Perussuomalaiset

Kari Pajunen

Matkalla kohti liittovaltiotako

8 kommenttia

LIITTOVALTIO

Jokainenhan tietää, että Suomen suunta on todella huolestuttava. Ajautuuko maamme

taloudellisesti ahdinkoon ja sitä kautta lopullisesti liittovaltion orjaksi.

Velkahan on juuri se synti millä Suomi tullaan ajamaan nurkkaan.

Kansalle tullaan valehtelemaan – Liittovaltio ainoa tie pelastukseen –

Ylivelkaantunut Suomi on helppo saalis ryöstäjille. Jotka hakevat maastamme pelkkää hyötyä.

Se tarkoittaa muun muassa Suomen luonnonvarojen häikäilemätöntä ryöstöä ja muuta vastaavaa.

Hongkongissa nauretaan Suomen kaivos touhuille. Pohjavedet halutaan viedä suuren maailman

rahamiesten iloksi.

Käy kuten siirtomaille aikoinaan. Ne on putsattu. Kohta vuorossa lienee hengitys vero…

Juuri nyt yhteiskunnassamme on uskallettava ottaa askel itsekkäämpään,

suomalaisia hyödyttävään politiikkaan. Perisuomalaiseen politiikkaan.

Meidän on torjuttava kaikki meille haitalliset Eu lait ja ne hiivatin direktiivit,

joista muutkaan maat eivät noudata kuin itselleen hyödyllisiä.

Mekö haluamme olla ainoa mallimaa, joka tekee kaiken nöyränä toisten hyväksi.

Välittämättä omasta kansastamme ja sen kasvavasta hädästä.

EI, on sanottava EI kaikelle meitä vahingoittaville direktiiveille, jotka tuhoavat

niin pienen ihmisen elämisen arvon, yrittäjän mahdollisuuden pärjätä, maatalouden tulevaisuuden…

Tämä maa on kohta lopullisesti suossa. Mihin kallis itsenäisyytemme ja rajamme katosivat ?… Kysyn minä, sinä päätät.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
#1

Velkaorjuus on se kaiken Pahan alku ja juuri !! Edelliset Hallitukset myös tämä Hallitus ovat kehränneet lisää Velkaa !? Kuinkas paljon esim.tien korjus velka on kasvanut tämänkin Hallituksen Aikana ???!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Lisäisin tuohon ryöstelyyn tuon Kelan kautta tapahtuvan rahanjaon. Ulkomaiset Pääomasijoittajat huseeraavat, niin Terveydenhoidossa kuin Asumistuissa. Virolaiset kuppaa sosiaalietuuksia, lapsilisiä, työttömyyskorvauksia jne.
Tänä iltana on A-studiossa yhden ryöstelyn kohteen, eli Tuulimyllyjen kautta syötetyn sähkön setviminen. Mielenkiintoista nähdä missä valossa asiaa käsitellään.
Mielen virkistämiseksi kannattaa vilkaista www. Tuulivahinko.fi sivustoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Alamäessä ollaan
Vihainen
#3

Alamäki alkoi kun euroon liityttiin.
Nyt sitten kierimme veloissa. Kassa on tyhjä. Kansallisomaisuuttamme myydään pakon edessä – kohta Altia ja Alkokin…
Paikkakunnalla jossa asun, ennen täysin kotimaisten isojen tehtaiden logoina ovat nyt ulkomaalaiset nimet ja omistajat.
Täysin vielä kotimaisessa omistuksessa oleva tehdas sulki ovensa ja jatkaa tuotantoaan Virossa. Kehtaa tuoda tuotteitaan tänne myyntiin! Saatana!

Treen kiskokalustotehdas odotti Hgin ratikkatilausta. Ei tullut. Tehdas suljettiin 1992 DR-16 veturien valmistuttua. Odotetut rautatiekaluston tilaukset menivät ulkomaille: -ratikat Espanjasta, veturit Sveitsistä ja Pendolinot Italiasta. Muutama sata sai kenkää…
Nyt Treen ratikat ja VRn IC ja tavaravaunut valmistaa Skoda-konserni pohjoisessa.

Ulosliputettujen kotimaisten yritysten lista on loputon.
Perseelleen mennyt koko maa. Kansa pidetään toistaiseksi tyytyväisenä halvoilla koroilla.
Muistissa on 1990-luvun REALISOINTIKESKUKSET.. huh huh!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

sosialisti-feministi
#4

Yksilön vapaudet demokratiassa on täysin väärään suuntaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kane
#5

Siihen ollaan menossa.
Bilderbergiläinen eliitti, suuryritykset, pankkiirit ja muu rosvokopla jyllää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kehitys ei pysähdy liittovaltioon. Liitovaltion jälkeen vuorossa on kommunistinen poliisivaltio.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Havukkaaho
Iloinen
#7

Jos on ihan pakko valita joko itsenäisen Suomen tai Suomen, joka on osa EU liittovaltioita, niin minä valitsisin jälkimmäisen. Syykin on selvä. Itsenäisyys näillä palstoilla tarkoittaa eroa EU:sta ja markka takaisin projektia. Suljettu talous pienelle maalle onnettomalla valuutalla ajaa meidät vääjämättä taloudelliseen kurimukseen ja Venäjän syliin. Siihen päättyisi itsenäisyys ja ihan kaikki. Liittovaltiona oltaisiin kuitenkin valtio valtioiden joukossa yhteisellä valuutalla, yhteisellä arvopohjalla ja yhteisellä puolustuksella. Kieli ja kulttuuri säilyisivät ja ihmisten vapaus. Liittovaltiota en kuitenkaan kannata, vaan itsenäisten valtioiden liittoa, kuten nyt. Liittoa, jossa on yhteisiä lakeja ja päämääriä ja, jossa olemme mukana vaikuttamassa ja päättämässä.
Mukava tunne olla Suomalainen yhteisessä Euroopassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Sveitsiläinen liittovaltio voisi olla ihanteellinen malli.

EU:ssa se vaan ei toteudu. Saksa haluaa kalifiksi kalifin paikalle.
Ja Ranska haluaa olla varakaliffi.
Muut jäsenmaat ovat sitten alustalaisia, lakeijoita, palvelijoita, työntekijöitä, MAKSAJIA.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000