Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Uutisankka-malli

Mätäkuun jutut ovat Kuusamossa paisuneet ympärivuotiseksi kunnallisriesaksi. Mihinkään muuhun johtopäätökseen ei voi tulla joutuessamme pakkoseuraamaan alati jatkuvia nostoja paikallismediaan peruuttamattomasti alasammutusta ankkavainaasta. Ilmeisesti sitä hokevat tahot luottavat kansalaisten ja kuntalaisten lyhyeen poliittiseen muistiin.

Todettakoon nyt vielä kertaalleen, että ankkamalli oli yleiskaavapäätöksen eräänlainen paikallisprotektionistinen kukkanen, minkä kaksi oikeusastetta kaatoi lainvastaisena.

Laiton päätös ei sido

Poliittisille päätöksille on ominaista se, että ne tehdään aina siinä ajassa, missä käsittely tapahtuu. Yhden valtuuston tekemä aikaisempi päätös, mikä vielä on kahteen kertaan ja vieläpä kaksilla perusteillakin hylätty, ei sido millään muotoa nykyistä valtuustokokoonpanoamme.

Ankkamalliin aikanaan taipuminen oli monelle päättäjälle kompromissi, millä tavoiteltiin jatkuvasti vellovan puhtaasti poliittissävyisen ja tarkoitushakuisen kaivossodankäynnin lopettamista. Ankkamalli oli joidenkin kaavoitustietoisten lanseeraama tapa toimia kaivosrauhan aikaansaamiseksi. Valitettavasti vaan näiden seireenien oikeusosaaminen oli varsin vaillinaista. Itse koen tulleeni silloin lähinnä raskaasti harhautetuksi yhtenä päättäjistä.

Ei elinkeinoeristämistä

Oikeuden ratkaisujen, joista toinen oli lopullinen eli korkeimman hallinto-oikeuden ennakkotapauspäätös, jälkeen ankkamallin esilläpito on suoraa oikeuden päätöksen halveksimista. Kunnallishallinnossa voidaan lähtökohtaisesti tehdä hyviä tai huonojakin päätöksiä, mutta ei laittomia.

Oikeus on linjannut nyt selkeästi sen, että kaavapäätöksillä ei ennakkoon voida rajata kategorisesti jotakin elinkeinohaaraa alueen käytön ulkopuolelle. Tällainen linjaus on myös ehdottoman oikeudenmukaista, tasapuolista ja mahdollisuuksia luovaa.

Metsätalous merkittävintä

Mikäli asiaa tarkastellaan historiallisen marssijärjestyksen suhteen, niin maankäyttöömme eräänlainen esikoisoikeus olisi jonkinlaisella jokamiehenoikeuteen perustuvalla keräilytaloudella, sen jälkeen kotitarvekalastuksella ja metsästyksellä, piakkoin perään poronhoidolla ja pienimuotoisella maanviljelyllä sekä karjankasvatuksella, mutta maamme teollistumisen myötä erityisesti metsätaloudella.

Matkailu on meillä saapumisjärjestyksessä se viimeisin tulija eikä suinkaan mikään paalupaikan haltija, niin kuin äänenpainoista saattaisi äkikseltään kuvitella. Kuusamossa on hämmästyttävää se, että paikkakuntamme vihreistö on nähtävästi tehnyt matkailualan kanssa eräänlaisen kaivosdiilin, missä matkailualan kaivosvastustus kuitataan päätöksenteon mykkäkoululla Rukan rinteiden tehoraiskaamisen tai kaupunkituennan suhteen.

Omistajan ääni kuuluviin

Omistuksellisesti kaiken maankäytön pitäisi perustua maanhallintaan omistajan ominaisuudessa. Mitkään poliittiset voimasuhteet eivät saisi sivuuttaa manttaalihallintaa milloinkaan. On aivan käsittämätöntä, että yksityisomistukseen perustuvaa puuntuotantoamme ja metsätalouttamme kahlitaan kaikin tavoin, mutta marginaalimaanomistukseen perustuva matkailuelinkeinomme saa mellastaa mielin määrin muidenkin mailla.

Kaikista eniten minua tässä keskusteluympäristössä on häirinnyt se, että mikään ei tunnu koskaan riittävän. Jos tällä ankkamallikompromissilla kuviteltiin saatavan aikaan kaivosrauha, niin eihän se siten mennyt alkuunkaan. Käytännössä vihreät veijarit eivät tule hyväksymään kaivostoimintaa yhtään minnekään.

Askeettisuus kunniaan

Luotu ilmastohysteria on pelkkä paradoksi. Se perustuu poliittisesti vain nypittyihin nyansseihin. Ei kattavaan sähköautoiluun voida siirtyä alkuunkaan ilman laajamittaista uutta kaivostoimintaa. Ja sen sähköautoilun hiilijalanjäljen ratkaisee paljoudessaan se, millä tuotetulla energialla sähköautokantaa ladataan.

Ilmaston lämpenemisen torjunnan suhteen taas aivan ensimmäisinä toimina pitäisi sulkea Kuusamon lentokenttä ja laittaa koko Ruka kiinni. Tämä kaikkihan on aivan turhaa ja tarpeetonta yleisen selviytymisemme suhteen.

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
WESTERHOLM VARAPUHEENJOHTAJAKSI
Iloinen
#1

PS-poliitikko Arno Westerholm ottaa kirjoittamassaan metsästys,- riistanhoito- ja metsäpoliittisessa teoksessaan vahvasti kantaa perustuslain perusoikeuksiin kuuluvan yksityisomaisuuden suojan puolesta. Metsäomaisuus kuuluu edellä esitettyyn.
Lisäksi juridiikan hyvin tuntevana Westerholm painottaa niin kutsuttua toissijaisuusperiaatetta jonka perusteella metsäpolitiikka ei kuulu EU:lle. Äänestäkää Westerholm Tampereella varapuheenjohtajaksi niin puolue saa vahvan ja määrätietoisen johtajan joka toteuttaa Metsästyskirjassa olevat lainsäädännölliset muutosehdotukset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Kannatettava ehdotus!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Joo, mutta jäökiekko- ja jalkapallojuniereja lennätetään Amerikkoihin asti. Onhan se vaan niin tärkeää, että ilmastonsaasteista viis! 😵‍💫

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Westerholm on pakkoruotsittaja!
Kenenkään suomenkielisen ei kannata äänestää Westerholmia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Jos ei ole mamuttaja, niin kelpaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tuskin on?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

On.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Purratus
#3

Köyhät kyykkyyn

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Öyhöti
#4

Millä päätöksellä Joukamo sulkis lentokentän ja Rukan? Ku kerta uraanikaivostakaan voi suljea

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
Tyytyväinen
#8

Nehän sulkeutuvat, kun emme osta lippuja. Kaivosta taas ei ole vielä edes perustettukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Entä Ruka ja sen tuoma tulo ja työllistämis hyöty

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000