Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Kuusamon kunnallinen perhepäivähoito pelastettava

Kuusamon kunnallisen päätöksenteon tavalle toimia on olemassa ainakin kaksi keskeistä ominaispiirrettä. Toinen niistä on se, että puheet ja teot ovat täydellisessä ristiriidassa keskenään ja toinen puolestaan se, että kaikessa toiminnassa ja tiedottamisessa vallitsee vimmattu valikointi ja yletön yksipuolisuus.

Hakemattakin tällaisesta toimintatavasta muistuu mieliin Goebbelsin propagandaoppi: ”Jos kansalle on valehdeltava, niin se täytyy toteuttaa niin suuressa mittakaavassa, että kansalle ei tule koskaan mieleen epäillä, että kysymyksessä olisi vale.” Ja pajunköyden syötön perillemeno vahvistetaan vielä periaatteella: ”Valhe riittävan usein toistettuna, muuttuu lopulta totuudeksi.”

Konkretiaa korulauseiden sijaan

Kuusamon kaupunkistrategian yksi pääkohdista on kunnianhimoinen otsikko: ”Perheille paras”. Luonnollisesti perheitä on monenlaisia ja perheenkin käsite muuttuu ajan saatossa esimerkiksi lasten kasvaessa pois synnyinkodeistansa. Perheitä ei siis voi valaa yhteen muottiin ja siksi eri perheiden tarpeet ja toiveet voivat olla hyvinkin erilaisia.

Vierastan tavattomasti sellaista ajatusta, että perheiden paras tiedettäisiin täydellisen oikein jossakin valtiokonttorissa tai kaupunkihallinnon tomuttuneissa toimistoissa. Tällainen ajattelutapa kuuluu lähinnä jo kertaalleen romuttuneeseen neuvostoaikaiseen suunnitelmatalouteen. Mielestäni perheet itse tietävät tasan tarkkaan sen, mikä heille kulloinkin on parasta.

Hallintoylimystön hirmuvallankäyttöä

Kuusamon hallintokulttuuri on alkanut muistuttaa kovin monin osin siltä, että liian usea virkahenkilöistämme kuvittelee absoluuttisen totuuden asustavan vain heidän omassa pääkopassaan. He arvelevat tietävänsä kaiken sen, mitä kuntalaisemme kaipaavat. Ja sen perusteella kaikki palvelutoiminta tulee ajaa ainoastaan yhteen muottiin.

Kuinka tällainen yksisilmäinen toimintamalli sitten voisi tuottaa lopputulokseksi sen, että me todellakin olisimme sitä, mitä väitämme? Tässä tapauksessa siis perheille paras. Olisimme parempia kuin kaikki muut maamme hieman yli kolmestasadasta kunnastamme. Olettaisin, että edes ollaksemme hyvä, se edellyttäisi kunnallisilta perhepalveluiltamme minimissään ainakin valinnanmahdollisuuksia.

Olemme ympänneet kaupunkistrategiaamme sulosanoja myös hajautetusta toiminnasta. Siitä huolimatta kunnallispäätöksentekomme on lopputulostensa suhteen lähinnä kiihkokeskittämistä ja laitostamista.

Tehdäänkö omaisistakin yrittäjiä?

Tällä kertaa suuret päällikkömme ovat saaneet hampaisiinsa koko kunnallisen perhepäivähoidon, mikä halutaan hävittää juurineen palveluvalikoimasta kuvitellen, että yrittäjäpohjainen malli olisi oikotie onneen ja autuuteen. Voin kertoa, että suuret visionäärit yrittävät aikoinaan sitä jo maatalouslomituksen suhteen, missä lopputuloksena tavoitteisiin nähden oli lähes täydellinen mahalasku.

En väitä ollenkaan, että eikö se olisi lähtökohtaisesti siellä voinut toimiakin, mutta ei taatusti niillä tarjotuilla roposilla. Edes minun, jolla oli jo valmiina muun palvelutarjontani tiimoilta valmis toiminnan harjoittamisen pohja, ei kannattanut harkitakaan silloisen palkkatyöni muuttamista yrittäjäpohjalta tapahtuvaksi. Pelkään pahoin, että näistä kokemuksista ei ole otettu lainkaan opiksi. Sen sijaan arvelen seuraavaksi myös omaishoitoa tarjottavan uudeksi yritysalustaksi.

Paras asiantuntemus asuu perheissä

On aivan selvää, että ollakseen sanojensa mukaisesti ”Perheille paras” – tai edes lapsiperheille sitä – on Kuusamon kaupungin palveluvalikoimaan kuuluttava myös kunnallisen perhepäivähoidon tarjonnan vaihtoehto. Se mahdollistaa laajan hajautetun toiminnan, sillä palveluja voidaan tarjota varsin pieneen ja vähäiseenkin kysyntään lähes asuinpaikkariippumattomasti vaikkapa kylillämme, esimerkiksi Käylässä, Vuotungissa, Vasaraperällä tai Kuoliolla. Se vaatii vain poliittista tahtoa ja oikeita päätöksiä!

Muistakaamme, mitä seurasi kunnallisen maatalouslomituksen järjestämisen onnettomasta yrittäjäkokeilusta. Aika moni meistä karkasi aivan muihin ammatteihin ja aikaisempaa leveämmän leivän ääreen ja lopputuloksena saatiin aikaan vain työntekijäpula alkutuottajiemmekin riesaksi ja ristiksi. Samoja jo kertaallen tehtyjä virheitä ei ole järin järjellistä toistaa uudestaan toisilla toimialoilla.

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Perhepäivähoidon luulisi olevan toimivin ratkaisu syrjäseuduilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Sosialisteille perhepäivähoito on myrkkyä kahdesta syystä;
1) perhepäivähoitajat ovat yksityisyrittäjiä
2) lasta ei voi aivopestä perhepäivähoidossa sosialistisen ”yhdenvertaisen” woke-utopian jäseneksi.

Lapsestahan voi perhepäivähoidossa kasvaa normaali, omilla aivoillaan ajatteleva nuori, joka ei tarvitse mielenterveyspalveluja ja sosiaalitukia. Se ei sosialistille käy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Onko nyt aprillipäivä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
Iloinen
#4

Järki voitti lopulta kasi-lautakunnassa. PS -edustaja Piia Veteläinen teki oikean asian eteen hartiavoimin ennakkotyötä. Suurkiitokset!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ja rusinat keräs tieten joku

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#7

Varmaan se kepuli, joka manas ettei oo mitään mitä vastustas!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Auttaisko vappu puheet?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000