Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Kansallisomaisuus on kansan omaisuutta

Ministeri Anne Bernerin esityksessä on Digitan kaikuja. Kun Yleisradio myi lähetysverkkonsa, Suomen TV-verkosta tuli ulkomaisten sijoittajien rahasampo.

Yle ja muut suomalaiset mediatalot joutuvat pulittaamaan Digitalle vuosittain 80-90 miljoona euroa. Veroja Digita maksaa Suomeen vähän, koska osa voitoista siirtyy veroparatiiseihin.

Jos Suomen liikenneverkko yhtiöitettäisiin, pelkona on, että jossain vaiheessa yhtiö myydään ulkomaille, ja sitten alkaa rahastus.

Pelkään kovasti, että sotessa tulee käymään samalla tavalla. Isot terveysfirmat keskittyvät ja siirtyvät ulkomaiseen omistukseen, ja voitot kierrätetään veroparatiiseissa.

Suomalaisilla on kova hinku myydä ulkomaille arvokkaimpia omaisuuksiaan. 

Helsinki myi 2000-luvun alussa kannattamattoman yrityksensä Nord Waterin Saudi-Arabiaan. Tarkoitus oli myydä pullotettua Päijänteen vettä mm. saudeille. Onneksi vesihanke ei onnistunut Päijänne-tunnelin remontin ja toimimattoman pullotuslinjan takia.

Myös Lahden kaupungin yhtiö Lahden Aqua alkaa myydä Päijänteen vettä yhdessä monacolaisen yksityissijoittaja Guy-Alain Mierzukin kanssa. Katsotaan, miten lopulta käy.

Tulevaisuudessa puhdas vesi voi olla arvokkain luonnonvara.

Karmea on Suomen kaivospolitiikka. Suomi antaa luonnonvaransa kaivosyhtiöille selvästi muita maita halvemmalla. Tulkaa ja vallatkaa, kaivakaa pois lähes ilmaiseksi.

Sinisilmäisestä tyhmyydestä sakotetaan.

Perussuomalaiset tyrmäävät Anne Bernerin liikenneverkon yhtiöittämisen. 

Vaikka kyse on vasta selvityksestä, jotkut mediat uutisoivat yhtiöittämisestä aivan kuin liikenneverkon yhtiöittäminen olisi jo päätetty. 

Anne Berner ei ole koko hallitus.

http://kaiarilundell.blogspot.fi/2017/01/kansallisomaisuus-on-kansan-omaisuutta.html

* * *

HS 19.1.

Perussuomalaiset nihkeinä Bernerin esitykselle – ”Mitään ei ole vielä päätetty”

Perussuomalainen puolustusministeri Jussi Niinistö tyrmää liikenneverkon yhtiöittämisestä laaditun selvityksen.

Hallituskumppanilta ministeri Anne Bernerin (kesk.) liikenneuudistus ei saa kaikilta osiltaan kehuja. Perussuomalaista puolustusministeriä hiertävät eniten kaavaillut yhtiöittämissuunnitelmat.

– Liikenneverkon kunnossapitäminen tai päästövähennystavoitteet eivät edellytä sitä, että julkisin varoin rakennettu omaisuus yhtiöitetään ja kansallisomaisuudella tehdään bisnestä kansalaisten kustannuksella, Jussi Niinistö kirjoittaa blogissaan.

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
#1

Kaikkea ei voi eikä saa yhtiöittää!!!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Totta
#2

Teiden käytöstä syntyvää toimeliaisuuta ei pidä yhtiöittää. Omistus pidettävä ja ylläpidosta/kunnostuksesta vastatava suomalaisten firmojen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kansamme
#3

Yhteiskunnan perusrakenteisiin kajoaminen vaikuttaa koko yhteiskuntan. Yksittäinen hallitus voi ajaa tavotteitaan yhteiskunta huomioiden.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Tyytyväinen
#4

Kannattaa suhtautua ihan avoimen positiivisesti tuleviin uudistuksiin. Eilen esim. A-studiossa käyty keskustelu oli kerrankin informatiivista ja ajatuksia antavaa. Ei kannata heti lytätä ehdotuksia, niin kuin SDP heti periaatteessa. (Rinnehän on luvannut kaataa Sote-uudistuksenkin, kun voittavat ensi vaaleissa). Tässä uudistuksessa on paljon hyvää ja järkevää, kunhan asiaan perehtyy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Persut pääsi hallitukseen lupaamalla poistaa autoveron ,mutta siinä petettiin meitä äänestäjiä ihan samanlailla kuin Kreikan ,Turkin ja Ukrainan Rahoituksessa ja Pakolaisbisnekseen Miljardien lainarahan tunkemisessa ja niiden haalimisessa tänne elätiksi .
Nyt kun Kepu poistaa autoveron, niin osa Perseen myyjistä valittaa siitäkin !!!!
t. Persut on perseensä myyneet

ps. Perseen myynnille / Eu-trollaukselle ei voi keksiä mitään muuta järjellistä selitystä kuin kuin Brysselin miljoona virat joiden eteen Persutkin nuolee Obamaa,Merkkeliä ja Hollandea kuin viimmeistä päivää vaikka äänestäjät ei tätä hyväksy ! Jokainen järkevä tietää että näiden Suvakki-Kommunisti politikkojen aika on ohi jo ihan kuin Persujen perseen myyntikin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000