Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Maataloushätä valjastettiin pelin politiikan pelialustaksi

Perussuomalaisten Kuusamon valtuustoryhmä vastusti kaikissa päätöksenteon käänteissä maatalosahdingon käyttämistä kunnallisena keppihevosena häikäilemättömästi täysin toissijaisten kunnallistavoitteiden täyttämiseen. Olemme tyrmistyneitä tilanteesta, missä paikkakunnalla yksinvaltaa harjoittava keskustapuolue poliittisine vasalleineen käyttää yliedustustaan kaappaamalla maaseutukoordinaattorin paikan oman poliittisen sanansaattajansa haltuun.

Kunnallista mittatilausräätälöintiä

Kentältä tulleet ennakkoarviot osoittautuivat tässä suhteessa aivan nappiin osuneiksi. Monelta taholta minulle esitettiin suoraan kysymys, että kuka kepulaisista mahtaa olla töitä vailla? Ilmeisesti kysyjät tiesivät etukäteen valittavan nimenkin, sillä jo päätöksenteon alkumetreiltä alkaen oli aivan selvää, että se oli sisäpiirin tiedossa. Ei sitä vaivauduttu edes salaamaan, vaikka nimeä ei ääneen lausuttukaan.

Ei siis mikään ihme, että nimenomaan koordinaattorin palkkaamisesta valtakoneistomme piti koko päätösprosessin ajan kynsin hampain kiinni – sopiva henkilö oli tiedossa, jolle mittatilaustyönä sitten räätälöitiin näppärä pesti. Nyt se vasta maataloustuottajien ahdinko kasvoikin kertaheitolla, kun saivat ristikseen vielä kepu-koordinaattorinkin, voimme vain taivastella. Juuri keskustapuoluehan on kaikilla päätöksenteon tasoilla ollut vuosikymmenet päävastuussa siitä, että tähän suohon on maataloudessamme suistuttu.

Etovaa eduskuntavaaliasemointia

Perussuomalaisten varteenotettava vaihtoehto maataloustuottajiemme kannattavuusongelmien helpottamiseksi olisivat olleet tuetun maksullisen lomituksen muuttaminen toistaiseksi kokonaan maksuttomaksi ja eläinlääkinnän subventioiden laajentaminen nykyisestä. Näillä toimenpiteillä olisi sekä helpotettu heti osaltaan kasvanutta kulurakennetta, nostettu tuottavuutta ja tuettu aktiiviviljelijöidemme työssä jaksamista.

Valitettavasti Kuusamon keskustapuolue päätti jakaa veronmaksajarahaa juksaten ja jojolla – nykäisten rahat lopulta viljelijöiden käsien ulottuvilta vain oman valta-asemansa kunnallispönkittämiseen ja todennäköisesti tuottajatupailtojen järjestämiseen sopivasti eduskuntavaalien alla.

Naturpolis Oy naftaliiniin

Katson, että koko Naturpolis Oy olisi syytä tässä vallitsevassa tilanteessa lakkauttaa, koska siitä on muodostunut suoran poliittisen kontrollin ja valvonnan ulkopuolella hääräilevä veronmaksajavaroja toissijaisiin tarkoituksiin tärväävä suosikkien suoratyöpaikka. Kunnallisen elinkeinoasiamiehen ajat on palautettava pikaisesti takaisin. Ei voi olla niin, että jatkuvalla syötöllä kansan rahoilla palkataan työvoimaa ilman kunnollista virallista hakuprosessia ja vapaata kilpailua lähes pelkällä sisäänheitto-periaatteella. Tämä on kuin käänteistä karjanjalostusta, minkä lopputulemana on kunnallinen rappio ja romahdus.

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu

Osallistu keskusteluun!


29 kommenttia
Nimetön
#1

Näistä maatalousasioita ei ota selvää enää Erkkikään.
Niin on vaikeaselkoista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kaikenvatustajat
#2

Niin mitäpä että vastustas

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
Tyytyväinen
#6

Ja sinä vastustat meitä. Vastustaminen ja kannattaminen on täysin näkökulmakysymyksiä. Kaikki yhteistyökykyiset tahot voivat sen yhteistyökykynsä osoittaa milloin vain kannattamalla tekemiämme esityksiä, sen sijaan, että härkäpäisesti niitä vastustavat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Ebtä jos on irtisanoutunut yhteistyöstä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
Utelias
#14

Onko joku niin tehnyt?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Se joku teki tänne siitä blogin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
Tyytyväinen
#15

Siinähän kyseessä on kaksi aivan eri asiaa, toisaalta valtuustosopimus, mihin siis viitannet, jota eivät edes sen allekirjoittajat itse noudata – tai eivät ymmärrä, mitä ovat sopineet. Valtuutetut, jotka syyttävät – täysin valtuustosopimuksen vastaisesti – yhtä valtuutettua ilmeisesti sen rikkomisesta, kykenemättä osoittamaan pyydettäessäkään edes sitä, mitä kohtaa on muka rikottu, eivät ole yhteistyötä nähneetkään. Meidän kanssa saa kuka tahansa tulla vaikka heti kannattamaan kansaa puolustavaa linjaamme. Jopa kepukin on tervetullut!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

No hyvä nyt kaikki kannustaan kepua

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Verotuomari
Tyytyväinen
#20

Oletteko kepulessut itse katsoneet tässä tai näissä asioissa, joista yhtä syytätte, peiliin.
Samalla kun lässytätte täällä yhden lauseen perustelemattomilla kommenteillanne, voisitte yhtä hyvin ”yrittää” edes tehdä noille yhteistyötä ja yhteistyöstä irtisanotuille asioille jotain! Tyhjillä tynnyreillä on tapana kolista koviten!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Niin blogitynnyri kolisee eniten

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#7

KepuLessuLässyn tynnyri voittaa senkin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Todella vaikuttavaa toi lässytyksesi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Eikö 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lähipalvelut ja omasossu
Iloinen
#9

Kepulessu vois lähteä potkukelkalla ihailemaan kylän ainoalle teboilille polttoaineiden huippukorkeita hintoja!
Sen jälkeen naapurikylään jääneeseen kelaan viemään maksamatonta sähkölaskuaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Keskosten pieni maailma!
Iloinen
#12

Ja sittenhän onkin jo EU -tukien maksupäivä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#16

Muuten keslessut Jokerit on edelleen ilman kotihallia. Voisitte kutsua karjakon eiku saarikon vihkimään sen! Varokaa kuitenkin ettette istuta sitä sellaiseen kuppituoliin kun halleissa yleensä on. Voi olla vaikeuksia saada kalusto irti lypsäjästä;-)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#5

Tuolla kommenteissa joku lässytti, että nyt kaikki äänestään kepua.
Miksi ihmeessä, kun kepu pettää AINA!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Ja persut pettää heti

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#13

Mutta ei vanhuksia, sairaita, sairaanhoitajia, työläisiä, virkamiehiä, maanviljelijöitä eikä metsä- turvealan yrittäjiä niin kuin KEPU !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#17

KÖKKÖTRAKTORIT!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#21

Kestopettäjä kepu

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000