Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Merja Ylä-Anttilan Pariisin matka

Kuuluuko Yleisradion toimitusjohtajan työn kuvaan matka Pariisin olympialaisiin verorahoilla?

Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila on päivittänyt sosiaaliseen mediaan kuvia Pariisista.

Ilmeisesti hän on myös siellä sitten ollut.

Onko toimitusjohtajalla jokin rooli siellä Ylen lähetystuotannossa?

Todennäköistä kuitenkin on, että Yle on hänet sinne kustantanut verorahoilla lomailemaan ja katsomaan kisoja.

Siellä on myös Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja Sinuhe Wallineheimo (kok) puolisoineen.

Yle ottaa kovin hanakasti yleensä kantaa, mutta nyt näihin edellä oleviin ei ole kommentteja kuulunut.

Kyllä minua kiinnostaa mitä minun korvamerkityillä verorahoilla tehdään

Kirjoitin tämän Keskisuomalaisen jutun perusteella.

JK. Eräs kommentti olympialaisista: ”Seuraaviin kisoihin sitten äijiä naisten sarjoihin kisaamaan, niin päästään juhlimaan kullilla!”

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


53 kommenttia
Nimetön
#1

Ylen rahoitus on kuin suoraan DDR:n pimeyksistä, rahankäyttö salaista, vaikka se hoidetaan pakkoveroista. Tämän pidemmälle sosialismi/kommunismissa tuskin voidaan mennä. Elämme sosialistisessa helvetissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Entä Suomen ykkös narsisti Vapaavuori ? kenen rahoilla se elvistelee?
Eikä se tajua ottaa eroa tehtävästä,vaan syyttää muita kuten narsisti tekee.
Eikä sitä kukaan uskalla potkia pois virastaan kun Presitentti ,Pääminsiteri ,Ulkoministeri ja ex. Presitentti on samasta puolueesta tukemassa sitä ja sen rahastusta.
Olisi polittinen ja virka itse murha jos joku henkilö uskaltaisi edes sanoa että Vapaavuori vittuun nyt !

Muualla maailmassa tällaista peliä ei hyväksyttäisi !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#15

Tässä lisää maksettuja matkoja:

Näin paljon maksoivat Razmyarin, Arhinmäen ja Vartiaisen olympiamatkat
Suomen urheiluliitto kutsui päättäjiä Pariisiin.
https://www.is.fi/urheilu/art-2000010626187.html

MItä he..ä afganistanilainen Razmyar siellä teki?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Razmyar nasima on Suomen vihollinen, eikö???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#32

Tämä Razmyar on perinyt Stadion säätiön puheenjohtajuuden Eero Heinäluomalta??? Onko demareiden yksinoikeus olla säätiön puheenjohtaja ja varsinkin, kun sukujuuret 100% ovat Afganistanissa? Nyt pitää vaihtaa puheenjohtaja suomalaiseksi.

https://www.stadion.fi/fi/info/stadion-tietoa/stadion-saatio

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Valtio laittaa SUL:lle kuusi miljoonaa rahaa vuodessa ja urheiluun yli 160 miljoonaa vuositasolla (tämän vuoden budjetti), että kyllä siellä on millä mällätä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#40

Ja yle laittanee rahaa urheiluohjelmien tuottamiseen lienee satoja miljoonia, kun piilottavat budjettinsa. Kyllä sitä ollaan niin urheilijaystävällinen maa, että ihan hävettää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

TV ruutuun syötetty urheilu korvaa hyvin luontaisen liikunnan, jos vain kalja ja popcornit riittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#47

Raskainta on seurata viidenkymmenen kilometrin hiihtoa, siitä ne silmätkin rasittuu, eikä tietenkään enää jaksa enää mennä ulos lenkille. Sohvaurheilu on kuitenkin mukavampaa kun näkee kun urheilijat hikoilee, kuin että itse hikoilisi. Ylen urheilutoimittajat ovat tietysti iloissaan, kun pääsee komennukselle muille mantereille, tuottaahan se runsaat matkapäivärahat jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Jotta Suomi saisi taloutensa tasapainoon, valtion joutavia virkoja tulisi karsia vähintään 30 000:lla hengellä. Urheilusta, Sitrasta, Ilmatieteenlaitoksesta jne. jne. jne., ja ehdottomasti myös Ylestä, joka on mädännäisyyden esikuva. Se on selvää, että maamme kommunistit, demarit ym. eivät hyväksy mitään säästöjä, jotka saisivat talouden oikeille raiteille, pois pässinraiteilta. Noita törkyturpia, etenkin intohimoisia vihreitä meillä ei ole nyt varaa kuunnella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Juuri näin, meidän on varmistettava maahamme edullinen energia, tuossa sähkönhinta ennustettavaksi, ja lopetettava pörssikeinottelu, kuten sähköautojen maahantuonnissa ja käyttöönotossa tulisi hidastaa vauhtia, koska nykyinen kalusto on vanhentunutta tekniikkaa jo maahantuonnin yhteydessä. Vihreitä ei pidä päästää mihinkään valtion hommiin, ne myyvät vaikka isoäitinsä tekohampaat, jos se hyödyttää romuttamaan maamme talous, joka on myös demareiden päämäärä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Demarismi ja talouden tuho
#48

Kansainvälisen demarismin tavoite on kaataa markkinatalous ja marxistinen talousjärjestelmä tilalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yle ja "ekonomistit"
#49

Ylen tutut ”ekonomistit” nostaisivat ruoan arvolisäveroa, mitä helvettiä? Kun maamme pitäisin kasvattaa vientiä, niin ns. teesse itse ekonomistit ehdottavat tuotantokustannuksien nostoa. Ruoan ja muutoinkin elinkustannuksien kasvu johtaa palkkainflaatioon, ja heikentää edelleen kilpailukykyämme. Keskisessä Euroopassa ruoka ja muutoinkin elinkustannukset ovat paljon alempia, kuin Suomessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Yle on kommunistisen valtion tekoäly, malli DDR:stä. Ei ole ihmekään, jos maamme talous on päin persettä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#18

Ei kuulu mitään, yleiskuvaan Merja /kumppanit!?? Jotain kuria!?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Suomi on menossa konkurssiin ja kusipää politikot saa sikailla ja tehdä mitä haluaa ! kuka niille kurin saa kun niitä ei voi muut laittaa kuriin kuin politikot ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kokoomus on Yle-veromyönteinen siksi, että laitos on kanava, jossa saa näkyvyyttä kuin maksutta varsinkin vaalien alla, ja veronmaksajat kustantavat koko homman demokraattisesti. Väestö maksaa siis viulut selkänahastaan, ja Yle myönteiset saavat laitoksesta mainoshyötyjä, sitä enemmän, mitä enemmän on omaa väkeä laitoksen johdossa. Tällaista se oli varmaan DDR:ssäkin, kommunistit kusettivat kansaa rakentamaan omaa taloudellista hirttolavaansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ylen logoon sopisi hyvin sirppi ja vasara, jossa kokoomus ja demarit yhdessä punovat juoniaan veromaksajien päänmenoksi. Toivomus on se, että Suomeen tulisi Ylen lisäksi vapauttaa uusia toimijoita median alalla, ja Ylen monopoli nurin. Kommunistivaltioiden tyylinen valtiollinen media on peräisin Stalinin ja Leninin ajoilta. Valtiolle voi jäädä joku oma mediakanava, jonka voi rakentaa Ylen kaltaisille alustoille, joka hoitaisi myös arkistot.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Suomen politiikka tarvitsisi nyt lisää poliittista oikeistolaisuutta, jotta suomettuminen saataisiin pysähtymään, mm. Perustuslaillinen puolue (POP), jonka toiminta loppui 1992, etenkin kokoomuksen tilalle. Kokoomus on liian vasemmistolainen, etenkin vihervasemmistolainen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Ylen logoon voisi lisätä vielä taustalle hypppimään Homot,Terroristit,Huumeiden käyttäjät ja pedofiilit ja pakolaisbisnekset ihannointi. Niiin ei tarvitsisi kenekään ihmetellä miksi kansalaiste morali menee ja veltio velkaantuu ja työttömyys lisääntyy……

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Merja joutuu muutenkin kituuttamaan +200 keur vuosiliksalla. Ihan ymmärrettävää, että pääsee verorahalla Pariisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomi on sairas valtio
#7

Mitä isompi palkka, sen vähemmän on mielenkiitoa ravistella systeemiä, joka on pahasti sairas. Tämä pitää paikkansa etenkin valtion viroissa, jossa usein loisitaan veromaksajien kustannuksella täysin toimettomana ja jopa eläkeviroissa. Valtiolta voisi vähentää kymmeniä tuhansia turhia virkoja, välttämättömien palvelujen kärsimättä. Säästöillä voisi lisätä vaikka vanhusten hyvinvointia ja tukea lapsiperheitä jne., ja ennen kaikkea hidastaa valtion velkaantumista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#13

Yhtä järjetön systeemi tämä sopeutumiseläke:

Kolme ex-poliitikkoa on nostanut sopeutumistukea yli vuosikymmenen – etua maksettu töistä huolimatta jopa 25 vuotta
https://yle.fi/a/74-20103642

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#21

Yksi sopeutumisrahan saajista Köpsi,kertoo että saaristossa on kiva puksuttaa?(Puida naksuttaakohan hän siellä)? 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Eikös Timo Soinikin nostele ilmaista rahaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#30

Kyllä,ja taitaa saada nykyään YLE:ltäkin jonkinlaista palkioo,kun YLE kutsuu jatkuvasti Soinia joihinkin”jälkiviisasteluihin”?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Ylen jälkiviisaat ovat nykyisin hapanta maailman tyhmintä ja punapoliittista törkyä. Toista se oli ohjelman alkuvaiheissa, jolloin naamat eivät olleet umpisosialistisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Eikö tämä Lindeeni ole tehnyt kansainvälistä asekauppaa ?,
Muistan kuuleeni uutisen .

ruumiitakin tuli jossakin oliko Afrikassa vai missä hotellihuoneessa kun Huora tappoi sen kaverin kesken pelin.
Juttu taidettiin painaa villaisella arkaluonteisten asioiden takia vaikka ennen ukrainan sotaahan asekauppa oli tarkasti säänneltyä luvanvaraista hommaa.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201802152200748808

Jos työtön tekis tuon tulotason pimeitä hommia ,niin mikä olisi tuomio ?
Startti pistoolin pimeästä myynnistäkin saa ehdonalaista.

Miksi Politikot saa tehdä mitä haluaa ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Tutustuiko ranskalaisiin viineihin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#14

Entinenkin mies totesi=Perse perse se on Ranskaa.Eikä tässä nyt oikein muuta voi todeta tuosta YLE:n touhuista,kuin että syvältä on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kellokkaille kuuluu kellokkaiden matkat veronmaksajien piikkiin. Mitä sitä ihmettelemään, niin se on aina ollut.

Mikään ei muutu, vaikka mitä tekis….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#4

YLE Matti Vanhasen lautakasan kimpussa ilman mitään todisteita ja YLEn johtaja oikeutetulla matkalla Pariisin Olympiaslaisissa. Eri asia kuinkas muutenkaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikko
Vihainen
#5

Kokoomus on vihervassu. Sinuhe Wallinheimoylen kustantamana Pariisiin. Miksi muuten hallituskaveri kokoomus porskuttaa gallupeissa, mutt perussuomalaiset kärsii!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Kokoomus ja vihreät ovat vihervasemmistofasistinen kokoonpano, joka karsii mm. Helsingin henkilöautoliikennettä sirpin ja vasaran avulla. Henkilöautoa tarvitsevat kasvava joukko, joka ei kykene hakeutumaan julkiseen liikenteeseen vaikka liikuntaelinongelmiensa vuoksi. Helsinki ilman henkilöautoja on DDR pienoiskoossa. Ihmisiksi navettakommarit laskevat vain hyväkuntoiset nuoret fillarikommunistit, jotka ovat vasta muuttaneet maalta. Todellisuudessa Helsingissä on paljon iäkästäkin väkeä, jotka ovat sopeutuneet Helsinkiin sellaisenaan, kuin se onkin, eikä häiriöitä ole muu kuin järjetön maahanmuutto, joka kuluttaa mm. terveyspalveluja siten, että edes lääkäriin ei saa aikoja kuin kuukausien päähän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

On oikeasti paljon ihmisiä, joille julkinen liikenne on haasteellista, jo pysäkkinen etsimiseen tarvittaisiin taksikuljetus.

Ongelma on äärijuntit, jotka eivät asiaa ymmärrä. Kaikille ei todellakaan sovi julkinen liikenne, kuten ei kävely tai pyöräilykään, pölkkypäät voisivat opetella ajattelemaan, vaikka kyllä näiden turvat laulaa jatkuvasti pyöräilyn saasteettomuudesta, joka päivä.

Yksi henkilöauto tuottaa keskimäärin neljän suuren puun tarvitseman hiilidioksidin, ja onhan puiden saatava hiilidioksidia.

Sähköautojen lisääntyminen holtittomasti johtaa maamme metsien kasvun loppumiseen, kuten rikin väheneminen johtaa sienirihmaston tuhoon, joka vahvistaa metsien tuhoa, kuten nostaa ilmaston lämpötilaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Rikin väheneminen ilmakehässä on syypää lämpötilojen nousuun, ja selittää asteen tai parin keskilämpötilojen nousun. Taannoinen Islannin tulivuoren purkauksen aiheuttaman lentoliikenteen väheneminen johti rikin vähenemisen vuoksi useamman asteen lämpötilan nousuun.

Rikki on merkittävä ilmakehän viilentäjä, ja ns. happosateet ovat suoraan maapallon sienirihmaston apulainen, jonka avulla sienirihmasto kykenee sulattamaan puukasveilta saamansa hiilihydraatit. Vihreät osaavat jostain syystä tehdä rikistä syntipukin, mutta heitä ei juurikaan kannata uskoa, ilman puustoa ihmiskunta on tuhon oma.

Nyt saksalaiset viherkommunistit EU-kätyreineen suunnittelevat kieltävänsä jopa dieselautot Euroopasta. On syytä laittaa näille vihreille kapuloita rattaisiin, he ovat yksinkertaisesti täysumpihulluja, joiden tavoitteena on maapallon väestön vähentäminen vaikka väkivaltaisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

EU on täyshullujen yhteisö
#31

Suomen tulee sanoutua irti EU:sta mahdollisimman pian, tuo kommunistinen yhteisö johtaa suoraan neuvostoliittolaiseen komentoon, tämä on valitettava tosiasia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Lämpimien ilmojen aikakausikin on ohi, Etelämannerta ympäröivä Länsituultenvirta on jäätynyt eteläisen Atlantin puoleisella sivulla yhä vain pohjoisemmaksi, eli merijäätikkö on ohittanut Etelä-Amerikan kärjen uloimman saaren ulkoreunan leveysasteen 1,38 asteella. Tuo merkitsee albedon muutosta jään tasolle, ja mm. Etelä-Amerikan säiden muuttumista epäedullisempaan suuntaan viljelyn kannalta. Kaikesta höpinästä huolimatta, Etelämantereella on meneillään jääkausi, joka leviää vauhdilla kohden pohjoista. Vastaavasti pohjoisella pallonpuoliskolla on meneillään lämpöhuippu syklisessä systeemissä, jossa hiilidioksidilla ei ole mitään tekemistä, kun taas rikin raju vähentäminen tehostaa lämpöhuipun haittavaikutuksia, etenkin suoran säteilyn avulla, joka aiheuttaa siis koko näennäisen lämpenemisilmiön. Pohjoisen pallonpuoliskon jääkausi vastaavasti on mantereinen ja poikkeaa Etelämantereesta siten, että valtameret eivät suojele massiiviselta mannerjäätiköitymiseltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Viherterroristit ja murhapoltot
#37

Juuri näin, rikin vähäpäinen vähentäminen johtaa suoraan säteilyn lisääntymiseen pinnalla, ja lisää jopa ihosyöpiä rajusti. Vihreällä medialla on aivot sökönä, uskoessaan hiilidioksidin lämmittävään vaikutukseen, mutta todellisuudessa kaikki mitä on avaruuden ja maanpinnan välillä, vesihöyrystä ja pilvistä puhumattakaan, suojelee meitä suoralta säteilyltä. Rikki on yksi tärkeimmistä suojista, ja se puuttuu nyt ilmastotoimien seurauksena. Rikki heijastaa suoran aurinkosäteilyn takaisin avaruuteen. Jatkuvasti päivisin paahtava suora säteily aiheuttaa paitsi kuumenemista, niin myös kuivumista. Viherterroristit hyödyntävät kuivaa maastoa metsä- ja maastopalojen sytyttelyssä, jotka ovat murhapolttoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Kreikassa näitä murhapolttajia on juuri saatu kiinni rysänpäältä. Samoin kävi Australiassa ja mm. Portugalissa. Greenpeacen joukot ovat kuitenkin sen verran suuret ja alueet laajat, kuten Kanadan pohjoiset metsät, maastopalojen sytyttelijöitä tuskin koskaan saadaan kaikkia kiinni. Maastopalot ovat kuitenkin osa luontoa, maasto ei koskaan ole siten pysyvästi kostea, että se ei syttyisi esim. salamoinnin seurauksena tai jopa luontoon rikotun lasipullon suurennuslasi vaikutuksen seurauksena. Suomen metsät ovat historiassa palaneet keskimäärin 350 vuoden välein.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Etelämannerta ympäröivä merijäätiköt pääsevät nyt kasvamaan vapaasti, ties kuinka lähelle päiväntasaajaa, koska eteläisen Atlantin merenpohjan mannerlaatan sauman maanjäristykset ovat tyystin loppuneet. Tuo taas johtuu maapallon ytimen jumista, eli se on vaipan suhteen pysähdyksissä. Syyt tuohon selittyvät maapallon prekessioliikkeen aiheuttamasta akselin kallistumisesta ja etenkin ytimen akselinkallistumisesta suhteessa auringon painovoimakenttään. Se on eri asia, kuin mannerlaattojen liikkeet, joskin maapallon ytimen tuottama kuumat konvektiovirtaukset jatkuvat vaipan läpi edelleen ja johtaa massiiviseen tulivuoritoimintaan. Maapallon ytimen jäähdytysjärjestelmä toimii konvektiovirtausten avulla, joka tuo kuumuuden pois sisuksista. Ytimen tuottaa lämpöenergia on luokkaa 44 terawattituntia. Ihmistoiminnan tuottamasta lämpöenergia on luokkaa 18 terawattituntia, kun aurinko tuottaa maapallolle luokkaa 174 000 terawattituntia vuodessa. Tämän hetkinen kuumuus johtuu suoraan säteilystä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Näin on, rikin tahallinen vähentäminen lisää säteilyn voimakkuutta vaarallisella tavalla, jossa ihosyövät tappavat enemmän kuin vaikka tupakka, kun lämmin, asteen lämpeneminen ei johda kuolemaan, olisihan jo saunominekin kielletty tappavana harrastuksena.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Juuri näin, rikki on osa otsonikerrosta stratosfäärissä ja maapallon magneettikenttä suojaa aurinkotuulen hiukkasiskuilta, joka ehkä tappavin säteilyn kaltainen silmin näkymätön tekijä. Maapallon magneettikenttä on heikentynyt viimeisten 3000 vuoden aikana luokkaa 30%, ja siitä puolet viimeisten noin 150 vuoden aikana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Kuka edes uskaltaa mennä tänä päivänä taxin kyytiin, kun ei tiedä millainen kuski autoa ajaa? Osaako edes suomea?
Helsingin tilanne on Vihreiden Anni Sinnemäen unelmaa. Tämä lauluntekijä on täysin pilannut koko Helsingin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#33

Taas Vantaalla:

Pariskunta ryöstettiin aseella uhaten Vantaalla – uhreille tuntematon mies nosti naisen tilille siirtämiään rahoja

Epäilty tekijä oli tummaihoinen, hoikkavartaloinen ja noin 165-senttinen mies

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pariskunta-ryostettiin-aseella-uhaten-vantaalla-uhreille-tuntematon-mies-nosti-naisen-tilille-siirtamiaan-rahoja/8989604#gs.d0c569

Nyt stoppi tälle haittamaahanmuutolle ja jokainen siirtolainen kotimatkalle Afrikkaan ja Lähi-Itään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Ja Seurue oli ryöstänyt taksi Mersun

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Enää puuttuu Nukku-Matti,joka ajaa Trabantillaan ja heittää unihiekkaa silmiin. 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Autoilun väkisin vähentämisen sijasta olisi järkevämpää rakentaa lisää uusia kevyemmän painoisia autoja. Pitäisi luoda maailmanlaajuinen laki jolla rajoitettaisiin autossa sallittujen stereokaiuttimien määriä enintään 2 tai 3kpl jokaista istuinpenkkiriviä kohden. Missään 1-8 henkilön autossa ei tarvitse olla 10-38kpl stereokaiuttimia koska autossa istuesssa ihmisten, kaiuttimien etäisyys ei ole edes puolta metriä. Näitä 10-38kpl kaiuttimien määriä on autoissa kalliimmalla varustelupaketilla, erityisesti saksalaisissa premium autoissa. Toinen mitä pitäisi tehdä olisi autojen päivävalo/huomiovalo pakon poistaminen, sitten korotetun arvonlisäveron laittaminen mustan värisille autoille, moottoripyörille, mopoille koska mustan väriset ajoneuvot ovat kaikista riippuvaisimpia keinotekoisista valoista yön pimeydessä, jos toimivaa keinotekoista valaistusta ei ole niin mustan värinen ajoneuvo katoaa kokonaan näkyvistä siihen saakka kunnes se on riittävän lähellä vaaratilanteen tapahtumiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Lisäksi autoilun turvallisuuden parantamiseksi autoihin pitäisi määrätä pakolliseksi kaksiosaiset(tavallinen peili+laajakulmapeili) sivupeilit ja vähintään 250mm leveä panoraamallinen sisätaustapeili. Näin autossa olevat ihmiset näkevät paremmin takaa, takasivuilta, viistosuunnista tulevat muut tieliikenteen käyttäjät ilman lisää elektroniikkaa autoihin. Sitten kadunvarsipysäköinnissä vähenee riski sille, että autosta poistuva ihminen vahingossa avaa oven toisen autoilijan. pyöräilijän eteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Kyllä se on laitettava mustat autot verolle, nuo kun lämmittää ilmastoa. Valkoinen heijastaa säteilyä avaruuteen ja monimuotoisuus säilyy. Samoin tulisi laittaa musta kenkälankki verolle, ilmastoverolle, kaikki mustat vaan ilmastoverolle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000