Perussuomalaiset

Jouni Vallin

Työvoimapula ja ulkosuomalaiset


Meillä Suomessa on useilla eri aloilla krooninen osaajapula ja tarvitsemme osin myös osaavaa työperäistä maahanmuuttoa. Ongelmana on se, että olemme heikoilla eri maiden kilpaillessa osaavasta työvoimasta. Meillä on korkea verotus, matalat palkat, olemme syrjäinen maa ja meillä on outo ja vaikea kieli. Plussapuolella meillä ovat turvallisuus, luonto ja oikeasti neljä vuodenaikaa.
Yksi parhaista keinoista helpottaa työvoimapulaa olisi ottaa paremmin huomioon ulkosuomalaiset ja kannustaa ja avustaa heitä asumaan ja töihin takaisin kotimaahan.
Ulkosuomalaisia oli vuonna 2019 tilastojen mukaan yli 250.000. (254 572).
Asioita, joilla voisimme houkutella ulkosuomalaisista paluumuuttajia.
Kaksoisverotuksen yksinkertaistaminen ja poistaminen
Kaksinkertainen verotus voidaan poistaa kahdella tapaa; hyvittämällä tai vapauttamalla. Nykyisistä poistomenetelmistä ja valtioiden kansallisissa verolainsäädännöissä ilmenevistä eroista johtuen ei kuitenkaan välttämättä päästä tilanteeseen, jossa kaksinkertainen verotus saadaan täysin poistettua.
Tukea paluumuutolle
Ulkosuomalaiset tarvitsevat yksilöllisiä tilanteita huomioivia palveluja tuekseen.
Yhden luukun palvelu, josta apua paluumuuttoon liittyviin kysymyksiin
Perheen palvelujen saatavuuden ja tarjonnan kehittäminen – näistä tärkeimpänä puolison työllistymisessä avustaminen sekä ja koulutuspalvelujen löytymisen helpottaminen
Lisää kasvatus- ja koulutuspaikkoja englannin kielellä, unohtamatta englannin kielen tärkeyttä myös muissa julkisissa palveluissa, englanti on kuitenkin lähes joka maassa puhuttu yleiskieli.
Yritykset mukaan:
Onko työtä mahdollista tehdä etänä? Jopa 76 % kyselyyn vastanneista ulkosuomalaisista olisi valmis tekemään etätyötä Suomeen. (Teknologiateollisuuden julkaisu)
Rekrytoinnissa kannattaisi suorahakuja kannattaa kohdentaa myös Suomen rajojen ulkopuolelle.
Yritysten kannattaa panostaa työnantajamielikuvaansa ulkosuomalaisten keskuudessa ja kertoa oman työyhteisönsä aidosta kansainvälisyydestä. Tällaiseen työyhteisöön tultaisiin mielellään ulkomailtakin.

Osallistu keskusteluun!


27 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Mitä mahtaa intialainen huippuinsinööri tuumia, jos hänen lapsiltaan ryöstetään Espoossa Canada Goose takki. Intialainen huippuinsinööri on kuitenkin intersektionaalisen feminismin asteikolla paljon alempi kuin ryöstäjä, vaikka molemmat ovat maahanmuuttajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Intialainen insinööri ei tule Suomeen perheensä kanssa, vaan melkein kaikki ovat nuoria miehiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Krääähh
Vihainen
#12

No, jos tulisi perheen kanssa, niin kaikki muit olisivat sosiaalitukien anastajia. Toivttavasti myös jokainen työperäinen maahanmuuttaja poistuu maasta muiden turistien mukana heti, kun työt loppuvat! Muuten ei hyvä heilu ja vielä vöhemmön muiden niinkutsuttujen ”maahanmuuttajien” eli sosiaalitukiemme anastajien takia.

Miksi Suomen pitäisikään elättää muiden maiden kansalaisia? Minä vaan kysyn! Auttaminen lähellä on halvempaa ja parasta myös meille itsellemme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Kyllä ne intialaiset ja muutkin työperäiset sosiaalitukien anastajat tulevst koko perheen kanssa. Partalapset ovat eri asia, sillä he pakenevat sossuturvaamme yksin ja jättävät perheensä oman onnensa nojaan. Raukkamaiset ja ahneet pelkurit!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Nykymaailmassa on pakko hyväksyä, että Suomessakin kasvavassa määrin myös esim. somalitaustoista tulevat ja somalitaustaa omaavat ovat tai tulevat olemaan tasavertaisia Suomen kansalaisia, jotka tekevät kanssamme työtä, maksavat veronsa ja rakentavat suomalaista hyvinvointia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Eivät ne mitään työtä tee, vaan nostavat sosiaalitukia ja kulkevat ilmaiseksi bussilla ilmaisiin kirjasto-olohuonisiiin ilmaiselle kahville. Suomeen ei pidä hyväksyä yhtäkään toisen maan kansalaista lusmuilemaan. He ovat turisteja, joiden pitää noudattaa ulkomaalaislakia.

Suomi itsenäiseksi! Pois EU:n pakkovallasta! Pois ulkomaalaisten lahjontai ilmaisilla asunnoilla, tavaroilla, palveluilla ja rahalla!

HULLUJAHAN OLEMME, ELLEMME SUOJELE KOTIMAATAMME JA KANSAAMME!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Turhaa kiukuttelet. Opettele vaan vieraita kieliä sinäkin. Se kannattaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Kyllä viisi kieltä riittää minulle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Kerrotko tietolähteesi? Se/ hän ei varmaankaan kuulune turvallisuussyistä salassa pidettäviin ja suojeltaviin, vaan on varmaankin joku julkinen tilasto. Jollei sinulla tällaista tilastoa ole, on väitettäsi pidettävä ps-puoluejohdon lietsonnan synnyttämänä ja heille tyypillisenä paskanjauhamisena. Eli moneltako intialaisen huippuinsinöörin lapselta takki on Espoossa ryöstetty aikavälillä esim. 2015-2020 (muukin aikaväli tietysti käy riippuen tilastostasi) ja monessako tapauksessa ryöstäjä on ollut maahanmuuttaja/ joku muu? Laitatko tiedokseni myös linkin, josta löydän mainitsemasi asteikkotutkimuksen. Vai kysynkö sitä näytille Halla-ahon ja Purran pöytälaatikosta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ammatti koulutus ja siihen valittavien soveltuvuus testit on täysin perseestä Suomessa ! Soveltuvuus testejä ei edes ole !!
Opettajat on myös täysin perseestä vältellään opetusta ja opetetaan velttoileen

Otetaan esimerkki Kirvesmies Joka on kaikista vaativin ammatti Fyysisestä tässä maassa ! Koulutukseen silti pääsee kaiken maailman nilkut,läskimahat tupakin vetäjät laskutaidottomat,puolisokeat vetelykset jne…
Koulun voi suorittaa kuka vaan läpi että osaa tehdä yhtään mitään ja tietää mistään mitään.

Pitäs olla kunnon pääsyvaatimukset koulutukseen !
Ylipainoa ei saa olla, ei tupakoida, laskupää pitää olla hyvä ,näkö pitää olla hyvä.ja moraali ja oma aloitteisuus kunnossa.
Näin saataisiin lähes kaikki heti koulun jälkeen työelämään heti hyvä palkkaiseen työhön.
Nyt yli 85 % kuolutetaan täysin väärälle alalle ja niistä ei ole mihinkän eikä kukaan edes halua niitä töihin vaikka alalla on huutava työvoima pula !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Sama homma on Putkimiesten kohdalla suurin osa koulutettavista koulutetaan väärälle alalle.
Nämä ammatit ei vaadi 100 % :sti ihanne painoa ja niin hyvää kuntoa kuin Kirvesmiehen hommat Mutta Putkimiesten pitää olla valmiita yrittäjiksi kaikkien. ne jotka työskentelee vieraalla niin niidenkin pitää ajatella kuin yrittäjän ja yleensä palkkauskin on osittain urakka palkkausta.
Putkimieheistä on Suomessa huutava pula Ammattikoulun jälkeen pitäs tuntea kaikki perusteet putkitöisät ja liittimistä ja niiden asennukseen käytettävien koneiden käytöstä niin töitä on ja valmis putki mies on vasta muutaman vuoden työssä olon jälkeen.
Mutta sama ongelma on siinäkin 85 % kouluetaan aivan väärälle alalle. Sekin on sellainen ala että siinä pitäs olla järkeä päässä !
Pitäs olla tietty mensan testi tulos pääsyvaatimuksena.
Se on erittäin vaativa ala jos meinaa kunnon ammatti miehen titteliä käyttää.Tyhmiä ei kannata sillekkään alalle kouluttaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Sähkömiehistä on myös pulaa…Sillä alalla pärjää heikommillakin eväillä kunhan käy kolun ja opettelee persuteet sähkötekniikasta. ja tekee rivakasti työt niin hommia kyllä riittää.
Mutta siinäkin on sama vika kun kaikissa muissa ammattikoulun jälkeen Sähkömiehen papereita annetaan kouraan sellaisille jotka ei tiedä käytänössä mitään….
Ammatti koulutus pitäs saada kuntoon.
Sähkö miehillä pitää olla hyvä näkö sellaisia ei kannata alalle kouluttaa jolla silmälasit jo lähtiissä päässä on..
Mutta mitään huippu kuntoa sähkö miehen ammatti ei vaadi kuten kirvesmiehen jonka kunto pitää olla kuin Hihtäjällä !
(Joka on kovin urheilulaji)

Miksi ei laiteta järkeä Koulutuksen taso vaatimuksiin ?
Miksi opettajat ja rehtorit on isolla palkalla velttoilemassa ?
Miksi 3 vuodessa ei saada oppia taottua päähän ?
Kiinassa sama oppi menee perille 8 kk aikana ! (monesti paljon paremmin)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Suomessa on paljon ammatteja läskimahoille,hidas älysille,puolisokeille jne…joita ne voi hoitaa
KOULOUTUKSEEN JA PÄÄSYKOKEISIIN ON SAATAVA JÄRKEÄ !

On järjetöntä hommaa tuhlata aikaa ja rahaa turhuuksiin !On niitä kaupan myyjän ja varasto miehen ym. hommia mutta siinäkin on poikkeus puutavara myyjän pitää olla yhtä huippu kunnossa kuin kirvesmiehen,mutta sillä erotuksella että siihen voi laittaa läskimahankin niin siinä ne läskit karisee äkkiä,mutta Kirvesmiestä ei voi kukaan työnantaja voi alkaa laihduttamaan tulee liian kalliiksi kun koko urakka kusee…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#3

Työvoima pulan ratkaisun avain on se että TYÖSTÄ PITÄÄ JÄÄDÄ ENEMMÄN KÄTEEN KUIN SOSIAALI PUMMAUKSESTA !

Pienipalkkaisesta työstä ja sosiaali pummauksesta jää käteen asunnon ym pakollisten maksujen jälkeen se sama n.20 ,- / päivä ruoka/vaate rahaa.
EI OLE OIKEIN ETTÄ PUMMILLE MAKSETAAN YHTÄ PALJON KUIN TYÖMIEHELLE TAI NAISELLE !
Tämä järjettömyys saa pummeja muutamaan jopa toiselta puolen maailmaa tänne ! Täällä pummi voi ansaita jopa 20x rahamäärän maleksimalla lähtömaan keski palkkaa verrattuna !
KAIKKI JÄRJETTÖMYYS KUSTANNETAAN VALTION VELKA RAHALLA !!!

Miten voi olla mahdollista että Pummilla jää sama määrä käteen kuin pienipalkaiselle vaikka palkka on paljon suurempi kuin työttömyys päiväraha…no koska sosiaali huolto maksaa Pummille asumistukea,sähkölaskut , toimeentulotukea jne…..
MEILLÄ ON PUMMEJA JOILLA ON NIIN PALJON RAHAA ETTÄ NE VETÄÄ PUOLET TUOSTA KÄYTETÄVISSÄ OLEVASTA RAHAMÄÄRÄSTÄ SAVUNA ILMAAN TUPAKKA IMIEN 10- ,-/ PÄIVÄ HUH HUH ..!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#6

Miten tämä asia saadaan muutettua ????
Sosiaali tukia ei voida korottaa koska ne on maailman huippua jo ,eikä pienimpiä palkkojakaan kun nekin on Euroopan suurimmat jopa 3x etelä Eurooppaannähden joka on sama Eu maata jossa on Saman aurvoinen Euron raha käytössä ! ????

Elinkustannuksia on painettava alas ja samalla sosiaali turvaa lasketattava !!!! se on ainoa keino saada eroa työntekemisen ja sosiaali pumauksen välille niin että työntekeminen on kannattavaa……

-Ruuan hinta vaikka pakolla alas (etelä euroopassa se on puolet halvempaa)
-Kiinteistö verot ,sähkön hinta ja veden hinta alas (silloin vuokratkin laskee) nämä vaikutta myös Ruuan hintaan ! koska kiinteistöjen kulut on iso osa kaupan kuluja .

Ruuan hinta voidaan painaa vaikka pakolla alas. tästä on todisteena vaateiden hinta joka on tullut jostakin syystä itsestään alas eikä niin isoa eroa etelä eurooppaan enään ole kuin muutamia vuosia sitten. (Ehkä kilpailu on hoitanut asian)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#11

Ruuan hinnassa Kilpailu ei toimi !

Meillä on vain yksi Lidl (Pitäisi olla ainakin2-3 Eurooppalaista ketjua lisää)

K ja S ryhmä ryöstää Suomesta rahat ja jakaa Ne Venäjälle kuten on nähty siellä on vuosikymmenet myyty paljon halvemmalla samoja jopa Suomalaisia tuotteita . Vanäjälle on virety satoja Miljoonia Euroja Suomalaisilta kuluttajilta ryöstettyä rahaa ja nyt kaikki on on menetetty Ryssille……
Ja on rahaa lapiotu muuallekin Viroon …..ym.. Hullua hommaa
Tähänkin pitäs lainsäädännöllä puuttua että Suomesta ei saa ryöstää kartelelilla rahaa Ruuan hinnalla ja viedä sitä ulos !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#15

PERSUJEN PITÄÄ OTTAA VAALITEEMAKSI ETTÄ ASUMISEN HINTA JA RUUAN HINTA ALAS ETTÄ VOIDAAN LASKEA SOSIAALI TURVAA (niin että syömisestä ei tarvitse tinkiä)

Näin saadaan eroa sosiaali pummaksen ja työnteon kannattavuuden välille ! kun pieni palkkaiselle jäisi näin tuplaten enemmän käteen 20 sijasta 40 ,- euroa ruokaan ja vaatteisiin kuussa ja sosiaali pummilla sensijaan jäisi edelleen se sama 20 ,- vaikka tuet tippuisi kun ruuan hinta ja asumisen kulut laskisi.
Ulkomaisten sosiaali pummien rahoitukseen pitää olla kokonaan oma sosiaali tuki jonka pitää olla suhteutettu lähtömaan palkka tasoon…(siis paljon alhaisempi kuin Suomalaisten)
NÄIN SOSIAALI ELÄTEILLE TULISI TYÖ HALUJA JA SAISIMME KOTIMAISTA TYÖVOIMAA IHAN YLLÄTTÄEN TYÖ MARKKINOILLE SIIS KAIKKI VOITTAISI !
Varmaan Ulkomaistenkin pummien työ halut näin heräisi.
Tämä olisi kaikkien etu !
VALTIO OLISI SUURIN VOITTAJA KUN EI TARVISI NIIN PALJON OTTAA VELKAA PUMMIEN ELÄTYKSEEN !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#17

Tein ihan julkisesti tämän ehdotuksen koska kukaan muu puolue ei voi varastaa tätä ideaa…
Tätä ehdotusta ei voi käyttää kuin Persut vaan.
Koska muut puolueet vaatii mm.

-Korotuksia Kiinteistöveroihin
-Korotuksia sosiaali turvaan
-Lisää ulkomaisia sosiaali pummeja
-Korotuksia ruuan hintaan ja valtion velkaan jne…

Ruuan hintaan voidaan vaikuttaa mm. poistamalla arvonlisä vero ruualta !
TÄLLÄ ON ERITTÄIN SUURI MERKITYS RUUAN HINTAAN!
Kun ruuan hinnalta poistetaan arvonlisä vero se tarkoittaa käytänössä että kaupan henkilökunnan työpalkoista ja eläkemaksuilta poistuu Alv… koska niistä maksetaan kuukausitain käytänössä Alv koska ne ei ole vähennys kelpoisia Alv verotuksessa !
RUUAN HINTA TIPPUISI HETI 30 % SIIS ENEMMÄN KUIN SE ALV:N OSUUS 24 %
Tämä taas yhdessä kiinteistöverojen poistojen kanssa houkuttelisi kilpailua tänne se laskisi 20 % lisää !

TÄLLÄ KAIKELLA OLISI VAIKUTUSTA KOKO SUOMEN KILPAILUKYKYYN !!!! KOSKA ELÄMINEN KOKO MAASSA HALPENISI.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#19

Olen Kommunismia vastaan ehdottomasti ja yrittäjien liiallista sääntelyä…

Mutta kaupan alalle pitää saada laki että Täällä Ruuan ylihinnalla ryöstettyjä rahoja ei saa viedä Venäjälle ym. kuten nyt on nähty ja tehty S ja K ryhmän toimesta !

Ja Sähköverkot pitää kansallistaa samoin kuin Merisillat Eurooppaan (Nyt Finnlines (ex. valtion firma) on myyty Italian mafialle)

Mutta taas valtion monopoleja pitää purkaa Viinat kauppoihin ! kuin Euroopassa ja Huume hörhöt ja kauppiaat häkkiin kuin Filipiineillä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#20

PITÄÄ MUISTAA TOSIASIA ! Kun Kauppias maksaa kuukausittain Alv:n työntekijän palkan ja eläkemaksujen ym. sosiaali maksuista vaikka myyjät on pieni palkkaisia näin kokonais kustanus tulee kaikineen n. 6000,- / kk luokkaa
Ruuan Alv:n poistolla tämäkin pakolinen maksu tippuisi 4800,- euroon / kk

Mutta nyt kun kauppias ostaa Rodotin (automaatti kassan) se saakin siitä vähentää sen 24 % AlV veron verotuksessa ! Tämä tuntuu nurin kuriselta.

Tämä ALV laki on tietysti tehty sen takia että teollisuudessa kilpailu kyky säilyy ja koneet pidetään ajan mukaisena siis näin on huolehdittu että tyhmiä hommia ei tehdä käsin jotka kone voi tehdä jotta maamme kilpailukyky säilyy (Hyvä niin) ei olisi järkeä esim. koota autoja käsin kun ropotit on keksitty siihen hommaan ja ne tekee kaiken paljon paremmin ja halvemmin…
Jos kivi kaudelle olisi jääty Uudessakaupungissakaan ei tehtäisi yhtään autoa ,Suomessa nyt se on suurin työllistäjä tässä maassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#22

Pitää muistaa myös se tosiasia että MAAILMAA PYÖRITTÄÄ PÖRSSIT (joissa teollisuus ym. yritysten omistus ja hinta noteerataan ja vaihdetaan päivittäin ) Hinta heiluu suhdanteiden mukaan ,ennen laman tuloa se yleensä laskea jyrkästikkin..Mutta pitkällä aikavälillä pörssit nousee aina tasaisesti 8 % vuosivauhtia kun mukaan lasketaan maksetut osingot (jotka on omistajilleen sama asia kuin vuokraasunnon vuokra) asunto sijoittamisessa myös asunnon hinta + vuokrat- kulut = noin 8 % vuodessa keskimäärin siis samaa luokkaa.

Kun maassa pidetään huoli että kilpailukyky säilyy ja verotus on kohtuullinen niin silloin raha(investoinnit tulee automaattisesti) ja tulee maahan työtä ja talous kavua ja ostovoima nousee siinä automaattisesti.
PITÄÄ MUISTAA TÄRKEIN ASIA ELÄKERAHAT ON MYÖS PÖRSSISSÄ !!!!
(koska mitään muuta niin turvallista paikkaa niille ei ole vielä keksitty maailmassa )
Valuutan arvo voi romahtaa Inflaatio pirun syödessä ne ,siksi rahana ei uskalla niitä pitää

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#24

Persujen pitää muistaa tämä tosiasia kaikessa päätöksen teossa jos kannatusta meinataan nostaa!

Viher-kommunistit ei välitä tästä tosiasista hevon paskaakaan…Kokoomus on aina tiennyt tämän tosiasian ja muistaa, mutta yksittäiset Politikot on siellä aivan sekopäitä niiden päät sekoittaa Brysselin Miljoona Virat !
Kokoomuksen politikot haluaa vain Brysselin Miljoonia hinnalla millä hyvänsä ne on valmiita vaikka Suomen myymään oman edun Brysselin velka kasvun takia !

Ukrainan ryöstön (Venäjän huora maan) Eu:lle on yksi hyvä esimerkki mihin tämä hulluus voi johtaa !

PERSUJEN PITÄS SANOA REHELLISESTI ETTÄ EI OLLUT MITÄÄN VITUN JÄRKEÄ ALKAA TAPPELEEN SIITÄ PASKA MAASTA RYSSIEN KANSSA !
Persut voisi ehdottaa että pannaan puoleksi koko paska Venäjä saa idän ja Eu Lännen .
Jos se ei sovi Venäjälle niin Jääkööt Ukraina Ilman Eu:ta sinne, se sopii 100 %varmasti Venäjälle !

Näin sota on ohi ja ja Pakottet voidaan purkaa ja rauha maassa !
Ja saadaan Halpaa sähköä taas.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#25

Näin Persujen kannatus nouseee pääminisiteri puolueeksi. näin Persut voi tehdä kaikki toimet että Suomesta tulee sähkö ylivarainen että voidaan myydä Ruotsiin ym.

Mikä tärkeintä näin voidaan estää 3. Maailmansota !
Pitää muistaa että Venäläistenkin eläkerahat on pörssissä jotka on pakoteilla jäädytetty melko pahasti…
Pakotteilla joilla nyt tällä hetkellä Eu:ssa ammumme pahiten omaan nilkkaan mutta kyllä ne Venäjällekkin alkaa vaikuttaan…
Kun koko kansakunnan jalkojen alta vedetään matto niin nehän tulee kaikki hulluksi !!!!!
Ei noin isoa maata kannatais koko maata ajaa Puuttinin kelkkaan !
Suomihan se ensimmäisenä siitä kärsii !!!

Nyt pitäs ottaa järki käteen ja tehdä rauhan ehdotuksia eikä vaan kääntää veistä haavassa !
Muuten kohta ydinpommit lentää… jos Ukrainaan ei rauhaa saada ja pakotteita purettua !

Suomalaisten pitäs ajatella järjellä eikä KONTALLAAN nuolla Brysselin persettä RYSSÄTHÄN TULEE KOHTA JA POTKII MEITÄKIN PERSEELLE !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Miettikääpä asiaa niin…..

Suurinosa venäläisistä ihmisistä ei ole syyllisiä tähän tilanteeseen. Päinvastoin niitä vituttaa kun elintaso laskee työt menee ,matkustella ei voi kaikki menee päin persettä ja kun eläke rahatkin on vaarassa mennä …..
Ne ei voi edes sanoa että Putin on hullu… kohta niillä niillä tulee mitta täyteen ja ne lyö nyrkin pöytään…mutta ne ei uskalla nosta Putinia vastaan koska koneisto on niin suuri ja tehokas…näin ne hyppää pakostakin Putinin kelkkaan Eu:n pakotteiden ansiosta…ja siitä ei hyvä seuraa kun koko maa tulee hulluksi !
Näinhän asia todellisuudessa menee … Tämän takia pitäs saada rauha ja järki !
Putin on sanonut moneen kertaan olemaan valmis neuvottelemaan ,mutta Eu ja Usa ei ole !
Ukrainan juutalais sätkynukesta ei neuvottelijaksi ole !
Eli homma ,tapaminen ja särkeminen jatkuu vaan…
Nyt pitäs saada rauha hinnalla millä hyvänsä !

Eu:n pitää tunnustaa että oli virhe yrittää ryöstää koko paska.siitä se purkaantuu sitten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Pitää muistaa myös se tosiasia, että musulmaanit valloittavat maan myös Suomessa kohtujen kautta ja meidän rahoilla!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

HALOO! Suomessa vallitsee SUURTYÖTTÖMYYS! 500 000 kansalaista on ilman töitä! Miksei kouluteta heistä ”moniosaajia” ja avaruusaivokirurgeja?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#9

Asiaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000