”Kaikki on sen varassa, mitä minä jaksan” -parahdus tuli uupuneen erityisopettajan suusta niin luontevasti ja uskottavasti kuin olla ja voi.

Kustannusneutraali inkluusio, erityiskoulujen lopettaminen ja erityisoppilaiden siirtäminen normiluokille, alkaa näkyä opettajien väsymisenä. Uupunut opettaja ei ole kustannustehokas.

Opettajille ja vanhemmille uskoteltiin, että erityisopetusuudistus olisi kustannusneutraali, nyt se on nähty: 

Ei se ole. Uudistuksen päätavoite oli säästö, ei muuta. Erityisoppilaita ei voi kohdella neutraalisti, ei edes kustannusneutraalisti. Koulun pitäisi olla oppilaan puolella.

Erityisoppilaita siirrettäessä normiluokille syntyy tietysti säästöä, kun erityiskouluja lopetetaan.

On kaksi opettajaryhmää, jotka ovat erityisen uupuneita:

1. Ensimmäisen luokan opettajat

Opettajat myöntävät: Ensimmäisen luokan opettaminen on raskaampaa kuin muiden (Yle 5.12.2014)

Ala-asteen opettajat kokevat työn ensimmäisen luokan kanssa vaativammaksi kuin muiden luokkien. Työstä puolet on peruskasvatustyötä, johon yhden aikuisen aika ja huomio eivät riitä. Osa opettajista ei halua opettaa ykkösluokkaa.

Ekan luokan opettajat joutuvat ottamaan vastaan ensi-iskun. Kaikkia oppilaita ei koulun alussa ole todettu erityisoppilaiksi. Toteamiseen voi mennä useampikin vuosi, niin pitkiä tutkimukset paperitöineen voivat olla. 

2. Erityisopettajat

Olen keskustellut usean erityisopettajan kanssa. He kokevat, että on tapahtunut liukumaa sairaakouluista tavallisiin erityisluokkiin.

Kun oppilaita palautellaan takaisin erityis- tai normiluokkiin, vedotaan säästösyihin tai toiminnan mahdollisuuksien vähenemiseen. Todetaan vain, että emme me mitään voineet tehdä, palautetaan kouluun.

Nyt normikouluissa olevien erityisluokkien haarukka on kehitysvammaisista oppimisvaikeuksista kärsiviin. Kun tarkkailuluokkia ei enää ole, väliin mahtuu aina muutama käytöshäiriöinenkin lapsi.

Oppimisvaikeuksista kärsivät lapset kärsivät yhä enemmän. Joukossa voi olla oppilaita, jotka eivät pysty keskittymään metelissä ollenkaan. Käytetään kuulosuojaimia.

Pitää muistaa, että vaikka Suomessa erityisopettajat ovat monipuolisesti koulutettuja, eivät he lääkäreitä ole.

Jos on liukumaa sairaalakouluista erityisluokkiin, liukumaa on tietysti myös erityisluokista normiluokkiin. Lähes joka normiluokassa alkaa olla sellainen 4-6 oppilaan oheiserityisluokka, joka vie opettajien sekä koulun voimavaroja kovasti.

Yksittäinen luokanopettaja yrittää sompailla erityisoppilaiden, tavallisten oppilaiden ja lahjakkaiden oppilaiden välimaastossa mitä kerkiää.

Lisäsuolan soppaan tuovat maahanmuuttajataustaiset lapset, joilla voi olla vahvoja kielellisiä ongelmia. He opiskelevat samaan aikaan kolmea kieltä, vaikka edes oma äidinkieli ei ole hallussa. Oma äidinkieli on ajattelemisen väline numero yksi.

Samaan aikaan koulutussuunnittelijat ovat ja toimivat aivan omissa sfääreissään ymmärtämättä, missä erityis- sekä normiluokissa mennään.

Esimerkki, kuinka toimitaan ja uuvutetaan:

Opettajan pitää todistaa oppilaalle annettavan erityisen tuen tarve. Hänet  laitetaan tekemään pedagogista selvitystä  moniammatillisen ryhmän kanssa. Paperit laitetaan menemään. Selvitys palautetaan takaisin opettajalle, koska vaaditaan lisäselvityksiä.

Opettaja uupuu. Oppilas passitetaankin normiluokkaan erityisluokan sijaan.

Säästöä syntyy, koska normioppilas, jonka pitäisi olla erityisoppilas, jääkin normiluokkaan muiden jalkoihin. Hän ei saakaan tarvitsemaansa yksilöllistä tukea.

Joskus kuulee jonkun asiantuntijan moittivan, että opettajat eivät tunnista ongelmia.

Kyllä he tunnistavat. Kokenut ensimmäisen luokan opettaja huomaa ongelman noin viidessä minuutissa.

Ennaltaehkäisy on lähes kuollut sana.

Kalliiksi käy.

http://www.properuskoulu.net/2014/12/kaikki-on-sen-varassa-mita-jaksan.html