Perussuomalaiset

Kari Suomalainen

Asiaa alkoholista

Viina on yksi kestoaihe eduskuntavaaleissa, keskustelua aiheuttaa ainakin hinta, Alkon monopoliasema, myyntiajat ja tuontirajoitukset. Miten meistä saataisiin semmoisia eurooppalaisia, fiksusti viinaa käyttäviä maailmankansalaisia? Vieläkö meidän alkoholinkäyttöä pitää kontrolloida?

Ensimmäinen muutos jonka itse haluaisin tapahtuvan jo seuraavalla kaudella on myyntiaikojen vapautus. Kauppojen pitäisi saada myydä kaikkia tuotteitaan aukioloaikojen puitteissa. Meillä on paljon kauppoja jotka ovat yömyöhään auki, mutta paria olutta ei sieltä voi ostaa ilta ysin jälkeen. Jos tämä saataisiin edes muutettua vapaammaksi.

Hinta on Suomessa viritetty hyvin korkeaksi, verottamalla tuotteet maksimaalisesti. Hinta on niin korkea, että sitä varten lähdetään ihan vartavasten ulkomaille viinan hakumatkalle. Laivayhtiöt ja kohdemaat kilpailevat vinnanhimoisista pohjoismaalaisista ostosmatkailijoista. Nyt verotuksen avulla siirrämme myyntivoitot ulkomaille ja meille jää vain mahdolliset alkoholista aiheutuvat terveyshaitat.

Alkon monopolia ollaan aina silloin tällöin murtamassa, mutta riittävästi ei saada kansanedustajia asian taakse. Jos myynti vapautuisi ja joku lähikauppa saisi myydä viiniä tai jopa viinaa kaupasta, niin sitten meistä tulisi kai alkoholisteja. Alkoholilakia kevennettiin ja 5.5 prosenttiset saatiin kauppaan, myynti muuttui mutta ei lisääntynyt.

Tuontiin on tehty kaikenmaailman rajoituksia, ettei vaan kukaan ala kuorma-autolla tuomaan viinaa rajan yli. Toisesta suunnasta saa tuoda paljon, toisesta vähän. Kyllä tulli sitten tarkistaa määrät ja käyttötarkoitukset. Holhousyhteiskunta on voimissaan.

Ja kun huomasitte, en ottanut kantaa ministereiden juopotteluun, siitä on kirjoitettu aivan riittävästi.

Osallistu keskusteluun!


20 kommenttia
Nimetön
#1

Suomen verotulot ovat roikkuneet pitkälti viinan, tupakan ja autojen verotuloistaan. Itse inhoan pelkkää viinan hajuakin, ihan sama, missä viinaa on myytävänä. Mutta kai se on tuossakin se piru, jonkun juopon himoista joutuu kärsimään koko väestö, kun muualla maailmalla viinaa, viinejä on saatavana ihan tavallisistakin elintarvikekaupoista. Alko on käytännössä turha hiilijalanjälki, mm. kuljetuksista johtuen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#2

PERSUJEN PITÄÄ VAATIA !

– Viinit ja Viinat kauppoihin kuten muualla Euroopassa Ruotsia ja Suomea lukuun ottamatta,juokoot muutamat juopot itsensä hengiltä
mitä se haittaa ,pääasia kun muu kansa tottuu että kaikkia
viinoja ei ole pakko juda mitkä näkee,ja että ne ei juomalla lopu.

-Eduskunnan kuppila kiinni ja ovelle turvatarkastus ja puhallus koe
Saatana missään muussakaan työpaikasa ei saa tollona päissään olla.
Terveyskinhän se menee jos vuosikymmenestä toiseen joka päivä
ympäri päissään on ! Katsokaa vaikaka Miltä Pietikäinen näyttää !
Brysseliin myös sama laki !

-Huumeille Nolla toleranssi Myyjät ja reseptin kirjoitaja lääkärit heti
elinkautiseen ja käyttäjät pakko hoitoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#6

Ajatelkaapa kun Sota Ukrainasta alkoi 9v. sitten Eu jontajana oli Alkoholisti ,sekakäyttäjä (Huumehörö) Juncker !!!!

OISKO SOTA ALKANUT JOS EU:LLA OLISI OLLUT SELVÄPÄINEN JOHTAJA

(Tai ois edes työ aikana ollut selvinpäin)

Veikkaan että Ei !!!!

Oli aivan järjetöntä alkaa sotimaan tuosta Venäjän-Huora paska maasta ja työntää koko maailman rahoja siihen paska pesään !

Yhtä hullu idea olisi ollut jos Eu olisi saanut sen paskan !
Miettikääpä kuin paljon velka rahaa siihen olisi uponnut ?

Aivan järjetöntä hommaa oli aiheuttaa tahallaan mailman laajuinen Lama ja jopa maailman sota.Lama on vasta alkamassa Lama ruoskii nyt Pörssejä , se on alkusoittoa vasta …sitten kun kurssit on pudonneet -80% ollaan kunnon lamassa ja sitten maailman sota voi alkaa milloin hyvänsä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#10

-3,1 % Pörssi on romahtanut tänäänkin…

LAMA ANTAA SELKÄÄN VELAKSI ELÄJIÄ !!!

Se on semmoinen Herra että sen kans ei leikitä !

Sitä saa mitä tilaa ,Suomi on velkaantunut aivan helvetisti KOMMUNSITI HALLITUKSEN AIKANA !

Eli saamme oikein kunnon selkä saunan nyt !

Sitä saa mitä tilaa !

Kohta alkaa massiiviset YT uutiset !
Enkä jo ensi viikolla…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#13

Ei Kaikki Ukrainan ilotulituksesta johdu !
Vielä paljon suurempi syyllinen on Korona elvytys kun rahaa jaettiin Tuhansia Miljardeja joka suuntaan vain Lamaa karkottaakseen ! Rahat on jaettu ja velat on maksamatta..

Sanoohan se järkikin että ei se Lama kauaksi aikaa pakene jos se sillä konstilla yritettin ajaa pakoon mistä syystä seli tulikin (Siis velaksi elämisen takia)

Nyt tulee Pankki Kriisi ensimmäisenä ja muut perässä…

HERRAMME lAMA KUN PANEE RUOSKAN HEILUMAAN NIIN KOHTA KAATUU MUUTAKIN KUIN PANKKEJA !

Sellainen Herra se on !

Älkää pitäkö muita jumalia ! Perkele !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

On se kyllä erikoista että maan tärkeintä työtä saa hoitaa päissää ja maan tärkeimällä työpaikalla saa myydä ja sinne saa tuoda omia ja sinne tilataan valtionlaskuun VIINAA !!!!
Ja Työmatkallakin saa vetää viiinaa…..sitten puollustellaan vaan että Kaikkonen se kävi koo kauapasta ostamassa kun lento koneessa ei myyty !

VITTU ! KAIKISTA MUISTA TYÖPAIKOISTA LENTÄÄ HETI PIHALLE JOS SINNE PÄISSÄÄN MENEE TAI SIELLÄ RYYPPÄÄ !!

Sitten nämä politikot muka moralisoi että kauppoihin ei saa tuoda viinejä ja viinaa kun kansalaiset juo ne heti kaikki ettei niille jää mitään… Voi Saatana tätä hommaa !

Juoppojen parasta hoitoahan on juuri se että viinaa on aina saatavilla kaupassa ja kotona myös pitää olla kaapit täynnä.
Se on rapa juoppo jonka on pakko juoda päänsä täyteen heti kun viinaa näkee….sellaiset joutaakin hoitoon tai saa juoda itsensä hengiltä !!!
Se on Myös parasta Huume politiikkaa että viinaa on aina saatavilla ja vielä kohtuu hintaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Pitää muistaa tosiasiat !

-Puliukot on kuolleet sukupuuttoon tästä maasta ! ei niitä enään
ole. Ne on kaikki sekakäyttäjiä siis Huumehörhöjä nykyään !

-30 v Juoneesta juoposta voi tulla hyvä työmies vielä jos se
vääntää korkin kiinni !

-3 v Narkannut Huume hörhö on täysin menetetty tapaus,siitä ei
saa eikä siitä tuu mitään Aivot on tuhoutuneet
perusteellisesti (ainoa mitä siitä voi tulla on joku toisten
hörhöjen auttaja tai jos on julkkis niin kirjan kirjoittaja
,se kirjakin pitää jonkun muun kirjoittaa ,siis kertoa
toilauksistaan ja rahastaa sillä. Huumeissa on tietenkin eroja
Jotkut vie ja tuhoaa ihmisen muutamassa viikossa täydellisti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

EX-Kauppias
Tyytyväinen
#3

Tein elämäntyöni elintarvikeliikkeissä ympäri maakuntaa.Aikanaan tuli laki,että”Mökäöljyä”=Keskiolutta ei saanut myydä sunnuntaisin,eikä juhlapyhinä.Olutkori lavat peitettiin alkuun läpinäkyvällä muovilla,myöhemmin hopeanvärisellä muovilla.Auta armias mikä vääntö siitä käytiin asiakkaiden kanssa.Varsinkin kun oli pitkät juhlapyhät Joulu tai Pääsiäinen.Niin yleensä Tapaninpäivänä ja toisena Pääsiäispäivänä oli myymälät auki.Kun varsinkin miespuoliset asiakkaat,olivat törpötelleet jo useamman päivän niin alkon tuotteet oli loppuneet.Ja kankkuseen olisi pitänyt saada korjaussarjaa,niin montakertaa oli tilanne.Että hyvä ettei käsirysyksi mennyt,kun piti ottaa kaljat asiakkaalta pois.Paras tilanne joka on mieleeni jäänyt on,kun eräs mies väitti että lääkäri on määrännyt hänelle olutta,ja sitä pitää saada. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Suomen alkoholi politiikka ei vapaudu tai vapautuu nopesti..
Suomen päättäjillä ei ole siihen mitään osaa eikä arpaa…

Suomi on kaikissa asioissa Ruotsin perseen nuolija ja apinoija maa…

Jos Ruotsi ei vapauta ,niin Suomessakaan alkoholi ei vapaudu.

Jos Ruotsissa alkoholi vapautuu ,Suomessakin vapautuu saman tien heti perään…

Näin se asia menee… Eli Ruotsin talutus nuorassa ollaan siinäkin asiassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Olen tavannut Da Lai Laman,sanoi Irwi Kaikkonen alias Jope Ruonansuukin aikanaan.Ja tavasi Da Lai Lama.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#5

Vaikka itse en enää tarvitse alkoholijuomia niin onhan se typerää kun menee markettiin niin siinä on erikseen Alko. Ei minua ainakaan haittaisi jos viinat myytäisiin siinä marketissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#8

Sama täällä!Vaikkakin kyllä suunnittelin ostavani Pääsiäiseksi Jallupullon Lintilän piikkiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#11

Oi Voi!Nyt se Lintilän nimi lipsahti kumminkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Olikohan Lintilä eilen vaalikeskustelun takahuoneessa Konjakki pulloineen ,vai mihin se Jallis kesken kaiken livahti ? Suu nappasi kyllä siihen malliin ja järki ei luistanut että kyllä tais Viinahammasta pakottaa !
En tiedä oliko vähän jo pohjia ottanut ,vai oliko kaamee kankkunen ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Kyllä se Marinillakin aivoissa alkaa Ryyppääminen näkymään… se ei saanut mitään järkevää sanottua Orvolle samaa paskaa vaan jankutti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000