Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Kuusamo kaipaa kaupunginlakimiestä

Asuin aikanani kymmenisen vuotta Kokkolassa, koska perheemme joutui silloin siirtymään – kuinkas sattuikaan – tiettyjen virkavalintojen jälkeen Taivalkoskelta sinne äitini saadessa sieltä vakinaisen opettajan paikan työuran tyssääntyessä Koillismaalla. Kaikista päätöksistä ei aina näet kannatakaan valittaa, vaan vetää niistä oikeat johtopäätökset, niin kuin moni on tehnytkin.

Kokkolan käynnilläni pääsin kuitenkin omakohtaisesti näkemään ja kokemaan kaupunginlakimiehen suuren roolin ja merkityksen kunnallishallinnossa ollessani jo silloin mukana kuntapolitiikassa ja järjestötyössä, vaikka ikä itselläni ei vielä siihen suoraan riittänytkään, niin olin taustatukena toimintaa ideoimassa ja panemassa paperille sekä lukuisat valtuuston kokoukset lehdistölehteriltä seuraten.

Muuutin kirjani Kuusamoon ylioppilaaksi kirjoittaessani keväällä 1984, jolloin myös ratkaisin sen: olenko ehdolla silloisissa kunnallisvaaleissa Kokkolassa vai Kuusamossa? Vaihdoin tällöin edellisten eduskuntavaalien äänimääräni perusteella aika varman Kokkolan kaupunginvaltuutetun paikan varusmiespalvelusaikanani pidetyissä vaaleissa varavaltuutetun paikaksi Kuusamossa.

Päätöksenteon kestettävä laillisuustarkastelu

Koko Kuusamossa oloaikani olen kaikissa käänteissä pyrkinyt korostamaan oman kaupunginlakimiehen tarpeellisuutta kunnallishallinnossa. Kun lakipalvelut ovat koko ajan käytettävissä, niitä silloin myös käytetään. Ja se myös näkyy. Eivät ostopalveluna hetkittäin toteutetut laillisuuskonsultaatiot välttämättä kokonaiskustannuksiltaan tule lainkaan edullisemmiksi kuin kaupunginlakimiehen kokonaispalkkaus tehtäviinsä. Oikeudenkäyntikierrokset rasittavat koko päätöksentekokoneistoamme ja sillekin on laskettava oma hintansa. Sen lisäksi kustannuksiksi on otettava huomioon myös laittomien päätösten aiheuttamat vakavat imagohaitat.

Kuusamon kaupungin hallintokoneiston päätöksenteon laillisuuspohja on erityisesti viime aikoina kokenut kovia kolauksia, kun hallinto-oikeusasteissa on kaatunut hallintovalitusten myötä aivan keskeisiä kaavapäätöksiä, kuten Kuusamon strateginen yleiskaava ja Maaningan tuulivoimakaava sekä nyt aivan tuoreeltaan sivistystoimenjohtajan valinta.

Kuntapäätöksenteossa voidaan tehdä tavoitteellisesti hyviä päätöksiä tai vaihtoehtoisesti huonoja ratkaisuja, mutta laittomiin päätöksiin sortumista pitää kaikin keinoin pyrkiä välttämään. Ilmeisesti yhden puolueen ylivalta-asema luo päätöksentekoprosesseihin sellaisen ylimielisen asenteen, missä kuvitellaan enemmistön voivan huseerata päätöksenteossa miten sattuu ja mieli milloinkin tekee.

Valitukset kielivät hallinto-ongelmista

Sekatyömiehen ja spesialistin työn jäljellä on aina eronsa. Siksi terveydenhuollossa ja yritysneuvonnassakin, samoin kuin verotuksessa erikoistutaan. Jopa rakennustyömailla tehtävät on siivutettu hyvin pieniksi ja erillisiksi kokonaisuuksiksi, joilla kullakin toimivat omat virtuoosinsa. Näin on asian laita myös juridiikassa, missä lakimiespalvelujen tuottamisessa keskitytään usein tiettyihin osa-alueisiin, jotta turvataan paras kokemusperäinen ammattitaito kuhunkin tarpeeseen. Lakipuolella on erikoistuttu perheoikeuteen, yritysjuridiikkaan, perintöasioihin, yhdistystoimintaan, kunnallishallintoon ja niin edelleen.

Siksipä Kuusamon kaupungin pitäisi pikaisesti ryhtyä selvittämään mahdollisuuksia kaupunginlakimiehen palkkaamiseen oman kuntalainsäädännön käytännön osaamistason varmistamiseksi ja vahvistamiseksi, jotta jatkuvilta hallintovalituksilta ja hallinto-oikeuden päätösten kumoamisilta vältyttäisiin. Tämä puute ja epäkohta on mahdollista poistaa pikimmiten juuri jättämäni asiaa koskevan kuntalaisaloitteen pohjalta.

On selvää, että dominoefektinä hallinto-oikeudessa kaatuilevat Kuusamon kunnallispäätökset todistavat sekä päätöksenteon vakavia puutteita että käytetyn oikeudellisen neuvonnan ja konsultaatioiden riittämättömyyttä tai jopa aihepiirin heikkoa hallintaa. Jo pelkästään päätöksentekoon kohdistuvien valitusten mittava määrä ja jatkuvakestoisuus kertovat karua kieltänsä hallintomme heikkouden tilasta.

Muutoin olen sitä mieltä, että Kuusamo on pelastettava!

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Eikö kaupungin lakimies olekaan pakollinen virkamies joka kaupungissa, tai kunnassa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
#2

Eihän se ole.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000