Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Vantaan homekouluvaalit

Kuten odottaa sopiikin, kuntavaalien teemana Vantaalla ovat koulut ja niiden sisäilmaongelmat. 

Erittäin hyvä niin.

Mutta kuinka sen nyt kauniisti sanoisi?

Vantaalla sisäilmasta kärsivien koulujen korjauksia on vitkuteltu viimeiseen asti. Oppilaiden ja opettajien terveydestä ei ole välitetty.

Antti Lindtman (sdp) hätkähdyttää heti kärkeen: Sdp kannattaa, että laitetaan koulut kuntoon.

Toivottavasti vantaalaiset äänestäjät muistavat, kuinka nihkeästi Vantaan kaksi valtapuoluetta ovat suhtautuneet homekoulujen korjaamisiin. 

Hyvä esimerkki on jo maan tasalle lanattu Hämeenkylän homekoulu. Viimeiseen asti kiellettiin ongelmat, vaikka tiedettiin tasan tarkkaan, että koulussa oli iso liuta oppilaita ja opettajia, jotka olivat altistuneet homeelle.

Helsingin Sanomien alla olevan otsikon jälkimmäinen osa on oleellinen – mikäli puolueiden vaalipuheisiin on luottaminen.

* * *

HS 12.1.

Vantaa aikoo pistää sisäilmaongelmista kärsivät koulunsa kuntoon – mikäli puolueiden vaalipuheisiin on luottaminen

Jos puolueiden kuntavaalitavoitteista Vantaalla voi jotain päätellä, seuraavalla nelivuotiskaudella ainakin huonokuntoiset koulut pannaan kuntoon. Näin asian ilmaisee kaupungin toisen suurpuolueen kärkipoliitikko:

”Sdp kannattaa, että laitetaan koulut kuntoon. Se tarkoittaa, että käydään kaikki koulut läpi jokaisella asuinalueella ja listataan, mitä uudistuksia niissä pitää tehdä, jotta saadaan uudet oppimisympäristöt kaikille. Tavoitteena on, että Vantaalla on Suomen paras ja modernein peruskoulu”, valtuuston puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) sanoo.

http://kaiarilundell.blogspot.fi/2017/01/vantaan-homekouluvaalit.html

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Montako homekoulua Vantaalla on?
Miten suuren kokoluokan ongelmasta on kyse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#4

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/263292-sisailmaongelmia-on-lahes-joka-koulussa-vantaalla

Käytän sanaa homekoulut kuvaamaan koulujen sisäilmaongelmia ylipäätään, koska homekoulut sanana on lyhyt ja ytimekäs ja ymmärrettävä.

Homekouluja Vantaalla kuten pääkaupunkiseudulla ylipäätään on paljon, joissain on pienempiä ongelmia, joissain niin suuria, että ne on purettava.

Homekoulukorjaukset tai uusien koulujen rakentamiset tulevat olemaan kallis pieti kaupungeille, mutta toisaalta urakat ovat hyviä työllistäviä kohteita ja luovat taloudellista toimeliaisuutta.

Pääkaupunkiseudun kaupungeissa jouduttiin 1970-80 -luvuilla rakentamaan kouluja suureella kiireellä maaltamuuton takia. Melkein kaikki ko. koulut ovat joka tapauksessa tiensä päässä kunnoltaan, mutta myös tiloiltaan.

Väittäisin, että ko. koulujen purkaminen ja uusien koulujen rakentaminen on tehokkaampaa kuin vanhojen rojujen korjaaminen.

Sitä paitsi terveitä kouluja on myös korjattu homekouluiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#5

Vantaalla on yksi ainoa koulu, jossa ei ole homeongelmia ja se on Tuomelan koulu Hämeenkylässä. Koulu on rakennettu lahjamaalle, jonka af Heurinit kaupungille lahjoittivat:
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/264942-professori-%E2%80%9Dtuomelan-koulua-ei-voi-myyda-eteenpain%E2%80%9D.
Nykyinen ”kaupunginhallitus” on antanut purkutuomion tälle terveelle koululle ja kaavoituskin alkaa olla valmis, jotta saadaan lisää veronmaksajia kaupungille ja tulevien asukkaiden lapset pääsevät sitten homekouluihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Tuomelan koulun pitää saada jatkaa itsenäisenä kouluna.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
#7

Sai muutaman vuoden lisäaikaa, joten toivoa on:

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/385452-tuomelan-koulusta-vaistotila-ainakin-ensi-vuodeksi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Pitäis uskaltaa purkaa nykyistä rohkeammin.
Vanhoja ja ongelmallisia vuorakataloja pitäisi myös uskaltaa purkaa,
samoin vanhoja ostareita.

Rakentaminen on ollut ja on edelleen liian vähän valvottua. Kukaan ei ota kunnolla vastuuta. Liikaa aliurakoitsijoita, liikaa pelkkää voitontavoittelua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Mistä homeongelmat johtuvat?
Ihme ja kumma, ettei tätä asiaa vaan saada tutkittua kunnolla!

– rakennusmateriaalit: muovit, liimat, yms.

– liian tiiviiksi paketoitu kokonaisuus, ei hengitä mistään luonnollisella tavalla

– sähköinen tuuletus ei tuuleta kunnolla eikä tarpeeksi!

– muita syitä homeisuuteen ja tunkkaiseen ilmaan

Kummastuttaa, ettei tästä jo ole tehty useampiakin väitöskirjoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000