Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Varma vaihtoehto vallankeskitykselle

Kuusamon kuntapolitiikkaa ja kunnallista päätöksentekoa on minun poliittisen muistini – mikä on perin pitkä – mukaan leimannut kaksi toistaiseksi vielä pysyneenä säilynyttä kuvaajaa: keskustapuolueen yksinvalta ja sen lukkona kestokunnalliskonsensus kokoomus-kaiulla. Kuusamo on säilynyt kepu-linnakkeena, ei puolueen oman erinomaisuuden vuoksi, vaan lähinnä kokoomuksen vaihtoehdottomuuden vaikutuksesta.

Siksipä olenkin jo vuosikausia puhunut Kuusamon yhteydessä kepu-kokoomuksesta, koska äänestäjälle on aivan se ja sama, kumman listalle äänensä antaa, sillä sen vaikutus on yhteismitallinen molemmissa tapauksissa. Jos keskustapuoluetta haluaa tukea, on selkeämpää tehdä se suoraan kuin kummallisen kokoomus-mutkan kautta.

Irti omaneduntavoittelusta

Ne tahot, jotka näissä linjattomissa lehmänkaupoissa ovat kerta toisensa perään kuitanneet itsellensä kulloinkin tarjolla olleet varapuheenjohtajuudet, ovat tietysti henkeen ja vereen tämän Kuusamon maan tavan kannalla ja sen kiilusilmäisimpiä kiihkokannattajia. Valitettavaa tässä on se, että säännönmukaisesti suppean piirin oma etu ja makea valta on laitettu jatkuvasti Kuusamon ja kuusamolaisten kokonaisedun edelle.

Tavan takaa valtakoneistomme asiallinen arvostelu on leimattu yhteistyökyvyttömyydeksi. Oikea yhteistyö ei kuitenkaan ole mitään nöyristelyä tai sanelupolitiikan toteuttamista vahvimman voimalla, vaan sen on oltava vastavuoroisuuteen perustuvaa. Ei se ole mitään yhteistyökyvyttömyyttä, että puolueella on oma linja ja sen edustajilla omat mielipiteensä. Näiden kirjavien kantojen yhteensovittaminen edellyttää sitten poliittista pelisilmää, tilannetajua ja ihmissuhdeosaamista kaikilta osapuolilta.

Lurjukset lipettiin

Poliittiseen toimintaan liittyy kiinteästi myös luottamus. Miehen tai naisen sanaan pitää voida luottaa. Luottamusta joko on tai ei ole ja sen voi menettää vain kerran. Pahimpien puoluepukarien kanssa edes paperille präntättyihin ja omin allekirjoituksin vahvistettuihin sopimuksiin ei voi luottaa. Kaikeksi onneksi yritystoiminnassani en ole kohdannut näin epäluotettavia tahoja. Kahden ei-keskustalaisen puolueen kanssa kaikki yhteistyö onkin täysin mahdotonta niin kauan kuin he ymmärtävät siirtää sivuun nämä kälmikellokkaansa.

Tämän toimintakulttuurin jälki on Kuusamossa ollut hirvittävää. Väestöpohjasta on menetetty lyhyessä ajassa lähes Taivalkosken koko asukasmäärän suuruinen joukko. Väestön huoltosuhde on ajettu aivan nurinkuriseksi ja syntyvyyskin pudotettu vain kolmasosaan entisestä. Samaan aikaan perintö- ja sijoituskiinteistöjemme arvot on kadotettu ja asuinkiinteistöjemmekin jälleenmyyntiarvot romahdutettu.

Paikallispolitiikkaan uskonpuhdistus

Näin käy, kun paikkakunnalla on vallalla yksinomaan yhden totuuden tie. On aivan turha kuvitella, että valveutuneet nykyihmiset haluavat asua ja elää minkäänlaisen yksisilmäisen hirmuhallinnon ikeen alla. Tällaisesta seuraa vain väestökato ja yleinen apaattisuus sekä kaikkinainen näköalattomuus.

On aivan selvää, että vanhalla valtakoneistolla ei saada aikaan minkäänlaista korjausta – käänteestä puhumattakaan. Kaikki kehitys lähtee liikkeelle tosiasioiden tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Kaikenlainen kunnallissalailu ja vain valikoitujen otteiden esittäminen ovat silkkaa suurta itsepetosta.

Kaikki ennusmerkit osoittavat nyt siihen suuntaan, että maassamme tulee tapahtumaan valtakunnantasolla laaja toivottu ja tervetullut rämettyneen poliittisen ilmapiirin tervehdyttävä tuuletus. Ydinkysymys Kuusamon tulevaisuuden kannalta on se, että ulottuuko tämä muutos riittävässä määrin myös tänne, vai jäämmekö me taantumuksen irralliseksi tuppukyläsaarekkeeksi?

Varokaa vihreää valhetta

Kuusamon elinvoimaisuuden esteeksi on muodostunut nyt myös vihreä varpusparvi. Elinkeinoelämämme ei kuitenkaan kehity vain matkailuun hirttäytymisen varassa, vaikka totaalikaivosvastustuksen sodankäynnissä tehty vihreä diili loistaakin kauas kuin Naantalin aurinko. Kuusamolla ei siis ole varaa ylettömään vihreyteenkään.

Perussuomalainen puolue on löytänyt itsellensä poliittiselta puoluekartalta sopivan ekologisen lokeron, missä on vielä rutkasti kasvun varaa. Henkitoreissaan ja letkuissa oleva keskustapuolue täytyy yrittää pitää vielä elävien kirjoissa, koska se ulostuloillaan ja toiminnallaan pitää koko ajan huolta PS:n jatkuvasta kasvusta.

Muutoksen aika on nyt

Mitään muutosta ei tule nytkään tapahtumaan keskustapuolueessa vain miestä tai naista vaihtamalla. Sitähän moni on kokeillut jo useampaan kertaan. Aina siinä on käynyt niin, että uudet tuulet on joko sammutettu tiukalla ryhmäkurilla tai tulokas on pettynyt olemattomiin vaikutusmahdollisuuksiinsa jo alkuunsa ja luopunut kuntapolitiikasta heti ensimmäisen valtuustokauden perään.

Perussuomalaisiin on nyt tulijoista tungosta. Se on hyvä merkki. Mekin tarvitsemme uutta voimaa ja myös uusia ajatuksia. Kiistatonta on se, että Kuusamolla ei ole enää aikaa odottaa. Me tarvitsemme kipeästi sekä muutoksen että varman vaihtoehdon vallitsevalle valtapolitiikalle. Sen pystyy nyt tarjoamaan vain Perussuomalaiset!

Muutoin olen sitä mieltä, että Kuusamo on pelastettava.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Onks persut vaaliliitossa jonkin puolueen kanssa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sitä saa mitä tilaa
#2

On se pönkittää muiden puolueiden kasvua Kuusamossa mitä esim somekanavilta on havaittu jo pitkään

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000