivät Perussuomalaiset, Kokoomus ja Keskusta.

Älytön uudistus ajaa suomalaiset omakotitalon omistajat vaikeuksiin, koska ei ole olemassakaan pientä energiaremonttia. On hyvin todennäköistä, että monella koko kiinteistön arvo jäisi huomattavasti energiaremontin kustannuksia pienemmäksi.

Epäreiluus vaan lisääntyy, koska vanhan kiinteistön remontointi näillä leveyksillä maksaa paljon enemmän kuin etelämmissä ja lämpimissä maissa. Mielenkiinnolla odotan sitä, että joutuuko eteläinen Eurooppa asentaa asuntoihin 3 kerroksia ikkunoita. Seuraavaksi väännetään siis siitä, että mitä mikäkin jäsenmaa joutuu tekemään.

Nyt on aika kapinoida ja jättää moinen esitys toteuttamatta. EU:n vihreä siirtymä tulee taas suomalaisille kalliiksi.

Osallistu keskusteluun!


33 kommenttia
Nimetön
#1

Ero EU:sta ja pian.
Sotkeutuu Suomen sisäisiin asioihin.
Suomen mepeistä SPD, Vihreät ja Vasemmistoliitto äänesti puolesta.
Toivotaan Suomen kansa kiittää vaaleissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kaikki hallituspuolueita ja vihervassareita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Kenen asialla eu mepit ovat? Suomalaisten? Vai eulaisten?
Kuinka Suomi on voinut äänestää sinne henkilöitä, jotka vahingoittavat omaa kansaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Kokoomuksen Juoppo Meppi jolla kädet heiluu holtittomasti viinalla aivojen tuhoamisen seurauksena oli äänestyksen jälkeen väittänyt että oli painanut väärää nappia että ois pitänyt äänestää Viher perseilijöiden kans lain puolesta !

Miten Kokoomus pitää tuollaista listoillaan ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Ei Kokoomus ole Hallitus kelpoinen Puolue jos tuollaisia Meppejä niilltä Eu:ssa on !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Tässä taas nähtiin ,Viher Kommunistit +Pietikäinen tasitelee Suomen etuja vastaan ihan kuin kaikissa muissakin asioissa ovat tehneet !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Valtaosa maaseudun taloista on haketettava energiakäyttöön, ei niitä kannata korjata, purutkin pitäisi poistaa ja villat tilalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Vihreät vaativat, että rintamamiestalot pitää hävittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Juuri näin, miksi tehdä energiaremontti taloon, jos ei ole edes sähkölämmitystä, mitä säästetään?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Juuri näin, kokkarekommunitien energiavittuilu kohdistuu ennen kaikkea suomalaiseen asumiseen, ei etelän vetelän asumiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Se on se kokkareiden sössöttävä Pietikäinen, joka toimii kuin maanpetossusi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Juuri Pietikäisen vuoksi, ei kokoomus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

PITÄÄ MUISTAA TOSIASIA !

JOS ON 20V. VANHA TALO JA LAITAT SIIHEN 15.000,- MAALÄMMÖN
TALON ARVO KOHOAA 20000-30000 ,- EUROA !

OLISI JÄRJETÖNTÄ JOS VALTIO VIELÄ TUKISI TÄLLAISTA HOMMAA !

Koska se on hyvä bisnes muutenkin laittaa maalämpö sähkö lämmityksen tilalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Otin vähän arvioita maalämmöstä. Ei sovi joka tontille ja kaivuuvaiheessa tulee kamalasti lietettä, joka tuhoaa esim. pihan ja puutarhan. Vaatii myös tilan leveälle kaivurille varsinkin pienille tonteille.
Yksi vaihtoehto voisi olla ilma-vesilämpöpumppu? Helpompi asentaa, hinta pyörii n. 20 000, riippuen kohteesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Jos talon arvo on purkukulut, niin remontti nostaa purkukulujen hintaa, ja velkaa on otettava enemmän, ei kiitos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

LUONTOKATO PERUUTETTU!
Iloinen
#2

Nasa taisi puhkaista vihervasemmiston ilmasto- ja luontokato kuplat! Suomen metsät ovatkin hiilinieluja parhaasta päästä ja hiilineutralius onkin tavoitettu jo nyt!!! Nyt purkamaan vihervasemmiston tuhoja ja rahastot alas!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Toivotaan, että suomalaiset huomaavat, mikä kusetuspuolue Vihreät on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#7

Tietysti Viheriät ovat pahin, mutta, mutta kehenkähän muuhun, kuin Perussuomalaisiin luotat? Ehkä KD ja Liike NYT? Muita viedään kuin kuoriämpäriä.
Jos todella haluat, että emme alistu isompien EU maiden maksavaksi kynnysmatoksi, niin mieti!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

METSÄENERGIA
Tyytyväinen
#4

Suomen Perustan julkaisemassa Metsästyskirjassa otetaan kantaa laajasti myös metsäenergiaan. Kirjan luvussa nro:2 tuodaan esiin esimerkki hybridihaavan kasvatuksesta.
Kun yhden hehtaarin alue istutetaan kyseisellä puulajilla, ensimmäinen päätehakkuu (avohakkuu) voidaan toteuttaa jo jopa kahdeksan vuoden jälkeen. Kun kyseiset tukit haketetaan ja poltetaan energialaitoksella sähköä saadaan 11 sähkölämmitteisen omakotitalon lämmittämiseksi kokonaisen vuoden ajaksi.
Hybridihaapa uusiutuu itsestään ns. juurivesoista ja näin ollen energiarankojen poltossa vapautuu huomattavasti vähemmän hiilidioksidia kuin haavat ovat sitoneet juuristoonsa. Lisäksi toinen haapasukupolvi kasvaa entistä nopeammin joten se sitoo itseensä kasvaessaan huomattavasti hiilidioksidia.
Kyseinen esimerkki on todellista vihreää energiaa ja muodostaa aidon hiilinielun. Vihreiden argumentaatio vanhojen lahoavien metsien olemisesta hiilinieluna ei kestä argumentaatiota.
Kirja löytyy: http://www.suomenperusta.fi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreä Sisäsiittoisuus
#5

Taidan tästä lähtee”Käpykaartilaiseksi”?!Rakennan Korsun Valtion maille.Ja hommaan sinne kaminan,siinä sitten polttelen kuivia oksia ja risuja.Kalastelen metsälammista mustia ahvenia,ja paistan kaminan lämmössä paistinpannulla.Korpikuusenkyyneliä:kin vois vähän joskus turauttaa omiks tarpeiks,siis ulkoisesti ihon desinfiointiin.Kun Korsu on maan alla on se energia tehokas.Jos ja kun joku EU:n virkamies(kyttä)eksyy kylään?Niin tarjoan”Tärpättiä”,sisäisesti tietenkin,niillehän se maistuu!!! 🙂 🙂 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000