Ilmailussa termi ”asentotajun menetys” (spatial disorientation) merkitsee vaaraa.

Esimerkki:

Pikkukoneen lentäjä, joka päiväsaikaan lentää näköhavaintojen perusteella, joutuu yllättäen pilveen – joko omaa tyhmyyttään, kun on vastoin säätietoja lähtenyt seikkailemaan epävakaaseen säähän, tai tosiaan joutunut yllätetyksi esimerkiksi mereltä äkillisesti nousevan sumun vuoksi.

Yhtäkaikki, tuulilasista näkyy yhtäkkiä pelkkää harmaata eli ei mitään, mihin kiinnittää katseensa.

Jäljelle jää mittareiden antama tieto: nopeus, korkeus, suunta ja koneen asento suhteessa horisonttiin. Mittarit näyttävät myös sen, että vajoaako kone alaspäin vai kerääkö korkeutta.

Jos tunnen alueen, minulla on joku käsitys siitä, mitä kohti olen menossa – että onko edessä esimerkiksi kilometritolkulla merta tai kenties tunturi, jonka yli pitäisi päästä.

Mittarista näen sen paljonko koneessa on jäljellä polttoainetta eli kauanko kone vielä pysyy ilmassa.

Mutta laskeutumispaikkaa en koneesta käsin enää näe. Pilvi tai sumu peittää näkyvyyden.

Jos en osaa käyttää yölennolla tarvittavia suunnistuslaitteita eikä lennonjohto pysty auttamaan minua, voi iskeä paniikki.

Jos siinä kohtaa alan sekoilla ja menetän luottamukseni mittareiden antamaan tietoon – nopeus, korkeus, suunta, koneen asento – saattaa käydä niin, että uskon nostavani koneen nokkaa ylöspäin, vaikka tosiasiallisesti painaisin sitä suoraan kohti maata.

Silloin olen lakannut luottamasta mittareihin ja jättäytynyt aistihavaintojeni varaan – ja aistit pettävät minut, koska olen joutunut pilveen tai sumuun enkä voi kohdistaa katsettani mihinkään koneen ulkopuolella.

Olen siis menettänyt asentotajuni.

Asentotajun menetys on merkittävä turvallisuusriski. Se on myös yksi yleisimmistä tekijöistä hallinnan menetyksestä johtuvissa lento-onnettomuuksissa.

On mahdollista, että lakkaan luottamasta mittareihin tai teen muita virheitä, ja kone tulee tonttiin. Niin kävi lennonopettajalleni – yöllä, pimeässä.

Miksi suomalaiset eivät usko numeroita?

Miksi korkeista työttömyysluvuista huolimatta Suomeen rahdataan ulkomailta lisää työttömiä? Eikö täällä ole jo tarpeeksi työttömiä? Sekä kielitaitoisia että kielitaidottomia?

Kuka tätä kummallista muuttoliikettä edistää? Mikä puolue? Ketkä äänestäjistä?

Miksi vain 40 prosenttia suomalaisista kustantaa elämänsä itse omilla rahoillaan? Ja maksaa veronsa, jotta jäljelle jäävä 60 prosenttia voisi saada palkkansa tai työttömyyspäivärahansa juurikin näistä 40 prosentin maksamista verorahoista, tai kuten hienosti sanotaan ”valtiolta” tai ”kunnalta”?

Numeroiden mukaan 40 prosenttia suomalaisista kustantaa itsensä JA mainitun 60 prosentin elämän ja toimet. Reilu kerho.

Miksi vain tämä 40 prosenttia luo työpaikkoja itselleen ja muille? Tai siis osa siitä? Edes tuon 40 prosentin sisällä kaikki eivät ole yrittäjiä. Osa on palkansaajia, yksityisissä yrityksissä, joilla on jotakin omalla työllä tehtyä myytävää vientiin tai kotimaahan.

40/60 on uskomaton lukupari. Missään muussa Euroopan maassa ei ole vastaavaa asetelmaa. Mutta numerot eivät havahduta suomalaisia, koska olemme maailman onnellisin kansa? Kansa, joka elää aistiensa varassa, mittareista ja lukemista piittaamatta?

Suomi-kone uhmaa painovoimaa; ylipaino se vasta kannattaakin? Läski on terveellistä? Lisää velkaa! Lisää etuja! Lisää mitä vain! 

Miksi kaikki suomalaiset eivät ole yrittäjiä?

Sotien jälkeen v.1918 ”Torpparilain” myötä maata saivat omistukseensa muutkin kuin ennen sotia etuoikeutettuun 12 prosenttiin kuuluneet suomalaiset maanomistajat.

”Torpparilain” myötä agraaritaloudessa elävässä Suomessa merkittävästä osasta suomalaisia tuli – virkamieskuntaa lukuunottamatta – pienyrittäjiä, jotka saattoivat omalla maallaan elättää itsensä omalla työllään, ja myös myydä omaa työpanostaan torpan ulkopuolelle, jos voimia riitti – ja työpanokselle oli kysyntää.

Eli lähes kaikki suomalaiset olivat yrittäjiä tai yrittäjäperheen jäseniä. Navetassa, pelloilla ja metsässä.

Miksi kaikki suomalaiset eivät ole yrittäjiä nyt?

Iskikö mukavuudenhalu vai eikö enää osata? Kävikö kuorma liian raskaaksi? Osattiin laskea ja ymmärrettiin, että ei kannata tällä verotuksella?

Vai jättivätkö taannoiset valuuttalainat ja markan devalvointi niin pahat palovammat, että niistä ei toivuttu koskaan?

Vai eikö nappaa kuulua Elinkeinoelämän keskusliiton riveihin, kun sieltä huudellaan halvan, ulkomaalaisperäisen työvoiman perään, jolle yritykset voivat maksaaa minimipalkkaa luottaen siihen, että ”valtio” kustantaa halpatyövoiman asumisen ja muut juoksevat menot? Ja saadaan aikaan väestönvaihto?

Samalla, kun maan omat nuoret kamppailevat saadakseen edes sen ensimmäisen kesätyöpaikkansa Suomessa?

Mittari näyttää 40/60. Edellisten hallitusten ottamat velat kerryttävät myös velkojen korkomenoja, ja kasvattavat Suomi-koneen taakkaa. Mitään Nokiaa ei ole näkyvissä. Haluja yrittämiseen ei ole näkyvissä. Mutta suomalaisille suomalaisten oma tila ei näyttäydy huolestuttavana; olemmehan maailman onnellisin kansa.

Lisää kunttaa ja sammalta raitiovaunupysäkkien katoille Helsingin Mannerheimintielle. Riittää ihmeteltävää sekä helsinkiläisille että turisteille.

Vaikka lentokoneen nokka osoittaisi suoraan kohti maata, ei asentotajun menetys varsinaisesti haittaa ennen kuin kone osuu tonttiin. Loppuun asti voi uskoa kuuluvansa maailman onnellisinpaan kansaan. 

Tässä vielä kansanedustaja Onni Rostilan (PS) pohdintoja EK:n edesottamuksista:

https://youtu.be/j3-OQz6WnuE?si=tqco5-C9F5Y2WcI0