Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Miksei Muhammed kestä vitsejä?

Tuomas Enbuske kirjoittaa osuvasti Kirkko ja kaupunki – lehdessä mm. kristinuskon vitsailun perinteestä.

– Kerro vitsi Jeesuksesta?

Kännykkäni tekoälysovellus kirjoittaa minulle pitkän Jeesus-aiheisen vitsin.

– Kerro vitsi Muhammedista?

”En kerro vitsejä, jotka kohdistuvat tiettyihin uskonnollisiin hahmoihin.”

Toistan Jeesus-testin useamman kerran, aina uusi vitsi tai vaikeneminen. Sitten pyydän tekoälyä kertomaan ensin vitsin kristinuskon Jumalasta, sen jälkeen Allahista. Ensimmäiseen äly suostuu, jälkimmäiseen ei.

Tästä on juuri kysymys – Allah ei kestä vitsejä.

Olen ylpeä, että uskontomme on sellainen, josta voi vitsailla ja jota voi kritisoida, kirjoittaa Enbuske.

Minusta länsimaissa annetaan liikaa periksi islamin uskonnolle ja toimitaan heidän käytäntöjen mukaan.

Nyt tekoälykin.

Hyvin oivalta kolumni Ebuskelta. Yhdyn siihen.

Ai vitsi, no esimerkki yhdestä (kirjoittajan lisäys sellaisesta):

Pappi päätti saarnansa ja antoi seurakuntalaisille kotitehtävän: ”Ensi sunnuntain aiheena kirkkovuodessa on totuus ja valhe. Lukekaapa sitä silmällä pitäen jo etukäteen Markuksen evankeliumin 17. luku!”

Seuraavana sunnuntaina pastori kysäisi kirkkokansalta: ”Kuinka moni teistä teki, niin kuin kehotin, ja luki evankeliumitekstin?”

Noin puolet käsistä nousi ylös. Pastori riemastui: ”No teille erityisesti tämän päivän saarnani onkin tarkoitettu! Markuksessa ei nimittäin ole kuin 16 lukua!”

Loppukommentti: Jumala kestää kyllä huononkin huumorin. Hän on nimittäin luonut huumorintajun.

Matin vitsi Muhammedista: Jumala ja jesse katteli telsusta salkkareita kun ovikello soi. Jumala sano, menes Jesse nuorempana tsekkaa kuka siellä on. No siellähän oli Muhamed. Jesse huusi olkansa yli, iskä oletko kebappii tilannu?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


91 kommenttia
Nimetön
#1

Riikka Purra lauantaina Ykkösaamussa punanutun haastateltavana.
Ykkösaamu
Tulossa la 14.9. klo 10.05
40 min

Suomen talouslinja on leikata kaikkialta ja soten palvelulupaus on ylimitoitettu. Näin sanoo valtion rahakirstun vartija. Ykkösaamun vieraana on valtiovarainministeri Riikka Purra. Seija Vaaherkumpu haastattelee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Huono itsetunto ei kestä edes kilttejä vitsejä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

ei Kyllä kestä Juutalaisetkaan vitsejä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Kyllä kestää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Mutiaanot ovat yksinkertaisesti tyhmiä, mutta eihän sitä kukaan uskalla päin naamaa sanoa, kun ovat yhtä tyhmiä kuin raakoja. Jos saisi kaikille tyhmän leiman, niin koko mielenvikainen liike tyssäisi siihen. Eihän tyhmäkään halua olla tyhmä tai ainakaan, että se sanottaisiin julkisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tapio
#2

Muhammed ei ymmärrä huumoria.
Aika paha puute.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Allah älä työnnä”Kabulia rattaisiin”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Onko Muhammedilla jokin toinen nimi, josta vois vääntää vitsejä.
Joku lempinimi, kutsumanimi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#14

Musse?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Muhhahhaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Vantaan alue- ja kaupunginvaltuutettu Eva Tawasoli (vihr) kommentoi julkaisua rasistiseksi

Mauri Peltokangas kirjoitti kameleista ja lentävistä matoista
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5dcd2e41-77b3-4346-a15c-eb3ba19ef399

Tässä tyypillinen Vihreiden ”rasisti” tapaus.
Tällä Iranista tulleella kiintiöpakolaisella (afganistanilaiset vanhemmat) ei ole käsitystä rasismista.

Vihreille pitää järjestää rasismikurssi, jotta tietäisivät, mitä rasismi oikeasti on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Miksi kukaan ei puutu tähän kun 500 v. sitten Intiasta pakolaisena tulleet muutamat moneen kertan sukurutsanneet seurueet on levinneet kuin jänikset koko maahan sosiaali turvan elättinä ja tappavat toisiaan tässä maassa ? Iltalehdet ja alibit tiennaa niistä juttuja tehden.
Miksei niiltä kerätä puukkoja ja pistooleja pois?
Miksi suvakit saa perustella tätä hommaan kulttuurin harjoittamisella.
Miksi Suomen pelkuri poliisi on aivan munaton näiden edessä ja pelkää ja tärisee kuin haavan lehti ?
Persut on Hallituksessa ,miksi tällaisen homman annetaan jatkua tässä maassa ? pitäshän poliiseillekin panna kuri ja laittaa niiden tekemään työt pelotti tai ei

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

samaan aikaan nämä toimii ”valepoliiseina” ja ryöstää vanhuksilta rahat!

Miksei oikea poliisi toimi?

Miksei kerätä rikoksen teko välineitä kännyköitä pois samalla kun pitäs puukot ja pistoolit kerätä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Mutta saavathan muslimit Yleltä omat somalin-ja arabiankieliset uutiset! Ehkä niihin voi ujuttaa ”piilosanomia” islamista?
Nyt pitää somaleille ja arabeille perustaa oma veroluokka vastaamaan Yle-veroa. Kuinka moni maksaa yleensä sitä?
Jos tulosi ovat alle 14 000 euroa, sinun ei tarvitse maksaa yleisradioveroa. Kuinka moni somali tai arabi yltää edes tuohon tulosummaan ja lasketaanko siihen sosiaali-Kela avustukset?
Riikka Purraa kompaten:
Suomen sosiaaliturva pitää olla kansalaiskohtainen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Nythän maksat 163/vuodessa ja mitä saat?
Saat uusintoja ja uusintojen uusintoja. Eikö uusinnat kuulu Areenaan, josta voit niitä hakea, kunhan ensin hankit Stasi, hups, Yletunnuksen, niin Merja pääsee seuraamaan, mitä katselet.

Saat uutiset suomeksi/ ruotsiksi useaan kertaan päivässä, sanasta sanaan samoina. Usein olet lukenut uutisen ulkomaisilta sivuilta päivää ennen ja mikä pahinta, Yle ei välttämättä kerro koko uutista, vaan jättää tiettyjä asioita mainitsematta.

Saat seurata A-talkia tai A-studiota, jossa hyvinkin punaiset (Tampereella koulutetut) toimittajat pääsevät vänkäämään vääränpuolueen edustajien kanssa ja jonne suosikkikansanedustajat pääsevä viikottain näyttämään naamaansa (Tytti Tuppurainen) ja Ylen suosimat asiantuntijat kertomaan omat mielipiteensä.
Hankkikaa ulkolaisia kanavia, niin pääsette katselemaan oikeita haastatteluja .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#30

Yle vero on enemmän, kuin maksat eu:lle vuodessa.
Aika kohtuutonta?

https://www.verkkouutiset.fi/a/eu-jasenyys-maksoi-viime-vuonna-150-euroa-asukasta-kohti/#352ac01b

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Rivien välistä ja riveiltä eri medioista on käynyt ilmi, etteivät tulevat leikkaukset koske svenskayleä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Toivottavasti jatkossa selviää mihin ylerahat menevät. Ylen Tvn puolella uusintojen ei luulisi olevan kalliita. Paljon siellä esitettäviä ohjelmia on tehty svenskaylelle ja lähetetään sitten uusintoina ylen puolella. Maksaako yle svenskaylelle näistä ohjelmista?
Koska olemme ainoa maa maailmassa jossa puhutaan suomea, on meidän ja ylen velvollisuus pitää huolta, että harvinainen pieni kieli säilyy. Velvollisuutemme ei ole pitää huolta, että paljon enemmän ja muualla maailmassa puhutut kielet

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Yle päättää itse, mistä leikkaavat ja milloin.
Mutta törkeintä on, että Ylen pomo tienaa 28 400 /kk ja
Suomen pääministeri 18 444,50/kk.
Prioriteetit ensin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vituiks män YLE:n laikkaukset !
#34

Eihän niiltä todellisuudessa leikata yhtään mitään.YLE:n rahoitukseen tulee samanlainen indeksi jäädytys kun meillä köyhillä eläkeläisilläkin on.YLE:n rahoitushan on paisunut joka vuosi kuin pullataikina,kun se oli sidottu indeksiin.Nyt siis vaan vähän rajoitetaan tuon pullataikinan ylipursuamista.Mitään todellisia leikkauksia ei tehdä,eiköhän se YLE saa sen 600 miljoonaa ensivuonnakin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Asian vierestä, vakaa kansan osa sanoi jo silloin, kun EeUuu liityttiin, että rikollisuus tulee lisääntymään ja niinhän siinä on, käynytkin!?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Just näin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Täytyy kiittää taas Migriä.

GALAEV, Hussain , (syntynyt 27.7.1987), diaari PK 24/7286
Rikos, josta vangittavaksi vaadittua todennäköisin syin epäillään:
Terroristiryhmän toimintaan osallistuminen 1.1.2023-10.6.2024, Helsinki
Puolustajan määräys asianajaja Jouko Pelkonen

HAMHOEV, Adam, (10.2.1985), diaari PK 24/7285
Rikos, josta vangittavaksi vaadittua todennäköisin syin epäillään:
Terroristiryhmän toimintaan osallistuminen 1.1.2023-10.6.2024, Helsinki
Puolustajan määräys asianajaja Petteri Kouhia

BEKBUZAROV, Magomed (3.9.1990), diaari PK 24/7284
Rikos, josta vangittavaksi vaadittua todennäköisin syin epäillään:
Terroristiryhmän toimintaan osallistuminen 1.1.2023-10.6.2024, Helsinki
Puolustajan määräys asianajaja Matti Kananen-Ahjoharju

Syytteen nostamisen määräaika torstai 30.1.2025
Syyttäjä: apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe
Asiat on julistettu salaisiksi.
Vaatimukset esitti KRP/ rikoskomisario Mikko Salminen.
https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Lisää muslimeista:
https://pt-media.org/2024/09/16/kolme-muslimiterroristiepailtya-vangittiin-helsingissa/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

On taas ollut Migrillä ilmaiset ämpärijakopäivät, jossa oleskelulupia on jaettu urakalla.
Nykyinen Migri pitää lopettaa ja antaa hommat takaisin poliisille.
Ja turvapaikka ja oleskelulupa pitää aina olla määräaikainen, ei koskaan loppuiäksi. Aina palattava kotimaahan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#40

Taas on tunkua Eurooppaan.
Euroopan pitää ilmoittaa yhteisesti, että tänne ei jaeta turvapaikkoja ja oleskelulupia, kuin määräaikaiseti.
Maiden pitää myös ottaa käyttöön sama avustusmaksu, joka on kaikissa maissa sama alimman mukaan (Unkari?).
Nyt on Kiinan, Venäjän ja varsinkin muslimimaiden vuoro auttaa siirtolaisia.

https://www.verkkouutiset.fi/a/schengen-alueelle-kertymassa-lahes-miljoona-turvapaikkahakemusta/#352ac01b

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ongelma tuntuu olevan siinä, etteivät islam-uskoiset itse ymmärrä mitä islam on? Kuinka moni osaa lukea kuraania ja edes ymmärtävät, mitä siellä kirjoitetaan. Lapset saavat oppinsa lähinnä äideiltään, joiden lukutaito on usein puhdas 0.
Jos musliminainen ymmärtäisi kuraania, niin hän ymmärtäisi, ettei ”pyhässä kirjassa” kukaan käske naista peittää PÄÄNSÄ huivilla, mutta jokainen tekee sen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

No kova poika on tämä Jarmo Nahkamäkikin valehtelemaan. Ilmankos tuli juuri tämä totuus/ valhevitsi mieleen. Eli ei muuta kun kirkkoon selvittelemään em. käsitteiden eroa, kun noin hakusessa vielä asia on!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Laita se valhe tähän, kiitos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Alle ja Lujaa
Iloinen
#5

Onhan siinä jo vitsiä tarpeeksi, kun joku väittää rauhan uskonnoksi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Siunattu hulluus, siinä sitä oli vitsiä. 😂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#18

Etkö sinä saatanan toljake tiedä,että minä en syö kinkkuleipää ilman sinappia. 😉 🙂 🙂 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#28

Tai”täällähän on lehmä sänkyssä”minä tiedän sen”. 😉 🙂 🙂 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Onneksi tuli erottua kirkosta kauan sitten, kun rupesivat homottaa ja mamuttaa. Olisipa mahdollista ’erota’ ylestäkin, joka on toinen iso kallis vitsi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#16

Pakkovero, vaikka et edes käyttäisi Ylen palveluja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Johtuu…
#26

Ilmaston muutoksesta…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kuten..,
#35

Tämän vuoden kesä Suomessa- olisi kiva kun jatkuisi vaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Ei jatku enää, mutta vuoden päästä …

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

En voi erota kirkosta, jos haluan sukuhautaan lepoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

On homolesbomatukirkolla joku hyväkin puoli.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Sukuhautaan pääsee, vaikka ei kuulu kirkkoon. Maksaa kait vähän edemmän?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Henkimaailman juttuja… Kirkon puolelta kiristystä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Ja myös Lintilä joka oli alunperin idean isä.Lähti jallupullonsa ja Krista Kiurun kanssa kohti Arkadianmäkeä.Sillä koko Suomen kansa oli YLE:verolle pantava.Ja näin Lintilältäkin jäi muut p…t suorittamatta salarakkaansa kanssa.Ja siitä lähtien Suomen kansa on saanut maksaa tuota YLE-pakkoveroa.Ja katsoa YLE:n uusinnan uusintoja,monimuotoisuutta,pakollisia kiintiöhomoja ja lesboja lähes joka ohjelmassa.Ja YLE:n itsensä kehumista,niinkuin se entinen tyttö kehui rämemajavaansa.”Olemme lupaus sydämmen sivistyksestä ja demokratiasta”! Anna mun kaikki kestää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000