Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Ruotsia inhimillisempää koronapolitiikkaa Suomessa

Suomessa on todettu 190 koronakuolemaa 26.4.2020 mennessä. Ruotsissa vastaava luku on 2200. Ero on 11,6 kertainen ja väkilukuun suhteutettuna vielä 6,2 kertainen.
Montako henkeä olisi pystytty ja pystyttäisiin pelastamaan, jos hoitokapasiteetti riittäisi kaikille Ruotsissa?

Alla lainaus Ilta-Sanomien uutisesta eiliseltä:
”Tukholman alueen terveydenhuollon ja sairaanhoidon aluejohtaja Björn Eriksson kuvailee Ruotsin radiolle tämänhetkistä tilannetta ”äärimmäiseksi”.
– Tilanne on ollut äärimmäinen ja se on äärimmäinen juuri nyt, sellainen jollaisessa me emme ole koskaan olleet, hän sanoo haastattelussa.
Tukholman sairaaloissa kerrotaan olevan tällä hetkellä yli tuhat ihmistä hoidettavana koronan vuoksi. Tehohoidossa on koko maassa hieman yli 550 covid-19-potilasta.
Pelkästään Tukholmassa tehohoidettavia koronapotilaita on noin 230. Normaalisti koko alueella on vain 90 tehohoitopaikkaa, ja määrä on koronaepidemian vuoksi jouduttu nelinkertaistamaan.”

Terveysoikeuden professorin Lasse Lehtonen totesi eilen Keskisuomalaiselle, että THL näytti koronaepidemian alussa kannattavan laumasuoja-ajattelua, mutta poliittinen paine muutti tilanteen.
Terveysoikeuden professori sanoo, että erilaisten näkemysten pääsy julkisuuteen on hyvä asia, ja se kertoo julkisen keskustelun toimivan Suomessa.
Näin siis laumasuoja-ajattelusta siirryttiin nykyiseen pandemian hidastamisstrategiaan.

”Rajoitustoimilla epidemian kulkua on mahdollista hidastaa, jolloin sen kesto voi pidetä huomattavasti. Ilman rajoitustoimia keston arvioitiin olevan noin kolme kuukautta. Myös epidemian korkeimman kohdan tartuntojen määrä laskee, kun epidemian huippu leviää pidemmälle ajalle.
On tärkeää hidastaa epidemian kulkua ja madaltaa tartuntahuippua, jotta terveydenhuollon kapasiteetti riittää vakavasti sairastuneiden hoitamiseen. Valtaosa sairastaa taudin lieväoireisena kotona, mutta osa sairastuneista voi tarvita sairaalahoitoa”, sanoo THL:n ylilääkäri Tuija Leino.

Kyllä Suomen tapa toimia on Ruotsia inhimillisempi.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Jarmo
#1

Tukholmassa sairaaloiden hoitohenkilökunta on varoittanut, että esimerkiksi munuaispotilaat eivät olisi saaneet tehohoitoa koronaepidemian vuoksi.

https://www.svt.se/nyheter/inrikes/larm-om-att-patienter-prioriteras-bort-ivo-gor-tillsyn-pa-karolinska

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Höpö höpö hallitus
Utelias
#2

Ilman julkista ja opposition painetta olisi Sanna ”Vogue-Legenda” Marinin kaikkien aikojen surkein hallitus olisi jatkanut valitsemallaan laumasuojan tiellä, mutta siitäkin huolimatta YLE olisi hehkuttanut korvat punaisina Sannan + höpöhallituksen erinomaisuutta ja Rönkä olisi laitettu kaikkiin pääuutisiin tätä painokkaan möreällä äänellä vakuuttavasti vahvistamaan!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Onneksi tässä tapauksessa Hallituksen kokemattomuudesta johtuva epävarmuus ja häilyvyys käänsivät asioiden hoidon inhimillisempään suuntaa. Myös suomalaisia kohtaan. Erityisesti pyrkien suojelemaan maamme tähänkin tasoon nostaneiden vanhusväestön viimeisiä vuosia.
Lähellä lienee ollut, että ilman Persujen pelkoa ja Niinistön puuttumista asiaan olisimme olleet Toveri Löfgenin valitsemalla tiellä. Tosin ottihan Sanna Marin ”nokkiinsa” Presidentin asiallisesta puuttumisesta, mutta vältyimme sentään isommalta katastrofilta. Pienempiä onkin sitten riittänyt ja riittänee tuolla porukalla. Toivottavasti ainakin osa ministereistä on oppimiskykyisiä? Kaikki tuskin ovat?
Oma lukunsa on sitten tämän rahanjaon ja rahojen loppuessa tehtävät korjausliikkeet. Paljon on porukkaa vaihdettava ja asenteita muutettava, jotta jotenkin selvitään!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#6

Jos Saksassa olisi ollut korona epidemia 2 maailmansodan aikana ja sitä olisi hoidettu kuin Stefan Löven hoitaa nyt Ruotsissa, syylisiä etsittäsiin vieläkin ja tuomittaisiin kaikki osalliset kansanmurhasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kuolintapauksia on varmasti paljon enemmän kuin mitä on tilastoitu.
Sama ympäri maailmaa.

Mikä on inhimillinen tapa suhtautua kulkutautiin????
Oikeeta vastausta tuskin on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000