Perussuomalaiset

Jussi Wihonen

Me puolustamme naisia ja lapsia!

Suomeen mahtuu useampia uutisia kerrallaan, mutta lehdet jättävät julkaisematta niitä, koska niiden tulee palvella bisnestä, ei kansaa. Meillä poliitikoilla on päinvastoin, palvelemme kansaa, välittämättä euroista. Uutisia seuraavat tietää, että uusimmat Oulun seksuaalirikosepäilyt tuli julki, torstaina, mutta Karjalaiselle ne on “mennyttä aikaa”. Meille ne on järkyttäviä uutisia.

Minusta on irvokasta vähätellä niitä uhreja, joita tulee vähän väliä lisää, ehkä turhaan. Vastuu on meillä, kaikilla. Erityisen irvokasta on yleistää, että Suomi on maailman turvallisimpia maita. Oli, mutta tilanne on muuttunut, ei ehkä Liperin maaseudulla, mutta suurissa kaupungeissa, mahdollisesti pysyvästi. Kyse on meille oudoista kulttuureista, joissa naisilla ei ole asemaa, johon täällä on totuttu. Minä puolustan heitä, ihan sydämestäni. Meillä on kolme tytärtä.

Pidän myös loukkauksena, maahanmuuttovastaisuuden leiman lyömistä otsaan. Olimme kampanjakiertueella lauantaina “Turkkilaistaustaisen” maahanmuuttajayrittäjän luona Uimaharjussa. Hänen kutsusta. Siis joensuulaisen, perheellä on kolme lasta. No media antaa sen kuvan todellisuudesta, minkä haluaa. Me kerromme totuuden.

Kirjoitus on julkaistu Sanomalehti Karjalainen 5.2 B5

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000