Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Ison talon Antti eduskuntaan

Käymme kohti huipputasaväkisiä eduskuntavaaleja, missä yksikin ääni saattaa ratkaista paljon. Siksi sen käyttämisessä kannattaa noudattaa suurta harkintaa. Päätöstä helpottaa suunnattomasti se, että Perussuomalaisille annettu ääni ei mene nykyoloissa koskaan hukkaan.

Äänen voi käyttää niin, että sen antaa todennäköisimmälle läpimenijälle tai parhaimmalle mahdolliselle ehdokkaalle. Tämä on ihan hyvä periaate silloin, kun oman puolueen kannatustaso pysyy kutakuinkin aikaisempien vaalien lukemissa.

Uutta voimaa

Tilanteen ollessa sellainen, missä oman puolueen kannatus on hurjassa nousussa, kuten Perussuomalaisilla nyt, on tarkoituksenmukaista pyrkiä vaikuttamaan siihen, ketkä ehdokkaista nousisivat saavutettaville lisäpaikoille. Näin voidaan vaikuttaa tulevan eduskuntaryhmän toimintakykyyn ja osaamispohjaan.

Oulun vaalipiirissä Perussuomalaiset saavat todennäköisesti ainakin yhden lisäpaikan, mahdollisesti jopa kaksi. Olettamalla, että istuvat kansanedustajamme uusivat valtakirjansa, on tilausta siis ainakin yhdelle uudelle nimelle.

Kasvua suuruudella

Maailman parantaminen on aina helpointa aloittaa omasta itsestä. Silloin, kun oma elämä ja oma pesä ovat kunnossa, on uskottavaa siirtyä yhteisten asioiden hoitoon. Se antaa jo itsessään roimasti katu-uskottavuutta.

Oma isoisäni risti minut jo aivan pikkupoikana höttinkimieheksi ja naapuri käytti nimitystä “Laajalan isäntä”, kaikkea kun piti olla paljon. Aika osuvia molemmat luonnehdinnat, tunnistan niistä itseni hyvin. Siksipä minulle on erityisen luontevaa tukea ison maatilan isäntää Antti Kangasta eduskuntaan. Se on melkein kuin itsellensä äänen antaisi – samalle arvopohjalle kuitenkin!

Kangas on kahden robotin lypsykarjatilan isäntä Sievistä. Hän osti aivan hiljattain yhteistyökumppaninsa kanssa yhdessä kolmen navetan lihantuotantotilan Oulaisista. Vankkumaton maausko on erityisesti näinä maataloustuotantomme alasajon aikoina erityisen arvostettava ominaisuus. Huoltovarmuutemme vaatii tekijänsä!

Omatoimisia eteenpäin

Kansanedustajan tehtävien onnistunut hoitaminen edellyttää puhe- ja esiintymiskykyä ja sujuvaa kirjoitustaitoa. Se vaatii myös yhteistyökykyä alkuunsa jo oman puolueen sisällä. Kansanedustajalla on oltava kyky tuoda esille omat ajatuksensa, teemansa ja tavoitteensa. Hän ei voi olla pelkkä puoluejargonin toistaja ja muiden kopioija.

Me tarvitsemme eduskuntaryhmäämme ja politiikanteon keskiöön lisää maa- ja metsätaloutemme käytännön osaajia. Me kaipaamme mukaan myös reuna-alueidemme edustajia.

Kuluneen vaalikampanjan aikana olen saanut Antista erinomaisen myönteisen kuvan. Hän on antanut vakuuttavan näyttötyön omassa elämässään, pärjäten selvästi keskivertokansalaista paremmin. Vaalikentillä hän on osoittautunut mallikelpoiseksi yhteistyöntekijäksi ilman vähäisintäkään oman reviirin vartioimista. Hän on pyyteettömästi ollut heti valmiina auttamaan muita kanssaehdokkaitaan.

Annan ääneni Antille Oulun vaalipiirissä ja uskallan suositella sitä muillekin! Numero 146.

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu

kaupunginhallituksen jäsen

Kuusamo

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Juupatijoo
#1

Vai ei

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Juoppatippajoo!
Tyytyväinen
#2

Veljeni keskustalainen juoppatippatippajuo! Kaikella kunnioituksella oletko huomannut, että kesKUSTA nosti kytkintä ja kiihdytti eteenpäin! Jätti sote-ja muun paskansa muiden lapioitavaksi!
Tarjoan Sinulle sovinnon kättä, joka tarkoittaa, että lopetat vittuilun Kortesalmelle ja me molemmat kunnioitamme vaalitulosta eikö niin!!! Lisäksi minä PerusSuomalainen täältä aivan toiselta laidalta Suomen kaunista niemeä lopetan vittuiluni Sinulle!
Veikkaukseni on, että PerusSuomalaiset vetävät tommoset yli 20 % äänistä ja sun puolueesi jää 7,8 %:in! En silti ala tanssimaan ripaskaa, koska lyötyä ei pidä lyödä. Se on erittäin epäperussuomalaista!
Mietitäänkö tätä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Maa – metsäalan osaajia , tarvitaan , mutta hyvä , olisi olla myös , pien / perheviljelmien edustajia ja osa- aikaisia viljelijöitä !? Että siinä sivussa tehtäis jotakin muuta , monenlaisia mahdollisuuksia on !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Eikö se niin ollut kunMTK älähtää niin aina kepulla rahahana aukeaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Juupatijoo
#4

Joukamo aktiivisesti ollut vaaliteltalla ilosanomaa levittämässä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kuusi päivää vaaliin on!
Iloinen
#6

Mitä me mun sanomana sovittiin? Vain PerSuko piti sanansa??
Nyt anteeksipyyntönuuska huuleen ja palataan asiaan vaalien jälkeen !!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
Hämmentynyt
#7

Eivätkö ne ole olleetkaan kutsuvierastilaisuuksia, kuten vaalivalvojaiset?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Niin eihän sitä oman kunnan persuja kukaan kutsumatta tietenkään kannata ja edistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
Tyytyväinen
#9

Kannatus täytyy aina ansaita. Vapaaehtoistyössä pakko on huono konsultti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eripuraryhmä
#10

Sitä saa mitä tilaa vai miten se oli tässä tapauksessa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
Iloinen
#11

Jokainen ehdokas kokoaa itsellensä sellaisen tukiryhmän kuin kokoon saa. Monesti se on aika lailla oman näköisensä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Niin kuin se nollaputki mikä sulla oli käytössä toisissa vaaleissa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Potkukelkat kumoon!
Iloinen
#13

Keskustalaisen epäonnistujan kannattaisi nyt olla suu supussa! Menette nyt vaan eteen ja alaspäin niin kuin puheenjohtajannekin 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
Utelias
#14

Mitkähän vaalit mahtoivat olla kyseessä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000