Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Nuoret lapsiperheet kunnalliskeskiöön

Kuusamossa on alettu pikkuhiljaa huolestumaan huoltosuhteemme jatkuvasta heikkenemisestä ja syntyvyyden alentumisesta. Hämmästyttävän pitkään tähän väestöpohjamme rakenteelliseen ongelmaan onkin suhtauduttu kerrassaan kevytmielisesti ja olahkohautuksin. Kyse on kuitenkin ratkaisevan tärkeästä asiakokonaisuudesta.

Mikään epäkohta tai vääränlainen kehityssuunta ei korjaudu ennen kuin se kyetään tunnistamaan ja tunnustamaan. Ikävien asioiden kieltäminen ja painaminen vihreän veran alle on pahinta, mitä niiden muuttamisen estämisen suhteen voidaan tehdä. Avoin keskustelu vaikeuksista taas on parasta lääkettä epätoivottavien kehityskulkujen katkaisemiselle.

Syntyvyys saatava käännetyksi kasvuun

Jotta huoltosuhteen vääristymistä voidaan oikaista, on päästävä paneutumaan ja pureutumaan sen juurisyihin. Yksi syy siihen on keski-iän kohoaminen, mutta se taas on lähtökohtaisesti pelkästään myönteinen asia. Muuttoliike puolestaan vie meiltä pois nimenomaisesti nuoria ikäluokkia, mitä olisi syytä loiventaa esimerkiksi jatkokoulutusmahdollisuuksia nykyisestäänkin monipuolistamalla ja työpaikkatarjontaa lisäämällä.

Tehokkain tapa huoltosuhteemme parantamiselle on syntyvyyden nostaminen nykyvuosien aallonpohjasta. Kuusamossahan siinä on vajottu takavuosiin verrattuna vain kolmannekseen entisestä. Lasten kokonaismäärän väheneminen näkyykin konkreettisesti kaikkialla aina kouluja myöten. Valmista nuorisoasteen infrastruktuuria jää vaille käyttöä koko ajan.

Syntyvyyden kohentuminen ei kuitenkaan tapahdu vain asiaa ihmettelemällä, vaan se vaatii aivan konkreettisia toimenpiteitä lapsiperheiden arjen helpottamiseen. Tämän päivän tilanne, missä nuorilla lapsiperheillä tulot ovat elinkaaren ajan minimissään ja menot maksimissa, on hallitsematon. Tässä puolestaan piilee perussyy siihen, että valitettavan moni perhe hajoaa lasten ollessa vielä taaperoikäisiä.

Lapsiperheet nostettava etusijalle

Lapsiperheet on yksinkertaisesti nostettava arvoasteikossamme kaiken maailman Rukan krumeluureja korkeammalle tasolle, kunnallisessa priorisoinnissa keulapaikalle. Kyse ei ole rahan puuttumisesta, vaan sen kohdentamisen järjestyksestä – arvovalinnasta. Lastenhoito on yksi lähtökohta perhekeskeiselle päätöksenteolle. Perhepäivähoitajia löytyy aivan varmasti, kun palkkaus nostetaan kilpailukykyiselle tasolle.

Perhepäivähoitopalveluja voidaan tarjota edelleen myös haja-asutusalueilla, jos siihen vain poliittista tahtoa riittää. Nyt valitettavasti sitä ei valtakoneistollamme ole ollut ja siksi tämäkin toiminta kamppailee keskittämisvimman kourissa. ”Perheille paras” on pelkkä kaupunkistrategian korulause ilman käytännön konkretiaa sen tueksi.

Lapsiperheiden aseman kunnallinen kohentaminen on varsin helppoa, sillä he itse ovat parhaita tarpeidensa ja toiveidensa kuvailijoita. Kaupungin hallinnon tehtäväksi jääkin vain toteuttamiskelpoisten ajatusten muokkaaminen käytännön toiminnaksi ja palveluiksi. Katukivien kustannusvaikutuksilla olisi lapsiperheiden hyväksi saatu paljon aikaan. Korjauksen saaminen tähänkin vaatii muutosta ja sen me voimme tehdä nyt äänestyskopissa!

Muutoin olen sitä mieltä, että Kuusamo on pelastettava!

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos 😕 Joukamokin. Noin, KUTEN kirjoitit, noista myönteisistä, tehtävistä asioista lapsiperheiden, Ja perheiden kohdalla: Olisi Ensiarvoisen tärkeää SUOMESSA toteuttaa. Tänne meidän ❤️ rakastamaamme Valtioon: Että, pitäisi saada: Enemmän Rakastavasydämisiä ihmisiä, Joilla: ”❤️ sydän On, pakahtua: Runsaasta rakkausmäärästä.” Jeesusmaisesta Rakkaudesta: Parhaasta mahdollisesta. Rakkaus on suurin Voima maailmassa. Rukoilkaamme KRISTUS, jokaisen Suomalaisen sydämeen. Häntähän me olemme: Aiempinakin vuosikymmeninä: Laulaen Rukoiltu, Ja Siunausta On SUOMESSA ollut runsaasti. Kiitos 😕. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Joukamokin. Noin, kuten kirjoitit, noista myönteisistä, tehtävistä asioista lapsiperheiden, ja perheiden kohdalla: Olisi ensiarvoisen tärkeää Suomessa toteuttaa. Tänne meidän rakastamaamme Valtioon: Että, pitäisi saada: ”Enemmän Rakastavia ihmisiä, joilla sydän on pakahtua runsaasta rakkausmäärästä: ”Jeesusmaisesta” Rakkaudesta, koska Rakkaus on suurin voima maanpäällä, joka muuttaa asioita: Myönteisellä tavalla. Rukoilla Kristus jokaisen suomalaisen sydämeen. Sitähän me on jo aiempinakin vuosikymmeninä: Virsissämme, vakaina veisattu, laulettu, ja rukoiltu. Siunausta ja varjelusta on ollut. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos 😕 Joukamokin. ”Nuoret lapsiperheet kunnalliskeskiöön.” Raamatun Kohta, tähän asiakokonaisuuteen on ❤️: Joh. 22:20- Täällä Suomessa, meilläkin on ❤️ hurskaaksi tekeytyviä urkkijoita, Tai ”oikeamielisiksi”, Jotka pitävät: Jeesussydämisiä ihmisiä, tarkkaan silmällä, Ja SIKSI moni hyvä asia On viipynyt, ja viipyy toteutumisessaan. Nämä: Urkkija- PERKELESYDÄMISET IHMISET luovat KANSAMME keskuudessa, monenlaisia pelkoja: Mm: Syntyvyys. Ei ole tulevaisuudenrohkeutta Elää täysipainoista Isän ❤️ Edellyttämää ELÄMÄÄ. SUOMESSA LIITTO ISÄMME KANSSA ON LOPETETTU JA PURETTU/PURATTU. Meidän ❤️ kanssamme On Kiireesti uudistettava Liittomme ISÄMME KANSSA: ETTEMME ajaudu: Ruotsin, ja: Päivinkaltaisen kohtelun pariin yleisemminkin, ja: Pitkäkestoisemmin. Perkelesydäminen Ihminen On, Armoton, KOSKA KRISTUS On Armo, Samoin, KUIN ❤️ Hän on yksin ELÄMÄ, JA YLTÄKYLLÄISYYS. Kiitos 😕 . SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Joukamokin. ”Nuoret lapsiperheet kunnalliskeskiöön.” Raamatun kohta tähän asiakokonaisuuteen on: Joh. 22:20- : Täällä meilläkin on hurskaaksi tekeytyviä urkkijoita, tai ”oikeamielisiksi”, jotka pitävät: Jeesus-sydämisiä ihmisiä tarkkaan silmällä, ja siksi moni hyvä asia on viipynyt, ja viipyy toteutumisessaan. Nämä; Urkkija,- perkelesydämiset ihmiset luovatat kansaamme monenlaisia pelkoja: Ei ole tulevaisuusrohkeutta Elää, kun Liitto, joka; Aikanaan; TaivaanIsänkanssa tehtiin on lopetettu ja purattu. Näkeehän sen Ruotsin Valtion kohdalla: Mitkä siitä ovat seuraukset, melko pahimmillaan. Meidän suomalaisten pitäisi kiirehtiä, kiireesti: Uudistamaan tämä aikoinaan Isänkanssa tehty liitto kiireesti, muuten tämä vie Suomen Valtionkin, vielä suurempaan hulluuteen, kuten Päivi Räsäsenkin kohtelussa olemme saaneet todeta. Perkelesydäminen ihminen on armoton, hänellä ei ole ollenkaan armoa, se on vain Kristuksella. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos 😕 Joukamokin. Lapset Ovat lähellä, Jeesuksenkin ❤️ ❤️ sydäntä, NIINKUIN sinunkin Joukamo. SUOMEN VALTIO on TEHNYT: ”🐻 karhun PALVELUKSEN, Vaikka Karhu, Ei olekkaan mikään pyhä eläin, KUTEN 🐄 lehmä Intiassa. SUOMEN kansassa: Lisäpakanoituvat IHMISET: Poistivat Paljon: Uudestisyntymiseen ylhäältä auttavia virsiä, uudistaessaan virsikirjan, vuonna 1986, Jossa poistui MYÖSKIN Virsi n. 39 JEESUKSEN nimi ainoa Kiitetty olkoon yhä.* Siinäkin pakanoituva ”kirkkoihminen”, teki Meille toisille, Kristusta tunnustaville, omapäisyydellään: ”Karhun”, PALVELUKSEN”, KUTEN Voimme Intiassakin ajatella, että siellä tehdään, lehmänpalveluksia. HERRA Auta tätä maata ja kansaa, Ja Tee Rakas Isä: Uusi Liitto, Meidän syntisten ihmisten kanssa. Me näemme, Kuinka Tuo: ”Helvetin”kuilu on ❤️ tuossa, Noin lähellä, Ruotsissa, johon Mekin Voimme joutua, ILMAN Sinua, Ja, Kun Tuntuu, että meidänkin Liittomme sinunkanssasi on ❤️ poikki. Uudista RAKAS Liittomme entiselleen, hyväksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000