Perussuomalaiset

Jorma Piisinen

Liikunnasta tukea iäkkäiden kotona asumiseen

Sillä ei ole väliä kuinka vanha olet, ainoastaan se merkitsee, kuinka olet vanha.

Useille eläköityminen avaa mahdollisuuksia matkustella ja tehdä asioita, joita työelämässä ollessa ei ole voinut toteuttaa. Toisilla ikänsä töitä tehneillä eläköitymisen myötä katkeaa osa sosiaalista kontakteista.

Tällä hetkellä ikääntyvien suuri ongelma on yksinäisyys.

Ikätovereiden päivätapaamisilla voidaan kohentaa yksinäisyydestä kärsivien elämänlaatua. Kunnilla ja kaupungeilla on toimintaa, jossa ikääntyvät pääsevät vaihtamaan kuulumisia.

Usein kynnys lähteä tällaisiin päivätapaamisiin on suuri – etenkin yksinäisillä ihmisillä. Siksi olisikin tärkeää kannustaa varttuneita osallistumaan tämän tapaiseen harrastustoimintaan vaikkapa vain silloin tällöin – puolison vielä kulkiessa rinnalla.

Yhdessä on helpompi tutustua uusiin ihmisiin ja yksin jäädessä kynnys lähteä tapaamaan jo tuttuja ikätovereita on matalampi. Toiminnasta riittävän ajoissa tiedottamalla ja tapaamisia helpottavilla kuljetuksilla on merkittävä vaikutus ikääntyvien osallistumismahdollisuuksiin ja halukkuuteen.

Pienillä henkilöresursseilla päivätapaamisten yhteydessä voidaan tarjota ikääntyville myös harrastusmahdollisuuksia, jopa liikunnallista harrastusta – ikään kuin taukojumppaa.

Kotona asuminen on yksi tärkeimpiä tavoitteita meidän jokaisen elämässä. Jumppa ja sosiaaliset kontaktit tukevat omatoimisuutta ja kotona asumista iän karttuessa.

Äitiäni (83v.) siteeraten: ”Älkää laittako minua kunnalliskotiin.”

Varttuneiden liikuntaharrastuksilla voidaan tukea pidempään kotona asumista ja ennalta ehkäistä kaatumisen aiheuttamia loukkaantumisia.

Esimerkiksi lonkkamurtuman saaneista ikäihmisistä harva kuntoutuu enää ennalleen.

N.10-15 prosenttia murtuman saaneista joudutaan siirtämään pysyvään laitoshoitoon.

Lonkkamurtumapotilaan kustannukset ovat n.20 000 – 30 000€. Yhden lonkkamurtuman ennaltaehkäisyn myötä säästyneellä rahalla voitaisi hankkia fysioterapeutti huolehtimaan ikääntyvien kunnosta päivätapaamisten yhteyteen.

Laitoshoitoon jouduttaessa kustannukset ylittävät 50 000€ jo ensimmäisen vuoden osalta.

Vuonna 2014 kaatumistapaturmien aiheuttamat sairaalapäiväkustannukset olivat Suomessa yli 400 miljoonaa euroa. (kustannukset vaihtelevat vuosittain ja tietolähteestä riippuen 200-400milj.€ välillä)

Vaikka tällaisesta toiminnasta aiheutuu kustannuksia, tuo se säästöjä pitkässä juoksussa sote-puolelle ja ennen kaikkea parantaa ikääntyvien elämänlaatua. Näin toimimalla voitaisiin keventää olennaisesti myös kotihoidon taakkaa, joka on tällä hetkellä raskaasti kuormittunut.

Kun hoivan tarve lisääntyy, on sitä tarjottava kaikille – Ihmisarvoa kunnioittaen.

Kunnat eivät voi elää kvarttaalitaloudessa !

Jorma Piisinen

Kuntavaaliehdokas PS Järvenpää

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Eräänlaiset vanhain / palvelutalot , olisi hyviä !? Siellä olisi seuraa ja turvallista !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Joka päivä pitäisi tehdä pieni kävelylenkki. Mielellään luonnossa tai puistossa. Olis hyvä olla jokin vakiolenkki.

Toinen asia on sitten se, milloin on vanha. Kuka on vanha? Vanhus?

Nykyään vanhuuden katsovan alkavan 75-vuotiaana. Ei sen aikaisemmin.
Mutta 75-vuotias ei vielä ole vanhus.

Vanhus on jo jotain yli 80-vuotias, riippuen kunnosta, joku on vanhus vasta yli 90-vuotiaana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Täytän reilun parin kuukauden päästä 70 vuotta.Ja tunnen kyllä olevani jo vanhus.Terveydentilani ei ole enään paras mahdollinen,on kaikenlaisia vaivoja.Kaikenlaisia leikkauksia isompia ja vähän pienempiä on tehty pitkälti toistakymmentä.Eli kaikilla ei ole terveydentila lähtökohtaisesti sama.Jotenka vanha/vanhus ei ole sidottu täysin mihinkään tiettyyn ikään.Muistan kuinka 1960 luvulla 60 vuotiaita pidettiin jo vanhuksina.Elikkäs kyllä se vanhuus alkaa jo mielestäni vähintään 65 vuotiaana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Kaikenikäisillä on yksilöllisiä eroja. Mikä tahansa vakava ja krooninen sairaus voi alkaa vaikka teini-iässä. Ihmiset ovat yksilöitä, erilaisia.

Suuressa kuvassa kuitenkin ihmiset ovat 75-vuotiaiksi nykyään varsin hyvässä kunnossa. Tämä on totuus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Yksinäisyyttä kyllä liioitellaan.
Miksiköhän?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Nimetönkin. No, yksinäisyyttä liioitellaan, kun kaikilla ihmisillä ei ole sitä tervettä näkemystä, että: Ken meidät aikanaan Loi: Lupasi olla meidän kanssamme: Aina maailman loppuun saakka. Emme ole yksin: Jeesus Kristus, on aina meidän kanssamme, ja on luvannut viedä meidät: Taivaan Kotii, Iankaikkiseen Elämään. Nyt olen kaukorokotettu paholaisen taholta. Tarvitsen, Jeesuksen Kristuksen apua. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#6

Hei. Kiitos Nimetönkin. No, yksinäisyyttä liioitellaan, kun kaikilla ihmisillä ei ole sitä tervettä näkemystä, siitä, että: Ken meidät aikanaan Loi: Lupasi olla meidän ❤️ kanssamme: Aina, maailman loppuun asti. Emme ole yksin: Jeesus Kristus, on aina meidän ❤️ kanssamme, ja on luvannut viedä meidät: Taivaan Kotiin, Iankaikkiseen Elämään. Nyt olen kaukorokotettu: Paholaisen taholta.Tarvitsen: Jeesuksen Kristuksen apua. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000