Perussuomalaiset

Jocke Rantanen

Lyötyä lyödään....

Otsikko viitta puoluesihteeri Arto Luukkasen lausumaan ”Coup de grace” – sanontaan.

Otsikko on vanha suomalainen, ja varmaankin myös yleismaailmallinen sanonta jonka sisältö kertoo sen että turha väkivalta ja kiusaus on väärin.

Koska voitimme vaaleissa seitsemän uutta paikkaa eduskuntaan ja lisäsimme äänimäärää 2,5 prosenttiyksikköä niin se jo edellyttäisi että käyttäydymme vähintään asiallisesti niitä kohtaan jotka voitimme tai jotka hävisivät.

Meidän tulisi toimia ja olla nöyriä menestyksen edessä. Ei suinkaan korskeita. Seuraavalla kerralla voi käydä toisinkin, etenkin jos jatkamme tuollaisilla lausumilla.

Puoluesihteeriltä, joka käytännössä on puolueen ”tekninen” johtaja, luulisi voivan odottaa enemmän pelisilmää.

Anteeksipyyntö, jonka puoluesihteeri esitti Uuden Suomen Puheenvuorossa ei ole itse asiassa mikään anteeksipyyntö tai edes pahoittelu. Kyse on saman korskeuden jatkumo.

Se että tuossa ”anteeksipyynnössä”, tosin en edes tiedä onko tarkoitettukaan sellaiseksi, kaiken lisäksi kaivetaan esille jotain keskutalaisen Honkosen sanomisia vain huonontaa asiaa.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artoluukkanen/pahoittelen-kepu-mutta-enta-se-rasismi/

On Riikka Purran, upean puheenjohtajamme ansiota että Perussuomalaiset menestyivät hyvin vaaleissa, toki unohtamatta suuremmoista työtä tehneitä kaikkia puolueen jäseniä ja toimitsijoita.

Sitten tulosta pilataan tuollaisilla lausumilla.

Kun pitäisi olla nöyrä ja yhteistyöhön pyrkivä.

Onko puoluesihteerin lausuman takana katkeruus jostain menneistä, kaikesta siitä kuinka häntä on haukuttu ja parjattu, aiheetta, punavihreiden taholta vai mistä? Tähän osaa vastata parhaiten puoluesihteeri itse.

Toivon että jatkossa vältämme tällaisia ulostuloja sillä kaikkea käytetään meitä vastaan, kaikkea mitä suinkin voidaan.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


44 kommenttia
Nimetön
#2

Putkosestakaan ei ole puolueelle kuin haittaa,samoin packalenistä (Korona tukiais rosvosta)
Väitän että jos Packalen olisi potkittu pihalle turtiaisen kanssa yhtäaikaa Persut olisi voittanut vaalit ja olisi Pääministeri puolue !

Ei ole oikein että iso palkkaiset kansanedustajat rosvoavat valtion velalla maksettuja korona tukiaisia…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jocke Rantanen Eläkeläinen / yrittäjä
#6

Putkonen on varmasti tehnyt hyvää työtä puolueen eteen, siitä ei voi olla kahta mieltä vaikka hänelläkin on rasitteensa.
Koronatukia ryöväsi moni muunkin puolueen jäsen ja paljon suurempia summia.
Oleellista oli se että pidettiin yllä edes jonkinlaista melua hallituksen toimista, hallitushan se rahaa jakoi perusteetta, ja monesti omilleen. Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa.
Turtiainen lensi ulos, se oli hyvä. Packalenista en osaa oikein sanoa. Ja toisaalta ei kai kaikkia voi potkia pihalle?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Kyllä se on tyhmä sellainen kansanedustaja joka pyytää vielä lisää rahaa sikamaisen palkan + muiden verottomien etujen lisäksi. (oli laillista tai ei ) Pitäshän se tietää että jos puolue ei potki tuon jälkeen, niin kansa kyllä potkii pihalle.
Palkka on tosiaan niin iso että huippu palkkaiset lääkärit ym. haluaa sinne istumaan. Se on vielä ainoa työpaikka tässä maassa jossa voi tollona kännissä olla työaikana ja laillisesti vielä.
Eduskunnassa on jopa oma kuppija jossa voi juoda aamusta iltaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#22

Nythän ne nostaa vielä palkkojaan 7.8%,että silleen!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Jotta ei totuus unohtuis,niillä on palkankorotus 4 vuoden välein siis 1,95 % / Vuosikorotus

Aika pieni hoitajien palkan kortuksiin verratuna joita on korotettu moneen kertaan kaiken lisäksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#13

Kyllä hallituksen tulisi , haalia semmoiset pykälät , ettei , niitä vero rahoja niin vain leviteltäisi , ympäri maailmaa !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Persujen pitää vaatia Että Kokoomus poistaa listoiltaan Brysselistä Alkoholisoituneen meppinsä joka ajaa Viher-Kommunistien asiaa !
Joku Moraali Hallituspuoleella pitää olla !
Ei voi vaan sellaisen puolueen kanssa tehdä yhteistyötä jonka edustaja ajaa Kommunistien asiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Työmies Putkonen on kuin vanha koni, joka vielä laitetaan ehdolle väkisin, vaikka paikka olisi jo vanhainkodissa.
Säälittävää ja naurettavaa.

Luukkanen kai on yliväsynyt ja ehkä kyllästynyt työhönsä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#7

Ei tarvii potkia, kun Packalenin äänestäjät teki sen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

WESTFINN
Iloinen
#3

Jocke! Olet oikeassa, mutta jos katsotaan peruutuspeiliin niin mieleen nousee ne kaikki ei niin kivat herjat, pilat ja suoranaiset vihanilmaisut, joilla PerusSuomalaisia on tässä ”matkan varrella” ruoskittu.
Puoluesihteeriltä toki pelisilmää vaaditaan, mutta kun vertailuun otetaan pääministerin rasistihaukut ja entisen pääministerin ja venäjän vasallin Lipposen julkituoma PerusSuomalaisten eduskuntasaliin tuoma ”hulinointi-kulttuuri???” on tässäkin takana jonkin mittarin mukaan kaksikko, jonka tulisi osata käyttäytyä!
Suomalaisessa kulttuurissa voittajat ovat aina saaneet ”mollata” vastustajia ja tämän PerusSuomalaiset, jos kuka on saanut tuta!
Nautitaan nyt voitosta ja pyydellään sitten anteeksi, kun on sen aika!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jocke Rantanen Eläkeläinen / yrittäjä
Tyytyväinen
#8

Tottahan asia noin on.
Meidän tulee kuitenkin katsoa eteenpäin ja yrittää oppia siitä mitä peruutuspeilistä näkyy.
Sanotaan että ei haukku haavaa tee. Tai että kyllä maailmaan mölyä mahtuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#11

Vuoden aikana on laitettu haisemaan kymmeniä Miljardeja rahaa Ukrainan sotaan ja Pakotteisiin …osa velkaa ja osa hintojen nousuilla kansalta ja yrityksillä ryövättyä rahaa ja Osa Valtion Yhtiö Fortumin kautta (sieltä meni pelkästään n. 10 Miljardia) .
Persujen pitäs nyt lyödä nyrkki pöytää että tämä homma saa loppua nyt heti !
SUOMALAISET TARVITSEE OMAT RAHAT OMAAN KÄYTTÖÖN EIKÄ VELKAA KANNATA SOTIMISEN TAKIA TEHDÄ !

Pitää vaatia että ei muillekkaan pummeille enään senttiäkään…
Ei Italiaa,Kreikkaan,Somaliaan, Afganistaniin ei mihinkään !

EIHÄN HOMMA NÄIN VOI JATKUA !
Tässähän menee koko maa konkurssiin !
Aivan järjetöntä politiikkaa !

Kaiken Järjettömyyden alku on Eu-Trollaus kaikki yrittää miellyttää Brysseliä raha lähetyksin oman edun takia että saisi Miljoona palkkaisen viran sieltä…(Järjetöntä hommaa)

Persujen on vaadittava EU-trollit (ja VENÄJÄN-TROLLIT MYÖS) MAAN PETTURUUDESTA ELIKAUTISTA ISTUMAAN !

Eihän mikään talous tällaista menoa kestä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#18

Persujen pitää laittaa kynnyskysymykseksi Hallitukseen menolle tämä rahan jaon lopetus ympäriinsä !
TÄMÄN TAKIHAN PERSUT NOIN HYVÄN VAALITULOKSEN SAIKIN !
NYT ON VELKOJEN MAKSUN AIKA !

Oli ennen kuulumatonta jos vielä säästettäisiin lisää kaikien hintojen korotusten korkojen noston (jolla myös rahoitetaan sotaa) lisäksi ja rahat lähetettäisiin ihmisten tappamiseen.

Onlihan se mahtavaa Marinistakin kun veri roiskuu ja taloja kaatuu… Samoin Sivari Haavistosta ,sitähän päättäjät on aina halunneet kautta aikojen ympäri maailman …tehdä ja saada kansan puolelleen kannatamaan sitä,mutta pitäs ajatella järjellä onko siinä järkeä velaksi tehdä tuota teurastusta.
Persujen pitää kyseenalaistaa tämä järjettömyys !
Onhan se aina ollut tiedossa että ihminen on hulluin eläin…
Mutta järjen käyttökin on sallittua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

UKRAINASSA TAI JOSSAIN MUUALLA!
#23

Tähän rahankäyttöä käsittelevään viestiketjuun haluan tuoda esille erittäin tärkeän faktan. Kaikenlainen muu rahan tuhlaus on lopetettava, mutta Ukrainaa tulee tukea niin rahallisesti kuin sotilaskalustollisesti.
Venäjä on agressiivinen ja vaarallinen itänaapuri. Jos Venäjä voittaa Ukrainassa se jatkaa hyökkäyspolitiikkaansa muihin valtioihin. Tilanne tulisi Ukrainan romahtaessa eskaloitumaan vakavasti. On muistettava realistinen skenaario, että suomalaisetkin aseet tulevat käyttöön Venäjää vastaan, kysymys on vain siitä ammutaanko niillä Ukrainassa vai lopulta Suomessa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Käytä järkeä äläkä turhaan pelkää…
Suomeen ei ole kukaan ollut tulossa,eikä tule !
Ellei tahallaan houkutella sillä että Ryssiä tapetaan Ukrainassa !

Sama asia jos sulla asuu rikollisjengiläisiä naapurissa ja ajettelet että voit kivittää ja sylkeä niiden päälle ostarilla..
Ja ajatella että silloin ne ei tule sun puolelle…

Minusta tuntuu että silloin ne vasta tuleekin…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#29

Ei Ukrainaankaan kukaan ole hyökännyt vai miten se meni? Muistaakseni Venäjä on Suomeen hyökännyt montakin kertaa. Fakta nyt vaan on se, että kukaan Ukrainassa tapettu venäläinen ei taatusti hyökkää Suomeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Eu hyökkäsi ensin Ukrainaan vekarahalla rajoja siirteleen 10 v. sitten.
Velkahan lupauksilla villitty (venäjän -elätti)kansa ajoi Presitentin maan pakoon jossa se vieläkin on.
Venäjä hyökäsi 9 v. sitten aseellisesti sinne ja 1 v. sitten laajensi hyökkäystä jonka jälkeen Eu ja Nato ja Usa tuli aseelliseen sotaan mukaan Ukrainan maaperälle.
Nyt soditaan Ukrainan Rajoista kumpi sen paska maan saa Venäjä vai Eu !
(siis ryttät vai Natsit)
Ukraina ei yksin pärää,se on kuin huora jota pitää elättä…
Venäjä on uhannut jo ydinaseella,kun ei se muuten puolta maailmaa vastaa pärjää sehän on selvää.
Neuvotteluihin Eu mailla ei ole mitään halua,Venäjällä sen sijaan olisi.
Eli ydinsota näyttää väistämättömältä.
Ryttäs on ajettu nyt nurkkaan taloudellisesti ja sotilaallisesti.
Nurkkaan ajettu karhu voi olla vaarallinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Kun ydinsota alkaa niin pitää toivoa että Venäjä pitää lupauksen
Sarmat2 Haagiin
Silloin koko maailmalla menee paskat housuun ja sota loppuu siihen paikkaan.

Pikku ydinpommeilla paukutus johtaa torjumisiin ja vasta laukauksiin ja koko maailma tuhoutuu….

Yhdellä Sarmat2 :lla menee vain Länsi Eurooppa sileäksi (sitä ei voi torjua) se on niin nopea

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Ei pahaa tule maksaa , Pahalla !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#10

Ylilyönniksi meni! Toisaalta aika pientähän tuo taisi olla, pääsi vaan julkisuuteen?
Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, mutta muistaen Sipilän haamulennot Turkuun ja Orpon arvopohjat, niin olivathan ne aivan eri luokkaa, kuin pelkät puheet.
On satavarmaa, että monissa Puoluetoimistoissa skoolattiin noiden manoovereiden tulosta: Päästiin Persuista eroon!
Aina ei voi näemmä onnistua, vaikka on kuinka hienot strategiat!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Politiikassa ”halataan kuoliaaksi” tai ”annetaan niskalaukauksia”. Pääsiäisaamuun mennessä niistä on selvitty.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Luukkanen: ’Keskusta ja perussuomalaisethan ovat historiallisesti samasta ”alkion oksasta” varttuneita.’ Jos Luukkanen viittaa alkiolaisuuteen, niin kommentti on koominen. Nykypersut ovat aikalailla Alkion oppien vastakohta. Historiallisesta SMP taustasta on persuilla enää jäljellä populismi, joka persujen tapauksessa on pölhö-tasolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jocke Rantanen Eläkeläinen / yrittäjä
Hämmentynyt
#9

Kannattaisi tutustua edes hieman Santeri Alkioon.
Hän kannatti voimakkaasti Suomen itsenäisyyttä jo ennen kapinaa.
Meillä ei taida mikään muu puolue enää olla itsenäisyyden kannalla?
Eli tuossa Arto Luukkanen on aivan oikeassa.

Käsityksesi populismista ei taida oikein vastata todellisuutta.
Populisti lupaa mitä ihminen haluaa ja sitähän Perussuomalaiset eivä suinkaan tee. Perussuomalaiset vaativat päinvastoin että talous tulee saattaa kuntoon ja velalla eläminen, ihmisten miellyttäminen jakamalla velkarahaa täytyy lopettaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

”Mikään muu puolue ei ole itsenäisyyden kannalla”. ”Perussuomalaiset eivät ole populisteja”.
Havaintosi ympäröivästä maailmasta ovat huvittavia, aivan järjettömiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jocke Rantanen Eläkeläinen / yrittäjä
#20

Tähän hätään tuossa sinulle vähän alkiolaisuudesta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Santeri_Alkio

En viitsi alkaa vääntämään kanssasi. Sinun kannattaisi opiskella asiaa jota kommentoit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Et tietenkään viitsi, koska pystyt nostamaan ainoastaan itsenäistymisajatuksen Alkion näkemyksistä. 1900- luvun alussa kaikki edistykselliset ja sivistyneet kannattivat Suomen itsenäisyyttä. Tänä päivänä itsenäisyys on vankka perusta: siitä syystä nykypäivän alkiolaisuutta ovat nimenomaan edistyksellisyys, sivistys, vapaus, yhdenvertaisuus, eettisyys, vastuullisuus. Alkio edisti myös kansainvälisyyttä. Persut ovat kaikkien noiden vastakohta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jocke Rantanen Eläkeläinen / yrittäjä
Utelias
#27

Onko itsenäisyys monekaan puolueen ohjelmassa nykyään?
Taitaa olla niin että muut paitsi juuri Perussuomalaiset ajavat itsenäisyyttä.
Muut ovat alistuneet EU:n liittovaltiolle.

Kuten kirjoitin, tutustu edes Alkiolaisuuteen.
Lopeta jankuttaminen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Sinä se jankutat itsenäisyydestä ja jätät alkiolaisuuden käsittelemättä. Turha ajaa sellaista asiaa, joka meillä jo on. EUssa ei ole liittovaltiota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jocke Rantanen Eläkeläinen / yrittäjä
Utelias
#30

Santeri Alkion yksi perusaioita oli Suomen itsenäisyys, niin taloudellinen kuin varsinainen itsemääräämisoileuskin.

Kerro mitä Alkiolaisuus mielestäsi on.
Jos et kykene niin pysy poissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Edellä olen listannut useita alkiolaisen ideologian arvoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#34

Vali vali vali vassari

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

maalainen
#15

Alkiolaisuuden keskeiset asiat – edistyksellisyys, liberalismi, toiminta köyhän asialla – ovat mahdollisimman kaukana persujen esittämistä tavoitteista. Mikään eduskuntapuolue ei ole kauempana alkiolaisuudesta kuin persut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jocke Rantanen Eläkeläinen / yrittäjä
#21

Tuossa edellisessä myös sinulle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000