Perussuomalaiset

Kari Pajunen

Aluevaalit, mistä on kyse

Tammikuussa järjestetään aluevaalit, joissa päätetään ihmiselle tärkeimmästä, eli sinun terveydestäsi ja hoidostasi. Silloin päätetään mistä ja milloin ambulanssi, palokunta saapuu luoksesi kun niitä kipeimmin tarvitset.

.

Valtio ottaa ohjat alueemme sosiaali- terveyspalvelut sekä pelastustoimen hoteisiinsa. Jo nyt on tullut esiin virkakoneiston halu, että yksi ainoa virkamies voisi päättää yksittäisen terveyskeskuksen olemassa olosta. Alkaa keskittäminen, lähipalvelut häviävät kustannussyistä.

Sellainen maakunta, josta minä haluan pitää kiinni;

– Sairastunut ihminen pääsee lähi lääkäriin ja saa hoitoa eikä jää jonottamaan.

– Lapsiperhe, perhepalvelut tehokkaat

– Vanhukset saavat hoitokodeissa kunnon ruokaa ja heille tarjotaan kunniallinen loppuelämä.

– Vammaiset eivät ole myytävänä vähiten tarjoavalle firmalle.

– Sosiaaliasemat lähellä

– Lastensuojelu / lasten etu ja tarpeet huomioidaan

– Perhepalvelut tehokkaat

– Omaishoito ja hoitajien asema turvattu

– Hoitolaitosten taso hyvä

– Henkilöstön jaksaa

Minä lähden aluevaaleihin puolustamaan niitä paikallisia palveluita mitä jokaisessa kunnassa tarvitaan, lähipalveluita terveydenhoidossa ja paikallisia paloasemia. Tasokkaat palvelut on oltava, asui sitten minkä kokoisessa kunnassa tahansa. Hoidon ja avun saannin oikea-aikaisuus on elintärkeää jokaiselle, asuu sitten Kinnulassa, Muuramessa tai Hankasalmella.

Aluevaaliehdokas

Keski-Suomi

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

HEI. KIITOS KARIKIN. HYVÄ JA KIVA, KUN OLET, ❤️ KUIN ❤️ KRISTUS IKÄÄN,(PESI OPETUSLASTEN JALAT), NÖYRÄ. OTTAISITTEKO UUTENA ASIANA: HUOLEHTIA MEIDÄN ❤️ IÄKKÄIDEN, (82 V.) IHMISTEN: KAUKOROKOTUS JA ÄÄNIHÄIRINTÄASIAT, POIS PERKELEHENKIVALTAISTEN IHMISTEN ”KÄSISTÄ”,ETTÄ SAISI KUNNIAKKAAMMAT VANHUUDEN PÄIVÄT. KIITOS 😕 SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ei se enää auta puolustaa mennyttä.
Vuonna 2023 raju keskittyminen lähtee käyntiin. Paikalliset palvelut vähenevät minimiin, varsinkin terveyskeskukset, kuten me nyt ne näemme fyysisinä rakennuksina poistuvat suurimmaksi osaksi kuvasta.

Kiertävät kotipalvelut säilyvät, entisaikojen terveyssisar tekee paluun = tulee kotiin käymään, kun hätä on vuoren korkuinen. Lääkäri on jossain matkojen päässä.

Palataan menneeseen siinäkin, että ne joilla on rahaa voivat kyllä hankkia yksityisiä palveluja, miten mielivät. Köyhät laitetaan kyykkyyn.

Tietenkin poikkeuksena ovat mamut ja matut, niille kyllä annetaan ilmaispalvelut entiseen malliin, nehän on kunniakansalaisia, vaikka eivät varsinaisia suomalaisia oliskaan kuin paperilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

05.11.2021 Krista Kiuru IS:lle: ”Suomi voi auttaa Viroa koronapotilaiden hoidossa”

ja sitten samaan aikaan ulvotaan Suomessa tehohoito- ja sairaalapaikkojen kuormituksesta ja promotaan pakkorokottamisia!! Koskahan ihmiset herää tämän korona-sumutuksen edessä? Vastaus on ettei koskaan: n. 20 % väestöstä on älykkyydeltään sillä tasolla, että kykenee ajattelemaan omilla aivoillaan ja haistamaan mädäntyneen rotan agendan takana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PerusSuomisen Heikki
Iloinen
#7

Juuri tämän vuoksi kannattaa äänestää Kari Pajusen kaltaisia PerusSuomalaisia, ettei nimettömän ennustukset toteutuisi.
Peruutuspeiliin on todellakin turha vilkuilla ja tulevan torjumiseen joka ainoa ääni PerusSuomalaisille vaikuttaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#9

Kyllä jokaisesta kunnasta tarttis ainakin yksi PerusSuomalainen aluevaltuustoihin saada, kaikki päälle on plussaa ja suuremmista paikoista useampi.
Karilla näkyy olevan oma aluevaaliohjelmakin valmiina, joten herätys äänestäjät! Äänestetään periaatteella oikea henkilö oikeaan paikkaan. Onnea vaaliin Kari!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Persujen on boikotoitava tuota hulluutta .
Ei yhtään Persua sinne, jos seuraavat eduskunta vaalit meinataan voittaa !
Persut voittaa Eduskunta vaalit 100 % varmasti jos lupaa kansalle kaataa tuon Rahaa vievän (Valtion velkaa kasvattavan) Sote uudistuksen heti ensi töikseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Homma haltuun!
Tyytyväinen
#13

Sote tuli ja sote jää! Ei sellainen hanke kaadu, jonka toimivuutta ei ole ehditty mitata ennen vaaleja.
Mitä useampi persu aluevaltuustossa, sen paremmin kontrolli meidän käsissämme.
Mikäli annamme vapaasti nykymenon jatkua ja wanhaakin wanhempien puolueiden hillua myös aluevaaleissa niin wanhan vaalikarjalauman suunnan muuttaminen on mahdotonta!
Ei boikotoida, vaan perhekunnittain äänestämään PerusSuomalaisia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#3

Tämä Aluevaali homma on Kepun yhteiskunnan rahojen rosvousta !

Tänäänkin Saarikko valitti ja haukku muuta Hallitusta puolueen kannatuksen laskiessa…
Seuraavien Galluppien jälkeen Hallitus kaatuu kun Kepu sukeltaa…
Kepulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa muuten sitä odottaa seuraavissa eduskunta vaaleissa 5 % kannatus.
Aluevaali paikat ja rahat ei korvaa sitä menetystä joka niitä odottaa .
Joten Hallituksen kaatuminen on 100 % varmaa ,on vain ajan kysymys milloin se kaatuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Ei hallitus aluevaaleihin kaadu. Kaatuu siirtolaistulvaan, jos on kaatuakseen.
Kepulla on syynsä olla hallituksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#8

Kepun kannatuksen laskuun se kaatuu…

Koska yksikään Kepulainen ei ole halunnut Tuollaista kommunisti Hallitusta tähän maahan joka velkaannuttaa tämän maan pilalle… Tottakait äänestäjät äänestää jaloillan ja lopussa politikot panokoi ja kaataa Hallituksen… (Hallitushan kaatuu välittömästi jos Kepu lähtee) Tämä Hallitus ei koskaan olisi istunut päivääkään ilman Kepua !!!
Kaikesta voidaan syyttää Kepua ja niiden äänestäjiä !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#10

Siirtolaistulva kun tulee niin Meidän perseen nuolija Ministerit pästää ne maahan saadakseen Miljoona palkkaisia Brysselin paikkoja !!!!

OIsko ? Sauli Niinistö ,Rhen,Kaitainen ,Urpilainen,Stup ym. maan petturit saaneet Miljoonia jos olisivat vastustaneet Eu perseilyjä….mm. Pakolais Bisnestä..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Kepu on hallituksen”viagra”!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#5

Persujen pitää luvata äänestäjille että Tuo koko paska sote kaadetaan seuraavassa Hallituksessa välittömästi ja Persujen pitää poikotoida koko vaaleja niin että yksikään Isänmaallinen Persu ei asetu ehdokkaaksi tuohon rosvous automaattiin !
SAATANA !!! TÄLLÄ MENOLLAHAN KOKO MAA MENEE KONKURSSIIN KUN JOKAINENVARASTAA MINKÄ EHTII !!!! JA POLITIKOT VELKAANNUTTAVAT MAAN KORVIAAN MYÖTEN !

Nyt järki käteen nyrkki pöytään PERSUT !

TÄSSÄ MAASSAHAN PITÄÄ PURKAA JULKISTA SEKTORIA EIKÄ LISÄTÄ SITÄ !!!!

Nekin yhteiskunnan elättien kädet tarvitaan valmistamaan vientituotteita joista saamme valuutta tuloa … jolla maksamme valtion velat pois ja nostamme kansalaisten ostovoimaa !!!! PERKELE KUIN YKSINKERTAINEN ASIA SEN PITÄS OLLA TAJUTA !!!!

PERSUJEN ON VAADITTAVA TÄMÄN MAAN KONKURSSIN EHKÄISYÄ !!!

Soten alkuperäinen tarkoius oli leikata kustannuksia !!! eikä jakaa rahaa kaikille saatanan pummeille ja pikku politikoille !!! Helvetti !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000