Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

OECD: Tuloerot ehkäisevät talouskasvua

Suomessa on 1990-luvulta lähtien järjestelmällisesti noudatettu politiikkaa, joka on kasvattanut tuloeroja.

Nyt OECD:n talousjärjestö arvioi, että talouskasvu olisi ollut viidenneksen korkeampaa ilman tuloerojen kasvua.

Meille on jatkuvasti toitotettu, että tuloerot pikemminkin kasvattavat talouskasvua, ja samalla kannustavat yritteliäisyyteen ja työntekoon. Päätorvensoittajat ovat olleet Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja sen hännyspuolueet.

OECD on myös todennut, että Suomi on yhä edelleen kilpailukykyinen maa. Kilpailukyvyn ykkösnyrkki Suomessa on hyvä koulutus.

Meillä puhutaan innovaatiosta. Innovaatioita syntyy vain, jos koulutustaso on riittävän hyvä. Innovaatiot eivät synny pelkällä pyhällä hengellä.

Mitä meillä tehdään?

Kurjistetaan koulutusta.

Ahneudelle tulee joskus raja vastaan.

http://kaiarilundell.blogspot.fi/2014/12/oecd-tuloerot-ehkaisevat-talouskasvua.html

* * *

Yle 9.12.

OECD: Kasvaneet tuloerot haittaavat talouskasvua – myös Suomessa

Talousjärjestö arvioi, että Suomen talouskasvu olisi ollut viidenneksen korkeampaa ilman tuloerojen kasvua.

Köyhien ja rikkaiden väliset tuloerot ovat kasvaneet useissa maissa suurimmilleen 30 vuoteen, kertoo talousjärjestö OECD tuoreessa raportissaan. Järjestö toteaa tuloerojen kasvun haittaavaan talouskasvua.

Raportin mukaan suurimmassa osassa OECD-maista rikkaiden tulot ovat kasvaneet nopeammin kuin köyhien. Tällä hetkellä OECD-maissa rikkain 10 prosenttia tienaa lähes kymmenen kertaa enemmän kuin köyhin 10 prosenttia. 80-luvulla vastaava suhdeluku oli seitsemän.

Talousjärjestö arvioi, että tuloerojen kasvu syö talouskasvua. Esimerkiksi Suomessa OECD:n laskujen mukaan talouskasvu voisi olla viidenneksen korkeampi, jos tuloerot eivät olisi kasvaneet.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000