Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Yhä useampi oppilas pärjää heikosti

HS 10.2.    Raportti: Heikosti pärjääviä oppilaita Suomessa yhä enemmän

Matematiikassa, luonnontieteissä ja lukemisessa heikosti pärjäävien oppilaiden lukumäärä on noussut Suomessa viime vuosina, kertoo OECD:n tänään julkistettu raportti. Vuosien 2003–2012 välillä oppilaiden heikkotaitoisten oppilaiden määrä matikassa ja lukemisessa on noussut noin 5,5 prosenttiyksikköä ja luonnontieteissä vuosina 2006–2012 yli kolme prosenttiyksikköä.

Jyväskylän yliopiston professorin Jouni Välijärven mukaan muutos on dramaattinen ja kielteinen.

”Vuoden 2006 jälkeen heikosti osaavien oppilaiden osuus on kasvanut lukutaidossa Ruotsin ohella nopeammin kuin missään muussa maassa. Myös matematiikassa tulokset ovat heikentyneet voimakkaasti”, sanoo koulutuksen tutkimuslaitoksella työskentelevä Välijärvi.

Vanhoihin Pisa-tuloksiin perustuvan raportin mukaan etuoikeutettujen ja vähäosaisien oppilaiden ”sekoittaminen” kouluissa vähentää huonosti pärjäävien oppilaiden määrää. Sen sijaan se ei huononna hyvin pärjäävien oppilaiden koulumenestystä, jos oppilasaines ja opetusresurssit jakautuvat koulussa tasa-arvoisesti.

”Raportin tulos on tärkeä ja yhteys yllättävän voimakas. Se antaa vahvaa tukea niille periaatteille, joiden varaan suomalainen peruskoulu on rakennettu”, Välijärvi sanoo.

* * *

Muutos on dramaattinen, mutta käytännön opetustyötä tekeville tulos ei ole yllättävä. 

Vielä dramaattisempia uutisia tullaan otsikoimaan, kun mukaan tulevat viime vuodet, 2013-2015. Kuten aina, tutkimukset tulevat jälkijunassa, siksi ei olisi pahitteeksi, että kuunneltaisiin ajoissa myös opettajia, jotka ovat aina ajan hermolla.

Yleensä ei opettajia kuunnella.

Heikosti pärjäävien oppilaiden määrän kasvua voidaan tarkastella kahdelta kannalta, jotain on tapahtunut koulussa, mutta myös koulua ympäröivässä yhteiskunnassa.

1.

Koulutuskeskusteluissa tuijotetaan aivan liikaa itse kouluun. Ei tajuta, että yhteiskunnassa voi tapahtua rajuja muutoksia, jotka vaikuttavat kouluun, tietenkin myös oppimistuloksiin.

Yhteiskunta on totisesti muuttunut, ei ole pyrittykään siihen, että kaikilla ihmisillä menisi hyvin. Suomessa köyhien määrä on kasvanut dramaattisesti. Meillä on puhuttu paljon suhteellisesta köyhyydestä, mutta pikkuhiljaa on alettava puhua absoluuttisesta köyhyydestä.

Todella köyhä on todella köyhä myös Suomessa. 

Köyhien keskuudessa on yllättävän paljon lapsiperheitä. Karmeaa on, että köyhyydestä on tullut periytyvää. Koulutuksen kannalta ongelmallista on, että köyhyys passivoi. Koulutuskaan ei enää nosta kuten vielä pari vuosikymmentä sitten.

Yhteiskunnan kahteen napaan on tunkua, vaikka siihen toiseen päähän ei halutakaan.

Ruokajono hätkähdyttää somessa – ”Päättäjät eivät ymmärrä, millä rahalla jotkut tulevat toimeen” (MTV 5.2.2016)

Koulutuksen jatkuva hivuttava kurjistaminen on myös selkeä yhteiskunnallinen syy. Kurjistamista on tehty hallituksesta riippumatta koko ajan 1990-luvun lamasta lähtien.

Olen varma, että kurjistamisella on ollut selvä idea. 

Joidenkin ryhmien päämääränä on ollut viedä tilanne siihen pisteeseen asti, että aletaan huutaa yksityiskoulujen perään. Olen kirjoittanut asiasta jo monen vuoden ajan. Nyt keskiluokka suurissa kaupungeissa ratkaisee asian liikuttamalla lapsiaan ns. heikoista kouluista oletettuihin ns. hyviin kouluihin. 

Kaikkein hulluinta asiassa on, että esim. Helsinki on omilla päätöksillään vauhdittanut tätä kehitystä. 1990-luvun lopulla kouluja kehotettiin profiloitumaan, ja niin Helsingissä on peruskouluja, joissa on jopa pääsykokeita. 

2.

Itse koulutusjärjestelmä  on tehnyt lähes kaikkensa, että oppimistulokset laskevat.

Opetussuunitelmia on vaihdettu suhteellisen tiuhaan, on ollut koulujen opseja, kuntien opseja, alueiden opseja, nyt on vuorossa jonkinlainen valtiojohtoinen ops, jota kunnat on päästetty sorkkimaan. 

Opseissa on sekoiltu, on ajauduttu paniikkiratkaisujen sarjaan.  

Äidinkielen oppiminen on opiskelun suhteen ratkaisevaa. Koulussakaan ei lueta kuten pitäisi. Pienille oppilaille ei ehditä kunnolla lukea satuja, eivätkä isot oppilaat kerkiä lukea romaaneja. Kodeissa lapset eivät lue romaaneja juuri ollenkaan.

Nyt koulun nurkkiin rakennetaan guru cafeja, oppilaita sijoitellaan ympäri taloa yksikseen oppimaan. Hilpataan paikasta toiseen, oleskellaan käytävillä ja nurkissa. Saadaan ainakin tilasäästöä, kuten opetustoimesta on todettu. 

Peruskoulussa ei oppimista pitäisi jättää oppilaiden vastuulle, lapset ovat vielä pieniä.

Lapset on koneellistettu sekä kotona että koulussa, kotona kännyköitä ja pleikkareita, koulussa tabletteja ja muita värkkejä, vaikka nykylapset janoavat ennen kaikkea rauhaa ja hidasta aikaa.

Pitkäjännitteinen asioiden opiskelu on useille lapsille vaikeaa, mikä näkyy siinä, että kaikki oppilaat eivät osaa mm. kertotaulua, kun he menevät yläkouluun. Ja nyt jotkut uskalikot ovat panemassa ulkoaluvun pannaan. He eivät ota huomioon mm. sitä yksinkertaista asiaa, että matematiikka perustuu melkein aina ennen opittuun, jakolaskua ei opi ilman kertotaulun hallintaa.

Hyvin yllättävää on, että Välijärven mukaan Pisa-tutkimus kertoo, että oppilaiden tason mukainen ryhmittely esimerkiksi matematiikan tasoryhmiin on yleistynyt myös Suomessa.

Kovin on meillä lyhyt muisti, 1980-luvulla todettiin, että tasoryhmät kasvattivat tasoeroja, heikot heikkenivät entisestään.

Inkluusion, erityisoppilaiden sijoittelu normiluokkiin, vaikutus ei vielä näy tuloksissa. Opettajat joutuvat keskittymään muutamaan oppilaaseen, kun luokassa ei muuta apua löydy. Apua luvattiin, mutta sitä ei tullut.

Inkluusion myötä opetuksen tasoa on jouduttu laskemaan, koska muuten heikosti oppivat oppilaat väsähtävät, mikä usein merkitsee häiriöitä luokissa.

Isoissa kaupungeissa myös maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrä on selkeästi kasvanut, mikä vaikuttaa oppimistulosten laskuun.

Yksittäisillä kunnilla on peruskoulun suhteen liikaa päätäntävaltaa. 

Osa kunnista on pitänyt peruskouluaan säästöautomaattina, jotkut kunnista ovat niin pieniä, että niissä ei ole riittävästi osaamistakaan.

Kun siirrytään maakuntahallintoon, on hyvin mielenkiintoista nähdä, siirtyykö peruskoulutus maakuntien ohjantaan ja hallintaan sosiaali- ja terveyspalvelujen tapaan. Silloin ainakin kouluhallinnon osaaminen tiivistyisi, samalla voitaisiin selvästi pienentää kuntien kouluhallintoa.

Toivottavasti v. 2016 opetussuunnitelman jälkeinen ops olisi keskitetty ops, jossa kunnallista osuutta ei olisi lainkaan. Tänään kuulin, että Vantaalla on suunniteltu niin, että koko peruskoulun kielioppi opiskeltaisiin alakoulussa. Viides- ja kuudes luokka sujuukin sitten rattoisasti kielioppihölkässä

Tapetaan viimeinenkin into romaaneihin ja lukemiseen. Siinä sitten ollaan.

http://www.properuskoulu.net/2016/02/yha-useampi-oppilas-parjaa-heikosti.html

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
#1

Oletko tutustunut steinerkoulujen systeemiin?
Siellä vakautta tuo sama luokanopettaja läpi peruskoulun (aineenopettajia on tietysti) ja oppilaiden laittaminen itsenäiseen työskentelyyn (kykyjensä mukaan) heti alusta asti. Oppilaat tekevät omia vihkoja.
Ainakin steinerkoulupedagogiikka on jotain, johon voisi vertailla.
En tiedä, miten steinerkoulut pärjäävät pisa-testeissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#5

Nimetön…

Olen tutustunut.

Suoraan systeemeitä ei voi vertailla, koska Steiner-koulujen oppilaille opetetaan asioita eri tahtiin kuin peruskouluissa.

En tiedä minäkään, miten Steiner-koulut pärjäävät Pisa-testeissä. En ole varma, onko niitä testattukaan Pisassa.

Myös normiperuskouluissa vannotaan tätä nykyä yksilöllisyyden nimiin. Itse vannoisin enemminkin yhteisöllisyyden nimiin yksilöllisyyttä unohtamatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PeraKammarista
#2

On ajat muuttuneet. Omista luokkakuvista näen, etten ollut yhtenäkään vuonna alle 30 lapsen luokalla, alk 1971. 70-vuotishaastattelussa entinen ekatokaluokan opettajattareni totesi, että näin monta oppilasta hänellä on ollut, ja jokaikisen sai opetettua lukemaan ja kirjoittamaan. Voisikohan nykyajan pienluokkia opettavissa opettajissa olla jotain vialla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Yhä useampi oppilas on maahanmuuttajataustainen.

Opettajilta menee suuri osa ajasta ja energiasta näiden kaitsemiseen joka suhteessa.

Mitä enemmän ”tehoja” menee muuhun kuin opettamiseen sitä heikommaksi tulokset muuttuvat.

Lisäksi heikentynyt luokkarauha verottaa osansa.

Maahanmuutto ei ole rikkaus tässäkään viitekehyksessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kysymys
#4

Mikä on tilanne Vantaalla lopetettavaksi kaavailtujen Hevoshaan ja Tuomelan koulujen osalta? Lakkautetaan vai ei?

Millainen on näiden koulujen mamuoppilaiden prosenttiosuus? Vaikuttaako lopetuspäätökseen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000