Perussuomalaiset

Jarmo Keto

Fatwa turvapaikanhakijoista

3 kommenttia

Kokosin yhteen kirjoitukseen kaiken, mitä tahdon turvapaikanhakijoista sanoa. En edes liiemmin johdattele, sillä kaikki tietävät jo, mistä on kysymys.

Vastaanottokeskukset

Vastaanottokeskukset ovat suuremman keskustelun sivujuonne. Lillukanvarsi, johon ei pitäisi liikaa tarttua. Ratkaisemalla ydinongelman ratkaisemme myös kysymykset vastaanottokeskuksiin liittyen. Tavallisen kansalaisen elämässä vastaanottotoiminta on kuitenkin pakolaisliikehdinnästä se näkyvin osa, joten täysin sitäkään ei voi ohittaa.

EU:n taakanjakokiintiötä lukuun ottamatta turvapaikanhakija pullahtaa Suomeen siten, että hän yksinkertaisesti ilmoittautuu raja- tai poliisiasemalla ja sanoo viranomaiselle taikasanan ”asylum!”. Koska turvapaikanhakijat eivät tipahda taivaasta eivätkä lentoyhtiöt suostu kuljettamaan matkustajia ilman maahantuloasiakirjoja, ovat tulokkaat yleensä taittaneet matkan useiden turvallisten maiden läpi. Päätös lausua taikasana juuri Suomen viranomaisille on siis erinomaisen harkittu.

Pienen paperityön jälkeen turvapaikanhakija sijoitetaan vastaanottokeskukseen, jollaisessa olen itsekin vieraillut. Keskusten olot eivät ole hotellimaiset, mutta eivät karutkaan. On keskuksista mitä mieltä hyvänsä, niitä perustetaan jatkuvasti lisää, ja niiden perustamista yhtä innokkaasti vastustetaan. Niitä vastustetaan SalossaTorniossaKeuruullaKirkkonummella ja melkein missä vain.

Henkilökohtaisesti en aivan ymmärrä tätä vastarintaa. Poliittinen energia pitäisi keskittää turvapaikkapolitiikkaan kokonaisuutena, eikä pallotella keskuksia kunnasta toiseen. Erityisesti vanhoihin varuskuntiin perustettavien keskusten vastustaminen kummastuttaa: ei käytöstä poistettua varuskuntaa parempaa paikkaa vastaanottokeskukselle ole olemassakaan. Paitsi ehkä Tarja Halosen puisto.

Toisaalta – jos keskuksia ei vastustettaisi, vetäisivät avoimen pakolaispolitikan kannattajat surutta johtopäätöksen, jonka mukaan suomalaiset kovasti pitävät vastaanottokeskuksista ja toivovat niitä jopa lisää.

Merkittävä osa vastaanottokeskuksista on Suomen Punaisen Ristin ylläpitämiä – ostopalveluna. Kun joltakulta ostetaan jotakin, luodaan myös taho, joka hyötyy tilanteesta. Turvapaikkabisnes työllistää monia, joten SPR:n, Suomen Pakolaisavun ja vastaavien järjestöjen viestintä kannattaa mieltää sellaisena, mitä se on: myynti- ja markkinointiviestintää.

Jätkät ja Välimeren romulaivaliikenne

Kirjoitin aiemmin jätkistä, nykyisen tulokasjoukon näkyvästä enemmistöstä. Kummasteluni nuorten ja taistelukykyisten jätkien hatkailusta Eurooppaan tulkittiin niin, että kehotan esimerkiksi Syyrialaisia valitsemaan verisessä sisällissodassa puolensa, jolloin kaikki nuorukaiset näppärästi tappaisivat toisensa. HS.fi tiesi näkyvästi kertoa, että Syyrian sisällissodassa ei hyviä vaihtoehtoja edes ole.

Melkoisia Sherlockkeja. Ei sodassa – varsinkaan sisällissodassa – ole koskaan hyviä vaihtoehtoja eikä mikään puoli ole objektiivisesti täysin hyvä. Ei se ollut sitä edes paljon ihaillussa talvisodassamme. Jos sotaan tahtoo saada hyvän ja oikealla puolella olevan osapuolen, sinne on lähdettävä itse. Sitä Helsingin päivälehti tuskin kirjoituksellaan esitti.

Ei tämän toteamuksen johtopäätös voi silti olla se, että kokonaisen valtion populaatio tulee siirtää Eurooppaan. Paljon käytetty purkkapallovertaus pätee yhä ja edelleen.

Sitä paitsi keskustelu Syyrian pakolaisista on Suomen kohdalla totaalisen harhaanjohtavaa. Alkuvuonna saapuneista turvapaikanhakijoista vain murto-osa edes tulee Syyriasta. Sen sijaan listan kärkisijoilta löytyy vanha tuttu Somalia, jonka turvallisuustilanne on ulkoministeriön mukaan viime vuosina jopa parantunut.

Somaliasta tullaan, koska Välimerellä pyörii meritaksipalvelu. Ja Somaliasta tullaan juuri Suomeen, koska Mogadishun kaduilla tiedetään, että Suomeen kannattaa tulla.

Välimeren romulaivaliikenne ja aaltoihin hukkuvat ihmiset ovat inhimillinen tragedia, joten mielestäni tuon liikenteen lopettamisen tulisi olla kaikista prioriteeteista korkeimpana. Sitä liikennettä ei voi lopettaa avaamalla uusia tuloväyliä, kuten esimerkiksi SPR markkinointiviestinnässään esittää, sillä Somalian esimerkki osoittaa, että tulijoiden määrä on käytännössä rajaton. Rikkaaseen länsimaahan paetaan köyhyyttä, lähimmälle pakolaisleirille sotaa.

Australian malli

Ainoa kestävä tapa lopettaa ihmisten hukuttaminen Välimereen on ottaa käyttöön Australian malli. Riittävällä väärinymmärtämisellä tämän ehdotuksen voi kuvitella tarkoittavan ihmisten jättämistä mereen, mutta kyse on mallista, jossa:

– Merikelpoiset alukset käännytetään takaisin heti merellä.

– Onnettomissa purkeissa seilaavat ja veneensä tarkoituksella upottavat matkamiehet pelastetaan.

– Tässäkään tilanteessa turvapaikanhakijoita ei tuoda Manner-Eurooppaan, vaan heidät sijoitetaan käsittelykeskukseen joko saarelle tai ystävällismieliseen Afrikan maahan.

– Valvonnan ohi päässeet merimiehet siirretään yhtä lailla käsittelykeskukseen. On aivan sama, jäätkö kiinni merellä vai maissa, päätösosoite on sama.

– Hakija päästetään Eurooppaan vasta, jos hakemus hyväksytään.

– Mogadishun kadut ja sanomalehdet täytetään ilmoituksilla joissa kerrotaan, että merimatkalle lähteminen ei yksinkertaisesti kannata.

Kautta poliittisen spektrin tunnumme olevan yhtä mieltä siitä, että ainoa keino lopettaa romulaivaliikenne on tehdä siitä yksinkertaisesti kannattamatonta. Australian malli tekee juuri tämän. Se vie leivän salakuljettajien suusta, lopettaa hukkumiskuolemat ja poistaa paineen myös vastaanottokeskuksista, jolloin se keskustelu voidaan lopettaa.

Kuten aiemmin totesin, nykytilanteesta hyötyy moni. Hyötyjiin eivät kuitenkaan lukeudu sen enempää mereen hukkuvat ihmiset kuin suomalaiset veronmaksajatkaan.

Rajatarkastukset

Australian mallin käyttöönotto edellyttää yhteistä päätöstä, eikä Suomi voi sitä yksin tehdä. Vaikka muut Euroopan maat kuinka kannattaisivat (kaikki eivät kannata) kestämätöntä pakolaispolitiikkaa, voivat suomalaiset toimia toisin.

Tällöin kysymykseen tulee rajatarkastusten käyttöönotto ja tulijoiden käännyttäminen rajalta. Dublinin sopimuksen mukaan turvapaikkahakemus tulee käsitellä siinä EU-maassa, johon turvapaikanhakija on ensimmäisenä saapunut. Tämä tarkoittaa, että Suomi on velvollinen käsittelemään ainoastaan ne turvapaikanhakijat, jotka ylittävät rajan Venäjän puolelta. Ruotsin ja Viron suunnalta tulevat hakijat voidaan käännyttää takaisin.

Reitti Välimeren yli tuskin kulkee Venäjän kautta, joten toimenpiteen voidaan olettaa vaikuttavan turvapaikanhakijoiden määrään dramaattisesti. Ruotsi ja Viro varmasti protestoisivat ratkaisua, mutta ei se ole merkityksellistä. Merkityksellistä on se, että asiasta on olemassa sopimus. Jos muut EU-maat eivät suostu tätäkään sopimusta noudattamaan, on aivan aiheellista kyseenalaistaa kokonaisudessaan jäsenyys sellaisessa kerhossa, jossa yhteisiä sopimuksia noudatetaan vain silloin, kun se sattuu olemaan oman edun mukaista.

Rajatarkastusten palauttamisen ehdottaminen saa usein ihmisillä karvat pystyyn: nyt ollaan sulkemassa rajat! Rajatarkastukset eivät kuitenkaan tarkoita suljettuja rajoja sen enempää kuin portsari tarkoittaa suljettua ravintolaa. Suomalaiset joutuvat muihin EU-maihin matkustaessaan joka tapauksessa pitämään mukanaan matkustusasiakirjaa, joten sähköisten rajatarkastusten aikakaudella sen näyttämistä ei voitane pitää aivan ylivoimaisena asiana.

Schengen-sopimus on valtava kädenojennus rikollisille ja salakuljettajille. Matkustuskykyisille suomalaisille se tarkoittaa vain muutaman minuutin ajansäästöä. On helppo laskea, ketkä järjestelystä hyötyvät.

Ronald Reagan lausui taannoin, että kansa joka ei pysty valvomaan rajojaan, ei ole kansa lainkaan.

Globaali vastuu

On aiheellista kysyä, miksi suomalaisten edunvalvontaa suorittamaan perustetun Suomen valtion sekä sen veronmaksajien tulee ylipäätänsä osallistua maailmanparannustoimintaan. Vastauksena tähän kysymykseen esitetään yleensä sitä, että Suomella ja suomalaisilla on globaali vastuu maailmasta. Tämä vastuu on syntynyt jostakin ja se meidän kaikkien on vain kannettava.

Kenellä on oikeus edes sanoa niin?

Miten kummassa pienellä, pohjoisella, kaksi sotaa suurvaltaa vastaan hävinneellä ja 420 000 pakolaista asuttaneella kansalla on globaali vastuu toisen mantereen tapahtumista? Eikö se vastuu kuuluisi niille suurvalloille, jotka vuosisatojen ajan riistivät ja orjuuttivat siirtomaitaan, kuljettivat aarteet pääkaupunkiensa loisteeksi, rikkoivat luontaiset heimorajat ja nostivat valtaan uudet hirmuvaltiaat?

Entä eikö se vastuu viimeistäänkin kuuluisi heille, jotka öljyvarojen vuoksi pommittivat Irakin kivikaudelle ja hääsivät vanhan armeijan upseerit perustamaan uuden ja uljaan hirmuvallan, ISISin?

En ole auttamisen suhteen nihilisti, vaan kannatan auttamiskeinoja jotka myöhemmin tässä kirjoituksessa tarkennan. Auttamisen tulee kuitenkin syntyä omasta aloitteestamme, eikä yhdelläkään toisella valtiolla, pääkirjoitustoimittajalla tai yliopisto-opiskelijalla ole oikeutta puhua suomalaisille mistään vastuusta. Ei meillä sellaista ole.

Autamme, koska tahdomme auttaa, ja juuri niin kauan kuin itse tahdomme. Meillä on myös oikeus päättää itse, millä tavoin autamme.

Rahat tehokkaampaan käyttöön

Vastaanottotoiminnan kulut olivat viime vuonna hieman yli 60 milj. euroa. Tuolla rahamäärällä vastaanotettiin noin 3 700 turvapaikanhakijaa, mikä tekee nuppihinnaksi noin 16 000 euroa. Tämän vuoden hakijamääristä on esitetty vain arvioita, mutta kaikkein maltillisimmissakin arvioissa tulijoita on vähintään 15 000, mikä tarkoittaa samalla kulurakenteella miltei 250 milj. euron kulupottia.

Jos täysin järjetön vastaanottoruljanssi saataisiin loppumaan, saatettaisiin tuo raha käyttää huomattavasti järkevämmin. Ja kaikkein järkevin paikka tällaiseen kriisiapuun on paikan päällä: pakolaisleireillä ja siellä, missä hätä on suurin. Lähellä kriisialuetta olevien pakolaisleirien olot ovat monella tapaa epäinhimilliset. Kaikesta on puutetta, mutta pahimmillaan edes turvattomuutta ei pääse karkuun, sillä suuret leirit ovat omiaan houkuttelemaan rikollisuutta.

Jokainen voi laskea itse, mitä vaikkapa tuolla 250 miljoonalla eurolla saattaisi tehdä kriisialueella. Ruokaa, lääkkeitä, vettä, vartiointia ja myöskin kondomeja. Yksi käsitelty turvapaikka-anomus vai pakettiautollinen huopia. Nämä ovat arvovalintoja. Mitä suurimmassa määrin.

Esittelin aiemmin Jarmon apu -metodiksi ristimäni auttamisjärjestelyn, joka olisi edelleen validi. Tähän kriisiin, mutta myös tuleviin.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
perusäijä
Tyytyväinen
#1

Merkelin puhetta kun kuunteli Yle uutisissa tuli mieleen että siinä on uusi hitleri. Puheet oli ihan täytyä p-kaa. Ja suomi on tekemässä saman virheen kuin 40 luvulla..taas saksalaisten kelkassa. Vastuuta kantamassa..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lörsson
#2

Suomella ei ole mitään vastuuta Lähi-idän tai Afrikan ihmisistä.
Jos joku hukkuu Välimerellä se on pitkälti oma valinta.
Afrikassa ja Lähi-idässä on lukuisia rauhallisia ja rikkaitakin maita jonne voisivat muuttaa ja sopeutuisivat helposti SÄÄOLOIHIN, KULTTUURIIN JA USKONTOIHIN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

TEstaaja
Tyytyväinen
#3

testikommentti

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000