Perussuomalaiset

Jukka Wallin

Vasemmistoliiton harharetket

Vaikka tällä hetkellä näyttää Vasemmistoliitolla menevän hyvin, mutta he tarvitsevat hieman kasvojen kohotusta.

Vasemmistoliitto on ollut muutaman kuukauden oppositiossa, se on näkynyt kannatuksen nousussa. Ministeri kaksikosta Merja Kyllönen pääsi EU-parlamenttiin, Paavo Arhinmäki jäi johtamaan puoluetta. Hänenkin olisi pitänyt mittauttaa kannatuksensa, niin olisimme nähneet hänen oikean kannatuksen. Jonkin aikaa on kirjoiteltu mahdollisuudesta, että vasenryhmän kansanedustajat olisivat valmiita palaamaan vasemmistoliiton ryhmään takaisin, mutta joitakin erimielisyyksiä on vielä, jotka estävät yhdistymisen. Onko ne erimielisyydet niin vakavia, että kaksi suoraselkäistä kansanedustajaa, ei mahdu samaan puolueeseen, vai onko Arhinmäki klaaneineen niin katkeroituneet näihin, että eivät uskalla myöntää näiden olleen oikeassa. Olisihan se typerää näyttää oma poliittinen lyhytnäköisyytensä.

Parasta olisi, että vasemmistoliiton kansanedustajat irtautuivat puolueesta, ja liittyisivät vasenryhmään. Vaikka tällä hetkellä näyttää siltä, että kannatus olisi nousussa, se ei kuitenkaan kestä kuitenkaan seuraaviin eduskuntavaaleihin,jotka pidetään ensi keväänä. Annika Lapintien kannattaisi haastaa Paavo Arhinmäki puolueen puheenjohtajan paikasta. Paavo Arhinmäen olisi nimittäin pitänyt erota puheenjohtajan paikalta, tai pitää ylimääräinen puoluekokous, jossa hänen politiikkansa olisi ollut vasemmistoliiton jäsenten puntaroitavana.

Annika Lapintien siis kannattaa nousta esille, ja pyrkiä haastamaan Paavo Arhinmäen. Paavo Arhinmäki ja Merja Kyllönen toimivat vastoin vasemmistoliiton omaa puolueen ohjelmaa vastaan Jyrki Kataisen hallituksessa. Kyllönen poistui Brysseliin, mutta pääkonna jäi paikalleen odottamaan tuomionsa. Odotan tulevasta syksystä poliittisesti mielenkiintoista ja värikästä. Varsinkin Vasemmistoliiton puolelta, uskaltavatko he lähteä Arhinmäen kanssa eduskuntavaaleihin saamaan rökäletappiota, vai vaihtuuko puheenjohtaja jo talvella, ylimääräisessä puoluekokouksessa.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000