Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Siviileille oikeus kantaa asetta Ruotsissa ja Suomessakin?

Lähes jokapäiväisten ammuskelujen, räjähdysten ja ylipäänsä jengiväkivallan siivittämänä Ruotsissakin on nousemassa keskustelu kansalaisten oikeudesta puolustaa itseään. Pandoran lippaan avasi ruotsidemokraattien valtiopäiväedustaja. Hän ehdottaa siviileille oikeutta kantaa käsiasetta.

Ruotsidemokraattien valtiopäiväedustaja Josef Fransson avasi X:ssä (ent. Twitter) keskustelun, joka varmasti on ollut monen kansalaisen mielessä. Miten puolustautua, jos arjen lisääntyvä väkivalta osuu omalle kohdalle?

– Ruotsin lainkuuliaiset kansalaiset tarvitsevat parempaa suojaa terroristeja ja jengirikollisuutta vastaan.

– Mikseivät vailla rikosrekisteriä olevat siviilit voisi kantaa asetta, yhdistettynä jatkuvaan koulutukseen ja ampumakokeisiin, Fransson muotoili.

Asiasta kirjoittaa Suomen Uutiset.

Oikeutta aseenkantoon on perusteltu sill, että se vähentäisi väkivaltarikollisuutta, jos rikolliset tietäisivät, että mahdollinen uhri pystyy puolustautumaan.

Tämä on se sama perustelu, jota USA:ssa on käytetty.

Yhdysvaltain perustuslain toinen lisäys takaa kansalaisille oikeuden omistaa ja kantaa asetta. Lisäys on 1700-luvun lopulta, mutta se on yhä pohjana tämän päivän poliittisille kiistoille, päätöksille ja hyvin vahvana elävälle amerikkalaiselle vapausajattelulle. Käytännössä tämä merkitsee, että ihmiset voivat ostaa myös tehokkaita aseita verraten helposti.

Asiasta kirjoittaa MTV-uutiset.

Vast’ikään Yhdysvaltain korkein oikeus on kumonnut New Yorkin osavaltiossa voimassa olleen lain, jolla rajoitettiin aseenkantoa.

Itse kannatan tuota vapausajattelua niin Ruotsiin kuin Suomeenkin. Jos rikolliset varustautuvat niin miksei myös siviilitkin.

Suomessa on mm. erittäin suuri metsästäjien joukko eikä heille tuota mitään ongelmaa käsitellä asetta.

Samoin aseenkanto-oikeus siviileillä olisi hyvin perusteltu maanpuolustuksen kannalta. Liikekannallepanon sattuessa aseet olisivat heti saatavilla kotien asekaapeissa.

Tämä madaltaisi myös kynnystä osallistua ampuharjoituksiin maanpuolustuksellisessa tarkoituksessa.

Uskoisin sen myös nostavan maanpuolustushenkeä ja kiinnostusta armeijan käymiseen.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


45 kommenttia
Nimetön
#1

Kalevalaa suomalaisena kansalliseepoksena lie tulkittu niin väkivaltaa ihannoivana kuin sitä vastustavanakin. Ps-uskonnon yksi ulottuvuus on väite aidon ja oikean suomalaisuuden ja isänmaallisuuden ainoasta ja oikeasta, rehellisestä tulkinnasta. Pikkuhiljaa ps-uskonnon papit ovat hurmoksessaan hilaamassa suomalaisuutta kohti vihan tunteiden mielihyvää tuottavia kokemuksia ja käytännön toteutuksia. Nyt ollaan todella vaarallisella tiellä. Suunta ei suinkaan ole oikea.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Tässähän puhutaan itsepuolustuksellisista aseista, kuten vaikka pippurisuihkeista, ei yksin ampuma-aseista. Todellisuudessa ihmisen kädet löytävät nopeasti kättä pidempää, tai aiheuttavat vakavia vammoja hyökkääjille vain käsiensä avulla, tilanteesta riippuen. Tärkeintä on se, että hyökkääjä ei tiedä uhrin puolustuskeinoja, eli ase, mikä tahansa, voi löytyä uhrin avuksi, ei vain hätänumero, pippurisumute, voimakas merkinantolaite ym., mahdollisesti joltain löytyy ampuma-asekin tilanteen sitä vaatiessa; massamurha tilanteessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

VV-Uskonnon pappi saarnaa hurmoksessa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

”Todellisuudessa ihmisen kädet löytävät nopeasti kättä pidempää, tai aiheuttavat vakavia vammoja hyökkääjille vain käsiensä avulla, tilanteesta riippuen.”

https://www.youtube.com/@ActiveSelfProtection
Pitää paikkansa. Tuosta on sentään olemassa videotakin. Nykyajassa tosin on maahanmuuton seurauksena yleistynyt Suomessakin hyökkääjillä puukkojen käyttäminen. Enää ei voi luottaa ollenkaan mahdollisuuteen rehellisestä tappelusta käsivoimin, erityisesti jos hyökkääjä on ulkomaalaistaustainen ihminen- tai vaihtoehtoisesti mielenterveysongelmainen suomalainen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Ulkomaalaistaustaisia oli Suomessa vuonna 1990 37618 henkeä ja vuonna 2020 lopussa 444031 henkeä. Kyseessä on siis kulttuurinvaihto, jos sana väestönvaihto ei sovi. On täysin selvää, monille epäselvää, että kehittyvistä maista saapuvilla on pohjoismaihin suhteutettuna eri kulttuuritaustat, jossa vaikka raiskaaminen tai kurkkujen katkominen on saapunut suomalaisten keskuuteen ilmastokommunistikiimaisten sosialistien toimesta, mutta suomalaisten osaksi on kommunistien toimesta määrätty sopeutuminen vieraisiin kulttuureihin, jossa aseet, pommit ja raiskaaminen jokapäiväisenä ilmiönä yritetään hivuttaa jokaisen iholle, demareiden, vihreiden ja vasemmistoliiton, kuten myös sak kommunistien toimesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Juuri näin, eräiden tilastojen mukaan jokainen afrikkalainen nainen joutuu keskimäärin kerran raiskatuksi vuodessa, tätä kulttuuriako kommunistit todella hivuttaa Suomeenkin, voi helvetti. Osaajia, siis ainakin osaavat raiskaukset satavarmasti. Kyllä Suomeen saadaan osaajia eri aloille, kunhan maksukykyä riittää ja kykenee ilmoittelemaan lehdissä, mutta ei jostain kehitysmaan basaarista hakemalla. Ne jotka valittavat osaajien puutetta, ovat itse osaamattomia, kykenemättömiä rekrytoimaan työvoimaa ulkomailta, sekään ei ole tumpeloiden hommaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Ne on lähinnä idiootteja, jotka jauhavat työvoiman lisäämisestä jonain automaattina, kunhan veneet Välimeren rannoilla on täynnä, niin sitten saadaan hoitajia, voi jumalauta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Työvoiman tarve tulee vähenemään tulevaisuudessa rajusti, eli tarve kutistuu automaation myötä kuution käyrässä. Työehdot ovat automaatiossa kone kaput ja uusi tilaukseen. Toinen vaihtoehto on tilata tuotteet ulkomailta, ollaan lähinnä pöytälaatikkofirman hengessä. Vain ihminen, vanhus tai sairaanhoidossa tarvitsee yleensä ihmisen kättä, joka sekin valuu automaation piiriin. Tulevaisuus on automaation rakentamista ja sen huoltoa teollisen valmistamisen puolella, samaa ympäri maailman. Teollinen kilpailukyky edellyttää huippuaivoja, teollista vakoilua, ja ennen kaikkea kehityksessä on oltava koko ajan hereillä. Ilmastonmuutoksesta jauhaminen on hiekkaa laakereissa, lakot ovat kiviä laakereissa, kukaan maapallolla ei edelleenkään pysty todistamaan ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta, ja äärimmäisen heikko hiilidioksidipitoisuus on vain vihreiden ja demareiden unelmien työkalu kaataa markkinatalousjärjestelmä, ja siinä samassa rakentaa hyvinvoinnin kaatava kolhoosijärjestelmä tilalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Vuoteen 2030 mennessä luku verrattuna vuoteen 2020 on n. kolminkertainen. Sille ei ps onneksi voi mitään = talous määrää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Ja VV-Uskovaisetkin ovat silloin vähemmistö.Sen taas määrää”rauhanuskonnon” harjoittajat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vainoharhainen nimetön!
Hämmentynyt
#8

Miten ihmeessä sait käännettyä tämänkin asian PerusSuomalaisiin?
Ns ”alku-uutisessa” ei mainita PerusSuomalaisia sanallakaan!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#16

Ei jumakauta!
Näin vähän leikkauksia!
Ja kotouttamiseen yli 100 miljoonaa euroa LISÄÄ.
100 miljoonaa KOTIUTTAMISEEN, ei kotouttamiseen.

3. Pakolaiset ja turvapaikanhakijat
Esityksen mukaan pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta leikataan yli 50 miljoonaa euroa. Leikkaus olisi 14 % vuoden 2023 budjettiin verrattuna.

Valtion korvauksia kotouttamisen edistämiseen lisätään yli sadalla miljoonalla eurolla.
https://yle.fi/a/74-20047241

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Jos on jatkuva”mielenhäiriö”?Ei siinä paljon Kalevalat auta!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Suosittelisin siirtymään lukemaan vaikka sitä Kalevalaa, tulee parempi mieli.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Kalevala on erittäin keskeinen osa suomalaisuutta. Kaikki, jotka kulttuuriperimästämme hyvää mieltä saavat, sitä lukevat ja sen tuntevat. Vaikka Kalevalla ja sen syntyhistorialla siis onkin maallemme ja kulttuurillemme keskeinen merkitys (ja josta todellakin saan hyvää mieltä), senkään syntyhistoriaa ja kansainvälisiä juuria ei mielestäni saisi peitellä ja vääristellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Kalevala – eskapismia eiliseen – nykyaika ja somekuplatko elää Kalevalasta – mainokset ja elokuvat toimivat roolimalleina arvoja myöten. Vihervasemmisto luo uutta tulevaisuutta taikinoimalla menneisyyttä — palvelevat hyödyllisinä idiootteina lopullisen tuhon eteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#35

Koskahan ne keksii että Kalevala täytyy kieltää rasistisena eeppoksena?Onhan siinä se Vaka vanha Väinämöinen,joka laski laulellen vesiä.Ihan selvää piilorasismia.Ja sen lisäksi Väinämö himoitsi Aino neitsyttä,niin että Aino hukuttautui.Voi että mikä natsi/rasismi sika oli Väinämö aikoinaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Ja tietenkin toki, kuten tiedämme, Kalevala on tuonut valtavalle määrälle ihmisiä hyvää mieltä ympäri maailmaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

En jaksa uskoa että olisit se ainoa v 1912 syntynyt, koska hänkään ei varmasti sodat ym käyneenä näe jotain eeposta sielunsa määrittäjänä. Joskus on ollut pakko, siis pakko toimia ja yrittää pysyä hengissä, puolustaa omaa maata jne eikä kerrata historiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Vihervasemmisto uskontoon kuuluu se,että jo startti pistoolitkin pitää kieltää hirvittävän vaarallisina aseina hui!Ja sen lisäksi VV-uskonnon yksin uskon-oppi on,että tänne muualta tulleilla on huomattavast isommat/paremmat oikeudet kantaväestöön verrattuna.Ja saavat siten täällä raiskata/tappaa,saaden rangaistuksekseen korkeintaan vähän”ehtoollista”.Ja jos tehtailevat useamman rikoksen,astuu paljousaleennus heti voimaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Vihervasemisto uskontoon kuluu myös ulkomaalaisille oikeudet varastella tuotteita joka vuotisena elämäntapana pitämällä varastelusta saatavat rangaistukset mahdollissimman lievinä, jopa jättämällä rangaistuksia kokonaan pois. Lisäksi poistaa kaupoilta mahdollisuudet ottaa kiinni myymälävarkaita, näin antaen myymälävarkaiden varastaa kauppojen hyllyt tyhjiksi lopulta aiheuttaen koko kaupalle konkurssin, kaupan pysyvästi sulkeutumisen.

Vihervasemmisto uskonnossa on oikein varastaa rahaa, omaisuutta muilta ihmisiltä erityisesti jos varkauden kohteena on hyvätuloisempi ihminen. Itseasiassa vihervasemmistolaisten unelmamaailmassa kaikki omaisuus, raha ovat yhteisiä ja jaettuja kaikille ihmisille. Eikä mitään yksityistä omaisuutta, rahaa ole kenelläkään. Eli on käytännössä jokaisen työtä vihaavien ja työelämää tahallaan välttelevien unelma koska elämä kehdosta hautaan asti, ilman mitään työtä pitäisi tehdä oikeasti mahdolliseksi heidän mielestään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Vihervasemmistolainen demokratia on ideologisesti lähes samankaltainen kuin kristinusko. Mutta ilman uskontoa ja jumalaa, omaa kansaa, omaa maata.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Vihervasemmisto ei tiedä mitä tarkoittaa uskoa jumalaan, ei kai ne muuten puolustaisi kurkunleikkaajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

VV-Uskon pappi kannattaa Suomeen samanlaista sekasortoa,kuin Ruotsissakin on.Siinä vaan voi käydä huonosti myös VV-Uskon papille,jos samanlainen sekasorto valtaa Suomen?Pahoja merkkejä on jo ollut nähtävissä Suomenkin isoimmissa kaupungeissa.Helsinki,Turku,Oulu,Tampere,ja toiset kaupungit seuraa perässä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Häh?
#13

Mikä sinunkin pääsi on sekoittanut, huumeetko?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Sattuko häjyst?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

VV-Uskonnon/vihervasemmisto uskonnon,yksi uskon-oppi on.=Ensin EU,sitten ruotsinkieliset/maahanmuuttajat,ja ehkä lopuksi kantaSuomalaisille jotain pieniä”armopaloja”,mikäli sattuu rahakirstun pohjalle jotain jäämään?Ja huumeisiin en ole koskenut pitkällä tikullakaan.Sinusta taas en tiedä,kuinka on sinun laitasi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#14

Kun Suomesta tulee kalifaatti niin sinäkin vingut persuja apuun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Suomessa on kuulemma huutava pula ”huippuosaajista”. Miksi se työttömäksi jäänyt ulkomailta tullut huippuosaaja ei löydä kolmessa kuukaudessa töitä? Kummallista. Luulisi vietävän käsistä?
Kun väärin perustein Suomeen tullut irakilainen karkotetaan ja valehdellaan hänen kuolleen, niin siitä syntyy kauhea kohu vasuritoimittajien ja Ohisalon toimesta. Kun Ukrainassa terroritekoja tehnyt venäläinen terroristi saa oleskeluvan väärennetyillä henkilöpapereilla vaimonsa valeopiskelupaikan perusteella, niin sitä eivät vasuritoimittajat tuomitse. Kummallista? Suomen raja vuotaa kuin seula.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suvakit
Iloinen
#25

Suvakit, suvakit!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Sanoisin , että ken miekkaan ” tarttuu se miekkaan hukkuu ” !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Yleensä ja käytännössä se on niin, että aseettomat viattomat hukkuvat omaan vereensä, kun roistot tökkivät miekoillaan, omilla luvillaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Siis - mitä tarkoitat ….?
#10

” Joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu”

Kuka tarttuu ensin- rikollinen.

Sitä varten kait on olemassa virkavalta ja armeija.

Rangaistuksia pitää koventaa ja ruumiillinen rangaistus ottaa käyttöön.

Vanhanajan Selkäsauna tekisi jossain tapauksissa ihan hyvää- ellei lapsena ole lainkaan kuritettu.- pitää takapuolen kautta antaa järkeä aikuisena, ellei puhe auta- yleensä ei auta.

Pyssyjen kannon julkista oikeutta en kannata.

Virkavallalle pitää antaa samat oikeudet kuin ennen olivat. Ei niitä muuten kunnioiteta- tämä koskee opettajia myös.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Juuri näin!1950/1960 luvun taitteessa,kun kävin kansakoulua.Meillä oli mies opettaja,joka vei niskasta ulos tunnilla häiriköiviä pojankloppeja.Eikä hän saanut siitä yhtäkään varoitusta kouluhallitukselta.Eikä muuten tullut yhdestäkään niistä pojista/koulukavereistani kouluampujaa,joita niskasta vietiin ulos.Ja tuo jo kauan sitten edesmennyt mies opettaja.Oli todella inhimillinen isähahmo silloin jos kaikki meni hyvin.Ja hän oli MIES isolla M:llä.Eikä mikään”miesoletettu”.Tämä sama”oikeus/käytäntö”pitäisi olla vieläkin,ettei oppilaat hypi opettajiensa silmille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Yhdenvertaisuusselonteko ei vielä tyydytä RKPtä.
Kaikilla maan asukkailla on jo nyt yhdenvertaiset oikeudet kaikkeen mahdolliseen. ”Positiivisen syrjinnän” nimeen, toiset ovat tosin yhdenvertaisimpia kun toiset. Vähemmistöjen erikoiskohtelu on huomioitu jopa lainsäädännössä. (RKPn toimesta)
Mistä kiikastaa? Onko kaikkien vähemmistöjen esitaistelija kiristämässä lisää etuoikeuksia heidän yhteiseltä viholliselta eli enemmistöltä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Folktingetläisten tiekarttaan kuului ryhtyminen kaikkien vähemmistöjen esitaistelijaksi. Ei rakkaudesta vähemmistöihin, vaan vallanhalusta ja vihasta suomenkielisiä kohtaan. Hyvin on mennyt siltä(kin) osin.
Yhdenvertaisuutta vaativat, mikä on heidän vaatimanaan lähinnä vitsi.
Käytännössä ovat rinnakkaisyhteiskunta omine instituutioineen. Ainoa mikä kiinnostaa on he itse. Joku ehdotti kommentissa heille kiintiöministeriä, jolla olisi sananvaltaa vain heitä koskevissa asioissa. Miksi pitäisi olla muussa? Ovat sitä mieltä, että olivatpa tulijat mistä hyvänsä heillä on enemmän yhteistä tulijoiden kun suomenkielisten suomalaisten kanssa ja siinä ovat oikeassa. Suomenkielisten luonteeseen ei kuulu muiden hyväksikäyttö ja höynäyttäminen. Siksi olemme helppoa riistaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kun jo turvapaikka-asiassa on oltu sinisilmäisiä, niin miksipä ei toisessakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000